16.8.2017

Vanhassa vara parempi - P.D.James ja Valepotilas

Kyllä se niin on, että vanhat vakkarit pelastavat useimmiten harmitukselta. Viime aikoina olen kiukutellut niin monesta kirjasta, että tähän väliin täytyy laittaa vähän kiltimpi postaus. Olo tosin ei ole kovin auvoinen. Loma loppui ja arki alkoi. Lievää tuskaa tuottaa taas rytmiin tottuminen. Asiaa tietysti auttaa (tai sitten ei) se, että minulla on tällä hetkellä luettavana ihan mahtava kirja! Yksi vuoden parhaimmista, jota hehkutan sitten myöhemmin. Nyt ensin tämä dekkari.

P.D.James : Valepotilas 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Joskus aikoinaan lensin vähintään kerran viikossa Turku - Brysseli väliä. Illalla ostin lentokentältä pokkarin mukaani. P.D.James tai Ruth Rendell kesti suurin piirtein matkan ajan - yleensä luin kiirellä viimeisiä sivuja ennen kuin pyörät koskettivat Turun kentän pintaa.

Minulla siis on erityinen suhde P.D. Jamesiin, mutta se ei selitä sitä, miten kerrasta toiseen hänen dekkarinsa jaksavat viihdyttää ja jännittää. Sen selittää vain kirjailijan kokemus ja taito kirjoittaa vetäviä tarinoita.

Tällä kertaa Adam Dalgliesh kutsutaan selvittämään sairaanhoitajakoulussa tapahtunutta epäilyttävää kuolemaa, jota vahvasti murhaksi epäillään. Synkkään kartanorakennukseen perustettu koulu tarjoaa metsän keskellä sopivat puitteet historiallisiin tapahtumiin kietoutuvan pahan ilmestymiseen nuorien tyttöjen keskelle.

Tarina kiemurtelee ja yhdestä sun toisesta henkilöhahmosta löytyy salattuja piirteitä. Eivät tytötkään aina ole ihan niin viattomia kuin miltä ehkä tärkätyissä hilkoissaan vaikuttavat, eikä poliisi noudata yhteiskunnan odottamia periaatteita. Vyyhden selviäminen vaatii keskittymistä jopa Dalglieshin taidoilla.

Taas kerran ovat henkilöhahmot mielenkiintoisen rosoisia. Murhaajaehdokkaita löytyisi useampiakin ja lukijaa pyöritellään. Aavistuksia voi olla, mutta niistä ei voi olla millään tavalla varma ja kirjailija hämää tyylikkäästi - ilman sen kummempia kommervenkkejä, tarinaa rakentaen ja paljastaen asian kerrallaan. Vaikka sattuma toki välillä auttaa, ei Dalgliesh kompastele ratkaiseviin johtolankoihin yllättävissä paikoissa vaan hän ihan oikeasti joutuu vähän miettimäänkin. Siitä minä pidän.

Tämä on siis tyylipuhdas ja hyvin kirjoitettu dekkari, jota voi hyvällä omallatunnolla suositella pimenevien syysiltojen viihdykkeeksi. Kestää myös useamman lukukerran, varsinkin jos omaa yhtä huonon muistin kuin minä.  Tämä oli Kobossani stauksella "finished", mutta en muistanut kirjaa koskaan edes hankkineeni, saati lukeneeni...


15.8.2017

Ruokaa kotiin - Wolt!

Minä olen aina heikkona kaikenlaisiin uusiin palveluihin. Kahvipalvelu Slurp on testauksessa ja nyt päädyin viimein testaamaan myös ruoan kuljetuspalvelu Woltia.

Wolt on puhtaasti kotiinkuljetuspalvelu. Tietyn alueen ravintolat tarjoavat annoksiaan sen kautta ja Wolt kuljettaa ruoat kotiin maksua vastaan.

Minun piti testata Woltia jo kauan sitten, mutta kun pyörin pääasiassa Espoossa, oli valikoima lievästi sanottuna rajallinen (eli alkuun sitä ei edes ollut). Nyt sitten Tapiolan ja Iso Omenan ravintolamaailmoiden laajennuttua päätin kokeilla, varsinkin kun Wolt on kovasti innokas saamaan uusia asiakkaita ja ilmaiskredittien määrä kasvoi suhteessa aikaan sovelluksen lataamisen / profiilin luomisen ja kokeilun väliseen aikaan.

Tutkailin siis päivällä valikoimaa - aikaa tilauksesta ruokalastin saapumiseen pitäisi varata noin vajaa tunti. Tilausta illansuussa aloittaessani oli aika kasvanut 80 minuuttiin (ruuhka-aika), mutta ilokseni huomasin ajan lyhenevän heti, kun tilaus oli luettu. Aikahan on kuitenkin päivittyä arvio eli se muuttuu matkan varrella heijastamaan todellisuutta.

Valinta osui Momo Tokoon eli Ramen nuudeleita tarjoavaan Iso Omenan ravintolaan. Tilaukseen kasattiin kolmenlaisia nuudeleita ja, ihan vain nirsouskohtauksen varalta, pari annosta Bao-pullia.






Kaikkiaan mietimme Woltista seuraavaa:

Hinta:

Tuli halvemmaksi kuin meidän perheen ravintolakäynti. Tilaus pysyi kurissa ja juomat löytyivät kotoa.

Kuljetusmaksu 6,90€ olisi tuntunut vähän isolta ilman Woltin tarjousta, vaikka itse hakemiseen kuluva aika ja auto + bensa tietty pitäisi ottaa huomioon. Niissä kustannus vain jotenkin jää piiloon. Ehkä pitäisi mieluummin laskea bussilippuja, joiden kanssa meidän perheen ravintolalle kulkeminen olisi kai euron tai pari kuljetusmaksua kalliimpaa.


Ruoka:

Woltin valikoima ainakin Espoossa kallistuu vähän sinne pikaruoan puolelle, mitä tietysti kuljetuksen helppouden osalta voi odottaakin.

Ramenit olivat kokemuksena sarjaa ihan ok. Ei sen enempää eikä vähempää. Bao-pullat olivat ihanan pehmeitä ja ilmavia, mutta täytettä olisi ehkä saanut olla hieman enemmän. Ei siis mikään varsinainen gourmet-kokemus, mutta kyllä tuo arki-iltana vatsan täytti.


Palvelu:

Tilaaminen oli helppoa ja tilauksen seuranta auttoi malttamatonta pysymään kärsivällisenä.

Minuutit vähenivät (melkein -  muistattehan arvion päivittymisen) koko ajan.

Kaikkiaan palvelu kestää ehkä hetken, mutta kun sen osaa ottaa huomioon, niin luvatussa ajassa pysyttiin ihan kiitettävän hyvin.


Käytänkö uudelleen? 

Ehkäpä hyvinkin. Varsinkin työpaikalla voisi tilata useamman henkilön lounaan samalla kertaa tai sitten herkut johonkin lounaspalaveriin.

Kotona voi tulla käytettyä vähän harvemmin. Ehkä me kuitenkin sitten liikumme itse joko hakemaan tai istumaan ravintolaan ihan paikan päälle.
Toisaalta... voin kyllä kuvitella jonain kiireisenä päivänä paikasta toiseen kiitäessä tilaavani ruoan niin, että se saapuu paikalle vähän aikaa perheen jälkeen. Minuuttipeliähän tämä toisinaan muutenkin on.

13.8.2017

Slurp - kahvia!

Slurp tarjoaa bloggaajalle kahden kuukauden kahvit 

Minun kahvinjuontini on vähän kaksijakoista. Töissä litkin ihan kamalaa automaattilattea. En tiedä miksi, tavan vuoksi kai. Se on pahaa, mutta juon kuitenkin. Kotona sitten vähän hifistelen, olen kranttu ja juon kahvia päivässä vain yhden suuren kupillisen lounaan jälkeen - paitsi niinä päivinä, jolloin lisäherätys on paikallaan, tai tarvitsen muuten vain piristystä.

Keitän kahvini presso-keittimellä. Kuumennan pienessä kattilassa maitoa ja sekoitan sitä 1/3 vahvaan, tummapaahtoiseen kahviin. Itse asiassa pidän eniten ranskalaispaahtoisesta Columbialaisesta. Noin yleisesti ottaen kahvissani ei saa olla kitkeryyden häivääkään, mutta sen pitää olla vahvaa, ei nyt ihan lusikkapystyssä-vahvaa, mutta melkein.

Kahvin ostaminenkin on oma rituaalinsa. Markettikahveja en ole vuosiin edes kokeillut (vaikka niissäkin on kuulemma tapahtunut huimaa parannusta). Haluan haistella kahvitunnelmaa ja ostaa pienen paketin, jonka koko vastaa kulutustani. Ihan jo ammatin puolesta olen ollut myös kiinnostunut erilaisista palvelumuodoista. Nettikauppaviritelmiä oli jo vuonna 2014, mutta se ei kai silloin menestynyt tai ainakaan en ole tuosta mitään enää kuullut vähään aikana. Nyt sitten markkinoilla on uusi ja ilmeisen vireä palvelu.


SLURP 

Slurp on kolmen nuoren kaverin (vuonna 2014 - onpas silloin ollut varsinainen kahvivuosi) perustama jakelukanava suomalaisten pienpaahtimoiden tuotteille. (Lisää hisoriasta voit lukea yrityksen sivuilta täältä)

Palvelusta voi ostaa yksittäisiä kahvipaketteja, mutta mielenkiintoisinta on kestotilausmahdollisuus. Siinä saa kahden viikon välein kahvipaketin postitettuna kotiin. Tilaaja voi valita parametreinä jauhatustyypin ja  paahtoasteen. Sitten vaan odottelemaan yllätyspaketteja ja nauttimaan kahvista.

Sain mahdollisuuden testata kestotilausta parin kuukauden ajan ja tottahan tähän pitää tarttua jo ihan uteliaisuudesta.


Miten sujuu ? 

Tein tänään vasta tilaukseni, joten kahvista en sano vielä mitään. Huonoa ei pitäisi olla, sillä valikoimissa on tunnettuja suomalaisia pienpaahtimoita.

Miksi sitten kirjoitan jo nyt ? No, yllätyin niin positiivisesti palvelun toteutuksesta. En ihan viime aikoina tietysti ole ihan kamalasta nettiostoksia edes tehnyt, mutta jotenkin minuun on iskostunut kotimaisista pienistä nettikaupoista sellainen vähän kotikutoinen fiilis (voin olla ihan väärässäkin).

Slurpissa näyttää tosissaan olleen mietitty asiakasta ja ostokokemusta. Peukut siitä!

Tilausprosessi on oikeasti selkeä ja toimiva. Ensin valitaan havaintokuvien avulla paahtoaste, suosikkivalmistustapa sekä halutaanko kahvi papuina vai jauhettuna. Sitten pääseekin jo miettimään paljonko kahvia haluaa kahden (tai neljän) viikon välein - suhteutettuna päivittäiseen kuppimäärään.

Lopuksi lisätään toimitustiedot, maksutiedot ja luodaan käyttäjätili
- ja jäädään odottelemaan ensimmäistä kahvipakettia. Jännää!

Slurp tarjoaa bloggaajalle kahden kuukauden kahvit

Arkistojen kätköistä : Ihan kahvilla

Kahvi on taas meidän perheessä keskustelunaiheena ja uusi palvelukin testauksessa (siitä lisää myöhemmin) Siksi kaivelin vanhoja kahvipohdintojani. Pressokeittimellä mennään edelleen, mutta koko on vaihtunut isompaan. Tuon pienen onnistuin nimittäin tiputtamaan kaapin ylähyllyltä lattialle (arvaatte, miten kävi) ja lisäksi Esikoinen aina välillä liittyy kahvitteluun seuraksi. 

Näin siis 22.9.2014


Minun aamuni alkaa teellä. Kupin koko puoli litraa ja juoma vahvaksi hautunutta ja maidolla pehmennettyä. Kahvi kuuluu lounaan jälkeiseen hetkeen pienen makean herkun kera. Paitsi, että viime aikoina on kaavaan ilmaantunut poikkeuksia ja kahvia eksynyt kuppiini heti herätyksen jälkeen Ei - en ehdi päiväunille vaikka mieli tekisi. Puhun nyt tuosta aamukupillisesta.

Syy vaihteluun löytyy siitä, että mielenkiintoista kahvia on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina ja innostuin kokeilemaan Kluuvikadun kahvipaahtimon syyssekoitusta. Ensi kerralla sitten pyydän vieläkin vähän tummempaa ja vieläkin vähän pehmeämpää makumaailmaa. Ehkä niitä papujen kotipaikkojakin voisi vielä vähän säätää...

Tätä uutta kahvia varten kaivettiin kaapista vanha peruskeitin jo muutaman vuoden käytössä olleen Dolce Guston "lintukoneen" viereen. Sitten alkoi harmittamaan työpöydän täyttyminen sinänsä tarpeellisista, mutta tilaa vievistä, härpäkkeistä ja ryhdyttiin miettimään vaihtoehtoja.

