Reseptien aarteet ja oman äidin lusikkaleivät

Verna Kaunisto : Reseptien aarteet 
Luettavaksi ja kokattavaksi Gummerukselta 

"Lapsena mikään ei ollut niin suurta herkkua kuin lusikkaleivät, varsinkin äidin tekeminä. Niitä kävin salaa varastamassa kaapista ja kinusin joka aterian päätteeksi jälkkäriksi tai iltapäivän välipalaksi. Kyläillessä äiti aina varoitti ottamaan vain yhden joka lajia ja valvoi tarkasti ohjeen toteutumista. Kahvihetkien päätteeksi kummitätäni nappasi joka kerta pöydältä lusikkaleipälautasen ja tyhjensi sen asetilleni äidin selän takana. Luulenpa äidin kulmien rypistyksen takana kareilleen lempeän hymyn hänen katsellessaan sokeristen herkkujen nopeaa katoamista..."

Ylläolevan kirjoitin yli vuosi sitten muistellessani ruokaan liittyviä mukavia hetkiä. Jokin aika sitten palasin taas ruokamuistojen pariin selatessani Gummerukselta saamaani Reseptien aarteet kirjaa. Siihen Verna Kaunisto on kerännyt omia ruokamuistojaan, sukunsa perintöreseptejä sekä omia hyviksi havaittuja ja moneen kertaan testattuja ohjeitaan.

Jokaisella meistä on omat ruokamuistomme, jotka luovat jatkumoa sukupolvien välille. Lusikkaleivät vievät minut välittömästi lapsuuden juhlahetkiin. Kääretortun teen kuten äitini ja mammani sen ovat aina tehneet. Kirjan kanssa tunnelmoidessa löysin jo unohtuneen reseptin mamman salaatinkastikkeeseen, siihen kermaisen etikkaiseen, jossa on mukana kananmunaa... Kirja tarjoaakin nostalgisen lukukokemuksen, joka varmasti suo suomalaiselle lukijalle "tuollaista meilläkin syötiin"-elämyksiä. On myös mielenkiintoista lukea, millainen sukutarina reseptien myötä avautuu. Verna Kaunisto kirjoittaa tavoitteenaan olleen myös kirjata lapsilleen muistiin suvun historiaa ja näin hän on myös tehnyt.

Lukemisen lisäksi kirjaa voi tietysti kokata. Siitä löytyy useampia kokeilemisen arvoisia reseptejä. Kirja myös inspiroi. Reseptien aarteet rohkaisi minua pyytämään äidiltäni lusikkaleipien reseptin, jota - uskokaa tai älkää - en kaikkina näinä vuosina ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Syystäkin - ainakin ensimmäinen erä meni lievästi sanottuna pieleen. Olisi pitänyt soittaa äidille. Kaikkea kun ei aina resepteissä lue, vaan osa kikoista tehdään automaattisesti kokemuksen pohjalta. Niin tietysti oli tässäkin reseptissä. Taikinan pitää antaa seistä ja jäähtyä kunnolla jauhojen lisäämisen jälkeen, kertoi äiti puhelimessa. Kuvat ovatkin toisesta erästä... (ne epäonnistuneet löytyvät täältä).

Verna Kauniston kirjassa lusikkaleipiin ei laitettu leivinjauhetta, mutta lorautettiin taikinaan pikkuisen rommia. Alla on kuitenkin äitini vihosta kopioitu resepti, johon olen lisännyt omat huomautukseni. Näin ne reseptit elävät ja kehittyvät, sukupolvesta toiseen.

Lusikkaleivät

n.30 kpl

200g margariinia (laitoin voita)

125g (1,5dl) sokeria

vanilliinisokeria (laitoin vaniljaa myllystä!)

1tl leivinjahetta

250g (4dl) vehnäjauhoja

Aineet mitataan.

Margariini  ruskistetaan taikinanvalmistuskulhossa (tai sulatetaan kattilassa...).

Kuumaan margariiniin lisätään sokeri sekä vanilliini ja seosta hämmennetään siksi, kunnes se on jäähtynyt.(Uskokaa - kannattaa odottaa hetki)  

Jauho-leivinjauheseos seulotaan edellisten joukkoon.

(Oma lisäys : Sekoita taikinaksi ja pistä vielä jääkaappiin 30-60 minuutiksi. Taikina kovettuu helpommin muotoiltavaksi eikä leviä uunissa) 

Taikinaa painellaan soikeanmuotoiseen teelusikkaan, josta leipä sujutetaan pellille.

Leivät paistetaan n.150 lämmössä. Jäähtyneinä leivät pannaan kaksittain, marmeladia väliin. 

Nämä minun lusikkaleipäni ovat lajinsa mammutteja sillä käytin ruokalusikkaa teelusikan sijasta. Pitää löytää jostain sellainen vanhanaikainen syvempi lusikka ihan näitä varten...

#satasyytäonneen - haaste jatkuu myös. Sukupolvien yli vievät reseptisillat kuuluvat ehdottomasti joukkoon - numerolla 26. 

Reseptien aarteet luettavaksi ja kokattavaksi Gummerukselta, Lusikkaleipien resepti oman äidin arkistoista