Sivut

1.4.2013

Terveisiä Gracelta...

Se varsinainen päivänsankari
Meillä vietettiin tässä pääsiäisen aikaan kolmia synttäreitä samaan aikaan. Mummi täytti 75v, minä ne ikuiset 25 ja Totokin on kohta jo kaksi vuotta. Kukaan ei varsinaisesti halunnut mitään juhlia (tai no, Totolta ei kysytty), joten lähdettiin vaan ihan omalla porukalla risteilylle. Meidän pojatkaan kun eivät ole aikaisemmin varsinaista risteilylaivaa nähneet. Ollaan vaan menty rekkakuskien kanssa Helsingistä Saksanmaalle vähän pienemmällä paatilla.

Turusta lähdettiin Amorellalla, Maarianhaminassa vaihdettiin ja päästiin tutustumaan uuden Grace-laivan tarjontaan. Leikkihuonetta, karkkiostoksia, auto- ja moottoripyöräpelejä sekä laivan buffetti. Siinä sitä kai kaikessa lyhykäisyydessään lapsiperheen risteily. Meillä oli oikein hauskaa, mutta en edelleenkään ymmärrä, miten ihmiset saavat laivaristeilyillä aikansa kulumaan niin hyvin, että sinne pitää päästä monta kertaa vuodessa. Tämä riitti meille taas vähäksi aikaa.

Ei, tuo en ole minä vaan poikien kummitäti...
Laivasta näkyi, että sitä oli yritetty tyylikkääksi. Siis nimenomaan yritetty. Kaikki oli jotenkin harmaata, joka kai nykydesignissa käsitetään tyylikkääksi ja eleettömäksi väriksi, mutta vähän siitä tuli sellainen pliisu ja alakuloinen tunnelma. Onneksi pieniä piristyspilkkuja näkyi aina siellä sun täällä koristeiden muodossa. 

Buffetissa vatsa täyttyi mukavasti ja ruoka oli ihan hyvää. Harmittavaista oli jonottaminen. Buffetti oli myös aika sekavasti rakennettu. Tajusimme vasta poislähtiessä, miten siellä ehkä kuitenkin olisi kannattanut lautasensa täyttää. Ei silti, että nälkä olisi jäänyt. Miten sitä voikin tulla niin ahneeksi, että syö itsensä ihan halkeamispisteeseen. "Minä maistan vaan vähän tuota ja tuota ja tuota ja sitten vielä tuota..." Nyt pitää ihan oikeasti yrittää vähän keventää ennen seuraavaa lomareissua, johonkin onkin enää... apua... vain kaksi viikkoa. 

Matkan kohokohta taisi olla kohtaaminen pilakuvapiirtäjän kanssa. Saatiin oivat muistot risteilystä.   

Meidän isommat poitsut

6 kommenttia:

  1. Komeita karikatyyrejä! Itelläki on omasta lärvistä samanlaisia piirroksia. Espanjassa piirtäjä teki alle 5 minuutissa,todella taitavia piirtäjiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavia ovat nuo piirtäjät. Minustakin on aina jossain matkoilla tehty noita, mutta nyt on kiva, kun on pojistakin :-)

      Poista
  2. Mainiot karikatyyrit! Harmi jos uusi hieno Grace on tehty harmaaksi...
    Vuosikymmen sitten Suomessa vielä asuessa kävin välillä aina risteilyllä,ihan työnkin merkeissä,sillä järkkäsin pari kertaa kokouksemme risteilijälle;D
    Nyt kun ei ole vuosiin käynyt (paitsi mennyt lyhyen matkan Tallinnaan) niin hieman tekee taas mieli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä sentään väripilkkuja, mutta yleisilme oli aika harmaa. Risteily on kivaa, kun ei tarvitse mennä liian usein :-)

      Poista
  3. Kiitos! Oli kuin olisi itsekin päässyt vähän risteilemään! :-)

    VastaaPoista