Joulukakkujen aatelia

Joulunaikaan kuuluvat olennaisesti kuivakakut, jotka nimestään huolimatta ovat ihanan pehmeitä ja kuohkeita. Taatelikakkua olen tehnyt tänä vuonna jo pariinkin kertaan ja hedelmäkakkukin sulostuttaa tänä viikonloppuna kahvipöytää. 

Hedelmäkakun kanssa kokeilin myös uutta Nordic Ware -kakkuvuokaani. Niin kauan kuin olen blogeja seurannut, olen kuullut ihastelua  näistä kakkuvuoista. Nyt päätin investoida, kun kotoa noin 25 vuotta sitten muuttaessani mukaan saamani vuoka tuntuu vähän huonosti irrottavan kakuista voitelusta ja jauhotuksesta huolimatta. Kaipa tuo on raasu vähän kulunut. 

Onhan tuo uusi vuoka hieno ja kakku ihan tipahti ulos. Vaikka reseptin olen aiemminkin blogiin kirjannut, niin nyt pitää vähän päivittää. Uusi vuoka on selvästi isompi eli aineksiakin 1,5 kertaisesti. 


Tertun englantilainen hedelmäkakku

300g voita
3 dl sokeria
5 kananmunaa
2 tl vaniljauutetta
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
(1,5 dl rusinoita - meillä ei kukaan oikein tykkää, joten en laittanut ollenkaan)
1 pikkurasia (100g) hillottuja hedelmäpaloja + 1/2 rasiaa appelsiininkuoripaloja
3 dl manteli- tai hasselpähkinärouhetta (tai sekoitusta)
(jos haluaa voi myös lisätä säilöttyjä kirsikoita - minä en niistä pahemmin perusta)

Vaahdota voi ja sokeri. Parhaiten tämä onnistuu, kun voi on lähellä huoneenlämpöä. Lisää kananmunat yksitellen, jokaisen jälkeen hyvin vatkaten. Laita viimeisen munan mukana myös vaniljauute. Sekoita loput aineet ensin keskenään ja kääntele ne sitten voi-sokeri-munapohjaan. Pähkinät ja kuivat hedelmät on hyvä jauhottaa ennen varsinaiseen taikinaan lisäämistä. Tämä edesauttaa niiden jakautumista tasaisesti kakun sisälle. Muuten ne jämähtävät helposti joko pohjalle tai nousevat kellumaan... lajista riippuen.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 150-175 asteessa vähän yli tunnin ajan. Vastusta kiusausta katsoa uuniin ainakin ensimmäiset 45min, ettei kakku laske.


SITTEN VIELÄ PIKKUKAKKUJA 

Kaikki hedelmäkakkutaikina meni isoon vuokaan eikä mitään jäänyt ostamaani pikkuisten "teekakkujen" vuokaan. Ei siinä sitten muu auttanut kuin tehdä vielä toinenkin kakku. Tällä kertaa päätin kokeilla taatelikakun toimivuutta muffinssikokoisena. Joskus ennenkin olen kokeillut ja se on toiminut. 

Perusreseptin nappasin Isoäidin parhaat reseptit-keittokirjasta, mutta pikkuisen tuli muokattua. Suurin muutos tietenkin oli hillotun inkiväärin lisäys, jolloin kakku muuttuu ihan toisenlaiseksi.

Taatelikakku inkiväärisattumilla

Voitele ja jauhota kakkuvuoka (tai käytä silikonisia muffinssivuokia, kuten tein puolelle taikinalle). Laita uuni lämpiämään 165-175 asteeseen.

2 peukalonpään kokoista hillottua inkivääripalaa silputtuna.
250g taateleita
2dl vettä
200g voita
2tl vaniljauutetta

Poista taateleista siemenet ja pilko inkivääri pieniksi kuutioiksi. Sekoita voi, vesi ja taatelit kattilaan. Anna poreilla, kunnes taatelit ovat muuttuneet mössöksi. Lisää lopuksi inkivääri ja  vaniljauute. Anna jäähtyä. 

2 kananmunaa
2dl sokeria
1dl turkkilaista jugurttia

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon taateliseos ja jugurtti. 

1,5tl leivinjauhetta
1tl soodaa
3,5dl vehnäjauhoja 

Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja sitten taikinaan tasaiseksi. 

Kaada vuokaan. Paista isoa kakkua vajaa tunti ja pieniä 20-30min. Aika riippuu sekä pikkukakun koosta että uunista. 



EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI 
Muitakin herkullisia kakkuja olisi tarkoitus tehdä vielä joulun aikaan. Tosin valkosuklaa-karpalokakun kohtalo on vähän vaakalaudalla. Siirrettiin tässä yhtenä päivänä pussia ja se olikin yllättävän kevyt. Pohjalta löytyi vain murusia. Toto oli pistellyt salaa melkein 3kg pääasiassa leipomiseen tarkoitettua valkosuklaata. Ei siinä auttanut muu kuin pitää pojalle pieni saarna ja pistää seuraava pussi tilaukseen. Sitä sitten en tiedä, että ehtineekö jouluksi... 

Nigellan klementiinikakku
Appelsiini-suklaakakku 
Valkosuklaa-karpalokakku 
Raskaan sarjan suklaakakku 

Kaatuvia amarylliksiä, töitä ja flunssaa eli (luku)päiväkirja joulukuun toinen viikko

Tiistai 10.12.2019 

Hitsit, että on vaikea muistaa laittaa (tai edes hankkia) poikien joulukalenteriin jotain joka aamuksi... Tänään saivat purkkapussin. En ole ihan varma, mitä olivat mieltä, mutta purkat näyttivät kelpaavan.

Kivaa on seurata amarylliksen hidasta avautumista. Olen raportoinut päivittäisen tilanteen Instagram Storiesin puolella. Kohta, kohta...

Eilen luin loppuun Liv Strömquistin sarjakuvan Einsteinin vaimo. Jossain vaiheessa tosin meinasin luovuttaa, kun teksti oli niin pientä, etten meinannut saada tihrustettua edes silmälaseilla. Ei taida ikä tulla yksin ja olisi aika mennä taas optikolle.

Muuten on lukeminen jäänyt vähäiseksi. Olen ollut liikaa täpinöissäni keskittyäkseni. Meillä varmistui tänään ensi kesän lomapaikka. Kaksi viikkoa Ranskassa ja saimme juuri sen talon, jonka halusin. IHANAA!!!

Nyt voisin hetkeksi istahtaa ja kuunnella hetken Stephen Fry:n lukemaa Sherlock Holmesia. Kokoelmassa on seuraavana vuorossa The Adventure of the Red-Headed League.

Torstai 12.12.2019

Tämä viikko on mennyt pahasti työn puolelle. Tyypillisesti ruuhka alkaa kaksi viikkoa ennen joulua ja sitten väännetään urakalla projektitarjouksia jouluun saakka. No, ehkä tähän jo tottuu. Siihen on sitten vähän vaikeampi tottua, kun herää aamulla pää täynnä räkää ja vasara jyskyttämämässä kallon sisäpuolella. Troppeja naamaan ja koneelle. Siitä se lähti.

Olen toki fiilistellyt kesän lomasuunnitelmia, nauttinut kynttilöistä ja ihastellut amaryllikseni nuppujen kehittymistä katastrofista huolimatta. En nimittäin tajunnut laittaa kukalleni tarpeeksi painavaa ruukkua ja se keikahti kumoon. Toinen varsista katkesi!
Onneksi kukat näyttävät aukeavan myös leikkokukkaversiona ja nythän minulla on sitten katseltavaa niin olohuoneen ruokapöydällä kuin sohvapöydälläkin.

Kirjoja en ole varsinaisesti ehtinyt lukemaan. Silmät ovat olleet työkoneen ja flunssan vuoksi jo muutenkin väsyneet. Onneksi on äänikirjat ja onneksi on Stephen Fryn lukemat Sherlock Holmesit. Nyt viimeksi kuuntelin Redheaded Leaguen eikä mikään ei rentouta yhtä hyvin - Paitsi ehkä Äkkijyrkkä - jumala ja erotiikka äänikirjana. En ehtinyt kuulemaan kuin muutaman minuutin ennen nukahtamista. Rehellisesti voin sanoa, etten tiedä kirjan hyvyydestä yhtään mitään. Pitää yrittää uudelleen.


Lauantai 14.12.2019

Viikko on jatkunut ihan samanlaisena. Töitä, flunssaa, amaryllis nurin - enhän minä mitään tietenkään oppinut ja kerkesi keikahtamaan toinenkin varsi poikki. No, kauniita ovat leikkokukkinakin.

Työkiireet ovat sitten vaikuttaneet lukemiseenkin. Kirjahyppely is back! Olen aloittanut Äkkijyrkkää äänikrjana, Lisa Taddeon Kolme naista -dokumenttia ja sitten jatkoin Nigellan How to Eat -äänikirjaa. Etukäteen valmistettavat jälkiruoat saivat hetkeksi edes keskittymään. (Miksi en ole edes yllättynyt, että juuri ne...?)

Tänään juostiin hallissa ja kaupoissa täydentämässä ruokavarastoja niiltä osin kuin etukäteen voi. Ei huvita edes ajatella kauppahallia juuri ennen joulua. Lisäksi leivoin englantilaisen hedelmäkakun uudella Nordic Ware -vuoallani. Ihan sikahyvä vuoka! (Ja ihan sikahyvä kakku - vaikka itse sanonkin) Jotain tällaista pitäisi kai joulutuliaisiksi saada aikaiseksi eri muodoissa...

Sunnuntai 15.12.2019

Innostuin illalla pitkästä aikaa jäämään sohvannurkkaan lukemaan. Nefrin tytär vei Aleian tarinan päätökseen. Hyvää fantasiaa, mutta jokin jäi hieman hiertämään. Ehkä luin sitten kuitenkin vähän liian nopeasti.

Koekäytin toisenkin ostamani vuoan. Siinä on jouluaiheisia "teekakkuja" eli sellaisia tosi pieniä. Aika suloisia ovat, varsinkin kun vähän koristelee piparikoristetuubin avustuksella.

Iltapäivällä glögille ystävien luokse. Illaksi on vielä töitä. Saa nähdä, ehdinkö lukemaan laisinkaan. No, huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen joulua. Se on kuulkaas joulu ennen kuin huomataankaan.

Viikolla loppuun luettua:

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Tämä kuuluu kohtaan genre, jota en yleensä lue. En nimittäin edes muista, koska olisin edellisen kerran lukenut sarjakuvaa, saati sitten aikuiselle tarkoitettua sellaista.
Ihan hauska, vähän osoittelevaa feminististä otetta, mutta monta tärkeää asiaa nostaa esille.

Arthur Conan Doyle: The Adventure of the Redheaded League
Sherlock Holmes Stephen Fryn lukemana äänikirjana on pelkkää nautintoa. Hankin jossain vaiheessa itselleni Audiblen kokoelman ja kuuntelen sitä kappale kerrallaan fiilistellen.

Erik Vik: Nefrin tytär 
Kaksosauringot - trilogian viimeinen osa jatkaa Aleian tarinaa. Tykkäsin, vaikka muutama juttu vähän jäikin vaille selitystä.

Metsän kronikka - Tarinoita puista

Osuuskumman antologiat ovat suosikkejani. Vaikka ne välillä ovat hieman epätasaisia, on luvassa aina joukko mielenkiintoisesti kääntyviä ja vääntyviä juttuja. Metsän kronikka ei ole poikkeus. Metsää, metsän asukkeja ja ihmisen suhdetta puihin tarkastellaan mielikuvituksen kaikista kulmista.

Vaikka kokoelman tarinat ovat erilaisia, yksi asia yhdistää. Puut ja metsät ovat ihmisille ja maailmalle tärkeitä. Ilman niitä ei ihmisillä ole mahdollisuuksia. Metsissä on elinvoimaa, jota tulee vaalia tai se voi kääntyä meitä vastaan.

Kuva Osuuskummalta 

toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki : Metsän kronikka - tarinoita puista
Luettavaksi kustantajalta 

Luin kirjaa pidemmän ajan kuluessa, tarinan sieltä toisen täältä. Tällä kertaa on vaikeampi nimetä suurinpia suosikkejani, mutta ehkäpä Tarja Sipiläisen Resonointia puiden ja ihmisten välisestä yhteydestä vielä silloinkin, kun puu on jo rakennuksen seinänä oli jotenkin herttainen ja henkilöhahmoiltaan viehättävä.

Toinen tarina, joka jäi mieleen oli Mia Myllymäen Nuutin taikapuut, jossa puiden käytöstä joutuu maksamaan omalla uhrauksellaan. Siinä olisi hyvää ohjetta kaikille metsänkäyttöä suunnitteleville.

Myös Kari Välimäen Kuolematon antaa lukijalle pientä tyydytystä siitä, miten metsäkin voi joskus ottaa asiat omiin käsiinsä.

Jussi Katajala puolestaan on muutenkin suosikkejani tarinoidensa seikkailullisuuden vuoksi, eikä hän petä nytkään. Fantasiaelementtejä, hyvää, pahaa, kostoa, rakkautta - Jep. Tykkäsin Suuren tammen varjossa -tarinasta.

Muutkin tarinat ovat mielenkiintoisia. Niissä kuljetaan dystopia-ympäristöstä avaruuteen, puunhengistä metsän valtiaaseen.

Minulla on vielä lukematta tämän vuoden Tieto-Finlandian voittaja Metsä meidän jälkeemme. Pitäisi varmaan ottaa se tähän perään lukulistalle. Assosiaatiot ovat todennäköisesti mielenkiintoisia.

Kirjan sisällysluettelo : 
Anu Korpinen: Esipuhe
J.S. Meresmaa: Metsän kronikka
Tarja Sipiläinen: Resonointia
Nadja Sokura: Tyttö tuli puun juurilta
Mia Myllymäki: Nuutin taikapuut
Kari Välimäki: Kuolematon
M.A. Tyrskyluoto: Hän joka ei laula
Teresa Myllymäki: Matkaajat
Jussi Katajala: Suuren tammen varjossa
Anne Leinonen: Valo kuvun alla
Anni Kuu Nupponen: Puulaulu

Einsteinin vaimo

No nyt ollaan sellaisessa genressä, johon en oikeastaan koskaan tule tarttuneeksi. Aikuisille tarkoitetut sarjakuvat ovat jääneet vuosien varrella ihan paitsioon, mutta luettuani muutamasta blogista ylistäviä arvioita Liv Strömquistin kokoelmasta Einsteinin vaimo päätin kokeilla.

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Kirjastosta 

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että lukeminen tuntui hankalalta. Ei sen takia, että tekstissä olisi varsinaisesti ollut mitään vikaa. Se oli vain niin kovin pientä. Jopa silmälasien kanssa jouduin hieman siristelemään useamman tarinan kohdalla.  En tiedä kertooko se sitten tekstistä, väsymyksestä vai silmälaisien uusimisen tarpeesta, mutta jouduin lukemaan pätkissä.

Toisaalta saattoi olla hyväkin, etten liikaa ahmaissut kerralla. Sarjakuvaa tulee helposti luettua nopsaan selaten. Nyt ehdin vähän miettimäänkin.

Strömquistin sarjakuvat nimittäin eivät ole ihan tusinatarinaa. Hän ottaa käsittelyynsä sankarihahmoja, idoleita - tai muuten vaan tunnettuja hahmoja, ei kai Stalin nykyään ole kenenkään selväjärkisen idoli - ja näyttää kolikon toisen puolen. Sillä puolella usein löytyy laiminlyöty, sorrettu ja hyväksikäytetty nainen.

Einsteinin vaimo jää ilman mainetta, vaikka osallistui miehensä rinnalla suhteellisuusteorian määrittelyyn. Elvis sulki vaimonsa lukkojen taakse toteuttamaan omaa haavekuvaansa. On alkoholistista huolehtivia, oman itsensä kieltäviä vaimoja, mutta onneksi myös oman arvonsa tuntevia ja tilansa ottavia naisia. Tämä sarjakuva pakottaa miettimään, onko miesten kirjoittama historia sittenkin kovin yksipuolinen. (Onhan se).

Joitain tarinoista kai suurin osa tietääkin, mutta sarjakuvan keinoin voi törkeää käytöstä ja julmia asioita korostaa melkein huumoriksi. Lukija nauraa, mutta hymy on vähän vino ja kuvaukset jäävät ajatuksiin elämään.

En ole ihan varma, koenko Strömquistin vähän ronskin tyylin omakseni. Allekirjoitan kyllä monet ajatuksista, mutta en ole tottunut alleviivaamaan naiseutta ja kohdattuja epäoikeudenmukaisuuksia. Tämä kertoo todennäköisesti minusta itsestäni enemmän kuin kirjasta. Olen joutunut omalta osaltani kohtaamaan kaikenlaisia lasikattoja ja vähättelyä, mutta olen myös vierastanut epäkohtien korostamista. Osaksi varmaan ihan itsesuojeluvaistosta, sillä liike-elämässä leimautuu "valittajaksi" todella nopeasti. Toisaalta ehkä myös olen pelännyt saavutuksieni näyttävän perustuvan naisena olemiseen, muuttuvani kiintiötäytteeksi. Nykyään en kai enää vain jaksakaan.

Tasapainon löytäminen ei ole helppoa.  Onneksi on Strömquistin kaltaisia kärjistäjiä ja historian uudelleenkirjoittajia. Oma lievästi epämukava oloni, johtui se sitten iästä, tai tottumuksesta, lienee vain hyvästä. Ei näiden tarinoiden kuulukaan viihdyttää ja huvittaa.

Terveisiä Berliinistä ja pitkä viikonloppu eli (luku)päiväkirja joulukuun ekalle viikolle

Berliinin toimistokoiramme 

Tiistai 3.12.2019

Niin sitten polkaisin viikon käyntiin istumalla lentokoneeseen. Aikomus oli kuunnella Berliiniin saakka äänikirjaa, mutta silmät menivät väkisin kiinni. Rouva Westaway on edelleen kuollut.. ilman varsinaisia yllätyksiä. Alan epäillä, ettei niitä tulekaan, mutta onhan tuossa pari tuntia vielä aikaa.

Illalla kierreltiin tiimin kanssa läheisillä joulumarkkinoilla. 

Keskiviikko 4.12.2019 

Tiistai eli eilen oli varsinainen lukuilta. Kuuntelin Rouva Westaway on kuollut - äänikirjan loppuun ja luin Noituri sarjan ensimmäisen eli Viimeinen toivomus. En ehtinyt joulumarkkinoille. Tosin syynä ei ollut lukeminen. Jouduin tekemään projektilaskelmia ja sitten lueskelin odottaessani puhelinpalaveria, jota ei sitten lopulta koskaan tullut. Kiukutti, mutta olisi kiukuttanut vielä enemmän, jollei olisi ollut lukemista. 

