Mitäs sitä tulikaan tehtyä... ja miten krantuksi sitä oikein vanhetessaan tulee ?

Lapset viettivät hiihtolomaviikon mummin ja pappan hellässä huomassa. Viikko hurahti ohitse niin hurjaa vauhtia, että näin lauantain (ja lasten paluun kunniaksi) piti oikein pysähtyä ja miettiä, että mitäs me vanhemmat sitten oikein puuhailimmekaan.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että töitä... sehän oli se syykin, miksi lapset alkujaan mummilaan roudattiin.
Suorana jatkona ensimmäiseen sitten äiti myös valittaa, että flunssan sairastaminen (ma sairaslomalla) sotki kyllä koko viikon. Vieläkin nenä tuhisee ja kurkku on tukossa. Nieluviljelyn tulokset saan sitten maanantaina.

Jotain hupia sentään mahtui viikkoon flunssasta huolimatta - ne uudet kynnet. Tosin olen niihin jo vähän kyllästynytkin. Liian pitkät ja kovat. Viilaus on kovassa käynnissä.



Niin, ja hyödynsimmehän me Chez Dominiquen tarjouksen kaksi yhden hinnalla ja testasimme 6 ruokalajin yllätysmenun...
Kuvia ravintolan omasta galleriasta löytyy täältä

Ja mitä sitten kyseisestä paikasta voisi sanoa. Puitteet ovat rauhalliset ja kivat. Vaikka salissa on paljon ihmisiä niin melutaso ei nouse, vaan pöydässä pystyy keskustelemaan normaaliäänellä.

Palvelu on ystävällistä, vaikkakin vähän epätasaista. Varsinkin englanniksi annosten selitys vaihteli kovasti riippuen siitä, kuka ruoan toi pöytään. Sommelier olisi voinut kertoa viineistä muutakin, kuin lukea nimen ja vuoden suoraan etiketistä. Olisimme mielellämme kuulleet, miksi juuri tietty viini oli valittu tietyn ruokalajin seuraksi.

Ruoka oli juuri sellaista pientä kikkailua kuin muistinkin. Keittiömestarin tervehdys ja 3 amuse-bouchea ovat aika paljon, kun kyse on 6 ruokalajin menuusta - toisaalta annokset ovat yleensäkin niin pieniä, että ylensyömisen vaara on olematon. Välimäen keittiössä on myös keksitty parin vuoden takainen vaahtotrendi maailmalta - lähes jokaisessa annoksessa oli vaaleaa vaahtoa, joka ainakin minun suussani maistui aina samalta. Liekö syynä ollut sitten se, että rukkasivat menua näin raskaana olevan tarpeiden mukaan, mistä tietysti pisteet ravintolalle.

Kauhulla odottamani suihkepullo sentään oli poistunut listalta. Ai mikä suihkepullo ? No, edellisen kerran tuolla syödessäni oli muistaakseni jälkiruoka (tai väliruoka) sellainen, että ensin eteen laskettiin eteen lautanen, jossa oli jotain vanukkaan näköistä. Sitten seuraava tarjoilija tuli ja puhkaisi vanukkaaseen reiän, johon kaatoi kastiketta. Juuri, kun ajattelin tarttua omaan lusikkaani ja maistaa annosta, paikalle kiiruyhti vielä kolmas tarjoilija hajuvesipulloa muistuttavan suihkepullon kanssa ja suihkautteli päälle vielä lisämausteet... Kikkailua kerrakseen...

Tämänkertaista makuelämystäni häiritsi pahasti flunssa, josta johtuen makuja oli vähän vaikea erotella. Mies kyllä kehui kovasti tykkäävänsä kaikesta ja kannattaahan tuonne mennä ihan vain sen yleisen elämyksen vuoksi, vaikka yleensä olisikin kaltaiseni vähän rustiikimman keittiön ystävä.

Nyt, kun sitten päästiin oikein kunnolla nyrpistelemään, niin mainittakoon myös, että kirjarintamalla olen lukenut kaksi kirjaa, joista en tule tekemään sen kummempia arvioita blogiini ollenkaan. Toisessa vampyyrikirjassa ("Turning") hermostuin jo ennen puoltaväliä ja vain odotin viimeistä sivua. Se on kumma, miten samankaltaisista aineksista joku toinen (esim. Charlaine Harris) saa aikaiseksi koukuttavaa viihdettä, mutta trendin seuraajissa on sitten näitä "kirjoitanpa samalla kaavalla ja kerään rahat kotiin"-tekijöitä iso kasa.

Tiedän siskoseni, sinä varoitit. Seuraavalla kerralla lupaan kuunnella.

Myöskään Suomalaisen ALEsta mukaan tarttunut "Unohdettu Ombria" ei ollut mikään varsinainen ylentävä lukuelämys.

Siinä se viikko sitten menikin. Liekö sitten flunssan syytä, mutta aikamoiselta kranttuilulta tuo nyt tuossa tekstinä näyttää. Oli se silti ihan ok viikko...

No, maanantaista alkaa sitten taas arki omine haasteineen. Enää vajaat kolme viikkoa töitä ennen äitiyslomaa...