Sivut

14.6.2013

Taste of Helsinki - vettä ripsotti ja ruoka maistui



Helposti päivän kaunein annos - Juuren haukipatee
Kävin tuossa torstai-iltana katsastamassa Taste of Helsinki tapahtuman antia. Näin perjantaihin nähden meillä ilmeisesti oli tuuria (ainakin tuosta ulkoa kuuluvasta ropinasta päätellen), sillä vettä ripsotti vain pikkuisen. Eikä tuo haitannut yhtään, kun oli varustautunut ohuella sateenpitävällä takilla ja paikalla oli melkoisesti telttakatoksia. Niin, eikä jonoja ruoan luokse ollut juuri lainkaan. Kyllä nyt taitaa niitä harmittaa, jotka pienten pilvien takia lykkäsivät käyntinsä myöhempään päivään...

Mitä illasta sitten jäi mieleen ?

Paksu, pehmeä nurmikko jalkojen alla ja iloiset ihmiset. Tuulessä läpyttävät viirit ja se, etteivät kädet tuntuneet riittävän mihinkään, varsinkaan valokuvaamiseen. Se, että kesti hetken ennen kuin ymmärsi, mikä oli homman juju ja mitää pitää tehdä. Hae markat käytettäväksi yhdestä paikasta  ja sitten viinilasi toisesta, äläkä vaan unohda sitä lasia mihinkään, sillä siinä on 5 euron pantti, jonka voi sitten lopuksi lunastaa sieltä kolmannelta standilta. Olihan tuo pikkuisen monimutkaista.

Yhtä asiaa jäin vähän pohtimaan : "Jääkö ruoasta nauttiminen vähän puolitiehen, kun se syödään tuolla tavalla pikkuisen hätäisesti ja yleensä seisten ?" Onhan tuossa oma tunnelmansa, mutta ehkä minä sittenkin pidän enemmän siitä, kun ehtii istumaan ja keskittymään lautasella olevaan enemmän kuin siihen kaatuuko viini lasista samalla kun haarukoi herkkua suuhunsa. No, nyt olin vähän epäoikeudenmukainen. Kyllä siellä yleensä jonkinlaisen tason löysi lasinsa ja lautasensa alle. Tosin vähän saattoi joutua etsimään ja kinaamaan ruokaa hakemassa oleville kavereilleen pöytätilaa varaavien kanssa.  Sinänsä hassua, sillä ne annokset olivat kyllä sen verran pieniä, että olisimme ne helposti siitä syöneet ennen kuin hakijat palaavat paikalle.

Mieleen jäivät myös Chez Mariuksen sous-vide-viritykset, joita alkoi tehdä mieli kotiinkin. (Mihin minä sen muka täällä enää saisin?)

Lihatukku Tammisen iso käsivoimalla toimiva leikkelekone taas toi elävästi mieleen ajat nuorena tyttönä lihatiskin myyjänä. Nostalgiaa - en olekaan ollut noin lähellä kyseistä vehjettä yli 20 vuoteen. 

Luomon luomumuna ja sienitoffeeta

Niin, se ruoka

Kun paikalla on kaupungin huippuravintoloita, nousevat odotukset ruoan suhteen tietysti pilviin. Olikin melkein vaikea päättää, minne siinä suunnistaisi. Kaikkea ei kuitenkaan  pystyisi maistamaan. Paljon ehdimme muutaman ihmisen voimin kokeilemaan, mutta alla ne mieleenpainuvimmat omissa kategorioissaan.

Eksoottisuudessa voiton taisi viedä LUOMON luomumuna sienitoffeen kanssa (EARTHQUAKE” – Organic egg 64,7°C with mushroom toffee). Kananmuna nyt oli kananmuna, luomua tai ei,  ja kylmänä ehkä vähän outokin elämys kaikessa pehmeydessään, mutta sienitoffee oli kyllä ihan huippukokemus. Jotenkin se sienen umami ja toffeen makeus vaan pelasivat ihan sairaan hyvin yhteen. Toffeeta olisi voinut syödä enemmänkin ihan paljaaltaan. Siihen liittyviä mahdollisuuksia pitänee kotonakin tutkailla vielä tarkemmin jossain välissä. 

Kauneimman annoksen tittelin vei helposti JUUREN haukipatee (PATÉ OF PIKE with beetroot and cucumber, seasoned with currant leaves katso ylhäällä). Makukin kuulemma oli upean hienostunut. Itse en tällä kertaa sitä maistanut.

Varmasti kotona kokeiltavaksi mahdollisimman nopeasti nousi BISTRO OMATIN punajuuriaioli, joka tarjoiltiin luomunaudasta tehdyn carpaccion lisänä (ORGANIC BEEF CARPACCIO, beetroot aioli and juicy salad ).

Houkuttelevia jälkiruokiakin oli tarjolla jos jonkinmoisia, mutta minun askeleeni suuntautuivat määrätietoisesti ostamaan macaron-leivoksia PETRIS chocolate roomin standilta. 1mk /kipale ei kauheasti kirpaissut ja samalla sain tuliaiset kotiin. Leivokset olivat myös ihanan reilun kokoisia. Isompikin ihminen sai yhdestä enemmän kuin pienen suupalan ja Toto 2v natusti omaansa hartaana ja pitkään. Passio-macaron kirvoitti pieneltä "nam-nam" kommentin useammin kuin kerran.


Taittingerin halvempaa rosé-shamppanjaa ja macarons

Kaikkiaan oli ilta mielenkiintoinen elämys. Ihan jo senkin takia kannatti paikalle mennä, ainakin nyt näin yhtenä vuonna. Rahaa tietysti saa palamaan vauhdilla, mutta lienee tämä silti helpompi (ja edullisempi) tapa testailla huippuravintoloiden tyyliä kuin käydä jokaisessa erikseen syömässä.


Lihatukku Tamminen  biffasi sisäänpääsyn

10 kommenttia:

  1. Todella kaunis haukipatee-annos!:) Sieniä ja toffeeta! Kuulostaa sellaiselta yhdistelmältä, mitä ei osaisi koskaan kotona kokeilla edes vahingossa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuo Taste of Helsinki olikin kiva - sai ideoita asioihin, joita ei muuten keksisi edes ajatella.

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa koko tapahtuma ja haukeakin voisin syödä pateena. Tämä on hauska happening, josta voi poimia ideoita omaan keittiöön.

    VastaaPoista
  3. Sienitoffee kuulostaa herkulliselta ja punajuuriaioli myös. Tänäkin vuonna jää meillä väliin, harmi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää.

      Niin, ja ensi vuonna sitten. Eikös tuosta ole tarkoitus tehdä jokavuotinen juttu ?

      Poista
  4. Ihania herkkuja sinäkin olet eilen syönyt :) minulta menivät nuo macaronit ihan ohi silmien.. mutta en olisi kyllä enempää herkkuja saanutkaan mahtumaan mahaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä en voi vastustaa macaroneja ja bongasin ne jo sisääntullessa...

      Poista
  5. Kiva yhteenveto tapahtumasta! Juuri tuollaista se oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, että tunnistit tunnelman - etten ihan omiani pistellyt ;-)

      Poista