14.4.2017
Lentokonelukemista ja vehnäjuurisämpylöitä
Vehnäjuurisämpylöitä
Täällä ollaan, vaikka hiljaisuus onkin muutaman päivän vallinnutkin. Kävin piipahtamassa Malmössä työmatkalla, eikä niillä reissuilla pahemmin laiteta ruokaa tai kirjoitella. Otinkin vahingon nyt takaisin ja testasin What's Cooking Helsinki -tapahtuman "Leipä ja juuri" - työpajasta mukaan saamaani leipäjuurta. Hyvin tomi Satu Koiviston lahjoittama "kuplamaakari", jonka ehdin sopivasti palattuani ruokkimaan ja samalla kokeilin myös mukana tullutta sämpyläreseptiä. Nam!
Vehnäjuureen leivotut sämpylät ovat selvästi meillä koko porukan lemppareita. Vähän nauratti ohjeen teksti "voi myös pakastaa" - hyvä kun jäi pari vielä seuraavalle aamupalalle... Katson vielä saanko juuren pysymään hengissä muutaman viikon ja tuosta vielä kehittymään ja kirjoittelen sitten lisää. Pitäkää peukkuja!
EDIT: tästä samaisesta juuresta ovat leiponeet lähiaikoina sämpylöitä myös Campasimpukka, Sauvajyvänen ja Mallaspulla.
Lentokonedekkareita
Lentokoneeseen palatakseni - onneksi lukeminen siellä sentään onnistuu. Kobo oli kovassa käytössä mennen tullen, vaikkei Köpiksen lento nyt niin kamalan kauan kestäkään. Tuli ihan historia mieleen. Reissasin aikoinaan viikottain Turun ja Brysselin väliä ja välipysähdys oli useimmiten Tukholmassa. Melkein joka kerta kävin Brysselin kentän kirjakaupassa ja nappasin mukaani jonkin englanninkielisen dekkarin. Aloitin sen lennon lähtöä odotellessani ja viimeiset sivut kääntyivät pyörien koskiessa Turun kentän kiitorataa.
Ruth Rendell tai P.D.James = Brysseli - Tukholma - Turku... Se tuli todennettua moneen kertaan.
Tälläkin kertaa sain kirjan loppuun paluumatkalla, mutta olin sen kyllä jo aloittanut aiemmin. Dekkari tämäkin. Jotenkin ne sopivat niin tosi hyvin reissulukemiseksi.
Donna Leon : Turvasatama
Oma ostos Elisa Kirjasta
Donna Leonin kirjat ovat tuttuja ja turvallisia, ja aina taattua laatua. Ne eivät koskaan petä, vaikken jostain syystä niitä kykenekään lukemaan kuin maksimissaan pari peräkkäin.
Tällä kertaa iki-ihana Guido Brunetti selvittää iäkkään rouvan kuolemaa. Kaikki näyttää luonnolliselta sydänkohtaukselta, mutta miksi olkapäistä löytyvät sormien malliset mustelmat? Tutkimus vie Brunetin vanhan petoksen jäljille ja vanhainkodin asukkien muistojen pariin.
Olen välillä miettinyt, mihin ihmeeseen Brunetin viehätys perustuu, sillä ei tässäkään romaanissa varsinaisesti tapahdu kauhean paljon. Ehkä ihanuus tulee Italiasta, Venetsiasta ja kaikista niistä herkuista, joita Brunettien keittiössä valmistetaan?
Olen kuitenkin sitä mieltä, että Donna Leonilla on myös taito kuvata ihmisiä, joiden inhimillisyys liikuttaa ja herättää vastakaikua. He ovat jollain lailla aitoja, eivät kokonaan pahoja tai kokonaan hyviä, toisinaan vain olosuhteiden uhreja kauheita tekoja tekevätkin. Leonin kirjojen henkilöhahmot onnistuvat koskettamaan. Niin myös tällä kertaa vanhainkodin asukit.
Toinen Brunetin tutkimukset kiinnostaviksi tekevä seikka on ajankohtaisten aiheiden ja ongelmien käsittely. Nyt mieleen nousivat kysymykset esim. vanhusten hoidosta ja sen hinnasta, vapaaehtoistyön haasteista ja inhimillisyyden puutteesta byrokratian rattaissa. Teemat liittyät ehkä Italiaan, mutta kumman tutuilta moni kritiikin kohde tuntuu ihan kotimaatakin ajatellen.
Eikä siitä tietenkään päästä yli eikä ympäri, että nämä ovat hyvin kirjoitettuja dekkareita. Väkivallalla ei mässäillä, mutta pelottavia asioita tapahtuu. Donna Leon viihdyttää ja saa ajattelemaan samaan aikaan, ja Guido Brunetti on tietysti ihana mies.
12.4.2017
Arkistojen kätköistä: Kolilla kutomassa
Ei ole matkakuume ollenkaan vaimennut, varsinkaan kun arkistoja selatessa löytyi tällainenkin juttu. Kolilla oli kyllä tosi kivaa!
Pitkä viikonloppu kansallismaisemissa metsässä kävellen ja perheen kanssa yhdessäolosta nauttien oli ehdottomasti paikallaan, eikä varmaan tekisi pahaa tänäkään keväänä. Nyt ei vaan ole matkaa mihinkään varattuna, eikä kyllä mitään ylimääräisiä lomiakaan tiedossa.
Onneksi aina voi muistella aiempia reissuja.
12.4.2016 Kolilla kutomassa
Joo, tiedän. Puikoilla neulotaan ja kangaspuilla kudotaan. Jotain sentään jäi kouluajoista minullakin mieleen. Aikanaan tein enemmänkin villapaitoja, mutta sitten sanoivat ranteet työsopimuksensa irti. Silti, aina kun näen jossain puikkoja ja lankaa, alkaa sormia syyhyttämään. Break Sokos Hotel Kolin aulassa pääsi sentään vähäsen taas silmukoiden kanssa tekemiseen. Siellä kun vieraat saavat halunsa mukaan istahtaa keinutuoliin antamaan puikkojen suhista. Sitä en sitten tiedä kenelle lopputuloksena syntyvä kaulaliina on tarkoitettu. Yritin ehdottaa talviunilta heräävää karhua, mutta se ei oikein herättänyt respan tytöissä innostusta.
Mitä sitten neulomisjuttu tekee ruokablogissa? No, ei yhtään mitään. Kunhan toimii johdatuksena viikonloppureissun hehkuttamiseen.
Oltiin nimittäin perheen kanssa Kolilla ja oli tosi kivaa. Hotelli on kodikas, seutu upeaa ja kerrankin aikaa rauhalliseen yhdessäoloon. Mitäpä sitä muuta kaipaisi?
Vaikkei hotelli ehkä ole kaikkein modernein ja pistorasioitakin sai vähän etsiä, oli olo tervetullut ja palvelu ystävällistä. Jotenkin tällaiseen luontolomailuun myös sopii pieni vanhanaikaisuus. Pääsi hyvin mukaan rentoon tunnelmaan ja saattoi kuvitella, miten eri aikoina ovat ihmiset kiertäneet polkuja ihailemassa Suomen kansallismaisemaa.
Toki reissulla myös syötiin. Hotellin Grill it! ja Kahpitza (kahvia ja pizzaa) todettiin ihan kelvollisiksi.
Perjantai-illan Voice of Finland pizzatarjoilun kera omassa huoneessa oli ihan napakymppi vauhdikkaan päivän päätteeksi.
Pariin otteeseen istuttiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Lauantaina ihan kirjaimellisesti sillä ravintolan ollessa täynnään isompia seurueita, kesti palvelu vähän luvattoman kauan. Alkuruokaa odottelimme yli puoli tuntia ja pääruoan saimme eteen pöydän varausajankohdasta puolentoista tunnin kuluttua...
Onneksi ruoka oli sentään hyvää. Jakamamme alkuruoka pikkelöityine kasviksineen kylmäsavulohen kera suorastaan suli suussa ja perunalastujen päälle kasattu härkätartar oli herkullinen.
Pääruoaksi nauttimani kuha oli juuri sopivan kevyesti paneroitua ja todella herkullista. Herraseurani puolestaan söi hampurilaisensa kerrankin nurisematta yhtään mistään.
Niin, ja sitten se jälkiruoka. Söin paahdettua valkosuklaamoussea karamelisoidulla pistaasipähkinöillä torstaina ja söin sitä myös lauantaina... itse asiassa suunnittelin sitä jälkiruoaksi koko lauantaipäivän.
Aamiaistarjoilustakin jokainen löysi haluamansa. Suklaasuihkulähde oli kovassa käytössä.
Sen totesimme, että ensi kerralla otamme omia eväitä vielä vähän enemmän mukaan. Pitsavatsallanikin on rajansa. Itse tehdyt leivät maistuivat mahtavilta aktiivisen aamupäivän jälkeen, eikä niiden syömisessä kulunut kauan. Odottelu ravintolassa olisi siinä tilanteessa voinut olla vähän liikaa niin pienille kuin isoillekin.
Kauppaan on hotellilta muutama kilometri, sellainen autolla kuljettava matka kauppakassien kera noilla korkeuseroilla. Eikä meidän ainakaan tehnyt mieli lähteä yhtään mihinkään muualle kuin metsäpoluille tai ehkä kylpylään.
Kylpylä on lapsilta kielletty neljän jälkeen iltapäivällä. Sen ei ole suuren suuri ja tarkoituksena on rentouttaa eikä vetää raivolla altaanmittoja. Kylpylän vieressä on myös kauneushoitola ja kivihieronta rentoutti ihanasti.
Parasta Kolilla ovat kuitenkin maisemat ja mahdollisuus kulkea metsässä. Näin vähän sesonkien välissä ei poluilla ollut minkäänlaista ruuhkaa, vaikkemme hotellista kauaksi lähteneetkään.
Tällaisissa maisemissa sielu lepää ja nuorisokin rauhoittuu.
Lisää Kolin reissusta voi lukea täältäkin blogini puolelta
10.4.2017
Klassinen klassikko eli Muumipappa ja meri äänikirjana
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Oma ostos Elisa Kirjasta
En lapsena pitänyt muumeistä ja omat poikani ovat niitä lähinnä animaatioina pelänneet (mikä johti osaltaan siihen, etteivät muumitarinat kelvanneet kirjoinakaan). Nyt, yli nelikymppisenä, olen sitten koukuttunut muumeihin - tosin äänikirjoina.
Muumipappa ja meri on ihana kuvaus siitä, miten tavallinen elämä ei riitä. Pitää päteä ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Muumipapalle se tarkoittaa koko perheen lastaamista veneeseen ja purjehtimista kaikkein kauimmaiselle saarelle majakanvartijaksi. Meri on suuri ja majakka vieraalle tyly, eikä etäisyyttä lisäämällä pääse möröstäkään eroon. Niin kuin ei kai tosielämässä pakenemalla ongelmistaan.
Aiempi majakanvartija on kadonnut, puutarhan vievät aallot eivätkä kauniit merihevoset osoittaudu ystävyyden arvoisiksi. Niin saari kuin jokainen muumiperheen jäsenkin kohtaavat omat haasteensa ja murheensa, mutta lopulta muuttavat hankaluudet tietysti voimaksi selvitä. Tunnelma lopussa on lohdullinen, vaikkei muumipappa koskaan saakaan majakan lamppua syttymään.
Vähän pelkäsin uutta lukijaa äänikirjassa sillä Tytti Paavolainen oli jotenkin niin suvereeni. Pelkoni osoittautui kuitenkin ihan turhaksi. Ahti Jokinen selvisi hommasta varsin mainiosti ja jotenkin kovasti Muumipapan (ikä)kriisiin keskittyvä kirja sopiikin hyvin miehen luettavaksi.
Nyt minusta on tainnut tulla muumifani. Kauan se kesti. mutta nyt olen oikeasti tykästynyt noihin pikkuisen vinksahtaneisiin, hyvää tarkoittaviin, mutta jännällä tavalla egoistisiin hahmoihin. Heidän seikkailuissaan ja pohdinnoissaan tulee vastaan paljon ihmisen olemuksesta, eikä Muumipapan tarve näyttää osaavansa vielä huolehtia perheestään tunnu tässä iässä loppujen lopuksi niin kovin kaukaa haetulta, Olisiko ollut kyse jostain viidenkympin kriisiä muistuttavasta... ?
9.4.2017
Tähän sitten päädyttiin...
Olisin mielelläni tehnyt kuopukselle jonkinlaisen Ninjago-kakun, kun värikkäät ninjat ja Nexo-ritarit ovat kovasti pinnalla. Olin kuitenkin taas myöhässä liikkeellä. Lauantaina kiersin cittaria ja mietin, millaista kakkua oikein voisin edes yrittää. Ostin kakkukuvan ja muuten jotain käsiin osuvaa. Illalla leivoin porkkanakakkupohjat, niitä kun on aika helppo sitten vaikka muotoilla, jos sille päälle sattuu. Tänään aamulla vilkuilin omia vanhoja tekeleitäni.
Pingviineihin päädyttiin...
Eläinteemalla mentiin ja tällä kertaa sisällön yllätyskin oli oikeasti yllätys myös päivänsankarille. Viime vuonna hän valitsi kakkunsa itse, joten naama pysyi peruslukemilla ja into syntyi vasta kavereiden hämmästyksestä. Tämän kerran riemastus oli sydäntälämmittävää, kun sisältä löytyi...
Ensi vuodeksi pitänee keksiä jotain uutta. Siihen saakka...
KIAI!!!
Arkistojen kätköistä : Kävisköhän joku tällainen?
Viime vuonna tuli kuopuksen synttäreitä juhlittua pinata-kakulla, joka upposi pikkupoikiin kuin lämmin veitsi voihin. Mitähän sitä keksisi tänä vuonna? Siis tänään? Kakkupohja on valmiina ja erilaisia vaihtoehtoisia tilpehöörejä kaapeissa. Inspiraatio puuttuu.
Tässä tuo viimevuotinen - tulee samalla siirrettyä vanhan ruokablogin puolelta muisto tännekin talteen.
Ehkä sitä voisi toistaa jotain samantyylistä, kun vieraatkin ovat eri porukkaa? Vähän jäi taas viime tippaan tämä kakun suunnittelu... Kohta pitäisi lähteä jo HopLoppiin päivän bileisiin numero 1.
10.4.2016 "Hei, sieltä tulee karkkeja!" - Toton Pinata-kakku
Ne ovat sitten taas yhdet synttärit takanapäin. Toto on virallisesti 5v ja isoa poikaa juhlittiin 5 kaverin voimin.
Vanhasta kokemuksesta tiesimme välttää sokeria. Juomaksi ei siis tarjoiltu limonadia, vaan vissyllä kuplivaksi laimennettua mansikkamehua tai sitten vaan mehua kuplia inhoaville pienille miehille.
Ensin vatsat täytettiin popcorneilla, nakeilla ja kasvisdipeillä ja sitten vasta oli tarjolla pullaa. Karkkeja ei pöydästä löytynyt ollenkaan...
Kunnes kakusta leikattiin ensimmäinen pala.
Oli se sen arvoista. Toton englantilaisesta leivontalehdestä bongaama pinata-kakku vähän hirvitti äitiä, mutta oli kuitenkin ulkonäköään helpompi toteuttaa. Vaivan korvasivat moninkertaisesti pöydän ympärillä hämmästyksestä pyöristyvät silmät.
"Hei! Sieltä tulee karkkeja...!"
Arvasitten oikein. Osalta lapsista jäi kakkua vähän syömättä (niin kuin käy aina). Karkkeja ei lautasilta löytynyt ainuttakaan.
Toton Pinata-kakku
Kakku on yhdistelmä voipohjaista kaakao-suklaakakkua. Perinteinen kuivakakkuresepti on ehkä pikkuisen kova ja kuiva, varsinkin kun en hurjasti uskaltanut kostuttaa, mutta ainakin sokeripäällysteiset karkit pysyivät sen sisällä priimakunnossa.
Pohja:
350g voita huoneenlämpöisenä
350g sokeria
225g jauhoja
2tl leivinjauhetta
100g kaakaojauhetta
6 kananmunaa
loraus maitoa
Hiero voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakao keskenään.
Lisää kananmunat yksitellen voi-sokeriseokseen ja vatkaa jokaisen jälkeen voimakkaasti.
Sekoita joukkoon kuivat ainekset ja loraus maitoa.
Laita leivinpaperiympyrä kahden 20cm pyöreän silikonivuoan pohjalle ja jaa taikina tasan vuokiin.
Kypsennä 175 asteessa noin 30min. Anna jäähtyä hetki vuoissa ennen kuin kippaat. Anna jäähtyä.
Tee kuorrute:
250g philadelphia- tuorejuustoa
100g voita huoneenlämpöisenä
600g tomusokeria
Vatkaa ensin tomusokeri ja voi tasaiseksi. Lisää juusto ja vatkaa kunnolla kuorrutteeksi. Voit lisätä tomusokeria, jos kuorrute vaikuttaa liian löysältä.
Tässä tuo viimevuotinen - tulee samalla siirrettyä vanhan ruokablogin puolelta muisto tännekin talteen.
Ehkä sitä voisi toistaa jotain samantyylistä, kun vieraatkin ovat eri porukkaa? Vähän jäi taas viime tippaan tämä kakun suunnittelu... Kohta pitäisi lähteä jo HopLoppiin päivän bileisiin numero 1.
10.4.2016 "Hei, sieltä tulee karkkeja!" - Toton Pinata-kakku
Ne ovat sitten taas yhdet synttärit takanapäin. Toto on virallisesti 5v ja isoa poikaa juhlittiin 5 kaverin voimin.
Vanhasta kokemuksesta tiesimme välttää sokeria. Juomaksi ei siis tarjoiltu limonadia, vaan vissyllä kuplivaksi laimennettua mansikkamehua tai sitten vaan mehua kuplia inhoaville pienille miehille.
Ensin vatsat täytettiin popcorneilla, nakeilla ja kasvisdipeillä ja sitten vasta oli tarjolla pullaa. Karkkeja ei pöydästä löytynyt ollenkaan...
Kunnes kakusta leikattiin ensimmäinen pala.
Oli se sen arvoista. Toton englantilaisesta leivontalehdestä bongaama pinata-kakku vähän hirvitti äitiä, mutta oli kuitenkin ulkonäköään helpompi toteuttaa. Vaivan korvasivat moninkertaisesti pöydän ympärillä hämmästyksestä pyöristyvät silmät.
"Hei! Sieltä tulee karkkeja...!"
Arvasitten oikein. Osalta lapsista jäi kakkua vähän syömättä (niin kuin käy aina). Karkkeja ei lautasilta löytynyt ainuttakaan.
Toton Pinata-kakku
Kakku on yhdistelmä voipohjaista kaakao-suklaakakkua. Perinteinen kuivakakkuresepti on ehkä pikkuisen kova ja kuiva, varsinkin kun en hurjasti uskaltanut kostuttaa, mutta ainakin sokeripäällysteiset karkit pysyivät sen sisällä priimakunnossa.
Pohja:
350g voita huoneenlämpöisenä
350g sokeria
225g jauhoja
2tl leivinjauhetta
100g kaakaojauhetta
6 kananmunaa
loraus maitoa
Hiero voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakao keskenään.
Lisää kananmunat yksitellen voi-sokeriseokseen ja vatkaa jokaisen jälkeen voimakkaasti.
Sekoita joukkoon kuivat ainekset ja loraus maitoa.
Laita leivinpaperiympyrä kahden 20cm pyöreän silikonivuoan pohjalle ja jaa taikina tasan vuokiin.
Kypsennä 175 asteessa noin 30min. Anna jäähtyä hetki vuoissa ennen kuin kippaat. Anna jäähtyä.
Tee kuorrute:
250g philadelphia- tuorejuustoa
100g voita huoneenlämpöisenä
600g tomusokeria
Vatkaa ensin tomusokeri ja voi tasaiseksi. Lisää juusto ja vatkaa kunnolla kuorrutteeksi. Voit lisätä tomusokeria, jos kuorrute vaikuttaa liian löysältä.
7.4.2017
(Julkisen) pihistelyn päätös
No niin, se on sitten viimeinenkin eli neljäs viikko pihistelyä plakkarissa. Ei tässä nyt oikein voi tuulettelemaan ruveta. Kyllä se taitaa olla niin, että pihistely käy jotenkin ylivoimaiseksi, jollei siihen ole todellista pakkoa - ainakin meillä.
Johtuu ehkä siitä, että niitä pihistelyaikojakin on tullut säännöllisesti koettua. On vaikeampi vastustaa houkutusta, kun tällä hetkellä pystyy mielihalujaan toteuttamaan. Toisaalta ostamisen jälkeen herkusta taitaa nauttiakin enemmän ja toisaalta "ostokrapula" on pahempi kulutettua summaa miettiessä.
Pitäisi oppia vain nauttimaan, jos kerran tulee jotain ostettua - ja kiristämään vyötä taas sitten toisina päivinä.
Viimeinen viikko
Viimeiselle pihistelyviikolle osui syntymäpäiväni. Siksi viikonloppuna budjetti hieman paisui. Vaikka lauantaina olinkin illan Murhamysteeri-illallisella - oli sunnuntain brunssi tavallista runsaampi - ja lauantaina paikattiin tiukkaa aikataulua pizzoilla.
Perjantai-iltaan saakka tilanne näyttikin varsin suotuisalta. Viisi päivää, viisi henkeä (+sisko perjantaina) eikä lasku noussut yli 140 euron. On siis mahdollista syödä edullisesti ja kuitenkin nauttia maukkaasta ruoasta. Arki-iltojen ruokalistalta löytyi mm. mac'ncheese (taas), kasviskeitto ja meksikolainen riisi tuoremakkaroilla. Salaatteja ja hedelmiä syötiin ihan normaalisti. Kokikset jätin kokonaan, jälkkärit olivat yhden suklaapalan kokoisia (tai halvempaa jäätelöä paketista) ja liha oli minimissään.
Makaronit ja riisi pääosassa ja edullisista juureksista tehty keitto olivat ne punaiset langat, joilla perhe söi kukkaroystävällisesti. Varsinkin kun leivoin pari kertaa itse leipääkin. Ei hullummin.
Vaivannäköä se vaatii
Noin yhteenvetona sanottakoon, että edullisesti syömisessä näyttävät olevan pääroolissa aktiivisuus, vaivannäkö ja luovuus. Herkkulöytöjä voi tehdä tarjouksissa, kunhan pitää silmät auki ja on valmis liikkumaan. Kauppojen välillä on myös suuria perushintaeroja esim. maitopurkeissa hintaero voi olla 20-30senttiä, mikä varsinkin lapsiperheissä voi tehdä tuntuvankin budjettieron viikossa. Toki sitten pitää tarkkaan suunnitella listat ja reitit, sillä aikaa saa kauppakierroksella kulumaan yllättävän paljon, eikä autolla kulkeminenkaan ilmaista ole.
Luovuus nousee kunniaan. Kun halvan ruoan perustuksena ovat tosiaan makaronit, riisit ja perunat / juurekset, saa mielikuvitustaan käyttää ahkerasti luodakseen pöytään vaihtelevaa makumaailmaa ja monipuolista ravintoa. Ei se varsinaisesti ole vaikeaa. Makuja saa luotua monella tavalla ja onneksi nettikin on reseptejä pullollaan. Pitää vain löytää aika ja inspiraatio.
Meillä myös suunnitelmallisuus ja kommunikaatio nousivat esille tärkeinä seikkoina. Jos olisi yhdessä sovittu muutaman päivän ruokalista ja käyty tiukalla ostoslistalla kaupassa, olisi huteja ja tuplaostoksia tullut varmasti vähemmän. Nyt välillä menivät ajatukset ristiin ja kaapista löytyikin sekalainen valikoima ruoka-aineksia useampaan ateriaan, mutta puuttui perusjuttuja (maitoa). Myönnän kiireessä välillä menneen pihistelykauden aikana ruokaa myös hävikkiin. Onneksi suurin osa tuplaostoksista sentään oli hyvin säilyviä kuivatavaroita, joita nyt sitten löytyy kaapista valmiina.
Pihistelyn loppu?
Mitä nyt sitten tapahtuu? Pamahtaako ruokalasku ihan pilviin seurannan loppuessa?
Näin ensimmäisen pihistelynjälkeisen viikon perusteella ei pamahda. Kyllä näistä seurantajaksoista on hyötyä, sillä jotain aina opitaan ja muisti virkistyy. Tälläkin viikolla on syöty pastaa ja keittoa, eikä viikonlopuksikaan ole suureellisia suunnitelmia. Mitä nyt vähän vietetään kuopuksen synttäreitä.
Tosin täytyy myöntää pienen helpotuksen huokauksen päässeen maanantain kauppakäynnillä. Aktiivinen pihistely vie aikaa ja energiaa.
5.4.2017
Murhamysteeri Vanajanlinnassa
Oli synkkä ja sateinen ilta. Kaupungin kermaa oli kuljetettu Vanajanlinnaan nauttimaan herkullista illallista - ja siinä samassa auttamaan Monsieur Poirotia ikävän murhan selvittämisessä. Patsastaan Suomeen julkistamaan tullut kuvanveistäjä oli ammuttu.
Epäillyt oli jo kuljetettu poliisin säilöön, mutta johtolankoja riitti tutkittavaksi päiväkirjoista lattialla makaavaan aseeseen. Harmaita aivosoluja sai rasittaa oikein tosissaan, että päästiin oikeaan ratkaisuun ja lopulta sen löysi vain tiimeistä ilmiselvästi älykkäin. Melkein Poirotin tasoa...
Sellaista puuhaa oli sisareni minulle järjestänyt syntymäpäivä-illaksi. Savonlinja kuljetti osallistujat bussilla Vanajanlinnaan ja takaisin nauttimaan murhamysteeri-illallisesta. Iltaa ohjaili itse Monsieur Poirot.
Tuoni-studiot järjestää useimmiten murhamysteeri-illallisia yrityksille tai ryhmille ja tällä hetkellä vastaavasta voi nauttia myös Casino Helsingin Murhamysteeri -illoissa. Olisi tosi jännä nähdä, miten vastaavanlainen esitys toimii isommissa puitteissa, suuremmalla yleisömäärällä ja kaiketi myös suuremmalla esiintyjäjoukolla. Tämä esitys oli nimittäin aikille avoin, mutta valitettavasti bussi näytti matkalla melkein tyhjältä.
Oli tosi kivaa. Toki osallistujia olisi voinut olla vähän enemmän. Mitä ilmeisimmin tällainen avoin illallinen ei oikein ollut tavoittanut asiakkaita eli markkinointia olisi pitänyt olla enemmänkin. Nyt roolileikkiin olennaisesti kuuluvat seurustelu ja vihjeiden metsästäminen kanssa pelaajilta jäi vähän vajavaiseksi. Ihan mukavasti juttua kuitenkin sai aikaiseksi ja ainakin osa sivujuonen salaliittolaisista löysi toisensa.
Murhajuoni oli mielenkiintoinen ja hyvin miljööseen sopiva. Epäillyistä, motiiveista ja johtolangoista oli Suomeen sijoitetussa tarinassa melkein runsaudenpula. Poirot ohjaili mukavasti, mutta pikkuisen hän olisi ehkä voinut olla vielä aktiivisempi saattaakseen pelaajia yhteen. Suomalainen jäyhä kansanluonne ei ihan heti taivu roolipelin vaatimaan eläytymiseen. Toki tässä olisi taas auttanut myös se suurempi osallistujamäärä.
Itse nautin varsinkin eri yksityiskohtien miettimisestä, mutta se oli vähän petollistakin. Aloin liian fiksuksi ja vaikka tarinamme varmasti vastasi ainakin yhtä Christie-viritelmää, olisi oikea ratkaisu ollut huomattavasti yksinkertaisempi. (Olen tosin edelleen sitä mieltä, että loikkari olisi pitänyt tunnistaa :-)
Eikä raskasta aivotyötä tietysti voi tehdä ilman herkullista ruokaa. Vanajanlinnan keittiö on ehdottomasti minut reissuun osaltaan houkuttaneen maineensa arvoinen.
Alkuruokapöytä houkutteli täyttämään lautasen kukkuroilleen ja poikkeuksellisesti myös söin pääruoan hyvällä halulla. Yleensähän hyppään puffeteissa alkuruoista suoraa jälkkäriin. Tällä kertaa paahdetut kasvikset, perunat ja possu kermakastikkeineen olivat todella hyviä. Jälkiruokana tarjoiltu suklaakakkukin suli suussa.
Erityispisteitä Vanajanlinna sai myös erikoisruokavalioiden huomioonottamisessa Sekä kasvissyöjä- että vegaani-vaihtoehdot olivat mietittyjä, kauniita ja syöjien kommenttien mukaan herkullisia. Nyhtökaura oli löytänyt tiensä lautasille saakka.
Kaikkiaan Murhamysteeri-illallinen oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Kannattaa mennä mukaan jo valmiiksi roolipeliin orientoituneena ja napata rekvisiitasta vaikka puuhka tunnelmaan pääsemistä tukemaan. Kiva, kun tällaisia elämyksiä on tarjolla.
![]() |
| Siskokset matkalla |
4.4.2017
Saippuaprinsessa
Olen tykästynyt näihin pariin viimeksi kuuntelemaani Kaari Utrioon. Jo Pappilan neidot oli vähän niin kuin vinosti hymyilevä historiallinen romanssi. Siinä ei ketään henkilöistä päästetty oikein helpolla. Sama hykerryttävä meno jatkuu nyt Saippuaprinsessassa.
Myönnän hymyilleeni ja välillä vähän hymähdelleeni riemastuttavien käänteiden ja hienostuneesti karikatyyrimäisten henkilöhahmojen touhuille ja pyrkimyksille. .
Kaari Utrio: Saippuaprinsessa
Oma ostos Elisa Kirjasta - äänikirja
lukijana: Susanna Haavisto
Ulrika Rutenfelt vietti lapsuutensa isänsä kanssa laulusaloja samoten. Miten ihmeessä sellaisissa toimissa voisi oppia hienoksi nuoreksi neidiksi? Onneksi hänellä on kahmaloittain rahaa. Se auttaa, vaikka alkuperänä olisikin saippuaa sivutoimenaan myynyt teurastaja-isoisä. Kun on velkaa, eikä omaisuutta näkyvissä ennen isosedän kuolemaa, kelpaa porvarillisempikin omaisuus. Eikä romanttisen kauniin nuoren miehen luulisi olevan vaikeaa hurmata maalaistylleröä?
Niinhän sitä voisi luulla, mutta kummasti päätyy kapuloita veljensä onnea juonittelevan seurapiirikaunottaren rattaisiin, eikä omastakaan aviomiesehdokkaasta ole oikein apua - niin paroni kuin tämä onkin. Kaiken lisäksi tuleva anoppikin on saamaton kurinpitäjä eikä kälyn käytöksessä ole kuin parannettavaa. Onneksi sentään kotiopettaja on ryhdikäs ja silmää miellyttävä periaatteiden mies.
Kirja on edelleen täynnä asiantuntevaa ajankuvausta, mutta ihmisten kohdalla Utrion kynä on muuttunut entistä terävämmäksi. Jokaiselle voi vuorollaan nauraa ja ihmisten halut, toiveet ja heikkoudet lävähtävät esiin lukijan analysoitavaksi. Kovin kriittinen tosin ei kai kannata olla, sillä kyseessä ovat inhimilliset piirteet, joihin sortunee itse kukin kohdallaan...
Kovasti siis nautinnollinen kuunneltava, joka ainakin minua kannusti lähtemään ylimääräisillekin kävelykierroksille. Onneksi, sillä noin muuten ovat aktiivisuusrannekkeen tilastot olleet surkeaa luettavaa. Ihan pakko olisi ryhdistäytyä, vaikkei kelikään kyllä asiaa auta, perheeseen iskeneestä flunssaviruksesta puhumattakaan.
Susanna Haaviston lukeminen on ammattitaitoista ja sujuvaa. Hän sai tarinan soljumaan ja jollain tavalla pysymään selkeänä huolimatta Utriomaisen pitkistä henkilöistoista. Kaiken kaikkiaan Saippuaprinsessa on erittäinkin suositeltava ja äänikirjaksi vallan mainiosti taipuva epookkiromaani.
Myönnän hymyilleeni ja välillä vähän hymähdelleeni riemastuttavien käänteiden ja hienostuneesti karikatyyrimäisten henkilöhahmojen touhuille ja pyrkimyksille. .
Kaari Utrio: Saippuaprinsessa
Oma ostos Elisa Kirjasta - äänikirja
lukijana: Susanna Haavisto
Ulrika Rutenfelt vietti lapsuutensa isänsä kanssa laulusaloja samoten. Miten ihmeessä sellaisissa toimissa voisi oppia hienoksi nuoreksi neidiksi? Onneksi hänellä on kahmaloittain rahaa. Se auttaa, vaikka alkuperänä olisikin saippuaa sivutoimenaan myynyt teurastaja-isoisä. Kun on velkaa, eikä omaisuutta näkyvissä ennen isosedän kuolemaa, kelpaa porvarillisempikin omaisuus. Eikä romanttisen kauniin nuoren miehen luulisi olevan vaikeaa hurmata maalaistylleröä?
Niinhän sitä voisi luulla, mutta kummasti päätyy kapuloita veljensä onnea juonittelevan seurapiirikaunottaren rattaisiin, eikä omastakaan aviomiesehdokkaasta ole oikein apua - niin paroni kuin tämä onkin. Kaiken lisäksi tuleva anoppikin on saamaton kurinpitäjä eikä kälyn käytöksessä ole kuin parannettavaa. Onneksi sentään kotiopettaja on ryhdikäs ja silmää miellyttävä periaatteiden mies.
Kirja on edelleen täynnä asiantuntevaa ajankuvausta, mutta ihmisten kohdalla Utrion kynä on muuttunut entistä terävämmäksi. Jokaiselle voi vuorollaan nauraa ja ihmisten halut, toiveet ja heikkoudet lävähtävät esiin lukijan analysoitavaksi. Kovin kriittinen tosin ei kai kannata olla, sillä kyseessä ovat inhimilliset piirteet, joihin sortunee itse kukin kohdallaan...
Kovasti siis nautinnollinen kuunneltava, joka ainakin minua kannusti lähtemään ylimääräisillekin kävelykierroksille. Onneksi, sillä noin muuten ovat aktiivisuusrannekkeen tilastot olleet surkeaa luettavaa. Ihan pakko olisi ryhdistäytyä, vaikkei kelikään kyllä asiaa auta, perheeseen iskeneestä flunssaviruksesta puhumattakaan.
Susanna Haaviston lukeminen on ammattitaitoista ja sujuvaa. Hän sai tarinan soljumaan ja jollain tavalla pysymään selkeänä huolimatta Utriomaisen pitkistä henkilöistoista. Kaiken kaikkiaan Saippuaprinsessa on erittäinkin suositeltava ja äänikirjaksi vallan mainiosti taipuva epookkiromaani.
3.4.2017
Maaliskuun luetut ja muita juttuja
Taas meni kuukausi. Miten aika voikin mennä niin nopeasti? Joskus nuorena sitä kulki päivästä päivään ja välillä tunnitkin tuntuivat kestävän pienen ikuisuuden. Nykyään aikaa laskee viikoissa (aina tuntuu olevan joko maanantai tai perjantai) ja välillä näköjään kuukausikin katoaa huomaamatta.
Sitä se ikä vissiin teettää...
Kuva onkin tällä kertaa huhtikuun puolelta ja minä siinä maaliskuuta jo vuotta vanhempana. Ei tunnu missään!
Ihana lukukuu!
Lukemisen osaltakin maaliskuu oli varsin kiintoisa. Saldoksi päätyi peräti yhdeksän kirjaa ja joukossa monta todella mielenkiintoista. Kolmen suorassa luin peräkkäin kolmen naiskirjailijan mahtavat historialliset romaanit. Hienoja teoksia ja aivan erilaisia. Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa, Riitta Jalosen Kirkkaus ja Milja Kauniston Corpus - kuolema ja kurtisaani tekivät maaliskuusta mahtavan lukukuun.
Toki luin kirjoja miehiltäkin. Kalle Päätalon Hyvästi Iijoki oli minun toinen kontribuutioni Kirjojen Suomi - hankkeeseen. Oikein yllätyin, miten paljon loppujen lopuksi pidin varsin miehisestä kerronnasta. Rock Forsberg puolestaan on vanha kollegani, joka julkaisi maaliskuussa esikoisensa. Starcrasher vei mukavasti avaruuteen seikkailemaan - jännittävä sekoitus teknologiaa ja mystisyyttä.
Varsinaista fantasiaa edusti maaliskuussa vain Ilona Andrewsin Magic Strikes. Osasyy sekä fantasian että kirjastonkirjojen vähyyteen maaliskuussa on varmasti tekninen ongelma, joka sai (ja saa edelleen) minut aivan raivoihini. Adobe Editions tunnus nimittäin lakkasi toimimasta Kobossani. Vielä en ole keksinyt keinoa korjaukseen ja päätinkin ensin lukea lukupinoissa odottavat ennen kuin kasvatan harmaiden hiusten määrää muutenkin kuin vanhenemalla vuoden.
Äänikirjoja sain maaliskuussa loppuun peräti kaksi. Tove Janssonin Muumipappa ja meri oli mahtava klassikko ja Kaari Utrion Saippuaprinsessa kirjailijalta vähän uudenlaista, yllätyksellisempää ja hitusen vinksahtanutta historiallista romantiikkaa. Nautinnollista kuunneltavaa molemmat.
Ruokaa, ruokaa! - Enemmän ruokaa!
Yhdeksäs maaliskuussa luettu kirja onkin sitten keittokirja. Halparuokakirja sopi oikein hyvin kuukauden "pihistely" -teemaan muutenkin ja samalla johdattaa suureen blogikeikaukseen. Ruoka nimittäin palasi Ja kaikkea muuta -blogiin muutenkin kuin keittokirjojen muodossa.
Väsähdin ylläpitämään kahta blogia ja pistin hynttyyt yhteen. Saa kommentoida.
Teatteria kerrassaan
Teatterihaastekin heräsin henkiin taas maaliskuussa. Käytiin esikoisen kanssa katsomassa Kansallisteatterin Macbeth. Noin muutenkin haasteet ovat edenneet suhteellisen mallikkaasti, mutta niistä pitää varmaan tehdä jonkinlainen katsaus ihan erikseen.
Nyt ollaankin sitten huhtikuussa ja odotellaan kevään todellista tulemista. Linnut jo pihalla sirkuttavat ja selkeästi ollaan pesäntekopuuhissa. Pikkuisen hirvittää. Meidän olisi tarkoitus tehdä pihalla muutostöitä ja saattaa huonokuntoinen, pikkulintujen kerrostalona toimiva tuija saada lähtökäskyn. Toivottavasti pesinnät on pesitty siihen mennessä tai en millään raaski ja jää pihasuunnitelma (taas) puolitiehen.
Sitä se ikä vissiin teettää...
Kuva onkin tällä kertaa huhtikuun puolelta ja minä siinä maaliskuuta jo vuotta vanhempana. Ei tunnu missään!
Ihana lukukuu!
Lukemisen osaltakin maaliskuu oli varsin kiintoisa. Saldoksi päätyi peräti yhdeksän kirjaa ja joukossa monta todella mielenkiintoista. Kolmen suorassa luin peräkkäin kolmen naiskirjailijan mahtavat historialliset romaanit. Hienoja teoksia ja aivan erilaisia. Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa, Riitta Jalosen Kirkkaus ja Milja Kauniston Corpus - kuolema ja kurtisaani tekivät maaliskuusta mahtavan lukukuun.
Toki luin kirjoja miehiltäkin. Kalle Päätalon Hyvästi Iijoki oli minun toinen kontribuutioni Kirjojen Suomi - hankkeeseen. Oikein yllätyin, miten paljon loppujen lopuksi pidin varsin miehisestä kerronnasta. Rock Forsberg puolestaan on vanha kollegani, joka julkaisi maaliskuussa esikoisensa. Starcrasher vei mukavasti avaruuteen seikkailemaan - jännittävä sekoitus teknologiaa ja mystisyyttä.
Varsinaista fantasiaa edusti maaliskuussa vain Ilona Andrewsin Magic Strikes. Osasyy sekä fantasian että kirjastonkirjojen vähyyteen maaliskuussa on varmasti tekninen ongelma, joka sai (ja saa edelleen) minut aivan raivoihini. Adobe Editions tunnus nimittäin lakkasi toimimasta Kobossani. Vielä en ole keksinyt keinoa korjaukseen ja päätinkin ensin lukea lukupinoissa odottavat ennen kuin kasvatan harmaiden hiusten määrää muutenkin kuin vanhenemalla vuoden.
Äänikirjoja sain maaliskuussa loppuun peräti kaksi. Tove Janssonin Muumipappa ja meri oli mahtava klassikko ja Kaari Utrion Saippuaprinsessa kirjailijalta vähän uudenlaista, yllätyksellisempää ja hitusen vinksahtanutta historiallista romantiikkaa. Nautinnollista kuunneltavaa molemmat.
Ruokaa, ruokaa! - Enemmän ruokaa!
Yhdeksäs maaliskuussa luettu kirja onkin sitten keittokirja. Halparuokakirja sopi oikein hyvin kuukauden "pihistely" -teemaan muutenkin ja samalla johdattaa suureen blogikeikaukseen. Ruoka nimittäin palasi Ja kaikkea muuta -blogiin muutenkin kuin keittokirjojen muodossa.
Väsähdin ylläpitämään kahta blogia ja pistin hynttyyt yhteen. Saa kommentoida.
Teatteria kerrassaan
Teatterihaastekin heräsin henkiin taas maaliskuussa. Käytiin esikoisen kanssa katsomassa Kansallisteatterin Macbeth. Noin muutenkin haasteet ovat edenneet suhteellisen mallikkaasti, mutta niistä pitää varmaan tehdä jonkinlainen katsaus ihan erikseen.
Nyt ollaankin sitten huhtikuussa ja odotellaan kevään todellista tulemista. Linnut jo pihalla sirkuttavat ja selkeästi ollaan pesäntekopuuhissa. Pikkuisen hirvittää. Meidän olisi tarkoitus tehdä pihalla muutostöitä ja saattaa huonokuntoinen, pikkulintujen kerrostalona toimiva tuija saada lähtökäskyn. Toivottavasti pesinnät on pesitty siihen mennessä tai en millään raaski ja jää pihasuunnitelma (taas) puolitiehen.
2.4.2017
Les oeufs mimosas en couleurs
Ranskassa lienee yksi perinteinen alkuruoka yli muiden. Sitä ovat syöneet ihan kaikki ranskalaiset jossain vaiheessa elämäänsä. Yleensä tätä herkkua syödään pääsiäisen nurkilla, mutta kelpaa se pöytään muinakin vuodenaikoina.
Kevääseen annos liittyy sekä nimeltään että aineksiltaan. Nimensä tämä alkuruoka nimittäin saa kukkivan mimosan keltaisia terttuja muistuttavasta keltuaisesta ja majoneesista sekoitetusta massasta, joka palautetaan kovaksi keitetyn kananmunan kuoppaan. Yksinkertaista ja hyvää. Pääsäiseen taas... No, siinä on kananmunia!
Vietin eilen syntymäpäivääni, joten isäntä pisti sen kunniaksi sunnuntaibrunssilla väriä pöytään. Luonnollisesti punajuurella ja kurkumalla värjätyt kananmunat ovat näyttävä herkku. Sipulinkuorillakin muistan kanamunia värjätyn kotonani jo aikoinaan (tosin enemmänkin kuorineen kuin itse munaa).
Mitäs muita värjäyskeinoja teillä on käytössä?
Les oeufs mimosas en couleurs
Keitä kananmunat koviksi kahdessa kattilassa. Laita toiseen muutama punajuuren pala (tai kuoret) kiehumaan munien seuraksi ja mausta toisen keitinvesi reilusti kurkumalla.
Nostele kananmunat pois ja kuori ne. Siivilöi vesi kattiloista kahteen kulhoon ja lorauta kumpaankin tilkka etikkaa. Nostele kuoritut munat kulhoihin ja anna niiden jäähtyä vedessä pari tuntia. Kuivaa ne talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä hellästi taputellen.
Leikkaa munat pitkittäin kahtia ja koukkaa keltuaiset erilliseen kulhoon lusikalla. Muussaa ne ja sekoita joukkoon 1/3 majoneesia (tai maun mukaan), ripaus suolaa ja pippuria sekä silputtua ruohosipulia.
Asettele puolikkaat tarjoilulautaselle ja täytä kuopat majoneesi-keltuaissekoituksella. Tarjoile salaatin kera sellaisenaan tai esim. kylmäsavulohen kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















