Sivut

10.5.2013

Luolamiesmeininkiä - rimpsut kuin Nigellalla



Rimpsuissa on jotain alkukantaista. Ehkä se on se lihan riipiminen luista hampailla. Luolamiesmeininkiä. 

Nigella Lawsonin kirjan "Forever Summer" lukemisesta tulee mukavan kesäinen olo ja sen sivuilta on löytynyt useampikin ruokalistassamme toistuva resepti. Yksi suosikkejamme ovat rimpsuluut itämaiseen tapaan à la Nigella.

Rimpsuluut marinoidaan ensin inkiväärin, tuoreen chilin, kevätsipulin, riisiviinietikan, soijan, seesamiöljyn, hunajan ja öljyn sekoituksessa. Mielellään useamman tunnin ajan. Sitten ne laitetaan uunivuokaan folion alle 200 asteeseen noin 45 minuutiksi. Folio otetaan pois ja valutetaan rimpsujen päälle hunajaa ja ripotellaan kiinalaista 5-maustetta. Laitetaan vuoka takaisin uuniin vajaaksi kymmeneksi minuutiksi, käännellään rimpsut ja laitetaan vielä uuniin toiseksi 10 minuutiksi. Lopuksi ripotellaan päälle reilusti korianteria ja chiliä.

Seuraamme Nigellan reseptiä ainesosien suhteen aika uskollisesti, mutta paistoajoissa olen hänen kanssaan eri mieltä. Nigellan mukaan pitäisi rimpsuja paistaa uunissa ensin runsas tunti ja sitten vielä viimeiseksi ainakin puoli tuntia. Minusta nuo yllämainitut paistoajat riittävät. Pinta saa olla mukavasti tummentunut, mutta lihaakin mielellään jäljellä vielä syötäväksi saakka, ettei ihan kuivu.

Jokainen tekee tietysti tavallaan ja mausteita oman makunsa mukaan annostellen. Hyviä nämä ovat olleet aina, vaikka sitten vähän sovellettuinakin.

6 kommenttia:

  1. Meillä on kavereiden kanssa silloin tällöin tapana kokkailla jonkun teeman mukaisesti, ja heti kun luin tämän, seuraavan isännöinti-vuoromme aihe tulikin selväksi: luolamiesruokaaaa! (ehkä metsästäminen suuntautuu silti vain lähikauppaan :D )

    Niin moni kehuu Nigellaa, oletko missä määrin tutustunut muiden julkkiskokkien kirjoihin? Saako niistä mitään irti?

    VastaaPoista
  2. Luolamiesmeininkiä, totta tosiaan! Rimpsut on kyllä herkullisia. Parhaat olen syönyt Kreikassa, avotulella loimutettua lammasribsiä!

    VastaaPoista
  3. Hah,luolamiesmeininkiä :) rimpsut onkin iha uus juttu mulle

    VastaaPoista
  4. Kesä ja rimpsuluut on kyllä voittamaton yhdistelmä. Herkullisen kuuloinen ohje.

    VastaaPoista
  5. Rimpsuluut eivät yleensä ole lempisyötävääni, mutta tuon marinadin kanssa kuulostaapa aika hyvältä!

    Blogissani on sinulle haaste: http://lurunluvut.blogspot.be/2013/05/liebster-blog-ja-11-kirjallista.html

    VastaaPoista
  6. Ja herahti kyllä heti vesi kielelle tälle luolanaiselle :)

    VastaaPoista