Sivut

5.9.2015

Kamalaa, kun pitää odottaa

Kemijoki aamutuimaan

Terveisiä joulupukilta! Kävin tuossa viikolla Rovaniemellä ja törmäsin illallisella vanhaan tuttuun. Joulu tulee kuulemma tänäkin vuonna ja paljon on ollut kilttejä lapsia.
Rovaniemi noin muutenkin näytti parasta puoltaan ja vietimme työporukan kanssa ulkoiluaikaa kirkkaassa auringonpaisteessa vanhalla uittotuvalla. Leppoisia aktiviteetteja mölkky ja tikanheitto ja sen sellaiset. Jotenkin vaan tuntui keli silti lämpimältä, kun illalla palasin kentältä kotiin. Ehkä ilmassa kuitenkin on erilainen pohjafiilis siellä pohjoisessa.

Mutta ei minun pitänyt reissusta kirjoittaa, vaan taas yhdestä huippukokemuksesta niin tarinana kuin äänikirjana. Robin Hobb on kyllä aika velho. Tuossa pari viikkoa sitten tuuletin, kun ehdin lainaamaan ensimmäisenä HelMetistä Fitz and the Fool -trilogian toisen osan äänikirjaversion. Ensimmäinen osa Fool's Assassin oli jo mahtavaa kuunneltavaa ja Fool's Quest vain lisäsi tahtia.

Robin Hobb : Fool's Quest 
HelMet Overdrive äänikirja 
lukijana: Elliot Hill

Itse asiassa tahdin lisäys ei taida olla oikea tapa ilmaista viehätyksen kasvu tämän kirjan osalta. Tarina ei etene edelleenkään mitenkään erityisen kovalla vauhdilla, mutta kun siihen hyppää mukaan, voi nauttia  mielenkiintoisesta, viihdyttävästä ja liikuttavastakin tarinasta. Pitää vain antaa mennä ja tapahtumien viedä. On ihanaa, kun voi oikeasti uppoutua ja olla vähän aikaa jossain ihan muualla. Henkilöhahmotkin ovat toisessa osassa jo tulleet läheisiksi ja heidän seikkailujaan seuraa jännittyneenä. (Yep, edelleen varausjonossa Farseer Trilogyn osalta - olen seuraavana) Taitava kirjoittaja pystyy myös viemään tarinaa eteenpäin useammalla tasolla ja juuri niin tekee Robin Hobb. Ei yhtään haittaa, vaikka osa porukasta tuskailee linnassa tai takaa-ajon temmellyksessä ja toisia kuljettavat kidnappaajat vaarasta vaaraan. En nyt mene sen syvemmälle itse tarinaan, ettei tule paljastettua liikaa, mutta jännää on.

Kaiken lisäksi lukijana on tässäkin osassa huipputaitava Elliot Hill. Toki kirjakin on sellainen, että se taipuu äänikirjaksi ilmeisen hyvin eri kertojanäkökulmineen, mutta huono lukija olisi saanut tämänkin tylsemmäksi. Elliot Hill on erityisen taitava elävöittämään tarinaa pelkällä äänensävyn, -korkeuden ja aksentin muutoksilla. Mahtavaa kuunneltavaa. Monet suomalaiset äänikirjan lukijat voisivat tosissaan ottaa oppia. Ei kirjan lukemisenkaan tarvitse olla monotonista polotusta. Onneksi monet suomenkieliset lukijatkin ovat hyviä (esim, Lars Svedberg ja Mikko Kivinen näin äkkiä mieleentulevia mainitakseni. )

Matkasta nautin noin ihan kirjaimellisestikin sillä kuuntelin kirjaa kaikki työmatkat, kävelymatkat ja muut paikasta toiseen siirtymiset. Samoin minulla oli kuulokkeet korvissa siivotessa, silittäessä, kokatessa... Kiivas kuuntelutahti ei toki mahtavan kirjan kohdalla häiritse, mutta syynä siihen oli kirjakoukutuksen lisäksi (/sijasta) myös kirjan laina-aika. Kirjassa on 26 osaa, joista jokainen kestää vähintään 1h15min. Siis ihan oikeasti. Olisikohan näihin pitkiin äänikirjoihin mitenkään mahdollista lisätä lisätä vaikka viikkoa kuunteluaikaa? Kun kyseessä on suosittu teos ja lainan voi uusia (eli pistää jonon perään varaukseen) vasta kolme päivää ennen laina-ajan päättymistä, olisi tätäkin kirjaa joutunut odottamaan kesken tarinan noin 10 viikkoa... Siispä puristin koko kuuntelun kahdessa viikossa. Minä kun en ole kaikkein paras odottelija missään asiassa.

Nyt on kuitenkin pakko opetella kärsivällisyyttä. HelMet Overdrive sai kiitettävän nopeasti äänikirjan valikoimiinsa. Koko kirja kun ilmestyi vasta tänä vuonna. Trilogian päätösosa julkaistaankin sitten vasta ensi vuonna. Miten ihmeessä minä oikein kestän, kun en tiedä, miten tosi jännään kohtaan ja väkijoukon lähestymiseen jäänyt tarina oikein jatkuu? Kamalaa, kun pitää odottaa.

4 kommenttia:

  1. Näin syksyllä alkaa jo odottaa joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä pitää vielä ennen joulua selvitä yksistä synttäreistä pyhäinpäivän aikoihin. Sitten alkaa joulunodotus :-)

      Poista
  2. Samaa mieltä noista äänikirjojen lukijoista - osa tekee ihan mielettömiä roolitöitä eri aksenttien tms. kanssa ja todella herättää tekstin eloon.

    Overdriven kahden viikon laina-aika on mullekin ongelma noiden pidempien kirjojen kanssa, yli 20 tuntinen ottaa jo todella koville ja jos kirjalle on jonoa niin tylsäksi menee. Mutta ihana palvelu silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan mahtava palvelu, mutta kaksi viikkoa tuottaa yli 20h kirjoissa tosiaan pientä stressiä...

      Poista