Sivut

28.6.2011

Nyt kyllä vähän väsyttää...


Aamupäivällä pari tuntia lasten kanssa rannalla, pikavauhtia ruokaa pöytään ja sitten...

Nyt se on tehty, korkkasin uuden kirjastokorttini ja kylläpäs olikin kiva käydä kirjastossa oikein lainaamassa ensimmäistä kertaa VUOSIIN ! Kyllä, entinen tosi ahkera kirjastossakävijä joutui kiireiden uhriksi ja on elänyt pitkiä aikoja ostettujen pokkarien varassa, jos nyt yleensä on ehtinyt lukemaan mitään.

Nyt kuitenkin kesäkirjapino kasvoi kahdella. Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Herman Hessen Arosusi lähtivät matkaan mukaan. Lasten vitsikirjojen ja kapteeni Kalsarin lisäksi.

Ja nyt kyllä vähän väsyttää - vauvaa ei. Isoveljet pitävät pienelle seuraa ja äiti hengähtää koneen vieressä. Kaikkein mieluiten ehkä kuitenkin kaivautuisin peiton alle vauvan viereen torkuille.

27.6.2011

Kesäkirjapino - tai sen puute...

En ole tainnut elämäni aikana koskaan olla tässä tilanteessa. Kesäkirjapinoni on kuin tämän bloggauksen kuva - olematon. Minulla ei kotona ole yhtään kirjaa, jota en ole vielä lukenut. Siis sellaisia, jotka myös haluaisin lukea. Miehen romaanit tai tietokirjat eivät kaikki kiinnosta.

Siispä olen (taas) käynyt läpi hyllyjäni, kun ei kirjastoonkaan keritty ja kirjakauppojenkin ohi juostiin lasten kanssa. Oli kiire, että ehdimme bussiin ennen kuin nuorimmainen päättää herätä ja nälkä on hirmuinen. Vähän kyllä harmitti, kun Suomalaisessakin näytti olevan kirja-ale päällä.

Yllättävän monta ihanaa kirjaa hyllyistä löytyykin. Sellaisia, jotka mielellään lukisi uudestankin.
Ei siis pitäisi valittaa. Luen parhaillaan yhtä ehdottoman ihanaa kesäkirjaa, josta lisää myöhemmin. Sinuhe egyptiläinen kirjakavereineen vilkuttelee hyllystä ja sisko lupasi Margaret Atwoodin kirjan loppuviikosta, joten tilanne ei oikeasti ole niin paha kuin luulisi. Mutta kuitenkin... Täytyypä yrittää ehtiä kirjastoon huomenna... jos vaikka rannalta tultaessa ja ennen iltapäivän siestaa. Siis jos jaksetaan ja vauveli sallii.

Huvittavaa tässä on se, että minä, joka en ole käynyt kirjastossa vuosikausiin, harmittelen jo etukäteen naapurissa olevan sivukirjaston kesälomaa heinäkuussa. Kun nyt saisi sen ensimmäisenkin kirjan lainattua upouudella ja korkkaamattomalla kirjastokortilla.

26.6.2011

Lukumotivaatiota etsimässä...


Eikö tästä nyt löytyisi edes jotain luettavaa ? Ja kirjastokin on ihan nurkan takana..

Olen blogissa vissiin aiemminkin ihmetellyt, millä sitä saisi tuon esikoisen oikein kiinnostumaan kirjoista ja lukemisesta. On yritetty vaivihkaa eri kirjoja tarjoamalla, lukemaan pakottamalla, palkitsemalla, uhkailulla, huomiotta jättämisellä... Mikään ei oikein ole toiminut. Pakko olisi kuitenkin saada vähän lukutaitoa petrattua ja nopeutettua sillä koulussa alkavat lukuaineet lisääntyä.

Niinpä keksimme nyt sitten vielä yhden keinon. Lisäämme tähän äidin blogiin sivun, jonne alamme keräämään pojan lukupäiväkirjaa (ja sitten toisen sivun, johon keräämme pikkuveljen vastaavaa - tietysti). Ainakin tällä hetkellä tämä tuntuu toimivan - saapa sitten nähdä, miten kauan. Nyt tosin tuntuu taktiikkana olevan mahdollisimman helppojen ja lyhyiden kirjojen lukeminen, jotta lista kasvaa. Pääasia kuitenkin, että kasvaa :-)

Tästä siis pääsee katsomaan esikoisen lukupäiväkirjaa.
Ja tästä sen toistaiseksi nuorimman lukutaitoisen.

Ainoa ero hullun ja minun välillä on siinä, että...




"Ainoa ero hullun ja minun välillä on siinä, että minä en ole hullu."

Kukas se näin sanoikaan ? No, Salvador Dali tietenkin.

Löysin itseni tilanteesta, jossa kotoa ei löytynyt yhtään kiinnostavaa ja lukematonta kirjaa. Edessä oli kolmen päivän juhannusviikonloppu, jolloin voisi ainakin olettaa löytyvän myös hetken verran lukuaikaa.

Onneksi meillä kirjahyllyt pursuilevat ja aina välillä tekee hyvää palata vanhan tuttavuuden pariin. Siispä kaivoin esille Salvador Dalin "Neron päiväkirjan". Se on ihan niin hulvaton kuin muistinkin. Parasta kirjassa on se, että taiteilija on kirjoittanut sen ilmeisen tosissaan ja myös elänyt "paranoia kriitisen" menetelmänsä mukaisesti. Siinähän pitää toteuttaa kaikkein hulluimmat ja oudoimmat ajatuksensa ja ne sitten automaattisesti tuottavat mainetta, kunniaa ja rahallista menestystä. Ainakin Dalin kohdalla tämä näytti toimivan erittäin hyvin.

Dali siis seuraili intohimoisesti ruumiintoimintojaan, maalasi unikuvansa ja toteutti yön aikana nähdyt visiot. Hän teki Don Quijoten kuvitusta ampumalla musteluoteja kiviin, kuvautti viiksensä kommunismin johtohahmoilla koristettuina, osallistui juhliin kuusimetrisillä puujaloilla naamiaisasussa... Päiväkirjassaan hän kuvailee tapahtumia, mutta erityisesti mielenliikkeitään niiden taustalla. Samalla hän ylistää rakkauttaan Galaan ja osoittautuukin omanlaisekseen romantikoksi.

Olisi ollut hauska päästä tapaamaan Dalia ja seurata hänen edesottamuksiaan jonkin aikaa. Ei käynyt elämä tylsäksi hänen lähipiirillään.

22.6.2011

Jatkoa sarjaamme sarjat... Marcus Didius Falco


Minulla näyttävät kaikki asiat tällä hetkellä jotenkin muuttuvan sarjoiksi. Kolmas lapsi jatkoi poikasarjaa, terveyshaasteet jatkuvat (antibioottikuurilla... ) ja kirjoja tulee luettua sarjoittain, joko päähenkilön tai sitten kirjailijan osalta.

Tällä kertaa on sarjana perinteisiin dekkareihin vaihtelua kaipaaville sopiva Marcus Didius Falco. Lindsey Davis on onnistunut luomaan uskottavan ja jopa hauskankin yksityisetsivän muinaisen Rooman ajalle jälkeen Neron ja 3 konsulin.

Tarina kerrotaan elokuvista tuttuun "private eye" -tyyliin eli sankari kertoo itse edesottamuksistaan ja keikoistaan vähän ironiseen ja vähättelevään tyyliin. Kirjallisuudessa minulle tyylillisesti samanlaisina mieleen tulevat lähinnä Nero Wolfe-tarinat. Niistäkin pidän kovasti.

Toistaiseksi olen lukenut sarjasta kolme ensimmäistä kirjaa (sarjaa on ainakin 20 osaa ja sitä on julkaistu vuodesta 1989 lähtien). Kahdessa ensimmäisessä sama tarina jatkuu ja loppuu, vaikka ensimmäinen osa toimii myös itsenäisenä. Kolmas on sitten ihan oma juttunsa. Poliittisten ja muiden rikosten selvittelyn lisäksi, pääsemme seuraamaan Falcon myrskyisää rakkaussuhdetta senaattorin tytär Helena Justinaan. Suomalaisille kuriositeettina tulee Helenasta mieleen Pekka Puupään Justiina- yllättävää luonteen samanlaisuutta...

"The Silver Pigs" kertoo, miten Falco selvittelee keisari Vespasiuksen henkeä uhkaavaa salaliittoa. Selvittely vie sankarin peräti Britannian hopeakaivoksiin orjaksi sekä kauniin Helenan henkivartijaksi. "Shadows in Bronze" jatkaa salaliiton selvittelyä ja solmii viimeisetkin langat kauniiksi rusetiksi yllättävässä ja jännässäkin lopussa. "Venus in Copper" taas kietoo Falcon sotkuiseen ihmissuhde- ja bisnessvyyhtiin, jossa motiiveja ja murhayrityksiä riittää suunnalla jos toisellakin.

Täytyy myöntää, että kahden ensimmäisen jälkeen oli pakko vähän pitää Falcosta taukoa. En millään enää jaksanut hänen huomautteluaan kolmatta kirjaa peräjälkeen. Muutaman viikon paussin jälkeen sitten taas roomalaiselämä maistui ja nyt on sellainen olo, että voisi hänen edesottamuksiaan seurata pidemmällekin.

"Wink, wink" siskoni Englannissa ;-)

18.6.2011

Jean D'Ormesson - Qu'ai-je donc fait - kirjailijan elämästä




Jos Coelhon elämänkerta sai etääntymään kirjailijasta ja hänen teoksistaan, niin tämä omaelämänkerrallinen opus saa suorastaa himoitsemaan lisälukemista.