Rouva Westawayn juonitwist ilmestyi tuntia ennen loppua, eikä sekään ollut mikään maata järisyttävä. Ihan jännä loppukohtaus kuitenkin saatiin aikaiseksi. En ole varsinaisesti ihastunut kyseiseen dekkariin, jollei vielä tullut selväksi... 

Aamulla sitten mietin, mitä seuraavaksi. Saa nähdä, illalla on lento takaisin Helsinkiin. Vaikkei Berliinistä olekaan hurjan pitkä matka, on tunti 40 minuuttia ihan kivasti lukuaikaa. 

Lukumahdollisuuksina on esim. Anna Puu äänikirjana tai sitten Nefrin tytär Kobossa... tai sitten jotain muuta. 

Lentokoneita siellä ja täällä 

Torstai 5.12.2019

Kotona taas! Tänään tein etäpäivän ja asettauduin sitä varten sohvannurkkaan. Kiirettä piti töiden kanssa ja sitten piti mennä kauppaan täydentämään viikonlopun ruokavarastoja, joten lukeminen on jäänyt kokonaan.

Eilen sentään aloitin lentokoneessa kuuntelemaan Mari Koppisen yhdessä Anna Puun kanssa tekemään kirjaa "Minä olen Anna Puu".  Laulaja lukee kirjan itse, mikä tuottaa minulle välillä vaikeuksia sillä hänen hivenen hengästynyt puhetapansa ei ole minuun korviini kaikkein sopivin. Mielenkiintoiseksi äänikirjan tekevät pienet laulupätkät...

Nigellan How to Eat -äänikirjaversio puolestaan on selvästi muodostumassa "rentoutumiskirjakseni". Kun pitää irrottaa jostain stressaavasta, lyhytkin keskittyminen resepteihin saa siirtymään pois ärsytyksen piiristä ja palaamaan takaisin normitasolle ylikierroksilta.  Pataruokia kuunnellessa tuli nälkä, varsinkin kun Berliinissä syöminen jäi pahasti satunnaisten suupalojen varaan.


Perjantai 6.12.2019 

Tänään on itsenäisyyspäivä. Meillä tämä yleensä tarkoittaa hyvää ruokaa, rentoa meininkiä ja illalla katsotaan hetki Linnan juhlia. Tänään tosin varmaan linnanjuhlia tulee katsottua enemmänkin, kun siellä on muutama vieras "tuttu" muutenkin kuin vain lehtien sivuista tai telkkarista.

Kuuden ja seitsemän välillä laitetaan ainakin yhdelle ikkunalle kaksi kynttilää ja jutellaan hetki itsenäisyyden merkityksestä myös muksujen kanssa. Tänään tosin esikoinen on soittamassa Espoon itsenäisyyspäivän konsertissa, joten yksi puuttuu. Minä katson konserttia netin kautta livenä. Kirjojen pariin en ole vielä ehtinyt ollenkaan. Jotain tuli blogiin pohdiskeltua...

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lauantai 7.12.2019

Tänään on ollut pyykki- ja seimenrakennuspäivä. Tyypillisesti velvollisuuksia ja perinteitä sekaisin.

Olemme vuosien varrella keränneet melkein koko kylällisen Etelä-Ranskalaisia seimihahmoja (santons - Marcel Carbonel). Niistä sitten isäntä kokoaa poikien kanssa joulukuussa kuvaelman jonnekin päin olohuonetta. Kesällä tehdyn remontin jäljiltä jouduttiin paikkaa vähän miettimään, mutta hyvällä tahdolla saatiin uudesta kirjahyllystä tilaa.

Provencen seimessä on toki pyhä perhe, paimenet ja tietäjät, mutta suurin osa hahmoista on ihan tavallisia kyläläisiä, jotka kuvataan perinteisissä rooleissaan. On kylän pappi, mutta myös metsästäjä, rosvo, etanakauppias, mylläri, risujenkerääjä, vuohipaimen, istuvat vanhukset, kissa, possu jne...

Tänä vuonna kissa on hypännyt kaivon reunalle pakoon sen juurella räksyttävää koiraa, rosvo seuraa tietäjien vaellusta ja paimen jutustelee metsästäjän kanssa vuoriniityllä.

Kuvassa näkyvät Mireille ja Vincent ovat Provencen tunnushahmot ja itseoikeutetusti kunniapaikalla seimen lähettyvillä odottelemassa. Jeesuslapsi ilmestyy sitten aattoiltana paikoilleen ja tietäjät vaeltavat joka päivä pätkän kerrallaan kirjahyllyn toiselta puolelta...

Yhtään en ole vielä lukenut kirjaa tänään, enkä tiedä ehdinkö. Blogiin kirjoittelin Tulisiivestä.

Talo täyttyy teineistä sillä vuorossa on D&D -sessio. Minä ja sisko lähdemme meteliä karkuun, kunhan hän ehtii Mikkelistä Espooseen. Ensin shoppaillaan ja sitten elokuviin (Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä). Isäntä jää muonamestariksi. Suunnitelmissa  muusia ja nauravia nakkeja. Kai ne kelpaavat vielä teineillekin ?


Sunnuntai 8.12.2019

Eilinen elokuva (Veitset esiin- kaikki ovat epäiltyjä) oli vähän hidastahtinen, paikoin hauska, mutta pienoinen pettymys trailerin luomien odotusten jälkeen. Lukijalle kerrottiin vähän liikaa, liian aikaisin, mutta olihan tuo ihan katsottava.

Aamulla sisko lähti lentokentälle ja me olemme vain kotoilleet. Sen verran kirkastui, että ehdittiin vähän uloskin ja lukenutkin olen. Sain Minä olen Anna Puu -äänikirjan loppuun, jatkoin Vikin Nefrin tytärtä ja kävin hakemassa kirjastovaraukseni eli Liv Strömquistin Einsteinin vaimo, Viiimeksimainittu on minulle vieraampi kirjallisuudenala eli aikuisille tarkoitettu sarjakuva. Feministinen ote on ehkä hieman turhankin osoitteleva, mutta onhan siinä paljon asiaa. Pistää ajattelemaan, miten monenlaista sitä on siedetty ja siedetään edelleenkin. Hyvä, että edes sarjakuvissa kyseenalaistetaan.



Tällä viikolla loppuun luettuja :

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut - mielipiteeni on tainnut tässä viikkojen varrella tulla selväksi.

