11.1.2017

Kirjojen Suomi 2016 : Ilkka Remes ja Kiirastuli

Tästä se lähtee! Kirjojen Suomi - kirjallisuushankkeen ensimmäinen kirja on käsittelyssä.
Meitä on 5 kirjabloggaajaa, jotka lupasimme käsitellä sarjan ensimmäistä eli 2016 ilmestynyttä Ilkka Remeksen Kiirastuli-jännäriä.

Ilkka Remes : Kiirastuli
Luettavaksi kustantajalta Kirjojen Suomi - hankkeen piirissä

Kirjat on valittu hankkeeseen sen mukaisesti, miten ne kuvastavat ilmestymisvuotensa Suomea. Teemoista tässä kirjassa onkin runsaudenpula. Juonessa kuljetaan pakolaiskysymyksestä, ison naapurimme laajentumispolitiikkaan, Natoon ja puolueettomuuden mahdollisuuksiin. Yksi jäi kuitenkin minulla takaraivoon nakuttamaan. En niinkään kiinnittänyt huomiota geopoliittisiin kuvioihin, vaan enemmänkin kirjassa kuvattuihin vaikuttamisen mekanismeihin, Kiirastuli kertoo isänmaastamme hyvinkin pelottavia asioita. Toivon, että ne eivät ole totta. Pelkään niiden pitävän hyvinkin tarkkaan paikkansa.

Kirja alkaa ilmeisesti siitä, mihin edellinen osa eli Jäätyvä helvetti on loppunut. Valitettavasti en aiempaa kirjaa ole lukenut, mutta hyvin pääsi tarinaan mukaan tässäkin vaiheessa. Aiempiin tapahtumiin viitataan suhteellisen vähän ja viittaukset myös selitetään,

Venäjä on vallannut Suomesta itselleen tukikohdat Hangosta ja Ahvenanmaalta. Suomi pyrkii parhaansa mukaan pysymään itsenäisenä ja tukea haetaan lännen suunnasta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että modernia sotaa ei välttämättä käydä sotilaiden ja aseiden avulla. Miten demokraattinen valtio voi pelastaa itsensä, kun suurvallat ottavat kovat käyttöön ja pahimmat skenaariot toteuttaakin ehkä oma kansa?

Nyky-Suomessa tieto kulkee nopeimmin ja äänekkäimmin sosiaalisessa mediassa. Kuka tahansa voi sanoa totena mitä tahansa eikä medialukutaito ole Suomessa viime vuosina ainakaan parantunut. Miten voisikaan odottaa tavallisen kaduntallaajan pystyvän kriittisyyteen lukemiensa asioiden suhteen, kun eivät toimittajatkaan nykyään vaivaudu taustoja tarkistamaan. Juuri saimme seurata, miten lakritsipiippujen kieltäminen tupakkalain perusteena julkaistiin sanomalehdessä tosijuttuna, vaikka puhelinsoitolla Valviraan olisi voinut tarkistaa "uutisen" todenperäisyyden. Raflaava ja lukijoita houkutteleva otsikko painoi vaa'assa enemmän kuin levitetyn tiedon totuudenmukaisuus.

Todella pelottavaksi sosiaalisen median vaikutus muuttuu silloin, kun puhtaasti kaupallisten näkökulmien lisäksi tulevat poliittiset, uskonnolliset tai muut -ismit, joiden edustajat haluavat edistää omia etujaan tai dogmejaan yleistä mielipidettä manipuloimalla, Tunnetuin viime aikojen esimerkki tulee Suomen ulkopuolelta. Kuka olisi uskonut Trumpin voittava persidentinvaalit? Populistisia iskulauseita viljelevä Trump kuitenkin veti pidemmän korren kuin pitkää ja puisevaa poliittista jargonia ylläpitävä Clinton. Mitä tuo kertookaan nykyihmisen tavasta reagoida?

Teen itse töitä mm. markkinointiviestinnän kohdentamisen parissa. Parhaimmillaan lopputuloksena on myös asiakasta hyödyntävä dataan perustuva viestinän oikeellisuus. Asiakas saa vain itseään kiinnostavia viestejä eikä tulvaa hyödyttömiä juttuja käyttämiensä kanavien tukkeeksi. Data-analyysiä ja kohdennetuilla viesteillä vaikuttamista voidaan kuitenkin käyttää hyvin moneen. Yritykset suurimmaksi osaksi lähestyvät asiakkaitaan houkutellakseen heitä ostamaan. Järkevä kuluttaja osaa pohtia tarjousta myös omien tarpeidensa lähtökohdasta ja valitsee vain ne tuotteet, joita todella tarvitsee tai haluaa. Kyseessä ei ole syntymässä saatu taito vaan se on opeteltava ja opetettava. Viestit pitää osata suodattaa ja selkärankaan rakennettu kriittisyys, sekä halu tarkastella asioita monelta kantilta eivät ole läheskään kaikilla luontaisia piirteitä.

