Sivut

27.6.2013

Juhannussaaliin haukiburgerit


Juhannuksen mökkireissulla viettivät meidän perheen kalamiehet rannassa useamman tunnin uistinta heittäessä. Mikäs siinä oli heittäessä, kun kala söi. Pienimmät irrotettiin varovasti ja päästettiin takaisin mereen, mutta pari isompaa lähti mukanamme takaisin kaupunkiin.

Perinteisesti olemme tehneet kalansaaliista kalapullia, mutta kun siitä Bistro O'Matin Taste of Helsinki-tapahtuman haukiburgerista on niin monessa paikassa kohkattu, niin halusimme tehdä oman versiomme.  Hampurilaissämpylöitä ei kotoa löytynyt, eikä löytynyt innokasta leipojaakaan tällä kertaa, joten leiväksi valikoitui kotimatkan varrelta löytynyt Lohjan ABCn delin ciabatta.

Hyväähän haukiburgerit olivat. Mitäpä sitä kieltämäänkään. Näitä voisi tehdä lisääkin, joten pitänee kuskata kalamiehet takaisin mökille.

Meidän perheen haukiburger

pari keskikokoista haukea fileerattuna ja suurimmat ruodot poistettuina
2 kananmunaa
puolikas chili (voi laittaa enemmänkin)
2 rkl vehnäjauhoja
2-3 rkl kalakastiketta
nippu korianterinvarsia silputtuna
sitruunanmehua puolikkaan sitruunan verran

Laita burgerin ainekset tehosekoittimeen ja anna terän leikata massa tasaiseksi. Näin saadaan myös mahdolliset (eli hauen ollessa kyseessä todennäköiset) jäljellä olevat ruodot pienittyä. Leivo massasta pihvejä ja paista ne pannulla öljyssä keskilämöllä kullanruskeiksi molemmilta puolilta.

Kokoa hampurilainen laittamalla haukipihvit leivän sisälle kaprismajoneesin, kurkkusiivujen, korianterinlehtien ja viinietikalla ja suolalla marinoitujen sipulisiivujen kera. Mene ulos nauttimaan kesästä ja herkuttele.

P.S. Jokos olette vastanneet blogin juhannusvisaan ja osallistuneet arvontaan ? Vielä ehtii...

21 kommenttia:

  1. Ihanaa kun blogimaailma on hullaantunut haukiburgeista, vesi kielellä tulee luettua näitä herkullisia reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hauesta on tullut Blogistanian tämän kesän hitti !

      Poista
  2. Ha, tosiaan kaikki tekivät juhannuksena haukiburgereita! Mekin, mutta juhannuksena ei jaksanut mittailla aineita ja kirjoittaa reseptiä. Onneksi hyvien haukimurekepihvien reseptejä on nyt blogit pullollaan.

    VastaaPoista
  3. Hauki on tosi hyvä kala ja burgerit yks hyvä tapa hyödyntää. Monesti oon yksin makuni takia,mutta kyllä hauki on vaa hyvää oikein laitettuna. Pian postailen oman osuuteni hauesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina tykännyt hauesta ja meillä on sitä aina myös syöty, kun se on melkein ainoa kala,jota mökkirannasta nousee :-)

      Poista
  4. Lapsuuden lemppariruokiin kuului mummon tekemät haukipullat, sitruunainen tillikastikekin löytyi usein "kyytipoikana". Vähemmän on tullut ruokablogeja viime aikoina seurailtua, hauki siis on tämän hetken The Juttu? :D Täytyy muistaa tämä seuraavalla mökkireissulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas syötiin "haukikyljyksiä". Juuri merestä nostettu ja perattu hauki vaan siivuiksi, pannulla voissa kypsäksi ja lautaselle. Herkullista - ruodoista huolimatta.

      Poista
  5. Hauki on täysin aliarvostettu kala. Ja saa minun puolestani ollakin, koska aina kun arvostus nousee, nousee hintakin :)

    Meillä hauesta tehdään yleensä maukas mureke, mutta voisihan siitä mureketaikinasta pyöritellä burgeripihvejäkin. Itse asiassa... olisikohan Hakaniemen hallissa haukea... hmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ne ruodot...

      Meillä kalasaalis on viime vuosina yleensä pyöritelty kalapulliksi tai laitettu myös murekkeeksi, mutta pitihän sitä nyt yrittää pysyä trendeissä mukana ;-)

      Poista
  6. Te menitte näköjään piffeissä mausteiseen suuntaan - varmaan hyvää niinkin.

    Tuo Lohjan ABC:n deli on ihana. Sieltä saa monesti hyviä juustoja! Muuten kierrämmekin ABC-asemat aika kaukaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on menossa chili-korianteri-sitruunakausi... tai no, on se ollut päällä jo useamman vuoden...

      Tuo deli on tosiaan aika pakollinen pysähdyspaikka. Ne leivätkään eivät ole hullumpia.

      Poista
  7. Nyt kun olen jo muutamassa blogissa nähnyt haukiburgereita niin alkoi tehdä kunnolla mieli näitä:-)

    VastaaPoista
  8. Ne ovatkin parhiata itse pyydetystä kalasta !

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää!:) Meilläkin kesäisin aina grillataan haukipurilaisia. Juuri edellispäivänä viimeksi. Teen aina kesäksi pakastimeen ison kasan murekepihvejä. Sieltä niitä on sitten helppo ottaa tarpeen vaatiessa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tarkoituksena mennä taas kalaan lähipäivinä - jos vaikka saataisiin lisää haukea ja jotain ehtisi pakkaseenkin saakka :-)

      Poista