Andrzej Sapkowski : Viimeinen toivomus (Noituri-sarjan aloitusosa)
Jännästi sirpaleinen kokoelma Noiturin seikkailuja. Jonkunlainen löyhä kokonaisjuonikin tuossa kai on, mutta aika hämäräksi se jäi. Silti jotenkin koukuttava ja houkuttaa lukemaan sarjan myöhempiäkin osia.

Mari Koppinen: Minä olen Anna Puu 
Äänikirja laulajan itsensä lukemana. Parasta pätkät lauluista, muutenkin ihan ok...

Marraskuussa luin huikeat 15 kirjaa

Marraskuu osoittautui todelliseksi lukukuukaudeksi. Silti on joulukuusta jo ensimmäinen viikko takana ennen kuin päädyin summapostaukseen. Enkä itse asiassa taida kunnolla päätyä nytkään. Ajattelin nimittäin lähinnä vinkata marraskuussa aloittamaani (luku)päiväkirjaan tai siis sen kolmeen postaukseen.

Eka lukupäiväkirja
Toinen 
ja kolmas 

Tosin minun piti käydä tarkistamassa, olinko tosiaan lukenut 15 kirjaa, kun mielestäni en lukupäiväkirjassa listannut niin montaa. Tosiasia kuitenkin on, että suurimman osan kirjasta sain loppuun heti kuun alussa. Ne kun olivat olleet kesken jo jonkin aikaa.

Tässä siis lista, mukana linkit, jos olen jotain kyseisestä kirjasta kirjoittanut.

1. Deanna Raybourn : Treacherous Curse 
2. Maija Muinonen: Sexdeathbabies 
3. Merete Mazzarelle: Varovainen matkailija 
4. Marc Benioff: Trailblazers
5. Indrek Hargla: Rataskaivonkadun kummitus 
6. Suvi Vaarla : Westend 
7. Shaun Bythell: The Diary of a Bookseller 
8. Sari Spåra: Isoäidin parhaat reseptit 
9. Anni Paakunainen: Annin uunissa 
10. Agatha Christie: Lentävä kuolema 
11. Useita kirjailijoita : Metsän kronikka - tarinoita puista 
12. Raija Oranen: Ackté!
13. Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 
14. Deanna Raybourn: The Dark Enquiry 
15. JP Koskinen: Tulisiipi 

Tästä eteenpäin mennään sitten (luku)päiväkirjan mukaisilla viikkosummeerauksilla, ainakin niin kauan kuin minua huvittaa niitä kirjoitella ja edes joku viitsii lukea. 

Tulisiipi

Tulisiipi on tähän mennessä ainoa lukemani vuoden 2019 Finlandia-ehdokas. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, useina vuosina en ole lukenut yhtään ehdokasta ennen niiden julkistamista. Välillä mietin, mitä minä oikein luen, kun en yli sadan kirjan vuosisaldolla osu Finlandiaan millään, mutta syynä lienee lukemieni kirjojen ikä. Aika vähän kuitenkin luen samana vuonna julkaistua.

Siinäkään ei ole mitään ihmeellistä, että luen nimenomaan JP Koskisen kirjan. Olen pitänyt aiemmistakin lukemistani. Koskisella on jotenkin jännä kyky ottaa jo monesti käsitelty aihe ja kiepsauttaa se ihan toisenlaiseksi fokusoimalla johonkin yksilön piirteeseen tai tunteeseen. Tulisiivessä se on päähenkilön halu lentää.

JP Koskinen : Tulisiipi 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Minulla kesti luvattoman kauan tarttua tähän kirjaan ja alku takkuili pahemman kerran. Vika ei ollut kirjassa vaan sen aiheessa. Amerikasta työläisten utopiaan Neuvostoliittoon muuttavien suomalaisten tarina kun ei voi olla iloinen vaan täynnä kurjuutta, enkä oikein nykyään jaksa lukea kurjuudesta - varsinkaan, kun se jotenkin tuntuu itsestäänselvästi odottavan jossain kohtaa tarinaa.

Onneksi kuitenkin sinnittelin eteenpäin. Oliko tarinassa kurjia kohtaloita - no, oli. Ei voi mitään. Ne kuitenkin jotenkin kummallisesti päätyivät taustaksi, kun pienen pojan halu joskus lentää kasvaa aikuisen miehen pakkomielteeksi päästä taivaalle. Mitkään ihmisten tai valtioiden asettamat rajat, säännöt, pakotteet eivät merkitse mitään, jos on mahdollisuus päästä pilvien keskelle.

Charles eli Kaarle Frost on pieni poika tavatessaan Amerikassa Charles Lindberghin. Siitä lähtien hänellä on mielessään vain yksi asia. Tulla lentäjäksi kuten sankarinsa ja päästä pilvien keskelle. Haavetta ei poista edes Frostin perheen muutto Amerikasta Neuvosto-Karjalaan rakentamaan työläisten paratiisia.

Mehän tiedämme historian kulun. Paratiisia ei kai koskaan voi luoda maan päälle, niin kauan kuin tekijöinä ovat vallasta korruptoituvat ihmiset. Jollain tavalla ja naapurin Lindan (Ludmilan) avulla Kaarle kuitenkin onnistuu pääsemään alkuun, lentämään. Tulisiipi ei kuitenkaan jää Neuvosto-Karjalaan vaan tarina jatkuu pidemmälle, aina ensimmäisten avaruuslentojen aikaan saakka. Koskinen onnistuu luomaan tavallaan tutulta tuntuvan kuvan kommunistisen vallan kiemuroista yhden miehen näkökulmasta, mutta jännästi ohimennen, kuin sivuseikkana.

Tulisiipi on hämmentävä kirja. Minulle se kertoo kaikennielevästä intohimosta, mielen kyvystä sulkea kaikki ympärillä oleva rakkaita ihmisiä, kurjuutta, väkivaltaa, ystäviä myöten ulos kuplasta, jossa vain yhdellä asialla on merkitystä - sillä, että pääsee pilvien keskelle. Samalla tavalla lukija huomaa etääntyneensä kirjan kuvaaman aikakauden ja valtakunnan kauhuista. Ne ovat, ne tietää, mutta Kaarlen tavoin ne ohittaa.

Ehkä yhteen asiaan keskittyminen on toimiva selviytymiskeino ääritilanteissa. Mieli automaatille, kroppa seuraa ja sitten mennään eteenpäin, kun muita vaihtoehtoja ei ole. En tiedä, mutta voin ehkä kuvitella. Ihminen ei kestä määräänsä enempää ja joskus voi kokonaisuuden hahmottaminen olla tuhon alku. Kukin kestää tavallaan. Toiset sulkeutuvat kuplaansa, toiset taas hyödyntävät systeemiä selviytyäkseen.


Muita JP Koskiselta lukemiani 
Kalevanpoikien kronikka
Kuinka sydän pysäytetään
Ystäväni Rasputin 

Pientä pohdintaa kirjojen suomalaisuudesta ja maailmanmenosta

Tänään on itsenäisyyspäivä. Silloin juhlistetaan rakasta isänmaatamme ja suomalaisuutta monin tavoin. Puhutaan sisusta, talvisodasta, presidentin kättelymaratonista, kynttilöistä ikkunalla , hiihdosta ja formuloista. Suomalaisuus yleensä tuntuu näyttäytyvän kovasti sinivalkoisena ja yhtenäisenä. Joka vuosi jään miettimään suomalaisuuden olemusta. Koska olen tottunut katsomaan asioita usein fiktion kautta, tässä muutama pohdinta aiheesta ja ajasta.


1) Suo, kuokka ja Jussi tuntemattomien jäljillä 

Kun ihmisiltä kysyy kirjoja, jotka kuvastavat suomalaisuutta, tai ovat erityisen suomalaisia, saa vastaukseksi kai useimmiten Väinö Linnan upeat teokset Täällä pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas. Niihin perustunee useimpien suomalaisten perinteinen käsitys sisusta ja suomalaisten urheudesta.

Tarkemmin katsottuna kumpikaan kirja ei kuitenkaan kuvaa suomalaisuutta yhdenlaisena vaan joukkoon mahtuu toisinaan suurta tuskaa aiheuttavia eriäviä näkemyksiä (1918 tapahtumat) ja ihmistyyppien kirjo laidasta laitaan, oli sen pohjana sitten heimo tai luonteen piirteet. Ehkä juuri siksi ne ovat niin rakkaita. Suomalaisuuteen mahtuu myös ristiriitoja ja erilaisuutta.


2) Ymmärrystä 

Minusta kaikkien pitäisi lukea kirjoja. Ei kuitenkaan riitä, että lukee vain omaa näkemystä tukevaa kirjallisuutta. Eri näkökannoista ja ihmiskohtaloista lukeminen lisää kykyä kuunella ja nähdä ihminen retoriikan takana. Silloin myös omat ajatukset elävät, muuttuvat, syvenevät.

Eniten tätä olen miettinyt viime vuosina kahden kirjan kohdalla. Luettunani sekä Rosa Liksomin Everstinnan että Heidi Köngäksen Hertan totesin molempien kirjojen kuvaavan ennen kaikkea tuntevaa naista kaiken ideologisen hapatuksen alla. Mikä voisikaan paremmin tuoda esiin ihmisyyden kaikessa epätäydellisyydessään, kuin tarina ideologisen suuntautumisen kehityksestä ja siihen vaikuttavista asioista ja henkilöistä?

Eikä lukemista pidä rajoittaa vain todellisiin ihmisiin perustuviin kirjoihin. Kaikki kirjat, fantasia mukaanlukien, kertovat jotain ihmisistä sillä ne ovat ihmisten kirjoittamia. Tolkien ei kai koskaan täysin myöntänyt klassikkonsa (Taru sormusten herrasta) kuvaavan toisen maailmansodan asetelmia, mutta tulkintoja on monia. Tiedä sitten, mikä on ollut kirjailijan alkuperäinen tarkoitus, mutta lukijat taru on vienyt moniin paikkoihin. Samalla asettuminen toisen hahmon nahkoihin tarinassa opettaa toivottavasti jotain myös meistä itsestämme.

3) Saako syklin rikottua ? 

Maailma muuttuu. Välillä epätoivo nostaa päätään historian syklisyyden ja vuosien takaa pinnalle palanneen retoriikan vuoksi. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun vihapuhetta viljellään tai vieraan tuloa pelätään. Nykymedia vain mahdollistaa laajemman näkyvyyden.

Ihmisyyden lisäksi voi kirjoista oppia historiaa ja ajan virrasta löytyviä kaavamaisuuksia. Kari Hukkilan Tuhat ja yksi ei jäänyt mieleeni sen varsinaisen juonen vuoksi. Minua pelotti sen kuvaama maailma, jossa asiat toistuvat. Ehkä ne on puettu lievästi erilaisiin vaatteisiin, mutta pohjimmiltaan tavoitteet ja tulokset kertautuvat.

Historia toistanee itseään niin kauan kuin emme kykene tunnistamaan nykyhetken piirteitä menneiden aikojen tapahtumista. Tässäkin kirjat ovat avainasemassa ja erityisesti nimenomaan fiktio. Tietokirjallisuus on faktaa, fiktio sekoittaa faktaa ja tunnetta, mikä saa ihmisissä aikaan vahvemman reaktion. Tunnetta ei voi sysätä syrjään sillä samalla kiellämme itsemme. Siksi on tärkeää, että kirjoitetaan niin menneistä ajoista kuin nykytilaa tai lähihistoriaa kuvaten.

Vaikka lähdinkin kirjoittamaan suomalaisuudesta, huomaan katsantoni laajentuvan samantien. Me voimme kuvitella olevamme metsän keskellä, mutta ovathan vedet ja polut kuljettaneet aina suomalaisia muualle ja muita tänne. Nykyään globaalit trendit ja kansainväliset tapahtumat ovat tiedossamme lähes ajantasaisesti ja niiden vaikutukset välittömiä. Pystymmekö edes tunnistamaan vaikutteita, ennen kuin ne jo ovat omiamme?

Monet trendit ja ajatukset tulevat Suomeen maailmalta ja varsinkin talous on linkissä muuhun maailmaan. Suvi Vaarlan Westend on kuvaus 90-luvun lamavuosista, jotka nekään eivät olleet varsinaisesti kotikutoiset. J P Koskisen Tulisiipi vie viime vuosisadan alkupuolelle, jolloin suomalaisia lähti muualle, kun sieltä tulleet viestit kertoivat paremmasta elämästä.

