Sivut

5.5.2013

Eeva Tenhunen : Mustat kalat

Eeva Tenhunen : Mustat kalat 
Kirjan ja ruusun päivän ilmaislahja Elisa Kirjalta 

Olen lukenut aika vähän suomalaisia dekkareita. Outi Pakkanen on ensimmäinen mieleentuleva, jolta löytyy ennen 2000-lukua kirjoitettua lukemaani. Niin, ja tietysti Mika Waltari, jonka "Kuka murhasi rouva Skrofin?" taisi olla ensimmäinen koskaan lukemani dekkari. Aikomus on ollut hyvä jo pidemmän aikaa tutustua suomalaiseen dekkarigenreen enemmänkin ja Elisa-kirja auttoi tämän aikomuksen toteuttamisessa mukavasti tarjotessaan Kirjan ja ruusun päivänä ilmaiseksi Eeva Tenhusen Mustat kalat. Ei se kyllä mikään lompakontyhjentäjä ollut päivän jälkeenkään - viimeksi näin hintana 6 euroa eli ihan mukavaa pokkaritasoa.

Minä pidin kirjasta kovasti. Se on kirjoitettu 60-luvulla, mikä näkyy ihanasti vähän vanhahtavassa kielessä sekä ah, niin kohteliaasti käyttäytyvissä henkilöhahmoissa. Varsinkin tapa puhua ihmisistä  neiteinä, täteinä tai tohtoreina kuulostaa jotenkin herttaiselta, vaikka kyse onkin murhatarinasta. Miljöönä tarinassa on Olavinlinna, joka tarjoaa sopivan dramaattiset puitteet jännittäville tapahtumille.

Neiti Rautio eli Liisa, saapuu Olavinlinnaan oppaaksi tuuraamaan jalkansa loukannutta tuttua. Linnassa on töissä myös Liisan opiskelutovereita ja löytyypä joukosta yksi yliopiston professorikin. Liisan kertomana kuulemme nuorten välisistä suhteista ja hänen kanssaan ihmettelemme myös, mitä ystäville on alkukesästä oikein tapahtunut. Toveruus on muuttunut vähän väkinäiseksi ja vakailta näyttäneet parisuhteet katkenneet. Sitten tapahtuu murha. Tutkimusten edetessä Liisa joutuu huomaamaan, ettei tuntenutkaan ystäviään niin hyvin kuin luuli. Miltei jokaisella on salaisuuksia ja heistä löytyy uusi, useimmiten epämiellyttävä puoli. Kun murhaaja selviää, ei mikään ole niin kuin ennen.

Mustat kalat on perinteinen dekkari, jossa tarina etenee mutkien kautta ratkaisuunsa. Se on hyvin kirjoitettu. Minä luulin arvanneeni murhaajan, mutta sitten kirjailija heittää hiekkaa silmille enkä enää ollutkaan ihan varma. Aina loppuratkaisuun saakka. Tässä on sopiva kirja niille, jotka pitävät vähän Christiemäisestä tarinankerronnasta eivätkä kaipaa kuvauksia seksistä ja väkivallasta jännityksen ylläpitämiseksi.

8 kommenttia:

  1. Sinä ehdit jo lukea tämän! Minäkin latasin kirjan. Pidän kovasti Tenhusesta, Nuku hyvin Punahilkka on yksi lempidekkareistani. Mutta Mustia kaloja en ole muistaakseni vielä lukenutkaan. Odotan kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti lukea, kun sain käsiini :-) Tykkäsinkin kovasti.

      Poista
  2. Minäkin latasin tämän ilmaiskirjana. Omistan siitä myös pokkariversion, ja olen lukenut koko Tenhusen tuotannon aikoinani. Mustia kaloja suositeltiin jopa jollakin yliopiston kurssilla! Pitäisi ottaa ainakin Tenhusen parhaat palat uusintakierrokselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on Tenhunen mennyt jotenkin ihan ohi (niin kuin moni muukin). Tästä alkoi hänen kirjojensa kierros :-)

      Poista
  3. Olisinpa tiennyt,nyt ei enään ollut tuolla ilmaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi. Onneksi ei ole ihan kamalan kallis muutenkaan. Kannattaa ottaa sähköpostikirje Elisa Kirjalta. Siellä on aina välillä hyviä tarjouksia ja välillä tosiaan näitä ilmaisjuttujakin.

      Poista
  4. Tämäpäs oli hyvä löytö ElisaKirjasta, itse lainasin tämän kirjastosta lukuvalmentajan suosituksesta. Pidin kirjasta kovasti, se oli myös minun ensimmäinen Tenhuseni. Puhetapa oli muuten tosiaan herttainen, jotenkin suloisen suomifilmimäinen ja sympaattinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä oli lähtölaukaus Tenhusen tuotantoon ja olen pitänyt muistakin lukemistani. (Keisari seisoo palatsissaan, Nuku hyvin Punahilkka) Sama herttainen tyyli jatkuu.

      Poista