(Luku)päiväkirja: Jo antiikin roomalaiset...

 Taisi jäädä taustapeilin kakkososa tekemättä. Viime vuoden genrelistaus jääköön siis toistaiseksi pimentoon. Maailman tullessa (jälleen kerran) hulluksi niin monin tavoin, huomaan siirtäväni katseeni viime vuotta kauemmas historiaan. Eikö ihmiskunta ole oppinut mitään vai sukellammeko vain entistä syvemmälle harhoihin. 

Niinhän sitä puheet usein aloitetaan. "Jo antiikin roomalaiset... tai "jo muinaiset kreikkalaiset" - Miksiköhän niin tehdään? Tarkoitetaanko tuolla, että toistamme loputtomiin samoja tapoja, suhteita ja virheitä, vai sitä, että pohjaamme nykyhetken oppeja aiempiin ? Ainakin meitä yhdistää kautta aikojen halu siirtää vastuu meitä suuremmille, todellisille tai keksityille olennoille, tai sitten suorastaan voimille ymmärryksen tuolla puolen... 

Tiedä tuosta sitten, mutta huomaan kuuntelulistani aihealueiden kuin huomaamatta siirtyneen parisen vuosituhatta taaksepäin tai vähän sahaten edestakaisin. Kolmen sarja on koossa. 

1. Sara Norja : Alkemian historia 
2. Maijastina Kahlos : Taikakirja - Magia Antiikin Kreikassa ja Roomassa 
3. Paavo Castrén : Antiikin myytit

Kaikki kuunneltuina Storytelin valikoimista. 

....................

Sara Norja : Alkemian historia 

Ikuinen elämä tai Kroisoksen kaltainen rikkaus - siinä kai ihmisten suuria tavoitteita kautta aikojen ja alkemian lienee yksi tunnetuimmista ihmisten järjestelmällisestä illuusioiden tavoittelusta. 

Alkemian historian on nimensä mukaisesti "tieteenalan" historiaa. Tieteestä kai alkujaan oli kyse, aikoina jolloin tiede tarkoitti vanhojen kirjoitusten uskomusten toistoa auktoriteetista toiseen. Alkemia tosin on kai aina kietoutunut myös konkreettiseen tekemiseen. Saihan se Norjan mukaan alkunsa egyptiläisen metallurgian ja kreikkalaisen filosofian fuusiosta. 

Alkemian historia on myös kuvausta ihmisten ahneudesta. Siitä, miten kuninkaat halusivat kyllä alkemistin omaan palvelukseensa, mutta salaisesti, jotta tavoitellut rikkaudet eivät romahduttaisi taloutta ja kuningas näin ollen saisi rahoitettua haluamansa kohteet (sodat) alkemian tuotoilla. Samalla se kertoo ihmisten kyvystä uskoa mitä kummallisimpiin ohjeisiin sokeassa rikkauden ja kunnian jahdissaan. Ei kovin ylentävää, vaikka välillä kyllä varsin viihdyttävää. 

Uskonto, uskomukset ja tiede, sekä taitavat tarinankertojat. Sara Norja on koostanut historian mielenkiintoisista hahmoista varsin kuunneltavan kokonaisuuden. Alkemia tulee nykyäänkin kirjallisuudessa, symboliikassa sekä myös viihdeteollisuuden tuotoksissa säännöllisesti vastaan. Oli mielenkiintoista taas yhdistää muutama irrallinen langanpätkä vaikka lukea kuka oli Harry Potterinkin tuntema Nicolas Flamel. 

Eivätkä kertomukset herkkäuskoisuuden seuraamuksista ole ollenkaan pahitteeksi. Lähdekritiikillä ja terveellisellä skeptisyydellä on ehdottomasti paikkansa nykyaikanakin. 

....................

Maijastina Kahlos: Taikakirja

Magia Antiikin Kreikassa ja Roomassa 

Alkemiasta oli vain lyhyt hyppäys magiaan. Olivathan alkemistien temput usein silmänkääntöä ja taikuuteen liittyvät uskomukset värittivät ja ohjasivat osaltaan myös alkemiaan liittyviä ajatussuuntia. 

Taikakirja valottaa  monia vanhoja uskomuksia sekä kuvastaa ihmisten tapaa laittaa vaikeasti ymmärrettävät asiat taikuuden piikkiin. Samoin historian ihmisten kyky uskoa milloin minkäkinlaisten temppujen elämää parantaviin vaikutuksiin on mielenkiintoista luettavaa. Ihan jo senkin vuoksi, että melko nopeasti sitä tunnistaa samanlaista ajattelua ihan nykymaailmastakin. Edelleen syy milloin mihinkin löytyy helposti oman kuplan ulkopuolelta... mitä mielikuvituksellisimmilla aasinsilloilla, jotka hyvinkin toistavat entisajan magian uskomuksia. 

