Sivut

18.1.2014

Herttainen Major Pettigrew

Helen Simonson : Major Pettigrew's Last Stand
Oma ostos Kobosta 

Aina välillä tekee hyvää lukea jotain herttaista ja pikkuisen liikuttavaa. Major Pettigrew's Last Stand kuuluu juuri tuohon sarjaan, ainakin päällisin puolin. Tarkemmin luettuna kirja käsittelee siinä sivussa muutamaakin isompaa teemaa kuten yksinäisyyttä, rasismia ja kaupallisuuden tuomaa muutosta perinteiseen elämäntapaan.

Major Pettigrew on eläkeläinen. Hänen vaimonsa on kuollut ja elämä pyörii vanhoja klassikkoja lueskellessa ja pojan typeryyttä ihmetellessä. Sitten majurin jalat alkavat kuin varkain kuljettaa häntä kyläkaupan kassan takana istuvan lesken luo. Kaksi yksinäistä löytää lohtua toistensa seurasta, mutta voiko perienglantilaisen, jäykän ja hillityn majurin ja pakistanilaisten perinteiden piirissä elävän naisen ystävyydestä tulla mitään.

Juoni kiemurtelee monien kommervenkkien kautta. On perintöaseita, juonittelevia kylän rouvia, avioliiton ulkopuolisen rakkauden hedelmiä ja pörssihaipojan rakkaustarinoita. Kummallista kyllä, kaikista sivupoluista ja henkilöiden suuresta lukumäärästä huolimatta, punainen lanka ei katoa ja tarinassa pysyy hyvin kärryillä. Tahti kiihtyy loppua kohti ja vaikka välillä uskottavuus onkin vähän koetuksella, kirjaa lukee mielellään ja sen parissa viihtyy.

Henkilöhahmot ovat ehkä pikkuisen karikatyyrejä - tai mistä minä tiedän. Ehkä Englanti on täynnä vanhan koulun sotilaseläkeläisiä, jotka ovat jäyhiä kuin suomalaiset ikään eivätkä osaa puhua tunteistaan sen paremmin lapsilleen kuin ihastuksensa kohteille. Kirja on täynnä herkullisen kliseisiä hahmoja. Majurin pojan pörssipinnallisuus, amerikkalaisen liikemiehen kovaääninen jenkkimäisyys ja kylän naistoimikunnan pelottavuus naurattivat - noin muutamia mainitakseni.

Hiukan vähemmän sitten tuli naureskeltua Majurin ihastuksen perheen käytökselle. Naisen aseman väheksyntä ja suvaitsemattomuuden piilottaminen uskonnon säännösten taakse kuulostivat liiankin tutuilta. Ne taitavat olla oikeastikin läsnä monien elämässä ja niitä on myös helppo käyttää syrjinnän perusteina, kun rajoja suljetaan. Kirjassa  tilanteet kärjistyvät viihteelle sopivan liioitellusti, mutta silti ne myös jäävät elämään ajatuksenpoikasina mieleen.

Pieniä pistoja sinkoilee myös niiden suuntaan, joiden mielestä vanhusten tulee tyytyä muistelemaan menneitä ja unohtaa eläminen. Kuka voi sanoa, missä iässä ei voisi tutustua uusiin juttuihin ja löytää onnea yllättävältäkin suunnalta.

Noista mainituista teemoista huolimatta, Major Pettigrew's Last Stand on ihan puhdasveristä viihdettä ja mukavan leppoisaa luettavaa töiden jälkeen rentoutuessa. Se on herttainen tarina rakkaudesta, joka voittaa kaiken ja yllättää jo kypsempään ikään ehtineen sankarinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti