Sivut

23.7.2013

Luolavisiitti


Etelä-Ranska on ollut ihmisten asuttama jo esihistoriallisista ajoista lähtien. Lascaux ja sieltä löytyvät luolamaalaukset ovat maailmankuuluja. Myös Valencen lähiympäristössä on tehty mielenkiintoisia löytyöjä ja kävimme tutkimassa yhtä eli yleisölle avoimia luolia Soyons-kylän kyljessä.

Paikalle pääsee vain harjoittamalla liikuntaa eli kiipeämällä noin kilometrin verran kukkulanrinnettä ylöspäin. Mamie jätettiin suosiolla varjoon istuskelemaan jo parkkipaikalla, mutta Toto 2v kiipesi sitkeästi ihan itse ylös saakka. Maisemat olivat huikeat ja luolien tarina mielenkiintoinen.

Kesäoppaina on opiskelijoita, joiden tietämys on vaikuttavaa. Vaikuttvaa oli myös oppaamme kärsivällisyys puheliaiden ja uteliaiden poikien kysymysten pommituksessa. Meillä oli oikea yksityiskierros, kun samaan aikaan ei paikalle sattunut muita, joten pojat saivat rauhassa kysellä kaikkea mieleentulevaa. Samalla vanhemmat saivat arvokkaan muistutuksen siitä, että lapset kyllä oppivat. Kysymysten taso oli nimittäin sellainen, että jouduin välillä oikein ihmettelemään, mistä kaikki tieto oli oikein peräisin. Ilmeisesti pojat ovat lukeneet edes jotain - piilossa äidiltä.

Luolissa oli esihistoriallisina aikoina asunut Neandertalin ihmisiä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan meidänkin DNAssamme on jälkiä heistä, joten pääsimme tutustumaan esi-isiimme oikein lähietäisyydeltä. Myös luolakarhu ja luolaleijona olivat paikalla. Täytyy sanoa, että en kyllä yhtään kaipaa vastaavia petoja nykyfaunaan. Joskus on sukupuutto melkein paikallaan ;-)

Soyonsin löydöt ovat merkittäviä myös siksi, että sieltä on löytynyt ainoana Euroopassa merkkejä siitä, että Neandertalin ihmiset olivat kannibaaleja. Syitä voimme vain arvailla. Oliko kyseessä nälänhädän pakottama tapa, uskonnollinen voimansiirto tai siirtymärituaali ? Luolan seinät sen tietäisivät...

Luolien nimämistapakin oli mielenkiintoinen. Yleensähän löytäjät antavat luolille oman nimensä, mutta tuolta löytyy Ketun luola, Lampaan luola ja suurimman nimi on Neron luola. Arvaatteko miksi ?

2 kommenttia:

  1. Luolat ja luolamaalaukset ovat kiehtovia. En tosin ole nähnyt paikan päällä yhtään luolamaalausta. Kalliomaalauksia olen joskus kotimaassa nähnyt. Olisipa mielenkiintoista joskus päästä tuonne katsastamaan paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luolia täällä löytyy joka kukkulan kyljestä ja aika monessa paikassa niitä on putsattu vierailijoita varten. Etelä-Ranskassa voisi viettää teemalomaa ihan pelkästään esihistoriallisten löytöjen tutkimisen merkeissä.

      Poista