Sivut

11.2.2014

Dekkarityyliä rauta-ajalta - Sirpa Tabet : Hämärän lapset


Sirpa Tabet : Hämärän lapset
Oma ostos Elisa Kirjasta

Kateus, himo, halu saada toisen omaa ovat kaiketi ikiaikaisia tunteita. Ne ovat kautta aikojen ajaneet ihmisiä hirmuisiin ja kummallisiin tekoihin. Sirpa Tabetin kirjassa on mystinen tunnelma ja magia ravistelee pienen rautakautisen kylän elämää.

Tuura on päällikön nuori vaimo, joka ei koskaan ole saanut asemaansa täysin vakiinnutettua kylän naisten keskuudessa. Hän ottaa hoiviinsa metsästä löytyneen pienen pojan, jonka mukana tuntuu kylää tulevan kiertämään myös tarujen suuri susi. Sitten tapahtuu murha, eivätkä kyläläiset tiedä syyttääkö aaveita vai jotakuta omasta keskuudestaan.

Perinteisen dekkarin kiemurat sekoittuvat fantasian aineksiin. Takaraivossani nakutti pitkän aikaa, että olen lukenut jotain vastaavaa tunnelmaltaan. Lopulta tajusin kyseessä on Petteri Hannilan Kaukamoinen. Sekä ympäristö, muinainen Suomi, että kyläyhteisön sulkeutuneisuus ja vieraan pelosta aiheutuvat osittain irrationaalisetkin teot ovat samantyylisiä, vaikka sinänsä puhutaankin peräti eri genren kirjoista. Lisäksi tuo yliluonnollisen läsnäolo ja ihmisten elämää ohjaava vaikutus on molemmissa vahvana. Onkohan se jokin "pakkopiirre" näissä muinaissuomalaisista kertovissa kirjoissa ? Tiedämmekö heistä niin vähän, että tietoa korvataan uskomuksilla ja taikuudella ? Varmasti ihminen on aina kuvitellut yliluonnolliseksi kaiken, jota ei ymmärrä, mutta silti...

Joka tapauksessa Hämärän lapset on taattua Crime Time -laatua. Tapahtumat kietoutuvat toisiinsa eikä oikeaa surmaajaa arvaa (tai minä en ainakaan arvannut) ennen kuin se kerrotaan. Juoni yllättää, vaikka jälkikäteen ajatellen noudattaakin tuttua kaavaa. Ehkä siinä käytettiin taianomaista sumutusta lukijan harhauttamiseksi.

2 kommenttia:

  1. Tabetin Punainen metsä teki aikoinaan syvän vaikutuksen, Kiehtovaa mystisyyttä ja historiaa tarjoaa sekin. Taianomaista sumutusta, heh. Kiinnostaisi kyllä lukea tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin pitää tuo Punainen metsä mielessä, sitä en ole lukenut. Minä olen näihin nyt tykästynyt Elisa Kirjan Crime Time dekkareiden kautta - ne ovat sellaisia mukavan edullisia luettavaksi dekkarinnälkään.

      Poista