Sivut

25.6.2013

Raparperipossulla ruokahaasteeseen

 

Tuossa jo hehkutinkin, että kokeilin Pekka Terävän kirjasta raparperipossun ohjetta, mutta vähän viisastelin ja tein sen omalla tavallani. Osaksi siksi, ettei kaupasta löytynyt aineksia ja osaksi siksi, etten suoraan ollut varma ymmärsinkö ohjeen ainekset oikein. Taisin luvata kirjata tänne ohjeen, niin kuin minä sen tein, jotta voitte rauhassa repostella ymmärryskykyäni.

Tässä siis ohje bloggarin tapaan. Huippukokin tapaan se löytyy Puhtaiden makujen keittiö -kirjasta.

Vaikka olen käyttänyt raparperia monessa paikassa muutenkin esim. jätskissä,  niin Andalusian auringossa -blogin kesän ruokahaasteeseen osallistun nyt tällä reseptillä. Eihän se varsinaisesti omani ole, mutta itse tein kuvan annoksen :-)

Tässä siis...

Raparperipossua ja kampasimpukoita

800g possun kassleria
suolaa ja pippuria

salaatinlehtiä 

Mausta lihan suolalla ja pippurilla ja kypsennä kannen alla 120-asteisessa uunissa noin 8h.

1 iso raparperi
n. 2-3 rkl granaattiomena-melassia (sellaista siirappia, jota löytyy Lähi-Itä-tyylisistä etnokaupoista)
n. 2-3 rkl valkoviinietikkaa
m. 2-3 rkl rypsiöljyä
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria

Kuori raparperi ja ota siitä muutama ohut suikale. Leikkaa loput varresta palasiksi ja laita tehosekoittimeen. Lisää muut ainekset ja anna surrata kastikkeeksi. Anna makujen tasaantua (maistele) ja siivilöi.

Leikkaa kypsä kassler siivuiksi ja paahda niiden pinta öljyssä pannulla rapeaksi 

Paista kampasimpukat öljyssä pannussa pinnalta rapeiksi (n. 2min per puoli).

Sekoita salaatinlehtiä hiukan siivilöidyn kastikkeen kanssa. Kokoa annokset lautaselle ja lusikoi kastiketta vielä päälle. Meillä kastikepurkki oli vielä pöydässäkin eikä pisaraakaan jäänyt aterian lopussa jäljelle. Oli se sen verran hyvää possun kanssa.


6 kommenttia:

  1. mahtavaa - possua JA kampasimpukoita :-)

    VastaaPoista
  2. On se vieläkin veikeä yhdistelmä :) tuota granaattiomena melassia pitäis hankkia itellekin,kuulostaa tosi kivalta. Tiukka haasteskaba tulossa. Kiva et mukana on vähän erikoisempaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIh, yritin välttää perinteistä raparperipiirakkaa ja jätskin oli joku jo ilmoittanut kisaan :-) Tämä nyt sattui sopvasti vastaan...

      Poista