(Luku)päiväkirja: Oivallisia naisia

 

Voi tätä syksyn valoa. Se tulee vinosti ja muuttaa kaiken kullaksi, ainakin hetkeksi ennen kuin pimeys laskeutuu. Kuvanottopäivänä nautittiin muutaman sateenropinaa täynnä olleen päivän päätteeksi syksyn kauneimpia hetkiä. Tuntui melkein kesältä, mutta jotenkin aurinkoa arvostaa enemmän, kun sitä joutuu vähän etsimään eikä se keimaile korkealla. 

Vähän samoin Barbara Pymin kirjassa Oivallisia naisia valo tulee vähän vinosti ja paljastaa varjoista kaikenlaista. Kertoja Mildred on papin tytär ja vanhapiika. Viiskytluvun käsitysten mukaan siis varjossa ja oikeastaan onneton. Paitsi, että elämä itsellisenä naisena voi olla hyvinkin täynnä tapahtumia ja tunteita, kun mikään ei tunnu toimivan ilman Mildredin apua vaikka hän joutuukin sitten toimimaan lähettinä avioparin katastrofikirjeenvaihdossa tai keittämään teetä useammassakin kriisitilanteessa. Mildrediä tarvitaan käytännön tukena niin kirkon myyjäisten järjestämisessä kuin vierashuoneen seinien maalauksssa . 

Rauhallinen elo häiriintyy, kun naapuriin muuttaa jännittävä Napierin pariskunta. Rouva on antropologi ja mies komea upseeri, eikä kumpikaan käyttäydy totuttujen normien mukaisesti. Mildred pääsee kurkistamaan ihan uudenlaisiin ympyröihin, eikä draamasta ole puutetta. Omien tunteidenkin perässä on välillä vaikea pysyä. 

Nautin kirjasta suunnattomasti. Se kertoo melko tavanomaista tarinaa sodanjälkeisen Englannin yhteisöstä. Kirkossa käydään ja pappi on kaiken keskipisteenä. Kaikessa on kuitenkin joku kummallisen nurinkurinen tuntu. En oikein osaa tuota edes selittää. Arvot ovat voimissaan vaikka maailma onkin muuttumassa uudenlaiseksi ja moni asia päälaellaan. Päähenkilöllä on epätavallisen tarkka katse ja ironinen suhtautuminen myös omiin toiveisiinsa ja ajatuksiinsa. Hän ei naura ilkeästi, mutta hymähtelee ja vähän hymyilee vinosti. Minä suorastaan rakastuin Mildrediin, joka uskoo hyvään tahtoon ja rakkauteen, mutta näkee savuverhon läpi eikä sokeudu romantiikasta sen paremmin kuin sovinnaisuuden vaatimuksista. 

Pymin katse on tarkka ja kynä terävä. Oivallisia naisia on perinteinen kuvaus ihmissuhteista ja ajankuva elävä, mutta voi miten hellän julmasti hän kuvaa henkilöhahmojaan. Herkullinen ja riemastuttava, siinä kai ainakin kaksi sanaa kuvaamaan lukukokemustani. Minä pidän siitä, kun joku ei ota itseään tai muita liian vakavasti ja samalla kuitenkin kirjoittaa haudanvakavista asioista.

Minä taisin odottaa jotain vähän tyttökirjamaista tai historiallista romaania, mutta tämä on ajaton kuvaus ihmisten toiveista ja tarpeista kohdata toisiaan ja kuitenkin samalla pysyä yhteiskunnan odotusten sisällä.