Sivut

28.10.2015

Rob McCool on aika viilee

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Kirjailijalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Rob McCool odotti lukulistallani jo suhteellisen kauan. Suurimman osan ajasta se lojui Esikoisen sängynpäädyn päällä odottamassa lukijaa. Kyllähän poika kirjaa lukikin peräti muutaman luvun kesäloman aikana (ainoat sivut koko lomalla), mutta sitten alkoi koulu ja koulun pakolliset kirjat... "Ihan hyvältä tuntui" sanoi esikoinen, "mutta kun on niin paljon kaikkea". Normitarina kirjojen suhteen meidän huushollissamme siis.

No, nappasin sitten kirjan kylmästi omaan pinooni. Ensimmäiset luvut olivat jotenkin väkinäisiä. Niissä ei sinänsä ole mitään vikaa, vaan ne ovat varsin korrekteja kieleltään ja rytmiltään. Itse asiassa vika taitaakin olla juuri siinä, Ne ovat jotenkin liian siloisia ja kertovia, Siksi ehkä Esikoinenkaan ei päässyt pidemmälle. Sitten Rob McCool pääsi vauhtiin ja menoa piisasi viime sivuille saakka. Melkein ahmin tarinan loppuun ja hykertelin mielenkiintoisen maailman piirteille ja villille McCoolin veljessarjalle. Tykkäsin.

Sinänsä vähän harmitti, että Esikoinen ei sen paremmin kirjaan paneutunut. Tatu Kokko kirjoitti tarinan yhteistyössä nuorten kanssa bloginsa avulla. Avustajat saivat kommentoida tarinaa ja se muokkaantui heidän toiveidensa mukaan. Mielenkiintoinen tapa luoda kertomusta ja luulisi sellaisen kiinnostavan juurikin kohderyhmään kuuluvaa. Onneksi Esikoinen lupasi lukea kirjan jossain vaiheessa uudelleen alusta, "kunhan ehtii".

McCoolin maailma on täynnä varmasti nuoria poikia kiinnostavia elementtejä. Ajatuksen voimalla toimivat leijulaudat, pelottomat ja jatkuvasti hankaluuksiin joutuvat veljekset, taistelua ja avatareja. Kaikki tämä sekoitettuna etäisesti Suomea muistuttavaan maisemaan ja heimojen tasapainoilevaan rinnakkaiseloon. Ei yhtään hullumpi ympäristö seikkailulle, joka käänteissään on enemmän scifiä kuin fantasiaa. Datalla ja tietojärjestelmilläkin on jännä rooli metsäläisten elämässä. Kiehtova yhdistelmä eri aikakausia ja maailmoja. En olekaan ihan vastaavaan törmännyt missään muussa kirjassa.

Hivenen kirjan juoni kärsii pienestä pätkittäisyydestä, varsinkin alkuvaiheessa. Ehkä tarkoituksena onkin ollut luoda viitekehys pidemmälle tarinalle ja kaari siksi ei ole ihan eheä? On vain esitelty paikkoja ja taustoitettu henkilöhahmoja. Ainakin loppu antaisi ymmärtää jatkoa olevan tulossa jossain kohtaa...

Kelpo tarina kuitenkin. Jos sille tulee jatkoa, niin varmasti tulen lukemaan. Rob McCool sai mielenkiintoni (ja äidilliset tunteeni?) heräämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti