Muistan, kun syyskuu alkoi... ja nyt alkoi lokakuu. Siinä välissä tapahtui jotain. Itse asiassa tapahtui aika paljonkin, mutta lukeminen ei tainnut kuulua joukkoon.
Kuukauden suurin tapahtuma oli 15v-häämatka Barcelonaan. Ihana reissu, josta jotain tuli kirjoitettuakin (täällä ja täällä). Suosittelen.
Kuukauden teatterikin jakautui peräti kahdeksi teatterikäynniksi syyskuussa. Ensin hihiteltiin ministerin edesottamuksille ja sitten hämmennyttiin absurdin teatterin parissa. Aivan mahtavaa. Tämä "kuukauden teatteri"-haaste oli minulta kyllä todellinen neronleimaus - vaikka sen itse sanonkin.
Kyllä minä syyskuun aikana sentään jotain luinkin. Itse asiassa luettujen kirjojen määrä on lievästi nousujohteinen. Syyskuussa sain nimittäin loppuun 6 kirjaa (vs. 5 elokuussa ja heinäkuussa). Äänikirjoja tuossa listassa on kaksi ja molemmat tosi pitkiä. Robin Hobbin Fool's Quest oli aivan mahtava fantasiamatka ja Millenium-trilogian kolmas (siis ei se viimeinen - vielä) oli taattua Larsson-laatua.
Milleniumin lisäksi luin toisenkin dekkarin eli 1930-luvun Ruotsiin sijoittuvan Kun pimeys peittää maan. Mielenkiintoinen, eikä vähiten ajankuvauksensa takia. Samoja ajankohtia, mutta Suomessa, sisälsi myös jo pidemmän aikaa iltalukemisena ollut Panu Rajalan kirjoittama Olavi Paavolaisen elämäkerta. Minusta onkin tulossa elämäkertaintoilija. Koko ajan pitäisi olla jokin luettavana. Mikäs siinä.
Myös fantasiaa tuli luettua toinenkin teos. Luin Deborah Harknessin Shadow of Night uudelleen ihan sen takia, etten oikein muistanut tapahtumia ja lukulistalla korkealla on trilogian kolmas osa eli Book of Life. Fantasian, elämäkerran ja dekkarien lisäksi listalle mahtuu vain yksi nykykirjallisuuden edustaja eli Saara Turusen Rakkaudenhirviö. Se on ihan hyvin kirjoitettu, mutta karkeasti luokittelisin sen nuoruuden "angstikirjallisuuteen", eikä minulla näin keski-ikäisenä tunnu oikein riittävän kärsivällisyyttä kovin pitkiin kuvauksiin aiheesta.
Näin keski-ikäisenä ei kärsivällisyys ja varsinkaan aika tunnu riittävän mihinkään ylimääräiseen. Se kun katoaa sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee. Taas yksi klisee, joka todistaa kliseiden useimmiten perustuvan testattuun totuuteen. Eivät kai ne muuten kliseitä olisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti