Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja 
Oma ostos alesta 

Tästä kirjasta puhuttiin monessa blogissa sen ilmestymisen jälkeen. Silloin kirja ei käsiini osunut, mutta nähdessäni nimen pilkottavan Suomalaisen alepöydässä, oli ihan pakko napata se mukaani. En kuitenkaan oikein tiennyt, mitä odottaa. Muistin vain bloggaajien yleisesti ottaen pitäneen kirjasta.

Unisieppari on Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalu pahoja unia vastaan, mutta mikä olisi unelmansieppaaja. Mikäli kirjan tarinasta voi mitään tulkita, niin unelmansieppaaja ei ole yhtä hyväntahtoinen esine, vaan pikemminkin sen tarkoituksena on saada ihmisten unelmat katoamaan väsymyksen ja puolittaisen epätoivon tieltä.

Roosa ajaa metroa, kun sen eteen hyppää mies. Tapio ei onnistunut pelastamaan sen paremmin kirjailijaystäväänsä masennukselta kuin omaa koripalloilijan uraansa. Aki nostaa rautaa ja haaveilee Suomen vahvimman tittelistä. Yhden kuoleman myötä kolme elämää sotkeentuvat toisiinsa. Lopputuloksena on jotain parempaa ja jotain pahempaa. Kolmen ihmisen toimet ja toiveet vaikuttavat toisiinsa ja lopputuloksena on pysäyttämätön vyöry.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja tarina etenee jouhevasti. Jotenkin vain olen väsynyt siihen, miten ihmiset luovuttavat ja jättävät kesken, tai sietävät liikaa, tai haluavat löytää oikotien. Onneksi kirjan lopussa on vähän toiveikkaampi sävy edes joissain kohden Minua vain jotenkin häiritsee, että toivo löytyy niiden kohdalla, jotka jo luovuttivat. Onhan se tietysti hyvää ja kaunista, mutta olisin ehkä kuitenkin suonut pienen pilkahduksen myös unelmansa takia väärille raiteille joutuneelle. Ihan kuin ajatuksena olisi, että kun unelman saavuttaa, ei sen jälkeen jäljellä ole enää mitään. Vain pudotus alaspäin.

Hmm... ehkä minä vain tulkitsen asiat liian tummasävyisinä. Johtunee sunnuntaibluesista, vaikka keli onkin ollut aivan mahtava ja päivän aikana tullut nautittua niin historian opiskelusta kuin aurinkoisesti ulkoilusta. Pitänee hetkeksi istahtaa vielä sohvalla levähtämään (kirjan kassa, tietenkin. Unelmansieppaaja on joka tapauksessa sen verran hyvä, että täytynee lukaista Pekkolan seuraavakin, kunhan se taas jossain kohtaa osuu eteen.