Kauheat lapset

Eihän meillä toki kiltit lapset minnekään kadonneet, vaikka joulu jo menikin. Kiltisti menivät rantaankin poseeraamaan...  Nimi viittaa itse asiassa taas yhteen Osuuskumman julkaisemaan kirjaan.

Anni Nupponen: Kauheat lapset 
Luettavaksi kustantajalta (Osuuskumma) 

Eletään maassa, jossa ikää pidentäviä rattaita asennetaan ihmisten päähän ja hallinto hamuaa lisää valtaa kansan kustannuksella. Kapinoitsijat ovat kadonneet kirjaimelliesti maan alle ja heistä kenties vaarallisimman eli Ratasnero Adriana Kimasin oletetaan kuolleen. Vain uskollisimmat tietävät totuuden ja veren kautta uskollisin, eli hänen poikansa, valvoo turvallisuutta maan pinnalla. Sitten paikalle ilmaantuvat tutkijat ja tarinan rattaat pyörähtävät liikkelle vähän vinksahtaneeseen suuntaan.

Pidin kovasti kirjan maailman hahmotuksesta ja rakenteesta. Steampunk henkeen yhdistellään koneita ja ihmisiä, kulkuvälineen vaihtelevat tekniikan saavutusten (ilmalaivat) ja hevoskärryjen välillä. Sodassa käytetään automaattiaseita. Steampunkissa tuttuun tapaan jännite syntyy perinteisen ja modernin yhdistelystä ja teknologian kehityskaaren kiemurtelusta historiasta poikkeavaan tapaan. Kauheat lapset ei kuitenkaan ole ihan niin tekniikkaa idealisoiva kuin Steampunk-tarinat toisinaan. Itse asiassa ote on varsin kriittinen ja tarina herättää mielleyhtymiä ajankohtaisiin keskusteluihin teknologian ja ihmisyyden yhdistelyn eettisistä haasteista.

Romaani jatkaa tarinaa, joka alkoi Steampunk - Koneita ja korsetteja kokoelman yhdestä novellista. Joka ratasta pyörittää oli jo kokoelmassa suosikkini ja yksi kaikkein kiinnostavimmista juurikin maailmankuvansa ansiosta. Teki mieli kuulla jatkoa Trillin ja hänen ystäviensä tarinaan. Onkin hieman harmillista, että henkilöhahmot romaanissa sitten jäävät vähän miljöökuvauksen jalkoihin. En oikein saanut samaistumispintaa päähenkilöön ja muutenkin sekä Trill että häntä ympäröivät ihmiset jäivät jotenkin etäisiksi Se teki lukukokemuksesta jotenkin kliinisen. Tarinan käänteitä sekä miljöökuvausta luki mielenkiinnolla, mutta kosketus jäi pinnalliseksi. Romaani ei ole hurjan pitkä (121sivua), itse asiassa kyseessä on melkein pienoisromaani, joten sitä olisi vielä voinut ehkä vähän tukevoittaa henkilöhahmojen syventämisellä. Itse kun en osaa kirjoittaa, niin en oikein tiedä miten, mutta jotain jäin vähän kaipaamaan.

Kauheat lapset on kuitenkin mielenkiintoinen lajityyppinsä edustaja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.