Nukketeatteri Sytkyt ja Muumilaakson talvi

Vähän jännittikin ennen teatteria 

Vauhdilla aloitetaan "kuukauden teatteri" -haaste vuodelle 2016. Vuosi ehti vasta toiseen päivään, kun jo matkustimme kuopuksen kanssa "suurelle kirkolle" - tai no, emme me ihan sinne saakka kerinneet, Kansallisteatterille vain. Ensin bussilla ja sitten vielä metrolla. Pitäähän sitä kaikki mahdolliset kulkuvälineet testata.

Oli siis Toton vuoro päästä äidin kanssa teatteriin. Nukketeatteri Sytkyt toi lasten riemuksi tarjolle muumien talvitarinan. Versio on varsin riisuttu ja myös rankasti lyhennetty, lähinnä kai taaperoista ja leikki-ikäisistä koostuvan yleisön rajallinen keskittymiskyky huomioonottaen.

Hieman jännitti ennen nukketeatteria. Poikaa tietysti, mutta hieman äitiäkin. Täytyy myöntää, että poden jonkinlaista nukkekammoa ja olen kyseisen fobian mitä ilmeisemmin huomaamattani tartuttanut myös lapsiin. Perinteinen nukketeatteri näkymättömissä olevine esittäjneen ja julmine nukenkasvoineen, olisi voinut aiheuttaa pahemmanlaatuisia traumoja (ainakin äidille).

Olen kerran elämässäni vieraillut Lyonin nukkemuseossa ja puolessa välissä oli pakko mennä vähäksi aikaa parvekkeelle hengittelemään. Minusta nuket ovat aina vähän pahansuovan näköisiä ja niiden silmät tuntuvat seuraavan jokaista liikettäni, Voitte kuvitella fiilikset isoissa saleissa täynnä vanhanaikaisia nukkeja ja nukketeatterien rekvisiittaa...

Mutta nyt oli tarkoitus kertoa muumeista teatterissa. Täällä ei tarvinnut nukkeja pelätä sillä hahmot olivat tuttuja pehmolelumuumeja. Esitys alkoi pienellä taustakatsauksella. Mistä näytelmä tulee? Mitä kirjailija tekee jne. Minusta tuo oli hyvä idea ja uskon lastenkin arvostaneen, kun heille ei lässytetty vaan puhuttiin samoista asioista kuin isoille ihmisille. Ehkä jotain jopa jäi mieleen. Yhdessä tehdyn taian jälkeen käveltiin portaat lämpiön yläkertaan, pienet ihmiset kädet tiukasti nyrkissa valoa säilöen.

Pikku Myy, Muumipeikko, tuuheahäntäinen orava ja mörkö olivat paikalla. Lapset seurasivat kauniisti paikoillaan, silmät pöydän päällä tapahtumien mukaan vaihtuvia valoja ja pehmohahmojen seikkailuja tarkasti seuraten. Itse asiassa keskittymisen taso oli sellainen, että tarina olisi voinut ehkä olla hivenen pidempi. Nyt esitys ei kestänyt kaikkinensa ihan puolta tuntia. Tarinan kaari olisi kuitenkin vaatinut hivenen täyttöä, jotta juoni olisi säilynyt eheämpänä. Toisaalta, nyt ei kenenkään pinna loppunut kesken ja poislähteminenkin sujui hyvässä järjestyksessä.

Juha Laukkanen veti koko shown

Mitä ilmeisimmin lapset nauttivat. Palaute tämänikäiseltä yleisöltä on hyvin suoraa. Jo se, että kaikki jaksoivat seurata pöydän tapahtumia kertoi onnistumisesta. Ainoat yleisön häiriötekijät tulivat aikuisista, kun oli pakko kuvata jälkikasvua teatteriyleisössä (täh???? - sanon minä).

Mukavaa oli myös se, että esityksen jälkeen saattoi käydä pöydälle kurkistamassa lähempääkin (ja äiti ikuistaa teatterikäynnin siinä vaiheessa). "Kivaa!" sanoi teatteriseuralainen mielipidettä kysyessäni, vaikka menomatkalla olikin muumeja vähän halveerannut... eihän sitä nyt neljävuotias poika voi muumeista tykätä, imagohan siinä menee..."Tosi hyvä esitys, paitsi että lopun varjo oli pelottava" (Nuuskamuikkunen saapui Muumilaaksoon varjomuodossa).

Kannatti siis käydä. Nyt on esikoinen viety Nummisuutareita katsomaan ja kuopus Muumilaakson talvea.Vain keskimmäinen Kirppu puuttuu, vaikka on minulla teatterisuunnitelmia valmiina jo hänenkin päänmenokseen...