Kuukauden teatteri - Tämän haasteen minä klaarasin!

Tällaisiakin ilmeitä teatteri voi aiheuttaa

Keväällä sain kutsun Kansallisteatterin ja WSOY/Johnny Kniga/Tammen Bloggariklubille. Ensin keskustelua kirjoista ja teatterista Lavaklubin lavalla, päälle Riina Katajavuoren Wenla Männistöön perustuva Alli Jukolan tarina Willensaunassa.

En ollut käynyt teatterissa pitkään aikaan, vuosiin kaiketi. Olin unohtanut, miten lavan tapahtumat voivat viedä mennessään ja miten teatteri voi olla Elämys isolla E:llä. Olin unohtanut teatterin tuoksunkin. Päätin, etten unohda enää. Aloitin haasteen "kuukauden teatterista" ja tämän haasteen minä kyllä klaarasin.

Olen siis käynyt toukokuusta lähtien teatterissa vähintään kerran kuukaudessa... Itse asiassa teatterikertoja on kyllä tullut useamminkin sillä joinakin kuukausina päädyin katsomoon parikin kertaa. Ihaninta tässä haasteessa on ollut vaihtelevuus. Klassikosta absurdiin, musiikkipainotteisesta puhefarssiin... Kaikista olen nauttinut, tosin joistain  enemmän kuin toisista. Alla listaus vuoden 2015 teatterisaldosta.

Toukokuu
Ensimmäisenä siis Alli Jukolan tarina Kansallisteatterissa. Mielenkiintoinen monologi, jonka kautta Seitsemän veljestä aukeaa taas ihan uudella tavalla. Nautinnollinen Katajavuoren kirjan lukeneille, mielenkiintoinen muillekin.

Kesäkuu
Kesäkuussa pääsin teatteriin oikein perinteisissä merkeissä. UIT oli palannut Linnanmäelle synttärien kunniaksi. Kivaa ja korkealta toimi nimensä mukaisesti. Oli kivaa, vaikka osa vitseistä ehkä meni telkkaria katsomattomalta vähän ohi tai tuntui vanhoilta. Taitavia esiintyjiä, riemukasta muusiikkia ja erityisesti tanssi ansaitsee erityismaininnan.

Heinäkuu 
Heinäkuu on itseoikeutetusti kesäteatterin aikaa. Teatterireissu Esikoisen ja Kirpun kanssa Turun Vartiovuoren kesäteatteriin oli huikea menestys. Aarresaari vakuutti niin, että pojat suunnittelivat seuraavaa kesäteatteria jo portista ulos kävellessämme.

Elokuu
Kesäteatterilinja jatkui vielä aurinkoisessa säässä (niitä harvoja päiviä kai...) Suomenlinnassa. Ryhmäteatterin Valheet ja viettelijät oli toisaalta taitavasti tehty, toisaalta vähän puuduttava, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen versio tuttuakin tutummasta tarinasta. Olenhan sekä lukenut kirjan että nähnyt parikin elokuvaversiota.

Syyskuu
Syyskuussa päädyin teatteriin kaksi kertaa, katsomaan kahta aivan erilaista näytöstä. Helsingin kaupunginteatterin farssi Ministeriä viedään oli ajoituksen ja nokkelien repliikkien ilotulitusta. Taitava näyttelijäkaari pelasti muuten ehkä vähän turhankin perinteisen kohelluksen.
Kansallisteatterissa puolestaan Martin Crimpin Onnellisuuden tasavalta puolestaan edusti absurdin teatterin huippua. Täysin päättömältä vaikuttava (sellaista se absurdi teatteri usein on) vakuutti ja sai harmaat aivosolut liikkeelle ihan uusissa muodostelmissa. Näyttelijäntyötä parhaimmillaan ja elämys, joka jäi mieleen pidemmäksikin aikaa.

Lokakuu
Lokakuussa pääsin testaamaan ihan uutta teatterikonseptia. Gurmee teatterin  Murhaava illallinen yhdisti teatterin ja gurmeeruoan. Mikäs siinä oli ollessa. Telttamiljöö ja herkullinen ruoka kompensoivat näytelmän pienet kömpelyydet ja kokonaiselämys oli ikimuistettava.
Toinenkin eka kerta kuukauteen mahtui. Vein nimittäin Esikoisen katsomaan Kansallisteatteriin Nummisuutareita. Aku Hirviniemi kiinnosti 13-vuotiasta ja sitä myötä tuli Kiven klassikkokin tutuksi - tosin aika modernissa muodossa. Siinä riitti ihmettelemistä Kiveä paremminkin tuntevalle saati sitten meille. Tykkäsimme molemmat.

 Marraskuu 
Marraskuu osoittautui täydelliseksi teatterikuukaudeksi. Se alkoi klassikolla eli Kansallisteatterin lavalla nähtiin Molièren Luulosairas. Ai että oli ihana katsella perinteistä puheteatteria taitavien näyttelijöiden esittämänä. Jo 1700-luvulla kirjoitettu näytelmä on niin ajaton, että sen tekstit olisi voitu kirjoittaa vaikka eilen. Aivan mahtavaa.
Täysin uutta tuotantoa puolestaan edusti Slava. Miten ihminen selviytyy, kun yllä häälyy absurdi vallan miekka? Kukin tavallaan tietysti. Näytelmä on ehkä vähän turhan pitkä, mutta sisältää monia oivaltavia kohtauksia ja on itse asiassa tänä vuonna ainoa, joka sai minut kyyneliin. Se myös yhdistyi minulla jännästi samoihin aikoihin ajoittuvaan lukukokemukseen.

Joulukuu
Tämän kävin itse asiassa katsomassa jo marraskuun puolella, mutta bloggaus on joulukuulta, joten menköön nyt. Olipa kerran minä on myös Kansallisteatterin uusinta tuotantoa. Valitettavasti minun teatterivuoteni päättyi näytelmään, johon en aivan päässyt sisälle, mutta väliajan ja lopun lämpiökeskustelujen mukaan kyseessä on yleisemminkin ristiriitaisia reaktioita aiheuttava teos, siis mielenkiintoinen. Osa tykkäsi hurjasti, osan se jätti laillani kylmäksi.

Kaikkiaan siis kävin teatterissä vuonna 2015 yksitoista kertaa ja se on enemmän kuin haasteen vaatima kerran kuukaudessa haasteen aloittamisesta, (ja enemmän kuin kymmenenä viime vuotena yhteensä). Aivan mahtavaa!

Ensi vuodellekin on teatteria suunniteltu jo nyt, joten tämä haaste jatkaa elämäänsä myös 2016.

 Tuleeko joku muukin mukaan haasteeseen?