Näyttääkin siltä, että peruskeitin lähtee takaisin kaappiin odottamaan sukulaisten vierailuja ja tuo sinänsä hyvin palvellut konekin joko kiertoon tai pienkoneiden hautausmaalle. Kävimme nimittäin ostamassa pientäkin pienemmän "kahvikoneen" eli vanhan kunnon pressokeittimen. Kolmen kupin (tai meidän kuppikoollamme juuri ja juuri kahdelle riittävä) pressokeitin kustansi Prismassa kokonaiset 9,90€! Eikä se vie isoa juomalasia enempää tilaa muutenkin täyteen ahdetusta keittiöstämme!

Käyttökin on yksinkertaista. Kaadetaan kuumaa vettä vedenkeittimestä pressokannuun ja sitten pois. Mitataan mukana tulleella lusikalla kahvi kannun pohjalle ja kaadetaan hiukan sitä melkein kiehuvaa vettä päälle. Annetaan tasaantua ja täytetään kannu sitten vedellä. Laitetaan kansi päälle ja haudutetaan kahvia 4 minuuttia. Painetaan suodatin pohjaan ja nautitaan kahvi. Helppoa!

Ihan parasta on myös se, ettei kahvin tekemisen jälkeen jää kapselia jätteeksi. Kun hankimme koneen, joi kahvia lähinnä isäntä kupillisen päivässä. Nyt kun sitä kuluu enemmän, kolkuttaa omatunto jätevuorien kasvattamisesta - vaan eipä kolkuta enää!


12.8.2017

Nuivalla tuulella : Jääkaksoset

Minä olen viime aikoina ollut kamalan kriittisellä tuulella. Tuntuu, ettei oikein mikään kirja saa armoa silmissäni, eikä innostusta sydämeen. Nytkin luin dekkarin, jota on kehuttu siellä ja täällä, mutta minusta se oli lähinnä sekava ja lievästi ahdistava.

S.L.Tremayne : Jääkaksoset 
HelMet Ellibs ekirjalaina

On pienet kaksostytöt ja heidän onnelliset vanhempansa. Sitten toinen kaksosista kuolee ja idylli särkyy, vai olikohan sitä koskaan ollutkaan. Vanhemmat muuttavat jäljelle jäänen kaksosen kanssa ränsistyneeseen taloon majakkasaareen Skotlannin perukoilla. Tarkoituksena on aloittaa uusi elämä.

No jaa, sitten aletaan ihmettelemään, kumpi kaksosista oikeastaan kuoli. Mielet vääntyvät entistä enemmän kieroon ja solmuja availlaan yliluonnollisen avustuksella - vai onkohan kyseessä sittenkin vain sairaan psyyken kuvitelmat ?

Vanhemmat osoittautuvat aikalailla rikkinäisiksi ja lapsi tietysti kärsii. Hämärät tapahtumat seuraavat toisiaan ja tunnelma muuttuu ahdistavammaksi.

Onhan tämä sinänsä taitavasti kirjoitettu ja lukijaa pyöritellään loppuun saakka epävarmuudessa. Minulla tämä nyt vain joko ei sopinut lukuhetkeen tai sitten en vain jaksanut pysyä pyörityksessä mukana. Kohtaukset tuntuivat seuraavan toisiaan vähän turhankin tiiviisti ja hypeltiin tunnelmasta, ihmisistä ja tapahtumasta toiseen. Välillä tipahdin ihan kokonaan siitäkin, kuka milloinkin oli äänessä.

Joku jossain sanoi tätä pelottavaksi. Minä koin tunnelmanluonnin vähän keinotekoiseksi. Monessa kohtaa vain jätettiin asioita sanomatta ahdistuksen lisäämiseksi, mutta minun rationalistista mieltäni tuo ehkä lähinnä lievästi ärsytti.

Sinänsähän aihe kaksosista on mielenkiintoista. Millainen on identtisen kaksosen identiteetti? Miten paljon on sisaruksilla yhteistä ja mikä on omaa? Kadottaako kaksonen osan itsestään toisen hävitessä viereltä vai voiko kyse olla ympäristön odotusten vaikutuksesta lapsen mieleen? Näillä elementeillä kirjassa leikitään.

Ehkä olen vain edelleen herkkä perhetarinoille, eikä lapsen kuolemaa kuvaava kirja kertakaikkiaan vain sovi lukulistalleni. Ehkä vika on vähän hyppelehtivässä lukutavassani ajanpuutteen vuoksi, mutta en oikein päässyt sisälle tarinaan. En samaistunut kumpaankaan vanhempaan ja tarinankin luin loppuun lähinnä sen takia, että halusin tietää ratkaisun - eli olin kuitenkin tarpeeksi kiinnostunut tarinasta ollakseni utelias.

Ei siis ihan kokonaan huono kirja, mutta minulle ainakin lukuhetkenään vääränlainen.

11.8.2017

Juoruja Tähtien sodasta

Carrie Fisher: The Princess Diarist 
HelMet Overdrive äänikirja 
lukijoina : Carrie Fisher ja Billie Lourd 

Kulissien takaisia kokemuksia ensimmäisen Tähtien sodan valmistumisen ajalta Carrie Fisherin kirjoittamana ja äänikirjaksi lukemana. Kuulostaa mielenkiintoiselta, eikö ? Varmasti täynnä anekdootteja ja muistoja elokuvaporukoista ja muista näyttelijöistä?

Väärin. Tai no, on tuossa niitäkin. Eniten kuitenkin kuunnellaan, miten Carrie Fisher ei oikeasti halunnut näyttelijäksi ja miten hän oli nuori ja viaton (ja vähän yksinkertainen), mutta ennenkaikkea kuulemme siitä, miten Carrison syntyi ja eli ja kuoli, siis siitä kuinka Carrie Fisher päätyi samoihin lakanoihin Harrison Fordin kanssa. Pah.

Kirjassa kuulemme toki vähän Carrie Fisherin lapsuudesta kuuluisan äidin ja isän tyttärenä. Isä lähtee Elizabeth Taylorin matkaan ja äiti kulkee huonosta avioliitosta vielä huonompaan. Kaikella on tietysti vaikutuksensa lapseen ja Carrie päättää välttää näyttelemistä viimeiseen saakka - huonolla menestyksellä.

Star Warsin filmausten alkaessa ei kukaan ajatellut tekevänsä legendaarisiin mittasuhteisiin karkaavaa menestystä. Sellainen siitä kuitenkin tuli ja erityisesti pääosia näytelleiden elämät kääntyivät päälaelleen. Tämä äänikirja haiskahtaa puhtaalta rahastukselta uusimman elokuvan ilmestymisen aikoihin ajoitettuna ja sisällöltään "skandaalimaisena". Mikäs siinä. Pitäähän julkkistenkin elantonsa hankkia. Carrie Fisher onkin kirjassa ihan avoin rahantarpeestaan. Erilaiset tapahtumiin liittyvät nimikirjoitussessiotkin ovat hänen mukaansa julkkisten sylitanssia (lapdance) yleisönsä kanssa. Julkkis tanssii ja fanit maksavat.

Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin filmausten tapahtumista, ihmisistä ja sen sellaisesta, mutta Fisher keskittyy kirjassaan (noin puolessa siitä) aika puhtaasti kuvaamaan suhdettaan Harrison Fordiin. Älkää käsittäkö väärin, mehukas juoru on tietysti mehukas juoru 40 vuotta tapahtuneen jälkeenkin, mutta en minä nyt samaa juttua jaksa kovin pitkään. Kuka makasi kenenkin kanssa muuttuu aika nopeasti uutisena vanhaksi, jos tuo nyt edes uutisen statusta voi saada. Kuka siitä enää tietää, mikä on totta, paitsi asianosaiset itse (ja heistäkin vain toinen on enää elävien kirjoissa).

The princess diarist on ihan kuunneltava äänikirja kuriositeettina ja tosi Tähtien sota -fanille kai pakollinen juttu, mutta kirjana noin muuten se jäi lieväksi pettymykseksi.

10.8.2017

Heinäkuun luettujen pitkä lista

Ei heinäkuun luettuja voi jättää väliin, vaikka ollaankin jo pitkällä elokuuta. Puolustuksekseni kuukausikatsauksen myöhäisyyteen nostan rippijuhlien järjestelyt, jotka veivät elokuun ensimmäisen viikon kokonaisuudessaan. Toinen syy on se, etten ole tänä vuonna nähnyt kesää. Se livahti ohi ihan huomaamatta kiireissä ja sateisissa päivissä. Tänään alkoi pojilla jo koulu...

Olisin tietysti voinut yhdistää heinäkuun ja elokuun, mutta itseni tuntien taitaa olla parasta hoitaa ensimmäinen alta pois. Luin nimittäin heinäkuussa 15 kirjaa ja elokuustakin näyttää tulevan kirjaisa kuukausi, joten listattavaa riittää.

Luin siis heinäkuussa 15 kirjaa ja nautiskelin yhden lukumaratonin. Kaikessa kiireessä siis varsin mukava kuukausi.




Äänikirjoja iltasaduiksi 

Heinäkuussa innostuimme Toton kanssa kuuntelemaan äänikirjoja iltasatuina. Minulla on krooninen yskä, joka aiheuttaa iltalukemiseen ikäviä kröhimiskatkoksia, mutta äänikirjalukija ei niistä häiriinny. Aloitimme Uppo-Nallella, joka oli heti suuri suosikki. Meidän on pitänyt tehdä siitä yhteinen video, mutta eipäs olla vielä ehditty.

Muuten kuuntelin heinäkuussa perinteistä fantasiaa, mikä osoittautui varsin virkistäväksi vaihtoehdoksi.


Lukumaraton ja klassikkohaaste

Kesän toinen yhteisöllinen lukumaratonpäivä oli 8.7. ja minäkin onnistuin osallistumaan siihen. Lopputulos ei ollut mitenkään järisyttävä, mutta kokemuksena kesälukumaraton oli taas ihan omaa luokkaansa. On se vaan kivaa. (Kesän viimeinen järjestetään muuten 19.8., joten siihen ehtii vielä hyvin mukaan! Ilmoittautuminen Oksan hyllyllä blogissa täällä)

Edellä jo mainittujen äänikirjojen lisäksi lukumaratonsaldooni osuivat kokonaan tai osittain:

Claes Andersson : Hiljaiseloa Meilahdessa - mielenkiintoinen kuvaus vanhenemisesta
- Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa - Ihana Flavia!
- P.D.James: Valepotilas

Huomaan muuten, että olen ollut laiska bloggaaja heinäkuussa. Kaksi kolmesta lukumaratonilla loppuun luetusta kirjasta vielä bloggaamatta - hyi minua! 

Kesken lukumaratonilla aloitetusta ovat vielä(kin) Anthony Bourdainin kirja ja historiapätkät.

Kuun lopussa sain kuin sainkin luettua kirjan myös klassikkohaasteeseen. Tällä kertaa osallistuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä - sarjan ensimmäisellä osalla eli ranskaksi lukemallani Du côté de chez Swann. Nautinnollista ja rentouttavaa.


Enkä minä ihan kaikesta pitänyt 

Meitä kirjabloggaajia aina välillä mollataan siitä, että kirjoitamme pelkkiä hehkutuksia. Yleisesti ottaen minäkin olen pitänyt suurimmasta osasta lukemistani kirjoista, mutta välillä jää jotain kesken tai kirjan lukemisen jälkeen jotain peräti hampaankoloon.

Heinäkuussa vähän kiukuttelin parista viihdedekkarista. Kesäkuussa lutetuista jo mutisin lievää ärsyyntymistäni Katja Kallion kirjan osalta ja nyt elokuun alussa aloin säälimään nuorta sukupolvea kirjan perusteella (ja väsyin myös kirjaan itseensä).

 Eli en minäkään ihan kaikista pidä, vaikka kuka hullu sitä itseään kiduttaisi lukemalla huonoja tai itselle sopimattomia kirjoja.


Mitä vielä ? 

Heinäkuussa kirjoittelin myös kirjabloggaajan kesäaakkosia ja luin

- yhden trillerin (Camilla Grebe: Kun jää pettää alta),

- yhden keittokirjan (jäätelöstä kuinkas muuten, kun meille tuli jäätelökone!),

- yhden viihdedekkarin (Murder at Brightwell - hupaisalta vaikuttavan sarjan ensimmäinen osa, josta lisää myöhemmin) sekä

- 4 viihdefantasiaa, joiden rentouttavaa vaikutusta suhteessa klassikoihin pohdiskelin täällä.


Aikamoinen kirjakuukausi siis 

Varsinkin, kun ottaa huomioon, että jouduin kesälomalta viikoksi takaisin töihin melkomoiseen pyöritykseen.

Teatterissa ei tullut käytyä koko kesänä eikä pahemmin keväälläkään, joten teatterihaaste on auttamattomasti pielessä. Ei mahda mitään.  Syksylle minulle ei ole (vielä) yhtään työmatkaa kalenterissa, joten ehkä ehdin vielä vähän paikkaamaan ja joihinkin tapahtumiinkin mukaan.

Mutta vielä on kesää jäljellä ja kesälomaakin tämän viikon loppuun. Pojilla alkoi tänään koulu, joten aamupäivän saan olla kotona ihan yksin. Luksusta!

9.8.2017

Pienen jääkaapin enkelten kakut




Meillä on pieni jääkaappi. Talon edelliset asukkaat asuivat täällä kaksistaan , eivätkä ilmeisesti pahemmin kokanneet. Meitä taas on perheessä viisi ja ruoanlaitto jatkuvaa. Naapurimarketti pelastaa monesta, mutta juhlien täytekakkujen kylmävarastoksi siitä ei ole. Siksipä kakkujen pitää olla sellaisia, että selvitään mahdollisimman pienellä kylmän tilan tarpeella.

Marenkipohjaan viime hetkellä rakennettava marjakakku on minut pelastanut ennenkin. Niin nytkin pojan rippijuhlia valmisteltaessa. Alkuperäisen reseptin olen bongannut vuonna 2008 Kotiliedestä.

Enkelten kakku (1 isompi ja 1 pieni) 

Kakkupohja
6 suurta valkuaista
2tl valkoviinietikkaa
5dl erikoishienoa sokeria
1rkl Maizena - maissitärkkelystä
3tl vaniljasokeria
1/2dl kiehuvaa vettä

Lemon curd 
6 kananmunan keltuaista
1dl sokeria
1dl hillosokeria
2rkl sitruunankuorta
1dl sitruunamehua
100g voita

Täyte 
2prk Vispiä vatkattuna 1-2dl lemon curdin kanssa
marjoja

Valmistele kakku edellisenä päivänä. Erottele keltuaiset valkuaisista.

Lemon curd: Mittaa keltuaisten kanssa kattilaan sokerit, sitruunan kuori ja mehu. Kuumenna aineksia miedolla lämmöllä koko ajan voimakkaasti sekoittaen kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja jatka vatkaamista. Lisää kylmä voi pieninä nokareina koko ajan hyvin sekoittaen. Laita purkkiin ja anna jähmettyä yön yli jääkaapissa.

Kakkupohjat :
(1*24cm ja 1*16cm irtopohjavuoat) Voitele vuoat huolellisesti ja leivitä maissitärkkelyksellä.

Lisää valkuaisten joukkoon pohjan muut aineet ja vatkaa niin kovaksi vaahdoksi, että voit kääntää kulhon ylösalaisin vaahdon liikahtamatta.
Lusikoi vaahto vuokiin ja nostele reunoille siten, että keskelle jää täytettävä kolo.
Pane vuoka 150 asteiseen uuniin ja kypsennä 70min.
Anna jäähtyä seuraavaan päivään huoneenlämmössä.

Viimeistele: 
Vatkaa Vispi vaahdoksi ja mausta se sitruunatahnalla. Täytä kakkupohjienn keskellä oleva koko marjoilla ja sitruunakermalla.

Nosta heti tarjolle.

8.8.2017

Mielikuvituspoikaystävä - täti ihmettelee

Kuva: Atena
Tämä kirja jätti minut hämmennyksiin. Tiedän, olen vanha täti (tai no, keski-ikäinen), joka on ollut saman miehen kanssa onnellisesti kimpassa jo yli 20 vuotta, mutta kuitenkin. Toivon totisesti, että nykynuoret (sinkut) saavat elämäänsä enemmän sisältöä kuin mitä tämän kirjan perusteella voisi kuvitella.

Joo, tiedän senkin, että kirjoittaja pitää sinkkublogia ja tyyli taitaa olla tietoisesti valittu, mutta silti.

Henriikka Rönkkönen : Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän peruasioita
HelMet Ellibs -ekirjalaina 

Kun pitkäaikainen suhde katkeaa, alkaa sinkkuus ja itsensä etsintäkausi. Tässä kirjassa itsensä etsintä tuntuu tarkoittavan miesten ja seksin (panojen, masturbaation) toistumista enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Hiivatulehdukset, klamydia ja paikkojen hiertymät ovat arkipäivää ja ansaitsevat lähinnä sivuhuomautuksen... Tunteet ovat mukana enemmän tai vähemmän ja kyyneliä (+ muita eritteitä) valuu.

Onneksi kirjan lopussa sentään kirjoittajakin toteaa, ettei välttämättä tarvitse miestä viereensä ollakseen onnellinen (onhan sentään kaikenlaisia täriseviä vempaimiakin) ja matkan varrellakin pohditaan ihmissuhteita vähän laajemmalti kuin elintanssina.

Suon toki seksikokeilut eikä seksi ennen avioliittoa ole  minusta mitenkään tuomittavaa. Koen kuitenkin seksin osaksi ihmissuhdetta, en sen keskipisteeksi. Lisäksi elämässä on niin paljon muutakin mielenkiintoista kuin miehet, vaikka he ihania tietysti ovatkin.

Mitään suurta kirjallisuutta tämä ei ole. Tarina koostuu yksittäisistä miehistä eikä sen kaari ole kovinkaan selkeä. Anekdootteja ilman kunnon juonta, jollei sellaiseksi sitten voi laskea kirjoittajan kehitystarinaa, jonka suunta tosin käy selväksi vasta ihan loppumetreillä.

Luokittelin tämän viihdekirjaksi sillä onhan se sujuvasti kirjoitettu ja onneksi nopealukuinen. Nopeus olikin valttia, sillä muuten en varmaan olisi jaksanut. Eihän sitä tiedä, miten itse reagoisin, jos tämä avioliitto tästä loppuisi ja joutuisin itse sinkkumarkkinoille, mutta toivottavasti itsekunnioitukseni olisi hieman paremmalla tolalla. Toki minulla on lapset ja ikääkin melkein tuplat kirjoittajaan nähden, mutta pitkiä sinkkukausia aikoinaan viettäneenä en kuitenkaan tunnista seksin ympärillä pyörivää elämänkatsomusta millään tavalla omakseni - edes sitten kärjistettynä ja yleisöä (kosiskelevana) keräävänä blogiaiheena.

Ehkä ajat olivat toiset ? Valistakaa nyt tätiä, onko seksi ihmissuhteiden korvikkeena nykyään sinkkuuden merkki?

7.8.2017

Ennen kuin mieheni katoaa


Juuri tässä vähän kiukuttelin kustantajien lähettämistä "yllätysarvostelukappaleista", mutta taitaa olla ihan hyvä, että lähettävät. Kun en kerran näköjään osaa itse pyytää mielenkiintoisia teoksia luettavaksi ja blogattavaksi. Huomasin nimittäin ahmivani tämänkin teoksen nopsaan se tipahdettua postiluukusta. En enää valita.

Summeerataan tämä kuitenkin nyt tässä ihan alkuun. Selja Ahavan uusimmassa kirjassa tarina on taitavasti rakennettu, ja aihe mielenkiintoinen, mutta jostain syystä se ei nyt koskettanut. Ehkä kirja on teknisesti jo niin hyvä, että lukukokemus pakostakin jää kliiniseksi. Sitä keskittyy enemmän ihastelemaan siirtoja ja nykyajan ja Kolumbuksen kokemusten vertautuvuutta, eikä oikeasti tunne henkilöiden tuskaa tai eläydy merimiesten odotukseen.

Selja Ahava : Ennen kuin mieheni katoaa 
Ennakokappale luettavaksi kustantajalta 

Kirjassa seurataan vuorotellen sitä, miten nykyajan kertojan ja löytöretkeilijä Kolumbuksen elämät rakentuvat ja särkyvät, lomittuvat keskenään ja vertautuvat toisiinsa. Kun mies aamiaispöydässä kertoo olevansa oikeasti nainen ja ryhtyvänsä muuttumaan myös fyysisesti, hajoaa tuttu oleminen pieniksi siruiksi.

Tarinan edetessa etenee miehen muodonmuutos, mutta myös nainen on lopussa toinen. Ei ehkä eheämpi, kaiketi kokonaisempi, mutta ainakin toisenlainen. Kolumbus puolestaan löytää Intiaksi luulemansa Amerikan. Ystävällinen kohtaaminen intiaanien kanssa päättyy väkivaltaan ja kuolemaan. Kulta katoaa ja niin katoaa myös maine ja maallinen kunnia.

En ole ihan varma siitä, miten tarinat kokonaisuudessaan vertautuvat, mutta ainakin lukujen siirtyminä ne toimivat tehokkaasti. Ajan ja paikan muutos tuo usein lisäväriä juuri luettuun. Mielenkiintoista. Pitäisi varmaan vielä selata ja verrata luvut, jotta oikein hahmottaisi ison kuvan. En vain taida olla tällä kertaa tarpeeksi kiinnostunut.

Joko minä koen aiheen itselleni kovin kaukaiseksi tai sitten jokin muu minut vieraannuttaa, mutta luin kirjaa turhankin tietoisena lukemisestani. Näin tekstin, mutten päässyt tarinaan sisälle. Silti tämä on hyvä kirja - kuten sanoin, taitavasti kirjoitettu. Jälkimauksi vain jäi pieni kikkailun tuntu, mutta se voi tietysti vain johtua omasta turhautumisestani päähenkilöiden kokemuksiin eläytymisen osalta.

En lukiessani tiennyt, että kyseessä on kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos. Ehkä se siksi tuntuu niin huolellisesti rakennetulta. Ehkä kirjailija on joutunut etäännyttämään itsensä aiheesta, voidakseen siitä kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi. Ei elämän hajoamisesta voi olla helppo vain kirjoittaa - kyllä siinä joutuu varmasti rakentamaan kuoren ympärilleen - tai mistäpä minä tietäisin, kun en ole ollut vastaavassa tilanteessa, enkä voi itsenäni kirjoittajaksi tituleerata. Voin kuitenkin kuvitella.

Sen verran tämä kirjailijalta ensimmäisenä lukemani kirja minut sai kiinnostumaan, että taidan hankkia Ahavan aiemmatkin teokset luettavakseni.

6.8.2017

Päivä pelkkää juhlaa



No nyt on juhlat juhlittu. Eilisen päivän voi kai kuvata listaamalla
  • liikutuksen kirkossa, 
  • paljon musiikkia ja taitavia nuoria, ruokaa ja keittiökiiretiä
  • kiire, 
  • seurustelua vieraiden kanssa, 
  • taivaan tutkimista sadepilvien varalta (meillä kävi tosi tuuri kelin suhteen)
  • ja ennen kaikkea iloinen ja onnellinen tunnelma

Kiitos kaikille vieraille, jotka olivat mukana juhlistamassa Esikoisen ripiltä pääsyä (ja illalla Kirpun synttäreitä). Kahdet juhlat päivässä ovat tehokas ja hauska tapa saada tämä nainen lasillisella (päivän ainoalla) kuohuviiniä sohvalle nukuksiin...


Seuraaviin juhliin otan siivousapua ja pitopalvelun - itse tekeminen on kivaa, mutta vähän turhan rankkaa. En myöskään ehtinyt ottamaan kuin muutaman kuvan muiden touhujen lisäksi, joten saatte tyytyä nytkin pääasiassa teksiin.

Lisäksi tuli taas todettua, että
  1. lehtitaikina on ihan huipputuote. Siitä saa helposti ja nopeasti vaihtelevia herkkuja. 
  2. meille tarvitaan isompi jääkaappi - ainoa tapa saada juhliin kakku, oli tehdä pöytään koottava versio eli marenkinen enkelikakku, jonka saa koottua vasta pöytään.
  3. joka juhliin tarvitaan juhlateltta. Tämä oli paras ajatukseni näitä juhlia ajatellen. Jo pelkkä teltan näkeminen olohuoneen ikkunasta toi juhlamielen! (Ja kun otti täyden palvelun, niin teltta pystytettiin ja purettiin ilman, että tarvitsi sormeaan nostaa)

Elämä oli eilen pelkkää juhlaa ja tänään herkutellaan jämillä. Minä taisin (taas) kuvitella vajaan 30 hengen syövän vähintään 60 hengen ruokamäärän. Minkäs sitä tiikeri raidoilleen mahtaa - tämä on sukuvika. 

Tätä piirakkaa tosin ei kauhean paljon jäänyt...


Helppoakin helpompi tomaattipiirakka 

Ota lehtitaikina levyt pakkasesta. Levitä päälle ohut kerros Dijonin moutarde à l'ancienne eli perinteistä sinappia (sitä, jossa on kokonaisia siemeniä). Siivuta isoja tomaatteja ja laita levyjen päälle. Ripottele pinnalle Provencen yrttejä ja valuta hieman oliiviöljyä.

Laita uuniin 220 asteeseen noin vartiksi. Anna jäähtyä haaleaksi ja leikkele haluamasi kokoisiksi paloiksi.


3.8.2017

Vauhtisokeus vs. hengityksen tasaaminen ?

Olen viime aikoina kertonut, miten "aivot narikkaan" - kirjallisuus kuten esim. romantiikkaa ja vauhdikkaita juonenkäänteitä sisältävä fantasia on pitänyt minut toimintakykyisenä kaiken stressin ja hulinan keskellä. Tämä pitää edelleen paikkansa, mutta klassikkohaasteeseen lukiessani totesin hyvään klassikkoon uppoutumisen toimivan samoin rentoutukseen, mutta eri tavalla.



Vauhtisokeus vs. hengityksen tasaaminen  

Vauhdikkaat fantasiat, kuten vaikka Ilona Andrewsin Kate Daniels ja The Innkeeper Chronicles -sarjat hengästyttävät lukijan juonenkäänteillään ja siinä hötäkässä sitten tippuvat matkasta kaikenmaailman huolenaiheet ja pohdittavat asiat. Syke ei laske, mutta mieli kieputetaan tyhjiöön, johon eivät mahdu kuin vampyyrit ja ihmissudet ja muut oudot otukset.

Klassikot taas ovat kuin vajottava höyhenpatja (ainakin Proust). Kirjaa lukiessa vajoaa hitaasti kielen syövereihin. Hengitys tasaantuu, sydämenlyönnit hidastuvat. Sitä vain keinuu kauniin kielen mukana ja unohtaa todellisen maailman haasteet ja haihatukset. Itse asiassa vähän vaikeampaa ja keskittymistä vaativaa klassikkoa lukiessa mieli lepää täydellisemmin kuin vauhdin pyörteissä. Toki samaan voi päästä nykykirjallisuudellakin, mutta jotenkin vanha, vähän koukeroinen kieli tekee tuon minulle paremmin.

Metodin paremmuus riippuu tilanteesta. Hetken hengähdyksen saa fantasian vauhdissa helpommin. Keino sopii käyttöön kiireisen päivän tauolla tai kun pitää saada työajatukset pois kieppumasta. Klassikkoon tarttuminen sopii viikonlopun tai lomanaloituksen irtautumiseen. Silloin kun oikeasti ehtii hetkeksi keskittymään. Liian lyhyissä pätkissä klassikko voi stressata lisää, kun siihen ei oikein ehdi päästä sisälle. Silloin voi mahtavakin kirja tuntua vain vaikealta.

Mitäs tuumitte? Mikä teillä toimii? 

p.s. klassikoita kokeiltavaksi löytyy pitkä rivi Kirjabloggaajien klassikkohaasteista. Viimeisintä isännöi Tekstiluola. Fantasiaa taas, no, klikkaa vaikka tähän. Lista jatkuu tosi pitkänä, kunhan painaa "vanhemmat tekstit" aina lopussa. Jonkun verran on tullut näköjään fantasiaa lueskeltua vuosien varrella.

2.8.2017

Kesägrillausta ja munakoisoherkkuja


Keväällä meille hankittiin Kamado. Se onkin ollut kovassa käytössä, milloin milläkin menuvaihtoehdolla. Ollaan grillattu makkaroita, kasviksia, hampurilaispihvejä, pizzaa ja nyt viimeiseksi kokonainen broileri - aukileikattuna tosin.

Kunhan opimme, että hiilien kanssa ei pidä alussa pihtailla, on Kamado hehkunut tuntitolkulla. Siis ihan oikeasti. Kertalämmityksellä saa useamman tunnin kuuman grillin. Nytkin teimme kokonaisen grilliaterian rauhalliseen tahtiin ja silti jäi lämpöä niin, että vähän harmitti. Olisi pitänyt ostaa joku isompi lihapala, jonka olisi voinut sitten lykätä loppulämpöön kypsymään. Hyvin olisi Kamadon puhti riittänyt.

Vakkariksi meillä ovat jo aiemmin muodostuneet grillatut kasvikset. Kesäkurpitsat, sienet ja munakoisot sopivat gilliin - mausteilla, marinadeilla tai ihan ilman ja lopussa maustettuna. Aina tulee hyvää.

Tällä kertaa tehtiin nyyttejä ja piilotettiin sinne jostain kaupan maistiaisista mukaan tarttuneita chilimakkarapalojakin.


Tämän grillauskerran reseptikokeilusta vastasivat halkaistut munakoisot maustekastikkeella. Bongasin ohjeen Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Jännä miten näin vanhemmiten sitä jo lukiessa maistaa lopputuloksen. Kauas ei päädytty mielikuvasta ja tykättiin kovasti.

Munakoiso pitää ensin kypsentää lähellä hiiliä ulkoa ihan mustaksi ja sisältä ihanan pehmeäksi. Sitten vaan koiso halki ja perhoseksi. Kastike sivellää päälle (tomaattipyreetä, hoisin-kastiketta, makeaa chilikastiketta, muutama valkosipulinkynsi ja ripaus suolaa. Sitten nostetaan koko komeus takaisin grilliin ja annetaan kastikkeenkin vähän kypsyä ja imeytyä. 


Päälle olisi pitänyt vielä ripotella korianteria ja tomaattisilppua, mutta meillä kaavittiin vain pehmeä sisus grillikanan kaveriksi ihan sellaisenaan. Seurana raikasta salaattia.


Munakoisoherkkuja 

Munakoiso on jännä kasvis. Välillä se on totaalista herkkua ja välillä taas se on sellainen sienimäinen mössö, jota ei oikein viitsisi itsekään syödä, saatikka tarjota muille. Lapset säännönmukaisesti vierastavat. En tiedä, mistä moinen johtuu. Itse en munakoisoja itketä, eikä kitkeryys yleensä olekaan ongelmana - enemmänkin kommenttia tulee koostumuksesta.

Muutama repertuaariin vakkariksi jäänyt resepti on sentään löytynyt:
Munakoisotahnaa meillä tehdään säännöllisesti ja se onkin herkkua myös grilliruokien lisukkeena.
Karitsanjauhelihalla täytetyt munakoisot ovat ilmestyneet ruokapöytään useammin kuin kerran ja myös lapset rakastavat niitä.
Lämmin ja tulinen salaatti on ehkä enemmän talvinen resepti, mutta kelpaa se kyllä näillä kesän sadekeleilläkin.
Lämmittävää itämaista ja rapsakoilla seesaminsiemenillä höystettyä munakoisokastiketta on tehty muutamaan kertaan.
Leivätön voileipäkakku taas oli mielenkiintoinen kokeilu, joka pitää vielä toistaa. Tosin hylkäsin sen jo lauantain rippijuhlatarjoiluista - miksiköhän ?

Olisiko teillä pistää vinkkejä muista herkullisista munakoisoresepteistä ? Niitä kun ei ole koskaa liikaa. 

