Ilmestyskirjan täti

Anu Holopainen : Ilmestyskirjan täti 
Luettavaksi Myllylahti-kustantamolta 

Kirja, joka kertoo villin tädin aiheuttamasta ärsytyksestä ja luokiteltiin ainakin jossain chicklitiksi. Ei kuulostanut ihan omimmalta luettavaltani enkä nyt mitenkään hurjasti innostunutkaan. Luin sentään loppuun.

Chicklit viittaus johtuu todennäköisesti siitä, että päähenkilö joutuu nolohkoihin tilanteisiin avaamalla suunsa väärässä paikassa tai töpeksimällä muuten vaan. Chicklitissä tosin tuon pitäisi olla hauskaa ja aiheuttaa vain kiemurtelevaa myötähäpeää, mutta tässä kirjassa oma ärsytyskynnykseni ylittyi useammin kuin kerran. Nolot tilanteet, kun eivät olleet seurausta sattumasta tai tahattomasta väärinymmärryksestä, vaan yksinkertaisesti Auri Kivikon tiukkapipoisuudesta, pahantahtoisesta paheksunnasta tai ihan vain väsymyksen aiheuttamista vikaliikkeistä.

Kirjan asetelma on sinänsä herkullinen. Airi Kivikko palaa hoitovapaiden jälkeen takaisin töihin vain huomatakseen edessä olevan YT-neuvotteluja ja firman fuusio suurempaan. Tilanteen tekee vielä hankalammaksi miehen täti Liila, joka on kaikkea sitä, mitä Airi ei halua olla - kovaääninen, röyhkeä, ronski ja suorapuheinen. Kaiken lisäksi hän täti flirttailee itseään nuorempien misten kanssa ja, mikä pahinta, on töissä Airin työnantajan nielaisseessa firmassa. Airin stressitaso nousee unettomuuteen saakka ja sitten alkavat omituiset kuolemantapaukset. Aineksia olisi siis vaikka minkälaiseen ilotulitukseen. Harmillisesti tarina kuitenkin jotenkin lässähtää Airin stressin ja unettomuuden kuvaukseksi sekä valitukseksi tädin todellisista ja kuvitelluista edesottamuksista.

Suurin syy vierastukseeni löytyneekin juuri päähenkilöstä. Tiukkapipoinen täydellisyydentavoittelija, joka ei siedä omasta muotistaan poikkeavia ihmisiä ja haluaa uskoa heistä juuri sitä pahinta. Olisi tehnyt mieli ravistella Airia useammin kuin kerran. Tietysti osa ärsytyksestä saattaa johtua siitä epämiellyttävästä tunteesta, että itsestänikin löytynee ainakin ripaus samanlaista nipottajaa, eivätkä stressi ja unenpuute ole nekään ihan vieraita. Osui siis ehkä pikkuisen liian lähelle naurattaakseen.

Toinen vähän häiritsevä juttu kirjassa oli juonen sekavuus ja jonkinlainen "löysyys" - oli kaikenlaisia tapahtumia ja monenlaisia ihmisiä, mutta jotenkin se punainen lanka vain katosi useammin kuin kerran. Monet asiat jäivät lopussakin selittämättä, siis sekin, että selitystä ei oikeastaan tainnut ollakaan. Koko kirja tuntui unenpuutteessa höperöivän IT-nörtin silmien kautta katsotulta filmiltä, vaikka ehkä se on ollut tarkoituskin ?

Jotta tämä kirjoitus ei muistututtaisi liikaa kirjan tyylistä, lopetan tähän ja totean vain, etten kirjaan pahemmin ihastunut. Lukekaa, niin tiedätte, mitä mieltä itse olette. Esimerkiksi Krista tykkäsi minua enemmän. Hänen ajatuksiaan voi lukea Lukutoukan kulttuuriblogissa 

Luettavaksi Myllylahti-kustantamolta