Sivut

1.1.2012

Suu makeaksi uuden vuoden kunniaksi


Mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin pistämällä suu makeaksi ?

Näillä pähkinäleivoksilla saa joulukauden maut (kaneli, siirappi...) tyylikkäästi saateltua odottamaan seuraavan vuoden loppua. Meillä näitä on maisteltu ennenkin, mutta tällä kertaa sain kokeiltua uutta minimuffinivuokaani ja täytyy sanoa, että rahat eivät sen suhteen menneet hukkaan. Ei se tietysti mikään superkallis ostos ollutkaan, muistaakseni jotain 15 euron paikkeilla Confetissa.

Vähän vaatii aikaa taikinan leikkaamiseen ja asetteluun, mutta vaikeaksi tätä reseptiä ei tosiaankaan voi sanoa.

Taikina :
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl kanelia
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
150g voita
5 rkl kylmää vettä

Täyte :
1 iso kananmuna
3/4 dl tummaa ruokokidesokeria
1/4 tl suolaa
25g voita sulatettuna
1 dl siirappia
1 1/2 pekaani-, saksan-, ja hasselpähkinöitä rouhittuina

voiteluun : muna (mikäli teet koristetähdet päälle)

Koristeluun tomusokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva ja nypi seos murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna jähmettyä kelmuun käärittynä jääkaapissa noin 30 min.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota siitä muotilla 24 pyörylää. Paina pyörylät muffinipellin voideltuihin syvennyksiin. (Paitsi että minä en kyllä edes voidellut uutta peltiäni ja hyvin irtosi). Tai painele taikina vuokiin käsin, jos kauliminen tuntuu ylivoimaisen työläältä :-) Jos haluaa, voi taikinasta leikelle vaikka tähtimäisen kannen täytteen päälle. Muussa tapauksessa määrästä riittää melkein tuplamäärään.

Valmista täyte. Vatkaa munan joukkoon sokeri, suola, sulatettu voi ja siirappi. Lisää seokseen pähkinät.

Mikäli teit kansikoristeet niin voitele kananmunalla. Paista uunissa 200 asteessa noin 20min.

Koristele jäähtyneinä tomusokerilla.

MAKOISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti