Onko teille jäänyt koskaan kirjan lukemisen jälkeen sellainen olo, että kuluneen ajan olisi voinut käyttää paremminkin ? Minulle kävi taas juuri niin tämän kirjan jälkeen.
Lukaisin sen kokonaan (yli 500 sivua) yhden päivän aikana, mikä sekin kertonee syventymisen asteesta ja jotain kirjan tasostakin. Tarina oli sen verran kiinnostava, että halusi tietää, miten se päättyy, mutta lopussa käteen jäi... no, kovasti heppoinen juoni ja sekavat henkilöhahmot. Sanalla sanoen kertomus, joka unohtunee aika nopeasti. Että sillä tavalla vuoden alkuun.
Kirja kertoo outoon taloon palvelijattareksi saapuvasta Bessystä. Talon emännällä tuntuu olevan jokin synkeä salaisuus ja Bessyllä itselläänkin on hyviä syitä pysyä hiljaa menneisyydestään. Tarinan edetessä mukaan tulevat kummitusjutut, emännän järjen valon himmentyminen ja Bessyn historian vähittäinen selviäminen. Aineksia siis olisi vaikka mihin, mutta vähän sekavaksi tarina jää. Tuntuu, että kirjailija on halunnut käyttää elementtejä romanttisesta kummitustarinasta, sekoittaa niitä jonkunlaiseen yhteiskuntaluokkien kuvaukseen ja aikakauden yhteiskuntakritiikkiin ja sitten jäänyt loppuun saakka miettimään, että pitäisikö sittenkin kirjoittaa seikkailutarina. Vähän kaikkea eikä lopussa mitään kunnolla.
Onneksi tämän jälkeen tartuin kirjaan, josta tuli samantien yksi kaikkien aikojen suosikeistani, mutta siitä lisää sitten vähän myöhemmin.
Minulle on käynyt usein noin nimenomaan Joanne Harrisin kohdalla. Olen kyllä pitänyt monista hänen kirjoistaan, kuten Pienestä suklaapuodista ja Appelsiinintuoksusta, mutta suurin osa hänen teoksistaan on saanut aikaan samanlaisen turhan ajankäytön tunteen.
VastaaPoistaOdotankin innostuneena suosikkiasi!