4) Avataan sydämemme

Menipä tämä nyt kovin korkealentoiseksi. Yritän kai kaikella tällä ihmettelyllä sanoa, että ajat muuttuvat, suomalaisuus muuttuu, mutta säilyttäkäämme paras ja avatkaamme sydämemme uudelle hyvälle. Lukekaamme kirjoja, jotta oppisimme historiasta ja tunnistamme omaksumisen arvoiset ajatukset. Lukekaamme tarinoita ymmärtääksemme ihmisyyttä.

Hyvää "itsepäisyyspäivää", niin kuin meillä tavataan sanoa. Iloitaan yhdessä. 

(Luku)päiväkirja : Finlandiaa ja klementiinikakkua eli marraskuun viimeinen viikko

Maanantai 25.11.2019

Tänään on ollut äänikirjapäivä. Ensin töissä lounastunnilla, sitten kotimatkalla ja viimein kotona sohvalla lojutessani. Rouva Westaway on kuollut (Ruth Ware) jatkuu. Tosin koko ajan lievästi töksähdellen. Ainakin tähän saakka olen arvannut juonen kulkua vähän liiankin helposti. Odotan käännettä, jotain yllättävää. Jotain on pakko tulla noiden monen jäljellä olevan tunnin aikana tai petyn tosi pahasti.

On vasta marraskuu, mutta minä fiilistelen jo joulutunnelmissa. Kotiinpaluun rutiineihin kuuluu jo ikkunatähtien sytytys, kynttilät takkaan, tuoksukynttilän sytytys pöydälle ja hetki sohvalla tunnelmoimassa. Siinä on hyvä istua äänikirja seurana.

Äänikirjan olemme aloittaneet Toton kanssa myös iltalukemiseksi. Hän sai itse luettuna loppuun toiseksi viimeisen Harry Potterin. Nyt pidetään pientä taukoa ja kuunnellaan yhdessä Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. En ole  minäkään sitä aiemmin lukenut.

Keskiviikko 27.11.2019 (Vapaapäivä!)

Se on Finlandia-palkintoviikko. Tänään pääsin vihdoinkin myös minä osallistumaan palkintojenjakotilaisuuteen.  Olen saanut kutsun muutamana aiempanakin vuonna, mutta työt ovat aina häirinneet harrastuksia. Nytkin yhden palaverin vetäisin siinä matkalla Lasipalatsille (erikseen tarkoituksella varatusta lomapäivästä huolimatta), mutta itse tilaisuuden sain seurattua rauhassa.

Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole lukenut kokonaan ainuttakaan ansioituneista ehdokkaista, joten en voi sinänsä kommentoida palkintojen päätymistä valituille. Hyviä kirjoja varmasti kaikki.

Kaunokirjallisuuden Finlandian voitti Pajtim Statovcin Bolla.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voitti Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli

Tietokirjallisuuden Finlandian puolestaan Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän Metsä meidän jälkeemme.

Finlandian jälkeen oli vuorossa kirjabloggaajien oma tapaaminen. Siellä ruodittiin niin tapahtuman puheet kuin palkinnot ja erityisesti mietiskelimme, onko Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia oikeanlainen kategoria. Pienempiä lapsia varten kirjoitetut teokset ja nuorten romaanit kun ovat kovasti erilaisia. Miten niitä kukaan pystyy oikeasti laittamaan paremmuusjärjestykseen ?

Varsin kirjallisuuspitoinen päivä siis tänään, mutta varsinainen lukeminen jäi kotimatkan lyhyeen jaksoon Rouva Westaway on kuollut - äänikirjaa sekä tietysti kahden luvun annokseen yhdessä Toton kanssa tämänhetkistä suosikkia eli Kaislikossa suhisee.

Tästä viikosta näyttää uhkaavasti tulevan sellainen, etten saa loppuun yhden yhtä kirjaa. En kuitenkaan jaksa kantaa tuosta huolta. Marraskuussa luettuja on jo 14 ja sain Goodreads Reading Challengenkin jo täyteen. Vain Helmet lukuhaaste roikkuu keskeneräisenä, mutta sitä en olekaan saanut täytettyä vielä yhtenäkään vuotena...

Torstai 28.11.2019

Piti kirjoittaa Finlandia-tilaisuudesta, mutta työpäivän jälkeen istahdinkin nojatuoliin lukemaan Juha-Pekka Koskisen Tulisiipi-romaania. Toki sekin liippaa läheltä Finlandiaa. Olihan se ehdokkaana.

Sitten piti edes näyttää siltä, että kotityöt etenisivät. Ehdin kuin ehdinkin kuitenkin romaanin loppuun ennen kuin oli aika iltasadun ja Kaislikossa suhisee -äänikirjan.

Tulisiipi osoittautui vetäväksi ja mielenkiintoiseksi. Alkupuolella jumitti, mutta vika ei ollut kirjassa vaan sen aihealueessa. Jotenkin sitä on niin tottunut lukemaan kurjuuden kertomusta, kun puhutaan Neuvostoliittoon muuttamisesta viime vuosisadan alkupuoliskolla. Lentämisestä unelmoivan pojan tarina oli kuitenkin kurjuudesta huolimatta jännällä tavalla keveä ja omanlainen. Jäin sitä ahmimaan kauemmaksi aikaa kuin suunnittelin, tylsän palaverin jälkeen pientä rentoutumishetkeä tarvitessani. Lukeminen nimittäin tuo etäpäivän päätteeksi samalla tavalla "töistä kotiin" kuin automatka toimistolta.


Lauantai 30.11.2019

Aamulla
Huomenna alkaa joulukuu ja Totokin saa vihdoin avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Sitä on odotettu ja päiviä laskettu. Tänä vuonna mennään kaupallisesti Lego-kalenterilla, kirjallisesti Harry Potter aiheisella. Toinen odotettu asia on "valkoinen joulu". Onneksi nyt ainakin hetkeksi maassa on jotain teemaan viittaavaa.

Perjantai-ilta kului harmittavaisesti pääasiallisesti töiden parissa. Onneksi isäntä innostui kokkaamaan, joten perhe sai edes ruokaa (oli hyvääkin!). Iltasatukirjaa joudumme todennäköisesti palaamaan takaisinpäin sillä meillä molemmilla olivat silmät kiinni, kun pysäytin äänikirjan. Rotta lähti jonnekin ja tapasin peltohiiren. Sen jälkeisistä tapahtumista ei minulla ole mitään muistikuvaa.

