Miten kirjani ovat syntyneet ja otteet aamusivuista

Ville Hänninen : Miten kirjani ovat syntyneet 

Oma ostos kirjakaupasta 

Miten kirjani ovat syntyneet listaa joukon tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja kunkin kappaleen aikana kirjailija pääsee ääneen kertomaan omasta lähestymistavastaan kirjoittamisen suhteen. On mielenkiintoista, miten eri tavoin voi tulla kirjailijaksi. 

Lukiessa omat ajatukset vaihtelivat. Nuorena ajattelin joskus ehkä tulevani kirjailijaksi, mutta sitten ajat ja toimet veivät muualle. Tämä kirja toi nuo haaveet taas mieleeni. Kurkkasin tässä aamusivujani ja jotain tällaista olen siellä pohdiskellut. Jostain syystä ensin mietin Miki Liukkosen kirjoitustyyliä... 

"...Amerikkalainen postmodernismi. Se on "oikea" termi sille Miki Liukkosen kirjoitustyylille, jota koen hieman vierastavani. En minä ihan hakoteillä ollut, mutta tässä huomaa eron liikemaailmassa elantonsa tienanneen ja kiinnostaviin asioihin keskittyneen välillä. Termin kuuli Ylen kulttuuriykkösen Liukkonen jaksossa, jossahänen kustannustoimittajansa (Samuli Knuuti) siitä mainitsi. 

Kaduntko sitten valintaani ? Onhan tämä(kin) ollut mielenkiintoista ja ennen kaikkea todennäköisesti taloudellisesti kannattavampaa. Kuitenkin valentelisin, jos en myöntäisi pientä haikeutta. 

Mieleni lepää ja sydän lämpenee, kun puhutaan kirjallisuudesta. Olisiko mielenkiinto sitten kantanut vuosikymmenten ja mahdollisen kituuttamisen yli - en voi tietää. Eikä nytkään ole tietysti liian miehäistä. Anneli Kanto rupesi kirjoittamaan (tai tarkemmin ottaen hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin) hänen ollessaan yli 55v. Vielä siis ehtii, mutta nyt pitäisi aloittaa..." 

Ja sitten muutamaa päivää myöhemmin, kun olen päässyt luvuissa eteenpäin, on ääni kellossa vähän toisenlainen. Olin kuunnellut ohjelmaa historiasta, tällä kertaa Babylonista ja mm. heidän jumaluuksiensa ja myyttiensä samankaltaisuudesta raamatun tarinoiden kanssa, ja se toi mieleeni jostain syystä  myös Miten kirjani ovat syntyneet?

"...Olen selvästi kuluttanut vuoteni vähemmän mielenkiintoisten (vähemmän tärkeiden) kysymysten parissa. Luin Miten kirjani ovat syntyneet teoksesta taas lukuja eteenpäin. Jos Anneli Kannon tarina antaa toivoa, jäi Leena Lindstedtin vuosia kestäneestä tekstitutkimuksesta ja -kokeiluista vähän luovuttanut olo. Ohi on osaltani. 

Kai sitä pitää vain muistaa, että kukin tavallaan ja polullaan. Ihan kuin minä nyt muka olisin jotain kirjoittamassa, hah! " 

Ei, ei minusta varmastikaan ole kirjailijaa tulossa (sitä varten pitäisi kirjoittaa), mutta Miten kirjani ovat syntyneet herätti paljon ajatuksia ja toki myös ihan omaan itseeni liittymättömiä, vaikka nyt huvitukseksenne (tai myötähäpeäksi) nuo kappaleet tuolta vihostani teille kopioinkin. 

Oli valtavan inspiroivaa lukea, miten eri tavoin taitavat kirjailijat lähestyvät työtään. Tapoja luoda ja kirjoittaa taisi olla vähintään yhtä monta kuin kirjailijoitakin. Hauskasti myös työtavan tyyli myös välillä heijastunee kirjojen tyyliin tai vaikka pituuteen. 

Miten kirjani ovat syntyneet on mielenkiintoista luettavaa kaikille kirjailijoiden työstä kiinnostuneille ja samalla se herätti myös lisäkiinnostusta lukea listattujen kirjailijoiden teoksia uudelleen ja lisää. Ehkä niistä voi löytää jotain uutta, nyt kun on tutustunut niiden luomistapaan. 

Luvut löytyvät seuraavista kirjailijoista : 

• Hassan Blasim
• Pauliina Haasjoki
• Anneli Kanto
• Katja Kettu
• Hanna-Riikka Kuisma
• Sirpa Kähkönen
• Laura Lindstedt
• Miki Liukkonen
• Antti Nylén
• Aki Ollikainen
• Maria Peura
• Mikko Rimminen
• Harry Salmenniemi
• Saila Susiluoto
• Petri Tamminen
• Johanna Venho
• Jukka Viikilä 
• Jaakko Yli-Juonikas

Ruoka ja elämä - elämä ja ruoka

Ei liene kenellekään  yllätys, että rakastan ruokaa ja rakastan kirjoja. Ihan erityisesti rakasta kirjoja, joissa ruoka on, jos ei ihan pääosassa, niin ainakin olennaisena osana tarinaa tai kerrontaa. On paljon tarinoita, joissa kokataan, syödään tai muuten touhutaan ruokaan liittyen. Seuraavat kolme kirjaa ovat kuitenkin edustajia genrestä, jossa kirjoittaja kertoo ruoasta tai ruokaan liittyvistä tilanteista, tuntemuksista ja traditioista suhteessa omaan elämäänsä. Jonkinlaisia elämäkertoja ruoan kautta siis. 

Koska ruoka on välttämätön ja siis olennainen osa jokaisen elämää jo ihan sellaisenaan, ovat ruoasta kiinnostuneen tai jotenkin erityisesti siihen suhtautuvan henkilön ruokamuistot juuri oikea tapa kuvata heidän tarinansa. Nämä kolme ovat tainneet kaikki tulla eteeni suosituksina Bella Table podcastin kautta. En ehkä muuten olisi niitä kirjalistoista huomannutkaan. 

Tässä siis hyvä kiertämään. 

suunnittelija Päivi Helander, kuvittaja Laura Annala

Hanna Himanka : Kauhan tasapaino (ekirjana luettu marraskuussa 2024)

Hanna Himanka kuvaa kirjassaan nuoren maalaistytön kehityskaaren mummolan mökkimatkan letuista yhdeksi Suomen tunnetuimmista ruokavaikuttajista. Suurin osa tunnistanee Hannan paremmin avokadopastan ja itkukanan Hanna G:nä, mutta nykyään hänellä on sukunimenä isoäitinsä tyttönimi. Matka Kainuun perukoilta ei ole ollut välttämättä helppo, mutta jotenkin se vaikuttaa tarinoiden kautta itsestäänselvältä. Kun on tahtoa ja ahkeruutta, voi saavuttaa haluamansa. 

Tunnistin tarinoista Hannan ihmetyksen Helsingin ruokatarjonnan edessä ja epävarmuuden tulevan aviomiehen hienon suvun hienojen tapojen kohdalla. Samanlaista hyppyä en tehnyt, mutta ensimmäiset liikepäivälliset hermostuttivat suunnattomasti. Ei meillä käyty ravintoloissa syömässä tai kotonakaan useita ruokalajeja tarjoiltu. Kesti vuosia ennen kuin totuin ja saatoin luontevasti myös nauttia tarjotusta ruoasta. 

Kirja ei niinkään ole kuvaus ruoasta, vaan enemmänkin sarja hetkiä ruoan ympärillä. Niiden kautta kuvastuu kehitys niin ammatillisesti kuin naisena kohti varmuutta ja omaa tilaa. Samaa soisi kaikille, vaikka toki  hankalia hetkiä mahtuu matkaan niin kuin kaikilla muillakin. Elämä kantaa. 

Tällaiset lyhyitä pätkiä sisältävät kirjat ovat helppoja lukea ja mielenkiintoisia, mutta pelkäänpä, että niistä ei pidemmän päälle jää kauheasti yksityiskohtia mieleen. Aika hyvin tämä kuitenkin täydensi julkisuudesta muutenkin tutun hahmon tarinaa ja Hanna osaa kyllä kirjoittaa. Hänellä on oma tyylinsä saada lyhyet tekstit eläviksi. 

Luin Kauhan tasapainon ekirjana ja huomaan,että huonommin muistan äänikirjoina kuuntelemiani vastaavia teoksia. 

Stanley Tucci: Taste - My life through food (äänikirjana kuunneltu lokakuussa 2022) 

Ihan hirveästi ei Stanley Tuccin kirjasta jäänyt yksityiskohtia mieleen, mutta tärkeimpinä kuitenkin suuri rakkaus hyvän ruokaan ja perheeseen, sekä tietysti Italia ja sen herkut näyttelijän tarinassa. Niin, ja se pelottava ja traaginen aika, kun Stanley Tucci sairasti kurkkusyöpää, eikä tiennyt tekisikö enää koskaan näyttelijäntöitä tai miten kauan voisi olla perheensä kanssa tai pystyisikö nauttimaan täydellisestä tomaatista. Varsinkin, kun hänen ensimmäinen vaimonsa menehtyi nimenomaan syöpään. Eli mieleen jäi suuria tragedioita sekä herkkujen kirjo. 

Kuuntelin kirjan jo pari vuotta sitten ja silloin kirjoitin aiheesta seuraavaa : 

"Mieltä ilostuttava ja piristävä kuunneltava oli sitten puolestaan Stanley Tuccin elämäkerta ruoan kautta kerrottuna eli Taste: My life through food. Tunnistan näyttelijän joistan rooleistaan (erityisesti Julie & Julia elokuvassa Julia Childin aviomiehenä), mutta muuten hän oli minulle aivan tuntematon henkilö. Siksi olikin mielenkiintoista kuulla italialaisten maahanmuuttajien lapsen matkasta elokuvanäyttelijäksi, käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi ja siinä sivussa hänen elämänsä iloista ja suruista. Kun kaikki, siis ihan kaikki, kerrotaan ruoan ja syömisen kautta sujuvasti ja luontevasti, olen täysin myyty. Erittäin suositeltavaa kuunneltavaa, jos ruoasta puhuminen ei kyllästytä. "

Vahva suositus siis. Tällä hetkellä on myös Yle Areenassa tarjolla Stanley Tucci Italiassa, jos haluaa katsoa ihania maisemia ja herkullista ruokaa. 

Kuva Sara Acedo (Gummeruksen mediapankista)

Karolina Ramqvist : Leipää ja maitoa  (äänikirjana kuunneltu huhtikuussa 2024)

Alkuvuodesta kuuntelemani Leipää ja maitoa eroaa edellisissä ehkä siinä, että suhde ruokaan on kirjoittajalla huomattavasti monimutkaisempi ja aiheuttaa myös negatiivista toimintaa ja tunnetta, ongelmakäyttäytymiseen saakka. Ehkä siksi en niin varauksetta ihastunut kirjaan, vaikka se kieltämättä on hyvin kirjoitettu. 

En väheksy syömisongelmia ja niiden kuvaaminen on tärkeää, varsinkin kun loppua kohti on toivoa (tai ainakin niin käsitin). Huomaan kuitenkin jo jonkin aikaa kaivanneeni positiviisuutta lukemastani ja ruoka on minulle (paitsi arkena stressin aihe) pääasiallisesti onnen ja hyvän mielen lähde. Ehkä siksi mieleni aktiivisesti hylkii kuvausta vaikeammasta tilanteesta. Lisäksi kirjassa on jotenkin raskas tunnelma ja minulla ruokakirjat yhdistyvät keveyteen ja helppouteen. 

Ei tarkoita, etteikö kirja voisi kiinnostaa muita, vaikka minulle se jätti vain epämääräisen muistikuvan ja ehkä lievän epämukavuuden tunteen.  On kuitenkin tärkeää, että erilaiset näkökulmat saavat tilaa, joten tälle lukusuositus. Reaktioni kertoo nimittäin myös siitä, että tarinat koskettavat.

Sellainen setti tänään. Tuleeko teille mieleen muita vastaavia lukusuositukseksi ? 

Lokakuun luetut ja muuta puuhaa

 

Se varsinainen Halloween taisi jo mennä, mutta luulenpa ovikellon soivan tiuhaan vielä tänäänkin. Taitavat nykyään mennä pyhäinpäivät ja tuontijuhlat iloisesti sekaisin. Minä en Halloweenista niin perusta muuten kuin että kurpitsat ja muu kuvasto ovat hauskoja ja tunnelmallisia. "Karkki tai kepponen" kuulostaa minun korviini enemmän ikävältä kiristykseltä kuin iloiselta leikiltä, mutta kyllä minulta karkkeja lapsille löytyy. Tosin huomaan tänä vuonna pukupanostuksen olevan monella täysin minimaalinen. Pari huulipunaviivaa poskissa ja karkkeja kerjäämään - en ole ihan varma vastaako tuo nyt tarkoitustaan. Vastaan haasteeseen antamalla isoimmat karkit pienimmille hirviöille tai oikeasti hirviöiltä näyttäville... Saalis on  meidän ovella täysin panostuksen mukainen.

Lokakuu oli lukukuu siinä mielessä, että pitkästä aikaa oikein innostuin lukemisesta. Kaikkiaan sain loppuun 8 kirjaa, vaikka Goodreadsin mukaan kesken onkin edelleen kolmisenkymmentä. Äänikirjojen vähäinen määrä johtuu sekä kuunnellun kirjan pituudesta, että muusta kuunneltavasta podcasteissa jne. 

Armstrong and Oscar cozy mystery poliisivoimista eläköityneen brittimiehen totuttelusta Italiaan ja paikallisiin murhiin yhdessä labradorinsa kanssa osoittautui varsin viihdyttäväksi. En minä muuten olisi lukenut sarjasta peräti neljää kirjaa. 

Äänikirjana oli vanha Audible-hankinta Rotherweird omituisesta, eristäytyneestä kaupungista Englannin keskellä. Se oli rinnakkaistodellisuustarinallaan oikein mielenkiintoinen, mutta jotenkin omituisen pitkä ja sävyltään harmaa. Täytyy ainakin vetää henkeä ennen seuraavaa osaa. 

Terhi Kokkosen Rajamaa puolestaan meni minulta ihan ohi. En tajunnut sitä sitten yhtään. Tunnelma oli painostava ja ihmiset onnettomia tahoillaan, kotiväkivalta illusorista todellisuutta. Ei ollut ihan minun teekuppini tuo. 

Satu Jaatisen Suomen kuningattaret puolestaan oli erittäinkin paljon minun mieleeni. Toki tunsin suurimman osan tarinoista, mutta kerrankin historiaa katsottiin myös naisen näkökulmasta. Synnytyksiä, miehen odotusta sotatantereelta ja kuninkaallista juonittelua kai pääosin, mutta riemastuttavan omanlaisiaan persoonia löytyi kuningatarlistalta. Vahva suositus tälle, jos historia vähänkään kiinnostaa. 

Kirjasta myös näkyy se, miten historia on ollut miesten kirjoittamaa. Oli kuningattaria, joista ei ole edes saatavilla paljoa muuta tieto kuin nimi ja lasten lukumäärä. 

Ville Hännisen Miten kirjani ovat syntyneet puolestaan toi ajatuksia monilta kirjailijoilta ja loi ajatuksia myös minun päähäni. Sitä pitää melkein vielä vähän pureskella, mutta  mielenkiintoinen oli. 

Mitäs muuta lokakuusta sitten voi sanoa ? 

Muutaman vuoden tauon jälkeen ehdin Helsingin kirjamessuille sunnuntaiksi. Sain iltapäivällä seuraksi esikoisen ja meillä repesi vähän homma käsistä, kuten kuvasta näkyy. Ehkä pitäisi tehdä perinteinen kirjamessujen saalispostaus ? 

Tai laittaa edes Instagrammiin - Kyllä, olen palannut. Vuosi siinä meni, mutta sitten alkoi tehdä mieli päästä osalliseksi kirjamessupöhinästä. En lupaa aktiivista postailua ja itse asiassa koitan vältellä omaa selailua, mutta ehkä sitä vähän voisi. 

Instan lisäksi palasin myös muutaman kuukauden ja Kobo Plus kierroksen jälkeen Storyteliin. Kobon Plus valikoima tai ehkä pikemminkin sen hakusysteemi jättivät minut toivomaan muuta lukemista. Storytelin osalta painaa mahdollisuus lukea ekirjat lukijalla. En oikein pääse sinuiksi puhelimen tai tabletin kanssa. 

Noin muuten ovat mielessä työt ja putkiremontit. Viimeksimainittu on käynnissä sekä vanhemmillani että meillä, joten puuhaa riittää. Voitte kuvitella, miten helppoa oli yli kasikymppisten siirto väliaikaismajoitukseen, kun toinen ei oikein haluaisi ja toinen ei muista eikä halua. Onnistui ja seuraavaksi pitää keskittyä meidän rempan suunnitteluun. Se ei olekaan ihan pikkujuttu tällä kertaa. 

Puuhaa siis riittää. Iltaisin on ihan pakko ehtiä lukemaan jotain, jotta pää säilyy kasassa. Päivä kerrallaan.