Sitä paitsi, onhan se tunnettu tosiasia, että plasebo-lääkkeilläkin voi potilas parantua uskon voimalla ja samoin on nosebo-vaikutus nykyään jo psykologiassa tutkittu juttu. Jos tarpeeksi vahvasti uskoo, voi ennustus toteuttaa itseään... Ei taikuudessa siis välttämättä kaikki ole ihan huuhaata. Tarvitaan vain herkkä mieli ja vahva tarina.

Tarinoitahan ihmiskunnalla riittää ja  meidän länsimaisen sivistyksemme pohjalla ovat vahvasti antiikin yhä edelleen nykykertomuksissakin toistuvat tarinankäänteet. Sitä paitsi, onhan taikuuden esimerkkejäkin antiikin tarinoissa pilvin pimein, otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Kirke, jonka kyvyistä ja pahantahtoisuudesta on useampiakin tulkintoja. (Itse pidän kovasti modernimmasta naiskuvasta esim. Madeline Millerin Kirke-romaanissa)

Seuraavaksi siis verestin muistiani antiikin myyttien osalta ja löysinkin siihen erittäin sopivan opuksen. 

........................

Paavo Castren : Antiikin myytit 

Tämä kirja on ennemminkin kokoelma myyttejä koottuna alueittain tai kulttuuripiireittäin, kuin aihetta analysoiva tietokirja. Selityksiä tai kontekstia tarinoille on melko niukasti, mutta kirjasta olisikin tullut varsinainen mastodontti, jos jokaisesta olisi tarinoitu tarkemmin. 

Kevyelläkin "selityksellä" Antiikin myytit luo hienosti kokonaiskuvan ja kontekstin Kreikan ja Rooman jumaltaruihin, sankareihin ja osittain myös historiallisten tapahtumien linkittymiseen perimätietoon. Yllätyin, miten hyvin itse asiassa tunnen ja muistan taruja (ainakin niitä pääversioita), mutta olihan se ihan mukava saada edes jonkinlaista selvyyttä erilaisiin sukulaisuussuhteisiin. Tosin myönnän ihan avoimesti, etten osaisi mitään sukupuita edelleenkään piirtää, mutta joitain palasia loksahteli taas paikoilleen. Loppuosan roomalaiset nimet tosin menivät ja tulevat menemään minulta auttamatta sekaisin ja solmuun. En taida osata toistaa niistä tähän yhtäkään.

Osansa tietysti muistijäljen keveyteen antaa se, että kuuntelin kirjan, enkä lukenut. Visuaalisesti kolmi- tai jopa neliosaiset nimet olisivat saattaneet jättää jonkinlaisen muistijäljen. Kuunnellessa ne vilahtivat ohi liian nopeasti. 

Eikä tämän kuuntelun tarkoitus ollutkaan tenttiä sisältöä lukemisen perään. Viihdyin ja samalla tulin taas kerran todenneeksi, että samanlaisia kuvioita taitaa ihmiskunta toistaa kerta toisensa perään. Vähän eri ympäristössä ja tehokkaammin asein. Sankaritkin osoittautuvat usein aivan yhtä piittaamattomiksi ja egoistisiksi kuin antiikin myyteissä. Kovin suurta lohtua ei näistä tarinoista ole tarjolla ihmiskunnan kehittymisen osalta, mutta ainakin koin tyydytystä siitä, miten pystyin tunnistamaan kirjallisuudesta viittauksia ja juonikuvioita, jotka ovat toistuneet ajasta toiseen. Mahtaakohan ihmisten motiivien, suhteiden ja toimien seurausten määrä olla jotenkin vakio ? Voiko enää oikeasti keksiä jotain uutta, vai toistaako pakostakin jonkun jo aiemmin kirjaamaa ? En tiedä. 

Kirjassa on kuuleman mukaan myös hieno piirroskuvitus, mutta se jäi kuunnellessa väliin. Pitänee joskus selailla, sillä olen huomannut muutenkin tietokirjoissa kuvien auttavan kummasti asioide muistamista. 

...................

Näiden kirjojen perusteella, tuntuu ihmiskunta toistavan samoja kuvioitaan loputtomiin, jopa variaatioiden määrä on vakio. Masentavaa ? 

Ehkä pitää muuttaa näkökulmaa. Siksi olenkin nyt kuuntelemassa Rutger Bregmanin kirjaa Hyvän historia - Ihmiskunta uudessa valossa. Siinä hän kaivaa esimerkkejä ihmisen pahuuden todistelusta ja purkaa tapausten virheet ja jopa valheet ihmiskunnan eduksi. Sinänsä tuon luulisi olevan lohduttavaa, mutta toistaiseksi olen päätynyt vain vaihtamaan olettamuksesta "ihminen on syntyjään paha", olettamukseen "ihminen on lammas ja laumaeläin". En ole ihan varma, onko tuo kauhean paljon parempi, jos meitä ohjaa tarve samaistua tunnettuun ja itseämme muistuttavaan, ja sitä kautta seurata omaa etua ja tuttua edustavaa sokeasti, ilman kykyä laajemman kuvan hahmottamiseen. 

No, kirja on vielä kesken.