Mistä teillä kerrotaan tarinoita?

Kun isommat pojat olivat pieniä, meillä seikkailivat Onni Orava ja Olli Orava, jotka ensin bongattiin mökillä katonrajassa juoksentelemassa. Pienten jalkojen rapinaa kuului pitkin yötä ja tarina auttoi ymmärtämään, mistä äänet oikein kuuluivat. Oravanpojilla oli matkaseuranaan aina välillä pieni puunrungon sisällä asuva tonttu ja jännittävimmät seikkailut veivät heidät kauas kotoa, aina määräilevän kuningaskarhun ja itsepäisen kuningatarkarhun välienselvittelyn keskelle saakka. Oravaseikkailuja kuuntelevat pojat olivat kyltymättömiä. Monena iltana jouduin kylmästi ilmoittamaan, että nyt Onni ja Olli nukahtivat hyvin ansaituille yöunille ja samoin pitäisi tehdä myös ihmislasten.

Sitten oravat vähitellen unohtuivat ja niiden paikan tarinoissa otti eräänä mökkiviikonloppuna lasten kanssa leikkimään ilmestynyt karvainen pieni kissanpentu. Vaikka sen koti löytyikin viikonlopun päätteeksi tekemällämme kävelyretkellä, jatkoi Musti Mökkikissa seikkailujaan vielä pitkään.

Nuorimmainen on joutunut turvautumaan vähän materialistisempiin tarina-aihioihin. Lego-lehti oli syksyllä kovassa käytössä. Keijulegojen kohdalta on tarinoitu varmaan jokaisesta legopalikasta erikseen, tai ainakin niistä kiiltävistä kivistä ja avaimista. Olemme ratsastaneet merikäärmeillä ja testanneet avaimia mustassa luolassa ja keskustelleet lohikäärmeiden kanssa aarteiden merkityksestä pienille pojille, Lopulta kävi niin, että äiti ehti sanomaan vain "olipa kerran", kun poika nappasi tarinalangasta kiinni ja kertoi loput. Rentouttavaa.

Tarinoihin löytyy aiheita ihan mistä vaan, niitä voi kertoa missä vaan ja kuka vaan. Hannu Mäkeläkin keksi klassisen Herra Huun joutuessaan juhlissa viihdyttämään villiintynyttä lapsijoukkoa...

Kaikki me rakastamme tarinoita ja tarinointia. Aikuisellekin kuuntelu on elämys, Ehkä osittain juuri siksi olen niin tykästynyt äänikirjoihin ja nyt sain loppuun kirjan sarjassamme crème de la crème...

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Tytti Paavolainen 

Minä myönnä aukon sivistyksessäni. En ole koskaan oikein innostunut muumeista. Omat lapsenikin lähinnä pelkäsivät piirrettyjen hattivatteja eikä esikoinen kai ole vieläkään käynyt Muumimaailmassa halaamassa yhtäkään hahmoa tai edes kurkistanut Mörön luolaan. (Älkää kertoko, että kerroin...) Itse koin muumit välillä jopa vähän ilkeiksi.

Olen löytänyt nuo valkoiset hahmot oikeastaan vasta nyt. Ihan vain äänikirjojen ansiosta. Ensin kuuntelin Taikatalven ja pidin kovasti. (On muuten parhaillaan tarjouksessa Elisa Kirjassa 4,90€) Sillekin tarinalle löytyi nyt voittaja. Vaarallinen juhannus on kertakaikkisen ihastuttava tarina rohkeudesta, seikkailusta ja siitä, miten kaikki kuitenkin aina muuttuu parhainpäin ja miten kaikesta voi nauttia.

Muumilaakso peittyy juhannuksena veteen ja muumit ystävineen lähtevät ajelehtimaan virran mukana Muumitalon viereen saapuvassa talossa. Talo osoittautuu lopulta teatteriksi, eikä se olekaan ihan niin asumaton kuin ensi silmäyksellä näyttäisi. Samaan aikaan on Nuuskamuikkunen vaelluksellaan suorittamassa omaa yksityistä kostoaan ja maailma muuten vaan mullin mallin.

Ihastuin nimenomaan siihen, miten Tove Jansson on kutonut tarinan juonen. Monta tarinalankaa kulkee rinnakkain, välilillä riestytyen ja lopussa kauniiseen rusettiin päättyen. Puhdasta, klassista tarinankaarta. Mahtavaa! Toki hahmotkin ovat herkullisia, mutta tällä kertaa nautin erityisesti juurikin tarinasta.

Tytti Paavilainen on täydellinen lukija muumikirjoille. Hänen rytmitysten tajunsa ja äänensävynsä ovat kertakaikkisen muumimaisia. Oikein harmittaa, että äänikirja kestää vain noin 3,5h. Onneksi vielä on monta jäljellä ja tämän taidan vielä kuunnella uudelleen - toivottavasti poikien kanssa yhdessä.


p.s. vastaattehan myös kyselyyn sivupalkissa! Missä mieluiten luet?