Sivut

25.2.2014

Kaikki mitä rakastin - lukevan ihmisen haaste

Siri Hustvedt : Kaikki mitä rakastin
Oma ostos Elisa Kirjan alesta

Lukevalla ihmisellä on edessään ainainen haaste eli kirjojen määrä. Maailma on täynnä ihanaa ja mielenkiintoista luettavaa ja uutta tulee koko ajan. Uudet kirjat myös tuntuvat tulevan "silmille" ja niihin tarttuu helpommin. Jos joku jää välistä niin voi kestää kauankin, ennen kuin sen lukee. Tämä(kin) kirja on ollut lukulistallani iät ja ajat - siis julkaisuvuodesta 2011 lähtien. Eihän siitä tietysti ole kuin muutama vuosi, mutta väliin mahtuu erinäisiä kirjoja...

Hustvedtin Kesä ilman miehiä ei jättänyt suurta muistijälkeä, ja Lumous jätti päällimmäisenä mieleen hieman painajaismaisen tunnelman. Silti molemmat ovat taidokkaasti kirjoitettuja ja mielenkiintoisia kirjoja. Kaikki mitä rakastin on kuitenkin jotenkin ihan omassa luokassaan. Odotukseni kirjan suhteen olivat suuret - se vastasi niihin kaikkiin ja ylittikin monet. Tarina kahden miehen ystävyydestä - taiteilijan ja hänen taidettaa ihailevan taidehistorioitsijan - laajenee kuvaukseksi kolmesta rakkaustarinasta, tragediasta, odotuksista ja pettymyksestä sekä New Yorkin taidemaailman elämästä.

Leo ja Erica, Bill ja Lucille, Bill ja Violet - ihmissuhteet kietoutuvat toisiinsa. Yhden heikkous tuo esiin toisen vahvuuden. Lapset sitovat ja erottavat pareja. Rakkaus ei aina riitä, eikä hyvä tahto. Perinewyorkilaiseen tapaan mielenterveyden haasteet vaikuttavat kaikkien ympärillä olevien elämään, välillä tuhoisin seurauksin. Hustvedtillä tuntuukin olevan yhteisenä teemana ainakin näissä lukemissani kirjoissa mielen järkkyminen ja sen aiheuttamat haasteet (tai voimavarat). Ehkä se johtuu kirjailijan omista kokemuksista. Olen käsittänyt hänellä olevan hallittavanaan omat haasteensa.

Kaikki mitä rakastin on nautinnollista luettavaa. Tarina soljuu eteenpäin. Taiteilijaelämän omituisuudet tuntuvat oudon tutuilta. Juuri tuollaista poukkoilua ja tunteiden hallinnan kanavoimista taiteen kautta olen lukenut muissakin kirjoissa. Viimeksi vastaava asetelma tuli vastaan Virginia Woolfin sisaren näkökulmasta kirjoitetussa romaanissa Vanessa & Virginie. Aikakausi on eri, maanosakin on eri, mutta tunteiden kuohunta ja boheemit tavat ovat yllättävänkin samanlaisia. Tällainen periproosallinen tallukka voi lukea käänteistä lievästi huvittuen, mutta todellisessa elämässä jätän kyseiset käänteet mielelläni taiteilijoille - jos taiteilijat nyt sitten oikeasti elävät vähän kliseisen imagonsa mukaisesti.

4 kommenttia:

  1. Kaikki mitä rakastin on ensimmäinen Sirini - ja pakko sanoa, että sen jälkeen kaikki on ollut pettymystä. Tiedätkö sen tunteen, kun on lukenut jotain hyvää ja toivoo kovasti saavansa lukea lisää samanlaista samalta kirjailijalta ja sitten vaan pettyy kirja toisensa jälkeen? Sellaista se on ollut Sirin ja mun välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa siis olla hyvä, etten lukenutkaan tätä ensimmäisenä ? Ja joo, tiedän tunteen... mutta tästä minä pidin kovasti.

      Poista
  2. Minusta Kesä ilman miehiä ei ollut hullumpi kirja,mutta se taitaakin olla ainoa lukemani Husvedtin kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ollut hullumpi, mutta tämä on minusta parempi :-)

      Poista