Tiedän uskovani, uskon tietäväni

Esko Valtaoja, Juha Pihkala : Tiedän uskovani, uskon tietäväni
Oma ostos Elisa Kirjasta

Mielenkiintoista keskustelua ihmisen moraalista ja sen perimmäisistä vaikutteista. Onko moraali sisäsyntyinen evoluution seurauksena syntynyt ominaisuus vai Jumalan vaatima toimintatapa ? Miten Jumala voi antaa kaiken pahan tapahtua ? Miksi ihminen etsii kaikelle tarkoitusta ja haluaa jonkin ohjaavan maailmaa ? Olemme perimmäisten kysymysten äärellä.

Tähtitieilijäprofessorin agnostikkonäkemykset kohtaavat emerituspiispan vahvan uskon. Lopputuloksena on ajatuksia herättävää dialogi, jonka ansiot eivät niinkään ole varmojen käsitysten synnyttämisessä kuin asian eri puolien argumentoinnissa. Lukijan vastuulle jää valita puolensa ja vakaumuksensa.

Keskustelu on ystävällishenkistä, mutta tiukkaa. Kumpikaan ei luovu käsityksistään, mutta tavoitteena on selvästi löytää molemmille yhteiset teesit ja identifioida suurimmat erimielisyydet. Molemmat tähtäävät maailman yleisen hyvän lisäämiseen, vain keinoista ja periaatteista ollaan eri linjoilla. Minunkin on helppo olla samaa mieltä tavoitteesta, mutta yllättäen en loppupeleissä tämän kirjan perusteella taipunut oikein kummankaan näkökannalle maailmannäkemyksessäni.

Valtaojan argumentointi on ehkä konkrettisempaa ja vetoaa pragmaattiseen minääni. Pihkala jo ammattinsa puolesta joutuu painottamaan uskomisen merkitystä. Kaikkea ei voi eikä ole tarkoituskaan selittää käytännön kautta, mutta näinhän sen kai pitäisi ollakin - Usko ymmärtääkseni sananakin tarkoittaa, että pidetään totena jotain, joka ei välttämättä ole ihan päivänselvää silmien edessä. Ei todeta : "Uskon auringon paistavan, koska näen sen ikkunasta". Vaan : "Uskon auringon paistavan sinun siitä kertoessasi, vaikken itse sitä juuri nyt täältä ikkunattomasta huoneesta näekään."  Valtaojan ja Pihkalan keskustelu avaa syitä siihen, miksi pitäisi uskoa tai mitä voi tietää. Lukijaa herätellään ajattelemaan omilla aivoillaan ja sehän miellyttää minua aina enemmän kuin vakaumuksellinen saarnaaminen.

Dialogi on myös suurimmalta osaltaan ymmärrettävää. Minulla ei ole takanani opintoja sen paremmin teologiassa kuin filosofiassakaan (tähtitieteestä puhumattakaan), mutta aiheina ovat hyvin yleismaailmalliset teesit eikä perusteluissa käytetä liikaa professoritason (tai piispatason) argumentointia. Viittauksia on paljon, enkä väitä tuntevani niistä kuin osan, mutta ajatus tulee kuitenkin selväksi, vaikkei ihan kaikkea etukäteen tietäisikään. Joskus tosin saattavat selitykset vähän väsyttää ja ajatukseni lähtikin muutaman kerran harhailemaan. Vika tosin saattoi olla lukijassa, eikä niinkään tekstissä.

Kaikkiaan kirjaa voi suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille. On virkistävää lukea aidosti keskustelevaa väittelyä, jossa vastapuolta ei halutakaan jyrätä omien argumenttien alle vaan etsitään yhteistä ja kiistellään erimielisyyksistä hyvässä hengessä. Luen mieluummin tällaista, kuin minkään osapuolen paatoksellista fanatismia. Itse asiassa olen herrojen kanssa harvinainen yksimielinen siinä, että fanatismi kaikissa muodoissaan johtaa yleensä pahaan kaikista hyvistä tarkoituksista huolimatta.