30.3.2017

Pihistelyviikko 3 : Ei tästä tule mitään


Taitaa tämä olla aika epätoivoista. Ei edes käyty ulkona syömässä, mutta ruokalasku kipusi silti selvästi yli 400 euron (436€).

Tiedän, että jos olisi pakko, pystyisin pitämään laskun pienempänä. Tällä hetkellä kuitenkin taloudellinen tilanne sallii pienet mieliteot. Emmekä me näköjään pysty niitä pitämään kurissa sitten millään.

Toki viikolla täydennettiin vähän varastoja. Jauhoja, mausteita, oliiviöljyä, meksikoilaista riisiä ja ankankoipia tuli ostettua kaappiin. Sillä siis on varmasti pientä vaikutusta, tai no suurin piirtein 50 euron verran.

Kaikkein suurin vaikutus tuntuu kuitenkin olevan ruokalistalla. Se nimittäin sisälsi normaalia enemmän lihaa. Syötiin pasta bolognesea, itse tehtyjä kebakoita, kotihampurilaisia, ribsejä... Vaikka liha oli lähinnä jauhelihaa eivätkä ribsitkään sentään ole fileen hintaisia, vaikutus on yllättävän selvä. Enemmän kasvisruokaa siis, kun haluaa pitää budjetin kurissa.

Toki oma osuutensa on myös mieliteoilla. Ei saisi ostaa keksejä, ei saisi ostaa jäätelöä (kamalan kallista nykyään) eikä varsinkaan virvoitusjuomia (coca cola -tarjous on budjetin tuho) tai niitä ihania perunarieskoja, joihin olemme koko perhe koukuttuneet (5 pientä maksaa 2,60€ ja ne katoavat todella nopeasti). Itse vain leipomaan ja tekemään herkkuja, niin kulut saa paremmin kuriin.

 Nyt viedään viimeistä viikkoa. Alku näyttää suhteellisen lupaavalta sillä olemme huomenna perjantaissa ja menemme alle satasessa. Tosin viikonloppuna lasku meillä yleensä räjähtääkin. Saa nähdä, miten käy... Itsekuri on ollut parempi viimeisessä rutistuksessa. Sen tiedän jo nyt!

Edellinen viikko täällä

4 kommenttia:

  1. Nyt tsemppiä vikaan viikkoon, toivottavasti sujuu hienosti.

    VastaaPoista
  2. Tänään juuri ostin jäätelöä. Piti olla tarjouksessa. Kassalla hieman ihmettelin loppusummaa, koska en ostanut juuri mitään. Kotona tutkin kuitin ja tarjouksen, niin eikös se jäätelö oltu veloitettu normihinnalla. Nyt hieman mietin, lähdenkö huomenna reklamoimaan 1,20 euron edestä. Toisaalta on ihan periaatteellinen juttu ja pitäisi mennä, koska ostin jäätelön vain tarjouksen vuoksi. Ärsyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään saa tosiaan olla tarkkana, että saa mainosten mukaisen hinnan. Aika jännästi jäävät esim. kyltit kauppoihin vaikka tarjous olisi jo ohi.

      Poista