Catherine Dufour : L'Histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca
Oma ostos, e-kirja Kobosta
Kuka on koskaan kyllästynyt lukemaan historiaa koulussa ? Siellä se usein opetetaan tyyliin vuonna xx oli sota yy. Kuningas z hallitsi vuosina n-n ja häntä seurasi kuningas ö... Kaikki opettajat eivät osaa luoda historian tarinoita eläviksi oppilailleen. Minulla oli onneksi hyvät opettajat ja lisäksi luin, paljon. Osa lukemastani oli historiallisia romaaneja jo aika pienestä lähtien. Tajusin kyllä, että niiden tarinat eivät välttämättä ole oikeaa historiaa, mutta mitä siitä ? Kaarina Maununtyttären tarina toi Ruotsi-Suomen historiaan ihan uutta mielenkiintoa ja syvyyttä. Kolme muskettisoturia herätti kiinnostuksen yhteen Ranskan historian aikakauteen.
Catherine Dufour puolestaan on ottanut taas vähän uuden näkökulman Ranskan historiaan. Kirjan nimikin sen jo kertoo : "Ranskan historiaa niille, jotka eivät siitä pidä" (suora käännös). Esseistä koottu kirja on kuin lukisi skandaalilehdistön toimittajien näkökulmaa historian tapahtumiin. Kuka tappoi kenet ? Kuka makasi kenenkin kanssa ? Kenen lapset olivat kenenkin hoidossa ? Ranskan historiasta riittäisi (ja on riittänytkin) ihan tosiasioitakin käytettäväksi niin poliisi-, rakkaus-, sota-, kauhu-, hupi- kuin lastenromaaneissa. Vähän jäi tarina juoneltaan pätkämäiseksi, mutta eihän esseistä koostuvalta kirjalta voi oikein odottaakaan kovin sujuvaa juonenrakennusta.
Kehyskertomuksena lukija otetaan mukaan laivamatkalle jokea pitkin. Rannoilla nähdään historian tapahtumia ja henkilöitä. Välillä heidät nähdään selkeästi auringossa, välillä taas he katoavat sumun keskelle, vähän riippuen siitä, miten paljon aikakaudelta on tietoa saatavilla kirjallisten tai muiden todisteiden muodossa.
Esseitä oli kiva lukea. Minun Ranskan historian tuntemukseni ei ole ollenkaan liian hyvä siihen, etteivät tuollaiset pätkätarinat toisi uuttakin tietoa. Lisäksi täytyy myöntää, että tuollainen vähän tirkistelevä katsomistapa on oikeastaan aika viihdyttävää. Varsinkin, kun tietää, että kyse on tapahtumista ja henkilöistä, joiden osalta tulkinta on kuitenkin aina vähän historioitsijan mukainen, eikä ota kaikkea ihan kirjaimellisesti. Uskottavampia nämä tarinat kuitenkin olivat kuin suurin osa skandaalilehdistön lööppijutuista ja itse asiassa huomattavasti viihdyttävämpiäkin.
Kirja varmasti täyttää tarkoituksensa halutessaan osoittaa historian olevan täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä. Siitä, antaako se sitten totuudenmukaisen ja puolueettoman kuvan molemmista, voidaan olla montaa mieltä. Pitäisi varmaan kysyä joltain historian opettajalta. Joka tapauksessa, sopivaa välipalaluettavaa essee kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti