3.1.2018

Taustapeili 2017 eli käppyröitä

Se on aika vilkaista taustapeiliin ennen kuin jatketaan vauhdikkaasti uutta päin. Kiitokset kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille. Takana on taas mielenkiintoinen vuosi.

Vihdoin sain statistiikkaakin vähän tarkennettua.
Nämä käppyrät ovat omista Excel-listoistani. Kun vuoden jaksaa pistää listoja kuntoon, niin on lopussa laskettavaa :-)

Mitään sen suurempia yllätyksiä ei tänä(kään) vuonna tullut. Mitä nyt lopulta tulin lukeneeksi melkein puolet enemmän kirjoja kuin alunperin ajattelin. Goodreadsin Reading Challenge oli 80 kirjaa, mutta omien laskelmieni mukaan luettuja tuli peräti 120 eli kaikkiaan 11 enemmän kuin viime vuonna. Tosin Goodreads näyttää vähemmän, 14 kirjaa oli sellaisia, ettei niitä sieltä löytynyt listattavaksi.

Noinkin suuri luku on erityisen yllättävää, kun miettii tämän vuoden työpitoisuutta - tai ehkä olen lukenut juuri siksi kevyttä ja nopeaa - tai yleensä lukenut, kun ei ole muuta jaksanut.


Kuukausittain 

Kuukausijakauma lukumäärissä näyttää aikalailla tutulta.


Kuten tavallista, kesällä tulee luettua enemmän. Luvuissa näkyvät myös touko-kesäkuun työmatkat (lentokoneet jne...). Samoin varsinkin toukokuussa näkyy matkojen vaikutus - en lukenut yhtään painettua kirjaa vaan kaikki olivat jollain tavalla sähköisessä eli helpommin kuljetettavassa muodossa. Käsimatkatavaroihin ei kovin montaa kirjaa mahdu, mutta puhelin on aina mukana ja Kobokin kulkee käsilaukussa.


Äänikirjojen määrä väheni puolestaan huomattavasti syksyllä. Todennäköisesti syynä oli se, etten ehtinyt lenkille vaan äänikirjat olivat lähinnä kuopuksen kanssa iltalukemisena.


Koko vuosi 



Koko vuoden ajalta ei tilanne myöskään ole pahemmin muuttunut. Ekirjoja yli puolet. Äänikirjojen suhteellinen osuus kasvoi, samoin lukumäärä viime vuodesta 18 => peräti 28:aan. Lastenkirjat rulettavat eli iltasaduilla on vaikutusta.


Jihuu! Olen lukenut vuoden aikana ranskaksi! No, vain yhden kirjan, mutta kuitenkin. Eikä se ollut mikä tahansa läpyskä, vaan kunnon klassikko... Noin muuten on painoa tullut lisää englantiin (ne viihderomaanit).


Edelleenkin olen hankkinut luettavani pääasiassa joko ostamalla itse tai lainaamalla kirjastosta. Kirjaston osuus on itse asiassa kasvanut aika huimasti 16% => 34%. HelMet Overdrive ja Ellibs rulettavat sillä painettuja kirjoja olen lainannut vain yhden koko vuoden aikana, äänikirjoja 5 ja loput ovat sitten olleet ekirjoja.

Arvostelukappaleiden määrä näkyy olevan aika vakio. Viimeksi niitä oli 26 ja nyt 25.

Ilmaiskirjoja en 2017 lukenut yhtään (ladattavia klassikoita siis) ja joukossa on yksi kirja, josta en suoraan sanottuna muista laisinkaan, mistä se on minulle ilmestynyt ja yhden keittokirjan voitin töissä...


Mitä tuli luettua ? 


Kirjojen luokittelu eri kirjallisuudenlajeihin on aina yhtä vaikeaa. Tässä tämänvuotinen jakauma tulkintojeni mukaan.


Ei liene kenellekään yllätys, että fantasia rulettaa. Niin on ollut vuodesta toiseen ja tilannetta tukee myös tuo kevyen lukemisen trendi eli viihdefantasiat ovat vakkarilistalla stressinpoistajina. Tosin niille on löytynyt haastaja viihdedekkareista eli niistä sellaisista, joissa rakkaus on vahvasti mukana, rikoksia ratkotaan kevyesti ja dialogi on hupaisaa. (Tosin joskus viihdefantasia ja -dekkari menevät sekaisinkin, kuten tällä hetkellä luvussa olevassa kirjassa, jossa seikkailee meediodekkari dragtoverin ja kummitusten kera...)

Lasten- ja nuortenkirjoja olen lukenut vain kaksi enemmän kuin viime vuonna (11). Olisin kuvitellut niitä päätyneen listalle enemmänkin, mutta luulenpa osansa olevan myös sillä, että kuopus oppi kesällä lukemaan ja tuntuu mieluummin lukevan kirjansa itse (äänikirjoja lukuunottamatta). Sinänsä se ei liene yllättävää, kun muistaa kroonisen yskäni, joka yleensä aktivoituu aina väärällä hetkellä.

Näytelmiä en vuonna 2017 lukenut häpeäkseni yhtään, mutta esseitä sentään yhden kirjan verran. Klassikoiden määrän triplasin peräti kolmeen... Keittokirjoja luin näköjään aika tasaiseen kuukauden keittokirjan verran, vaikken lupaakaan niiden postausten ilmestyneen kerran kuukaudessa.

Edellisestä postauksestani voi käydä katselemassa, mitä lukemastani muistan.

Kaikkiaan kirjavuosi oli taas mielenkiintoinen, viihdyttävä, kyyneliä tirauttava ja välillä vähän pelottavakin eli juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.
Tänä vuonna kirjasin Goodreadsin tavoitteeksi 120 kirjaa, mutta saa nähdä. Mitään paineita en ajatellut näistä ottaa.

Ihanaa lukuvuotta 2018 teille kaikille! 
Toivottavasti törmäillään! 


Aiempien vuosien statistiikkaa voit kurkata täältä

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä vuodelta! Oma tämän vuoden lukutavoitteeni on vähintään 50 kirjaa, jotka haluan lukea Helmet lukuhaasteeseen. Olen viime aikoina lukenut aika paljon fantasiaa ja nuortenkirjoja.

    Hyviä lukuhetkiä vuodelle 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut HelMet-haasteen kanssa pieniä hankaluuksia. Tuostakaan 120 kirjan listasta en sitten loppujen lopuksi saanut koko haastetta täyteen. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna.

      Poista
  2. Kiinnostavaa tilastointia. Olisipa minullakin innostusta vastaavaan excelöintiin.

    VastaaPoista
  3. Huiman määrän ehdit kirjoja lukea! Ja olipa mukavaa lukea taulukoita ja tilastojasi. Pitäisikin itsekin tarkastella vähän tarkemmin genren suhteen, mitä tulee luettua. Helmet-lukuhaaste oli tosiaan viime vuonna haasteellinen myös minulle, mutta onnekseni tämän vuoden haaste tuntuu iskevän itselleni enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän itsekin yllätyin tuosta määrästä, mutta joukossa on aika paljon kevyttä sälää ja lastenkirjoja (ja keittokirjoja)

      Poista
  4. No wow, nyt on tyylikkäät graafiset kuvat ja kaikki! Näitä tilastoja on hauska katsella. Huimia määriä olet tullut lukeneeksi kuukausittain. Minulla oli sama tavoite Goodreadsissa, mutta en ylittänyt sitä kuin muutamalla. Sinulla meni lennokkaammin laitojen yli. ;)

    Aika hyvin olet ottanut e-kirjan omaksesi. Minulla se ei vain toimi jostain syystä. Kindle olisi, mutta en tainnut lukea siitä yhtäkään kirjaa viime vuonna :D Osin syy on sekin, että täällä sitä e-kirjaa ei välttis sen halvemmalla saa kuin paperista eli ei ole taloudellista motivaatiota siihen. Ja toki se on myös tottumiskysymys.

    Mainio tuo genretilasto myös. Sellaisen voisi kenties vääntää itsekin ensi vuoden koosteeseen. Hyvä aloittaa suunnittelu näin ajoissa, niin ehtii unohtaa sen. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin tosiaan itsekin siitä, miten monta kirjaa tulikaan luettua - työstressistä huolimatta. Taisi olla pientä todellisuuspakoa mukana ja huusholli koko ajan hyrskynmyrskyn.

      Huomaan turvautuvani ekirjoihin entistä useammin. Yksi iso syy ikänäköiselle on tuo fontin koon muuttaminen. Jaksan lukea paljon kauemmin Kobolla kuin painettua tekstiä.

      Poista
  5. Mahtavia tilastoja. Minäkin käytän Goodreadsia lukemisen seuraamiseen ja tänä vuonna otin käyttöön Helmet-haasteen laajemman taulukon, jossa oli valmiita kaavoja ja kuvaajia. Saa nähdä jaksanko sitä ylläpitää, mutta ainakin haasteen etenemistä sillä olisi helppo seurata. Minäkin ylitin Goodreads-tavoitteeni: oli 120 ja luin peräti 150. Tälle vuodelle asetin epämääräisen 132 kirjan tavoitteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, 150 kirjaa on kyllä hurja määrä. Graafit ovat kivoja ja minä olen perinteisesti käyttänyt ihan vain Exceliä. Siinä on kivasti joustavuutta. Goodreadsiin merkkaan myös, mutta en löydä sieltä kaikkia lukemiani kirjoja ja se tietysti häiritsee perfektionistia.

      Poista
  6. Hienot tilastot, ja oletpa ehtinyt lukemaan ja kuuntelemaan monipuolisesti kirjoja. Itse en jaksaa vääntää omaa lukuharrastustani tilastojen muotoon (ja varsinkaan ostettujen kirjojen määrää en uskalla alkaa tilastoimaan.. vaikka tuleehan niitä sitten kierrätettyäkin), mutta tänä vuonna ajattelin kuitenkin kokeilla kuukaudessa luettujen ylös kirjaamista. Katsotaan miten pitkään into riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan tilastofriikki ja listojen kirjaaja muissakin asioissa kuin kirjoissa... Tulee varmaan töistä, joissa niitä on vähän pakkokin tehdä, että pysyy kärryillä.

      Poista
  7. Ihailen teitä käppyräihmisiä, minä en ole saanut vielä aikaiseksi mitään vuosiyhteenvetoa enkä tiedä saanko ylipäätään. Katsotaan jos ensi viikon blogisynttäreiksi ehtisi.

    Minullakin on e-kirjojen lukeminen lisääntynyt tosi paljon, nyt syksyllä siksi että yhdellä kädellä niiden lukeminen onnistuu helpommin, mutta muuten siksi että heräteluen herkemmin e-kirjoja kuin kirjastolainoja. Toki voisi jossain välissä lukea ne lainaamansa paperikirjatkin..

    Kesken oleva kirja kuulostaa ihan mahtavalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tavallaan - välillä toivoisin olevani vähän vähemmän listaihminen.

      Luin tuota keskeneräisen sarjaa jo kolme ensimmäistä osaa - aivot narikkaan vaan :-) Tulossa kyllä blogiinkin piakkoin.

      Poista
  8. Melkoisia määriä! Tosin mietin, että jos itsekin lukisin vielä iltasatuja, niin ihan varmasti pääsisin yli sadan. Oma tavoitteeni on ollut pysyä kirja per viikko -tahdissa ja se on toteutunut. Se sallii myös paksukaisten lukemista. Minä myös harvoin tartun uuteen kirjaan, ennen kuin entinen on blogattu, joten väliin jää luppopäiviä. Pidän myös chic litistä ja dekkarista silloin tällöin, mutta kun lukuaika on jo töiden vuoksi varsin rajallinen, niin usein kuitenkin tartun siihen, minkä oletan antavan muutakin kuin ajanvietettä. Eräs entinen kollega sanoi, että elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen ja sitä olen pitänyt mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomaan tarttuvani usein johonkin ihan aivot narikkaan kirjaan, kun on hetki aikaa istahtaa. Jotenkin olin varsinkin viime vuonna aika yliviritettynä suuren osan aikaa, joten tuollaisella saa hyvin purettua.

      Poista