Sivut

4.7.2014

Lukutestissä "uuden Poirotin" kirjoittaja

Sophie Hannah : Little Face
Oma ostos Kobosta

Tässä jokin aika sitten kirjamaailmaa kohahdutti uutinen uuden Poirotin tulemisesta. Rakastetun hahmon saisi herättää henkiin tunnettu brittidekkaristi Sophie Hannah. Häh, siis kuka ? Minä en ollut kyseisesti kirjailijasta koskaan kuullutkaan Romaanin nimi Point of Rescue vain soitti jotain tv-kelloja, vaikken käsittääkseni sitä ole koskaan nähnytkään.

Poirot puolestaan on ollut "suuri rakkauteni" (siis noin fiktiivisessä mielessä) ja olin hitusen mustasukkainen. Kuka uskaltaa lähteä sorkkimaan klassikkoa ? Eihän Agatha Christien veroista belgialaisen viiksekkään etsivän ymmärtäjää ja kuvaajaa voi löytyä. Oli ihan pakko ottaa kirjailija testiin.

Olen siis nyt lukenut Sophie Hannahilta yhden kirjan eli testi ei missään nimessä ole kattava, mutta alustavia ajatuksia kai tämänkin perusteella voi muodostaa. Niistä seuraavaksi.

Little Face on yksi kirjailijan tunnetuimmista romaaneista. Alice palaa kotiin huomatakseen vauvansa kadonneen. Sängystä löytyy toinen, samanikäinen lapsi. Poliisi ja Alicen perhe eivät tiedä, mitä uskoa. Onko kyseessä synnytyksen jälkeisen masennuksen aiheuttama harha, vai onko joku tosiaan käynyt vaihtamassa vauvan toiseen ?

Minulle tuli tarinasta jotenkin mieleen Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Tarina sinänsä ei ole samanlainen, mutta molemmissa on yllätyksellisyyttä ja asetelmien kääntymistä nurinperin, joka jaksaa pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Kirjan jännite siis kantoi juonellisesti loppuun saakka. Silti en varsinaisesti ihastunut siihen. Olihan juoni näppärä, mutta henkilöhahmot jäivät jotenkin etäisiksi. Heistä kukaan ei varsinaisesti ole sellainen, johon voisi kuvitella kiintyvänsä. Alice vaikuttaa neuroottiselta. Hänen aviomiehensä on äitinsä tossun alla ja isoäiti esittäytyy varsinaisena tyrannina. Tapausta tutkiva poliisi taaskin kieriskelee itsesäälissä ja ihastuu asiakkaaseensa lähinnä pakkomielteisesti ja poliisin esimies on sisäistä epävarmuuttaan peittelevä narttumainen päällepäsmäri. Että silleen...

Poirotin kohdalla koukuttavaa on hienovarainen ärsyttävän karikatyyrisen hahmon muotoutuminen rakastettavaksi mestarisalapoliisiksi, jonka edesottamuksista haluaa lukea yhä uudelleen. Samoin muut henkilöhahmot ovat sellaisia, joille voi ehkä hymähdellä, mutta silti heille toivoo hyvää. Nyt vähän hirvittää, miten heidän käy Sophie Hannahin käsittelyssä. Osaako hän luoda yhtä eläviä hahmoja ? Toki Poiroteissa on kiinnostavaa myös juonen käsittely ja murhaajan paljastuminen aina joksikin muuksi kuin lukija kuvitteli. Sillä puolella olo onkin ehkä luottavaisempi, vaikken ihan täysin osaakaan ajatella modernin psykologisen romaanin keinoja Christien dekkarityyliin sopiviksi.

Ei kai tässä muuta voi, kuin jäädä odottamaan. Lopputuloksen näkee sitten, kun uusi Poirot julkaistaan. Sitä ennen voikin sitten vaikka tutustua muihin Sophie Hannahin dekkareihin, joita tuntuu olevan aika pino. En tosin osunut näkemään vielä yhtään aiempaa suomennettuna - onkohan niitä ? Uusin Poirot kuulemma ilmestyy heti suomeksikin WSOY:n kustantamana. Siihen pääse käsiksi syyskuun alkupuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti