29.10.2017

Chia-crackers

Tulin tuossa käväisseeksi pikapikaa päivän työreissulla Pariisissa. Muuta en reissulla kaupungista nähnyt kuin kehätien taksin ikkunasta, mutta kentältä löytyi tietysti lehtikioski.

Yhdestä pinon lehdestä sitten löytyi mielenkiintoinen siemennäkkäri. Itselleni tämä on versio 2 (ensimmäinen lemppari täällä) ja tällä kertaa se on täysin gluteeniton - pelkkiä siemeniä ja vettä.

Koossa tämän näkkärin pitävät chia-siemenet, jotka hyytelöityvät nesteen kanssa. Uunista ulos tuleva lopputulos on enemmänkin pehmeähkön keksin tapainen kuin varsinainen rouskuva näkkäri, mutta maistuvaa kumminkin.

Ohjeen mukana oli tarjoiluehdotus jugurttikastikkeesta kurkkusiivuilla, punasipulisilpulla, tillillä, valkosipulilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla maustettuna. Vähän vielä oliiviöljyä lopuksi sekaan ja hyvä on. Sitten vaan dipataan tai kipataan "crackerille". Minttuakin voi sekaan laittaa, mutta meillä se oli pihalla piiloutuneena lumen alle vaaditulla hetkellä.

Chiacrackers 

40g chian siemeniä
120g siemensekoitusta (auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä - mitä nyt sattuu mieli tekemään)
1tl kuivattua oreganoa, silputtua tuoretta timjamia
suolaa ja pippuria

Sekoita kaikki kuivat ainekset ja lisää pari desiä vettä. Sekoita hyvin ja jätä 10 minuutiksi turpoamaan.

Levitä massa pouolen sentin paksuiseksi levyksi leivinpaperille ja laita puoleksi tunniksi uuniin 170 asteeseen. Ota pois uunista, leikkaa palasiksi ja käännä. Laita vielä uuniin toiseksi puoleksi tunniksi tai anna olla hiukan pidempäänkin, jos haluat kuivamman version.

Anna jäähtyä ritilällä ja nauti.

14 kommenttia:

  1. Erityisesti dippi kuulostaa oikein ihanalta. No, kaikki valkosipulinen kuulostaa. Mutta näitä siemennäkkäreitäkin voisi kokeilla, mulla on noin chiasiemenet jääneet vähälle käytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo dippi oli ihan mahtavaa ja sopi hyvin näihin näkkäreihin. Minäkin tartuin ohjeeseen, että sain chiasiemenpussin kaapista pois seisoskelemasta.

      Poista
  2. Mä ole nmonet kerrat tehnyt siemennäkkäriä sellaisesta valmiista seoksesta jossa on myös noita chian siemeniä. Siihen tulee oikeen himo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki siemennäkkärit on näköjään sellaisia, että niitä napsii ihan ilokseen - onneksi taitavat olla suht terveellisiäkin.

      Poista
  3. Minä laitan myös siemennäkkäreihini chiaa, mutta valmistan näkkärit kuivurissa,ja laitan myös tahinia, ja paljon yrttejä tai muita kasviksia, esim, mehustamisen jäljilta jäänyttä massaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahininäkkärit varmaan ovatkin tosi herkkua - tykkään seesamin mausta (ja laitan seesaminsiemeniäkin vähän joka paikkaan)
      Kuivurissa saa varmaan tosi hyvin tehtyä.

      Poista
  4. Minä en oo chiansiemeniä kokeillut ikinä näkkärissä. Jossain kohtaa tein näkkäriä tosi ahkerasti itse, oon niin siemennäkkäreiden ystävä. Nyt viime aikoina oon syönyt kaupan valmiita siemennäkkäreitä, valikoimat ovat lisääntyneet ja tullut tosi kivoja makuja. Siemennäkkäreitä mulla kulkee usein matkassa mukana, on oiva apu akuuttiin nälkään ja helppo eväs. Laitan tän reseptin muistiin ja seuraavan kerran kokeilen näkkäreitä chiansiemenistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kokeilet. Näistä tulee sellainen vähän pehmeämpi versio, varsinkin jos jättää vähän paksummaksi.
      Yritän lapsille opettaa, että siemennäkkäripaloja voisi kuljettaa koulurepussa, mutta teinipojat eivät oikein ole innostuneet. Näkevät vissiin mieluummin iltapäivät nälkää.

      Poista
  5. Siemennäkärit on niin hyviä. Pitäisi tehdä huomattavasti useammin. Chialla en olekaan koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemennäkkäriä pitäisi aina löytyä keittiöstä ja ne ovat niin tosi helppoja tehdäkin. Chia oli tässä kohtaa minullekin uusi tuttavuus.

      Poista
  6. Kiva näkkäriohje, täytyypä kokeilla kun nuita siemeniä onkin tuolla kaapissa ja just yks päivä mietin, että mihin ne käytän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sama lähtökohta minullakin oli tämän tekemiseen. Kaapissa oli pussi ja mietin mihin sen käyttäisi.

      Poista
  7. Itse tehty siemennäkkäri on tosi hyvää, chia siemenet onkin kokeilematta. Kiitos vinkkivitosesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Siemennäkkärit ovat kyllä yleensä aina herkkua :-)

      Poista