Kissan vuosi

Meillä on kissa. Vanhaneiti (19v) pääasiallisesti nukkuu, mutta vaatii edelleen ruokansa säännöllisesti (aikaisin) ja kiertää pihan muutaman kerran päivässä. Lisäksi se on kiltti lapsille, haluaa päivittäisen silityskiintiönsä ja kehrää äänekkäästi heti huomiota saadessaan. Ihana kisu siis, joka toivottavasti on ilonamme vielä ainakin muutaman vuoden.

Miksi höpisen kissastani kirjablogissa ? No jos kirjan nimi on Kissan vuosi, siinä voisi olettaa olevan enemmäkin kissoista, mutta ei... Tässä kirjassa ei puhuta kissoista laisinkaan. Itse asiassa eläimstä on mukana lähinnä hevosia ja niitäkin vain sivuosassa.


Sirpa Tabet: Kissan vuosi 
oma ostos äänikirja Elisa Kirjasta
lukijana Eija Peltonen 

Hanna on töissä mainostoimistossa, mutta lukee iltaisin kohtaloita asiakkaidensa käsistä. Eräänä päivänä hän kohtaa naisen, jonka kädessä näkyy kuolema. Ennusteen toteuduttua, alkaa tarina pelottavasti kietoutua yhä lähemmäs ja lähemmäs Hannan lähiympäristöä. Ihmisiä katoaa ja löytyy kuolleena. Lopulta on vaikea tietää, keneen voi luottaa, tai mistä Hannan tytärtä Riikkaa oikein pitäisi suojella. Edes Hannan ennustamisen taidot eivät riitä ratkaisun selvittämiseen, sillä vaara on jo liian lähellä.

Kuten toinenkin lukemani Sirpa Tabetin kirja (Hämärän lapset), Kissan vuosi ei ole ihan standardidekkari. Pieni ripaus yliluonnollisuutta maustaa tarinaa ja kirjailija käyttää näkyjä myös osaltaan sekoittamaan tarinaa.  Hannan romaniveri puolestaan tuo jännitettä kulttuurien erojen osalta, vaikka vähän stereotypioita toistaakin kädestä povaamisen ja hevosrakkauden kautta. Hannaa pyritään selittämään sekä hänen sukunsa piirteiden että nuoruuden särkyneen sydämen kautta.

Muutkin henkilöt ovat ehkä hieman stereotypioita. Mainostoimiston rempseät ja temperamenttiset työntekijät räikeästi pukeutuvasta assistentista karhumaiseen art directoriin ovat kuin suoraan 80-90 -lukujen kliseistä. Kirja tosin ilmestyikin ensimmäisen kerran 1995, joten aikakauden kuvana se taitaa hyödyntää useimpien mielikuvaa mainosalasta. Hieman hämmentävästi tuli kuunnellessa sellainen olo, kuin kirja sijoittuisi kaukaiseen historiaan, mutta eihän tuosta nyt ole "kuin" parikymmentä vuotta. Mitä ilmeisimmin paljon on muuttunut.

Kerrankin muuten kuuntelin mielelläni naisen lukemaa tarinaa. Jotenkin Eija Peltosen ääni sopi tarinan tunnelmaan, eikä hän sortunut niin monen naislukijan harmittavaiseen kiirehtimiseen lukemisessa.

Kissan vuosi on oiva valinta kesäkirjaksi - se sopii mainiosti lomakuunteluun tai työmatkojen viihteeksi. Ei se mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta mukava lajinsa edustaja kuitenkin. Niin, ja on tarinassa tietysti se kissakin, vaikkei ehkä ihan sellaisena kuin kuvittelisi. Sillä on tärkeä roolikin, mutta tässä sitä ei voi paljastaa. Kirjan lukeneet tai kuunnelleet tietänevät mitä tarkoitan.