Sitten oli taas vaikea nukahtaa ja luin vielä Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan ensimmäistä osaa Viimeinen toivomus. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka jotenkin sirpaleiselta.

Nyt on lauantai. Toistaiseksi olen saanut kahvin juotua, mutta siihen se sitten jää. Taitaa tulla laiska päivä.

Illansuussa
Sitä tuossa kauhistelin, että onpas tullut shoppailtua näin "mustan perjantain viikkona". Sorruin Elisa Kirjan aleen... Kolme äänikirjaa ja 2 ekirjaa. Joukossa on peräti 2 naisen elämäkertaa eli Minna Äkkijyrkkä ja Anna Puu, sitten on kaksi dekkaria ja yksi fantasia. Ei lopu lukeminen kesken ihan lähiakoina. Itse asiassa aloin jo miettimään itselleni teemakuukautta (vuotta?) - Ei yhtään ostettua kirjaa, vanhoja jonosta pois. Mahtaisiko onnistua ?

Niin ja kirjoittelin blogiin ajatuksia Westend-romaanista. Oli yllättävän vaikeaa.

Noin muuten on lukeminen ollut melkoisen äänikirjapitoista. Rouva Westaway on kuollut jatkuu edelleen. Vaikkei yllätyksiä ole vieläkään pahemmin tullut juonessa, toimi kirja yllättävän hyvin ruokakaupan ja ostoskeskuksen ruuhkassa sompaillessani.

Siis siihen saakka, kunnes Bluetooth-kuulokkeista loppui virta. Aina on jotain hankaluuksia. Jos ei johto takerru kaikkeen niin sitten loppuu akku. Sain sentään pakolliset ostokseni hoidettua. Ruokaa tulossa tänäänkin ja jotain ehkä vielä huomenna.



Sunnuntai 1.12.2019 

Tänään on lukeminen jäänyt aika vähiin. Olen lähinnä kuunnellut vähän Nigella Lawsonin How to Eat-kirjaa ja hivenen myös Rouva Westaway on kuollut. Jälkimmäisen kohdalla ei yllätyksiä ole pahemmin edelleenkään ilmaantunut. Ensimmäisen osalta päädyin tekemään Klementiinikakun. Herkullista.

Olin tyytyväinen valmiista kakusta, kun isäntä käveli sisälle esikoisen naapurustossa asuvan kummitädin kanssa. Olivat törmänneet kaupan edessä ja kutsu kävi. Pitäisi useammin tehdä tällaisia ex tempore kahvihetkiä. Ei sekaisella huushollilla loppujen lopuksi ole niin suurta merkitystä, mutta on kiva istua ja vaihtaa kuulumisia. Onneksi lupasin jakaa leipäjuureni hänen kanssaan niin näemme ensi viikon loppupuolella uudelleen. Onkin jotenkin ihan hullua, miten harvoin loppujen lopuksi tulee istuttua saman pöydän ääressä, vaikka asuntojen välimatkaan ei kulu 5min kävelyä enempää...

Joulukuun eka tarkoittaa myös joulukalenteria. Oli se ihan söpöä kun 17v varovasti aamulla kyseli, olisiko joulukalenteria valmisteltu johonkin... Tänään oli ja ehkä saan huomisaamuksikin. Sitten ollaankin pari aamua isännän varassa, kun minä lähden työmatkalle Berliinin suuntaan. Saa nähdä, miten käy. Ehkä joulumarkkinoilta kuitenkin löytyisi kalenteriin vielä lisää täytettä.


Viikolla loppuun luettuja :


Juha-Pekka Koskinen: Tulisiipi 

Tulisiipi osoittautui vetäväksi ja mielenkiintoiseksi. Alkupuolella jumitti, mutta vika ei ollut kirjassa vaan sen aihealueessa. Jotenkin sitä on niin tottunut lukemaan kurjuuden kertomusta, kun puhutaan Neuvostoliittoon muuttamisesta viime vuosisadan alkupuoliskolla. Lentämisestä unelmoivan pojan tarina oli kuitenkin kurjuudesta huolimatta jännällä tavalla keveä ja omanlainen.

Nigellan klementiinikakku

Kyllä äänikirjojen kuuntelusta on sitten hurjasti hyötyä. Kuunnellessani Nigellan How to Eat kirjaa minä nimittäin osuin juuri siihen klementiinikakkureseptiin, jota jo useamman vuoden olen etsinyt. Toki onnistuin löytämään korvaavan, mutta nyt tein sen "alkuperäisen" mukaisesti.

Harva resepti tietysti on varsinaisesti alkuperäinen sillä kaikissa on vaikutteita jostain. Niin tässäkin. Vanha italialainen resepti, jonka Nigellakin oli jostain bongannut ja sitten alitajuisesti toistanut. Niin ne hyvät asiat menevät eteenpäin ja leviävät.

Toisessa versiossa oli kaikenlaista siirappia ja kuorrutetta, mutta tämä on yksinkertaisen pelkistetty. Minun makuuni tosin ehkä turhankin riisuttu versio. Ainakin vaniljaa hieman kaipaisin kakkuun.

Maistuu kyllä hyvältä näinkin aamukahvin tai iltapäiväteen kaverina.

Nigellan klementiinikakku

4-5 (luomu)klementiiniä
225g sokeria
250g mantelijauhoja
1 runsas tl leivinjauhetta
6 kananmunaa

Pese klementiinit ja laita ne kokonaisina kuorineen päivineen 1,5-2h ajaksi kevyesti kiehuvaan veteen. Kun klementiinit ovat pehmeitä ja pulleita, nosta ne pois vedestä, leikkaa halki, poista siemenet ja surraa tehosekoittimella (taas kuorineen päivineen) hienoksi massaksi (tai sauvasekoittimella tai ihan vain haarukalla).

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Vatkaa munat kevyesti sekaisin. Lisää sokeri, manteli ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi ja lisää vielä klementiinit.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Minulla oli tällä kertaa pieni vuoka (18cm), joten taikinasta jäi yli muutamaan muffinssiinkin. Ihan kauheasti kakku ei nouse, mutta ei toki ihan piripintaan kannata täyttää. Ohjeen mukaan vuoan halkaisija olisi 21cm, mutta sellaista minulla ei ole. Halusin mieluummin vähän korkeamman kakun, joten laitoin pienempään. 24cm vuoassa olisi ehkä tullut turhan matala versio.

Paista kakkua uunissa noin tunnin verran. Muffinssit otin pois 35min jälkeen...