3.10.2018

Arkiston aarteita : Jediritarin ranneliikkeitä

Selailin tässä Marin kirjoja ja mietin miten toisistaan erilaisia ne lopulta ovatkaan. Toki kautta linjan on mukana terveellisyys, luovuus ja ennen kaikkea herkullinen ruoka ihanissa kuvissa. 
Samalla huomasin, että tämä ensimmäinen ei kirjablogin puolella vielä olekaan esiintynyt. Tässä alla siis jo vuonna 2014 kirjoittamani teksti (uusimmasta kirjasta tulee pian tai siis viimeinkin juttua lähiaikoina ja toiset kaksi voi bongata täältä

Perjantai 19.9.2014

Jediritarin ranneliikkeitä


Joopa joo, siellä jo useampi mietti, että nyt se Minna menee blogiensa kanssa ihan sekaisin, vaan ehei... Kyseessä ei ole ollenkaan mitään kirjoihin tai elokuviin liittyvää, vaan esikoisen kommentti kakun kreemilevitystekniikasta. Teimme nimittäin kyseistä hommaa yhdessä - ihan Mari Moilasen kirjan hengen mukaisesti.

Marin mukaan "Sitä parempi soppa - mitä yhdessä kokataan" ja näinhän se on. Lasten kanssa kokkaaminen on kivaa ja lopputulos maistuu aina kaikille. Kirjan resepteissä onkin kaikissa korostetusti merkitty ne vaiheet, jotka erityisesti sopivat pikkukokkien touhuttaviksi.

Väreihin jaettu kirja on mukavaa luettavaa. Meillä ensimmäiseksi kokeiltavaksi valikoitui spelttijauhoista tehty sitruunakakku. Tämä kirja toimi sytykkeenä uudistuneeseen speltti-intooni muutenkin kuin kirjan omien reseptien kohdalla (mm. leipää ja muffinsseja). Speltti nimittäin toistuu useammassa reseptissä  Samoin kvinoa ja intiaanisokeri ovat läsnä läpi kirjan ja tulinpa tarttuneeksi myös kirjan mukana saamaani kvinoapakettiin.

Inspiroiva kirja siis, jonka reseptit ovat vähän harvinaisempien ainesten lisäksi muutenkin kivasti uudenlaisia, ja jonka kuvia jaksaa katsoa useammankin kerran. Mari osaa hommansa.

Kakku odottaa keittiössä lisää syöjiä iltalenkiltä. Ainakin kreemi oli herkullista - esikoinen nuoli nuolijan ja vissiin kulhonkin... Itse kakku näyttää ihanan pehmeältä ja mehevältä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti