Sivut

13.11.2013

Puurosotaa ja teeleipiä


Meillä ei lapsille kelpaa puuro. Ei sitten niin millään. Paitsi, jos se on mummin keittämää kaurapuuroa. Äidin keittämänä ei uppoa mikään puuro, ei edes vispipuuro. Tämähän ei tietysti estä äitiä yrittämästä säännöllisin väliajoin.

Viimeksi yrityksen alla oli ohrapuuro. Ostin Turusta messuilta Riihipuodin Äidin unelma luomuohraryynejä, jotka kuulemma hautuvat kiehuvaan maitoon sekoitettuna ihanaksi puuroksi levyltä pois nostettuina. Ihan noin helposti puuro ei kuitenkaan syntynyt, vaan jouduin vähän lisäämään ohjemäärään ryynejä ja hauduttamaa miedolla lämmöllä. Lopputuloksena oli sitten kuitenkin pehmeä ja äidistä hyvinkin maistuva puuro. Vaan kelpasiko lapsille ? Ei tietenkään.

Puurokokeilun aikaan oli Hävikkiviikko vielä päällä, joten puolikas kattilallinen puuroa piti upottaa johonkin. Tein siis samoin kuin edellistenkin puurokokeilujen kohdalla. Leivoin leipää.

Tällä kertaa kokeiluun pääsi muunnelma ryynipussin kyljestä bongatusta teeleipäreseptistä. Kuten kaikki teeleivät, se oli parhaimmillaan tuoreen lämpimänä. Silloin sain pari palaa menemään lapsillakin. Loput jäivät ja taas piti miettiä käyttöä... Loputon kierre tämä hävikin välttäminen krantussa seurassa.

Puuroteeleipä 

4 dl vanhaa ohrapuuroa
2 dl ohraryynejä
4 dl vehnäjauhoja
2 dl kuumaa vettä
4 tl leivinjauhetta
4 tl sokeria
ripaus suolaa (puuro on jo suolattu)
1 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet puuron kanssa ja lisää vesi ja öljy. Levitä taikina tasaiseksi leivinpaperin päälle isoon uunivuokaan. Taputtele jauhotetuin käsin ja pistele haarukalla.

Paista 225 asteessa noin 15minuuttia. Pistä palan.päälle reilusti voita sulamaan ja syö heti.



8 kommenttia:

  1. Jaan kanssasi saman puurokohtalon. Mysli kyllä menee, mutta puuro... No, onneksi se tekee leivistä sitäkin mehevämpiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma juttu tuo puuro. Vaikka minä en kyllä oikein voi valittaa, kun en itse ole koskaan suostunut syömään kaurapuuroa. Edes pienenä.

      Poista
  2. Minunkaan lapseni ei tykännyt puurosta...Mutta onneksi ne jämät maistuvat hyvin leivissä!

    VastaaPoista
  3. Mä oon keksinyt miten kaiken kuivan leivän saa kätevästi kiertoon, kun ei meillä esim korppujauhoa nyt ihan tolkuttomasti mene. Jauhan jauhoksi ja lisään seuraavaan leipätaikinaan. Tulee uusi makujakin samalla ja meillä lapsetkin syö.
    Todellista kierrätystä leipä leiväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no on todellista kierrätystä juu. Pitääkin muistaa. Vaikka meillä ei kyllä kovin usein jää leipää...

      Poista
  4. Meillä onneks menee puuro :) mutta jos on jotain parempaa tarjolla niin sitä tietysti ensin, muroja esim ei kannata ostaa lainkaan, syövät kolmeen pekkaan päivässä sen laatikollisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro olisi tosiaan helppo aamupala, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Muroja ei meille yleensä ostella juuri tuon takia, että sitten syövät kerralla koko paketin.

      Poista