Jean d'Ormesson on Ranskan akatemian jäsen ja kirjoittanut palkittuja ja juhlittuja teoksia. Minun silmiini hän osui TV5:sen musiikkiohjelmasta, jossa hän oli vieraana ohjelman varsinaisen päähenkilön ystävänä. Iäkäs herrasmies, jonka naururyppyjen määrä näytti kuvaavan hyvin hänen huumorintajunsa voimaa, herätti kiinnostukseni. Kun oma mies sitten vielä kehui kovasti pitäneensä lukemastaan kirjasta ja Akateemisessa osui tämä teos käsiini, niin eihän siinä sitten muuta voinut kuin ottaa luettavaksi.

Kirjan teemana on pohdinta siitä, mitä kirjoittaja on elämänsä aikana oikein saanut aikaiseksi (nimi vapaasti suomennettuna : mitä siis olenkaan tehnyt). Tarina alkaa ihan alusta ja saamme lukea pohdintaa vanhempien ja isovanhempien taustoista ja suvun merkityksestä kirjailijan kehitykselle. Siitä sitten tarina jatkuu kronologisesti ikäjaksosta toiseen. Kyseessä ei ole varsinainen elämänkerta, vaan enemmänkin filosofinen pohdiskelu kirjallisuuden, kirjailijoiden ja menestyksen saavuttamisen merkityksestä. Teksti on lempeästi ironisoivaa ja huumori pilkahtaa joka sivulla.

Kaiken muun hyvän lisäksi kirja on kaunista ranskankieltä. Mestarin tunnistaa siitä, että rikas sanavarasto ja kielentuntemus eivät ole esteenä yksinkertaisen ja ymmärrettävän tekstin kirjoittamiselle. Päinvastoin. Varsinkin ranskalaiset lehtikirjoittajat tuntuvat nykyään kuvittelevan monimutkaisen, polveilevan ja sekavan tekstin olevan "hienoa kirjoittamista". Näinhän ei tosiaankaan ole. Eihän sellainen teksti voi olla hyvää, josta lukija ei saa selville päätä eikä häntää ja viesti katoaa koukerruksiin. (Eikä kyseessä ole kielitaitoni puutteellisuus - samoja kommentteja tule äidinkielenään ranskaa puhuvalta isännältä

Valitettavasti en tiedä, onko tätä d'Ormessonin kirjaa suomennettu, mutta käsittääkseni ainakin joitakin hänen muita teoksiaan on. Tämän perusteella uskallan niitä suositella tutustuttavaksi. Itsekin etsin noita käsiini, kunhan aika taas antaa periksi lukea enemmän. Tämäkin bloggaus nimittäin käsittelee kirjaa ajalta "ennen nyytin tuloa"...

13.6.2011

Kirja kirjailijasta - Paulo Coelhon elämänkertaa



Käsitykseni Coelhosta kääntyi päälaelleen tämän kirjan myötä. Luin opuksen jo äitiysloman alussa sairaalassa aikaa kuluttaessani ja ihmettelin siinä lukiessani, että uskaltaako sitä enää Coelhon kirjoihin tarttuakaan.

Olen kuvitellut Alkemistin ja The Zahirin kirjoittajan olevan sivistynyt herrasmies, joka osaa ammentaa kirjallisuudesta ja historiasta. Sellainen Coelho varmaan onkin, mutta samalla hän on itsekeskeinen koulupudokas, tuottoihin keskittyvä liikemies ja intomielinen katolinen, joka on harrastanut satanismia ja viettänyt alkoholin ja huumeiden sekoittaman nuoruuden. Kirjassa (jonka Coelho itse on hyväksynyt) kirjailijasta syntyy kuva, jonka perusteella en ainakaan itse henkilöön halua välttämättä tutustuakaan. Tiedä sitten kertooko tämä enemmän kirjailijasta vai omista puritaanisista asenteistani.

Sisällöllisesti siis mielenkiintoinen, mutta lukukokemuksena vähän standardikamaa elämänkertarintamalla. Kronologisesti etenevä tarina käy välillä vähän puuduttavaksikin, kun hehkutetaan päähenkilön omituisuuksia. Tuntuu siltä, että kirjailija on halunnut itsestään luotavan ehkä todellisuutta oudommankin kuvan tarinankertojana, jonka ainoa intohimo on saada tekstinsä julkaistua ja mielellään isoina painoksina. Coelhon teosten tausta tosin valottuu ja lisää varmasti syvyyttä myös lukukokemukseen - tai sitten luo turhiakin ennakkoasenteita.

Saapa nähdä. Turun moottoritien pysähdyspaikan Kirjapörssissä oli Coelhon kirjoja alennuksessa, mutta ainakin tällä kertaa kävelin ohi...