Samaa suodatuskykyä toivoisin myös muiden ihmisten viestejä luettessa.  Remeksen kirjassa käytetään aika ronskeja keinoja yleisen mielipiteen kääntämiseksi suuntaan jos toiseenkin. On aika pelottavaa, miten haluttu viesti sitten tarinassa paisui sosiaalisessa ja muussa mediassa riippumatta alkuperän todenmukaisuudesta tai siitä, miten tarina jatkuu. Taas voidaan nostaa esiin SoMen valta myös tosielämästä. Suru-uutinen stylisti Teri Niitin poismenosta  on viime päivinä herättänyt (onneksi) keskustelua siitä, miten yksi kuva saattaa aloittaa pitkän painajaisen, eikä mikään jatkokommentti tai anteeksipyyntö poista somekansan "pyhää vihaa". En oikein usko, että kaikki raivoa sosiaalisessa mediassa uhkuneet edes kunnolla tiesivät, mistä oikein oli kyse. Ehkä vain tuntui hyvältä uskoa olevansa oikeassa ja ihminen uhon kohteena unohtui kokonaan. Tällaista reaktiota voidaan myös tietoisesti hyödyntää ja varmasti näin on jo tehtykin. Propagandaa on harrastettu iät ja ajat, nyt sen voima on meidän itsemme toimesta moninkertaistunut ja se on muuttunut myös vaikeammaksi tunnistaa.

Remeksen kirja siis herättää ajatuksia. Hyvä niin, jos lukija ryhtyy miettimään, miten hänen omiin mielipiteisiinsä vaikutetaan. Kirjallisuudenlajina tällaiset nopeatempoiset, muutaman sivun luvuilla ja näkökulmavaihteluilla etenevät jännärit eivät taida olla minulle ominta lajia. Koin lukemisen välillä töksähteleväksi ja minulla oli lieviä vaikeuksia pysyä mukana laajan henkilögallerian touhuissa. Tunnustan kuitenkin viihteellisyyden ja itsekin jokunen vuosi sitten vastaavia tuli luettua useampia. Sitten mustavalkoisuus ja hengästyttävä tahti alkoivat väsyttää. 


Kiirastulesta ovat kirjoittaneet myös
Kirsin BookClub,
Kirjallisia,
Kaiken voi lukea ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja


ARVONTA! 

Tähän loppuun vielä halukkaille arvonta. 

Lähes kaikki Kirjojen Suomi -hankkeen kirjat ovat verkossa luettavissa, mutta valitettavasti ei tämä uutuus. Minulla kuitenkin on tuo lukemani Ilkka Remeksen Kiirastuli-arvostelukappale. 
Jos haluat voittaa sen omaksesi niin 

1) kirjaudu sivupalkissa blogini lukijaksi (jollet vielä satu olemaan) tai tykkää Ja kaikkea muuta Facebook-sivusta.
2) kerro tämän artikkelin kommenteissa osallistuvasi arvontaan ja jätä jokin yhteystieto (mielellään sähköposti), jolla voin voitostasi ilmoittaa, mikäli se kohdallesi osuu. 

Aikaa ilmoittautua arvontaan on ensi viikon loppuun eli arvonta suoritetaan 22.1.2016 klo 16. 

EDIT 26.1.2017 Kirja on nyt arvottu (vihdoin ja viimein) ja voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti sähköpostilla. 

9 kommenttia:

  1. Voi että, miten lämmittävää: sait Remeksestä kipinän pohtia yleisemmin some-ulottuvuuksia! Mediataitotreenejä tosiaan tarvitaan kaikenikäisille, ja sen tarvetta Remeksen romaani hyvin näyttää. Vaikka itse kirja merkittävä lukukokemus ole, joskus silti teemat pistävät pohtimaan. Näin kävi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juupa, tuo somevaikuttaminen kiinnosta muutenkin ja kirjassahan se oli vahvasti esillä. Mediataito on nykyihmiselle jo kohta elintärkeä. Sitä ilman voi menettää ihmisyytensä.

      Poista
  2. Tykkäsin tuota Ja kaikkea muuta FB-sivusta. Riittääkö se, että osallistun arvontaan? Olen fb:ssä omalla nimelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittää nyt kun laitoit viestiä tänne. Toivottavasti vain tunnistan sinut sieltä, mikäli satut voittamaan :-)

      Poista
  3. Osallistun arvontaan: katharinettk(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Osallistun arvontaan. rinafi(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan arvontaan.

      Poista
    2. Onneksi olkoon! Voitit romaanin omaksesi. Laitoin sinulle sähköpostia, joten laitathan tietoa, miten kirjan toimitan.

      Poista