"Äiti, lue sinäkin tämä, niin voidaan jutella kirjoista"

Erin Hunter: Soturikissat 
Eka osa blogiarvonnasta ja loppuja omilla rahoilla ostettuna 

"Äiti, lue sinäkin tämä, niin voidaan jutella kirjoista..."

Eihän tuollaista voi vastustaa. Jonkin aikaa kesti, ennen kuin pääsin tarttumaan opukseen. Sinä aikana esikoinen ehti jo kolmanteen osaan, mutta ei hätää. Keskustelu aloitettiin jo esikoisen vieraskynän aikaan yleisesti ja nyt on sitten ensimmäinen osa ruodittu jo pohjia myöten.

Tarina onkin jännä. Ymmärrän hyvin esikoisen innostuksen. Kaiken lisäksi meillä on itsellämmekin kissa, joka sai kummasti uusia (kuviteltuja) ominaisuuksia näiden kirjojen myötä. Tosin vanha kissaneiti (19v) ei oikein korvaansa lotkauta tarinoille ja edelliset seikkailutkin taitavat olla vuosien takaa. Seuraavaksi meille kuulemma hankitaan punaisenoranssi kissanpentu. (No, ei hankita, jos se äidistä on kiinni...)

Soturikissat-sarjan ensimmäisessä osassa kotikissa Ruska karkaa villikissojen mukana metsään. Hänestä tulee Myrskuklaanin soturioppilas. Klaanin myötä Ruska saa uuden nimen Tulitassu ja oppii metsästämään ja taistelemaan. Metsän neljän klaanin välit kiristyvät entisestään ja taistelu reviireistä kiihtyy. Varjoklaanin johtajalla tuntuu olevan ilkeitä suunnitelmia muiden varalle, eikä Myrskyklaanissakaan kaikilla ole puhtaita jauhoja pussissa. Kuka onkaan petturi?

Kirja noudattelee perinteistä fantasiakirjallisuuden kaavaa. Hieman erilainen nuori pääsee oppiin ja hänestä tulee vahva ja taitava. Hän on tietysti myös uskollinen ja rohkea. Molemmat ominaisuuksia, jotka punnitaan vaaran uhatessa petosten verkossa. Oman mausteensa tarinaan antaa se, että päähenkilöt ovat kissoja. Ne ovat inhimillistettyjä, mutta kuitenkin aika kissamaisia. Virkistävää.

Juonenkäänteitä riittää, eikä kirjaa lukiessa pääse pitkästymään. Juoni ei myöskää ole liian itsestäänselvä, joten tällainen fantasialla kyllästetty vanhempikin lukija jaksoi mielenkiinnolla loppuun saakka. Itse asiassa luin tässä eräänä iltana vähän liian myöhään saadakseni kirjan loppuun. Myös kissojen hahmot ovat viimeisteltyjä. Niillä on kullakin omat luonteenpiirteensä ja klaanin jäsenistä muodostuukin rikas kokoelma erilaisia "päähenkilöitä".

Seuraavana pinossa odottavat jo toinen ja kolmas osa. Esikoinen on ne jo lukenut ja vihjailee juonen jatkosta, joten täytyy pitää kiirettä.