Alex - jännästi kirjoitettu jännäri

Pierre Lemaître : Alex
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pitkästä aikaa tulin lukeneeksi perinteistä dekkaria. Tai no, perinteistä ja perinteistä. Huomaa, että kirjoittaja on ranskalainen. Koko kirjoitustapaa leimaa sellainen pieni vinksahtaneisuus. Päähenkilö on taitava poliisi, joka samalla on huonokäytöksinen, fyysisesti epätäydellinen ja kamppailee omien traumojensa kanssa. Sinänsä siis tuttua kamaa, mutta jotenkin Lemaître vetää tuon vielä astetta pidemmälle töykeydessä, ärtyneisyydessä, hyvässä sydämessä... Toinen päähenkilö on sitten uhri, jonka eri puolet saavat myös koko poliisilaitoksen hämmennyksiin.

Kirja alkaa, kun nuori nainen kidnapataan. Häkkiin kuolemaan suljettu neito kuitenkin pakenee ennen kuin poliisi ehtii paikalle pelastamaan. Sitten löytyy uusia uhreja, vaikkei ehkä sellaisia kuin alkuasetelman perusteella voisi kuvitella.

Kirja leikittelee uhrin ja oikeuden määrityksellä. Mitä voi joutua kokemaan, jotta  julmalle murhalle löytyy oikeutus. Femme fatale on joskus ollut pieni tyttö.. Murhaaja kääntyy uhriksi ja oikeudenmukainen rangaistus jää välillä liiankin lieväksi. Näin ainakin (naisena) jäin lopussa miettimään.

Kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se varsin julma paikoitellen onkin. Lukija tietää murhaajan jo aika alkuvaiheessa, mutta tarina kiepauttaa asetelmia uudenlaiseksi sen verran tiuhaan, että tietäminen on oikeastaan melkein turhaa. Yksityiskohtien lisääntyessä luku luvulta, kuva näyttää toisenlaiselta, ihan niin kuin kaleidoskoopissa. Tämän parissa ei pääse tylsistymään.

Pidin myös poliisipäällikkö Camille Verhoevenista. Hän on kaikessa raadollisuudessaan yllättävän inhimillinen. Ylivertainen rikosten ratkaisija on myös kärsivä ihminen. Lisäksi suhteet kollegojen kanssa ovat oikeastaan herkullisen kiemuraiset, vähän niin kuin ihmissuhteet oikeassa elämässäkin, tai ainakin ranskalaisessa elokuvassa. Kirjan parasta antia ovatkin jännittävän juonen lisäksi mielenkiintoiset henkilöt. Niin, pahikset kuin hyvikset osoittautuvat monisärmäisiksi ihmisiksi ja Pierre Lemaître saa heidät hahmoteltua hurjan yksityiskohtaisesti ihan vain muutamilla vedoilla. Teot puhuvat puolestaan, ihmiset vähän vähemmän.

Alex on toinen osa Verhoeven-sarjassa. Ensimmäistä osaa ei ilmeisesti ole koskaan suomennettu. Miksiköhän tämän kanssa on näin oudosti lähdetty liikenteeseen? Seuraava kirja ilmeisesti kuitenkin ilmestyisi maaliskuussa.

Hauska kuriositeetti on muuten sekin, että Pierre Lemaître on myös palkittu historiallisten romaanien kirjoittaja. Hänen teoksensa Näkemiin taivaassa, voitti vuoden 2013 Goncourt-palkinnon. Mitä ilmeisemmin kyseessä on taidokas kirjailija monella saralla. Lisää kirjoja lukulistalle siis.