1.8.2017

Arkistojen kätköistä : Leivätön voileipäkakku

Lisää kuvateksti
Lauantaina meillä vietetään rippijuhlia ja tarjoomuksia on tietenkin pohdiskeltu urakalla. Tämä olisi ollut mielenkiintoinen, mutta en taida ehtiä. Pistetään kuitenkin muistiin: 

Arkistosta : 19.7.2014

Ranskalaisia ruokalehtiä selatessani silmiin osui oiva voileipäkakun korvike. Oli ihan pakko kokeilla ja lopputulos olikin juuri niin herkullinen kuin saattoi olettaakin. Kelpasi oivasti myöskin kevyeksi lounaaksi.

Ainoa hivenen harmittava seikka oli valmiista kakusta valunut neste. Ensin pelästyin, ettei kananmuna ollutkaan kypsynyt sisältä, mutta tosiasiassa kyseessä oli kasviksista valunut neste. Todettakoon siis, että kesäkurpitsoja tulee paahtaa uunissa vähän reseptiä kovemmassa lämpötilassa tai sitten kakun voi tarjoilla haaleana nesteen valuttamisen jälkeen. Itse asiassa kaikkein parasta kakku olikin seuraavana päivänä kevyesti uudelleen lämmitettynä.

Kastikkeeksi tehtiin valkosipulinen tsatsiki mintulla maustettuna. Se yhdistyi mainiosti kakun omiin mietoihin Provence-makuihin. Varsinkin, kun olin ripotellut kakun sisälle runsaalla kädellä persiljaa ja pikkuisen kevyemmin myös tuoretta timjamia.


Voileipäpöydän kakku ilman leipää
(6-8 hengelle, riippuu muiden tarjoomusten määrästä)

2 munakoisoa
2 kesäkurpitsaa
3 tomaattia
8 kananmunaa
2rkl crème fraîchea
2 mozzarellapalloa
suolaa, pippuria, savupaprikaa, hyppysellinen muskottipähkinää
iso kourallinen persiljaa silputtuna
muutama oksa timjamia riivittynä
oliiviöljyä

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Pese kasvikset. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsa pitkittäin siivuiksi ja levitä ne uunipannulle. Valuta päälle oliiviöljyä, ripottele suolaa ja pippuria, ja paista uunissa 10min per puoli.

Siivuta tomaatit ja mozzarella. Vatkaa keskenään kananmunat ja crème fraîche. Mausta suolalla, pippurilla, savupaprikalla ja muskotilla.

Laita leivinpaperia kakkuvuoan tai keraamisen uunivuoan pohjalle. Vuoan materiaali vaikuttaa kakun "ruskeuteen" ja todennäköisesti myöskin nesteen määrään. Levitä kulhon pohjalle munakoiso- ja kesäkurpitsasiivuja pariin kerrokseen (noin puolet määrästä), levitä mozzarellasiivuja yksi kerros, sitten tomaattisiivuja ja taas mozzarellaa. Ripottele väleihin yrttejä. Levitä päälle vielä loput kesäkurpitsasiivut ja munakoisosiivut.

Kun vuoka on täynnä kasviksia, valuta kananmunaseos päälle ja kopauta vuokaa pöytään, jotta sitä valuu pohjaan saakka. Aseta vuoka kuumalla vedellä täytettyy vähän isompaan vuokaan (bain-marie eli vesihaude) ja kypsennä uunissa noin 45min.

Ota vuoka pois uunista ja anna jäähtyä haaleaksi. Alkuperäisen ohjeen mukaan kakku tulisi kumota jo muutaman minuutin kuluttua ja tarjoilla kuumana, mutta silloin voi varautua nesteen valumiseen. Lisäksi kuumaa kakkua on vaikea liikutella. Haaleana voi kaataa nesteet pois ja siirtää kakun sitten tarjoiluastiaan.

Koristele yrteillä, salaateilla, tomaateilla tms. ja nauti joko sellaisenaan tai haluamasi kastikkeen kera.



Arkistojen kätköistä: tutkailin munakoisoreseptejä


Kaupassa oli ihanan näköisiä munakoisoja, joten ryhdyin selailemaan vanhoja suosikkejani. Tämä on yksi lämmittävimmistä ja herkullisimmista, joita meillä on pöydässä nähty. 

21.10.2014 



Ei siellä ulkona nyt niin kamalan kylmä ole, mutta kosteaa ja vaatteista viis veisaava, läpitunkeva tuulenvire. Kyseessä ei siis ole kunnollinen tuuli, Tämä ei saa edes lehtiä kahisemaan, mutta silti tuntui iholla asti. Ruoaksi siis jotain lämmintä kiitos, ja mausteista.

Pari numeroa vanhassa Delicious-lehdessä oli Setsuanin munakoisoksi nimetty resepti. Kerkesin jo harmittelemaan, kun en edelleenkään ole kyseisen maakunnan pippuria saanut kotiin hankittua. Sitten luin reseptin, eikä siinä sellaista edes tarvittu. Ilmeisesti resepti vain pohjautuu paikalliseen vitsikkääseen ohjeeseen, jonka nimi on Setsuanin kalaa, vaikkei ruoasta kalaa löydä hakemallakaan. Siinä vaan kuulemma käytetään paikallisesti kalaruoissa yleensä suosittuja mausteita.

Oli miten oli, hyvää tuli, ja lämmitti mukavasti. Alla taas niin kuin meillä tehtiin eli vielä varmaan alkuperäisestä vähän kaukaisempi versio, mutta kun en sitä ole koskaan maistanut niin antaa mennä vaan.

Setsuanin munakoiso Espoolaiseen tapaan
(2 aikuista)

2 munakoisoa
oliiviöljyä
muutama valkosipunlinkynsi
rypsiöljyä
puolikas iso tai 1 pieni punasipuli
1rkl raastettua inkivääriä
pakastettua chiliä raastettuna noin 1/3 chili (maistelkaa makunne mukaan ja chilinne voimakkuuden mukaan)
1tl seesamiöljyä
2rkl soijakastiketta
2rkl tomaattipyreetä
1rkl sokeria
seesaminsiemeniä (paahdettuina) ja persiljaa (tai korianteria) koristeeksi

riisiä seuraksi

Halkaise munakoisot pitkittäin. Vedä muutama viilto ja laita niihin valkosipulin siivu kuhunkin. Valuta päälle oliiviöljyä ja laita uunivuoassa 200-asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi. Anna jäähtyä.

Leikkaa munakoisot siivuiksi.

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä muutama minuutti. Lisää munakoisopalat, seesamiöljy, soija, tomaattipyree ja sokeri.

Minä halusin nämä vähän tällaisina paistettuina tällä kertaa, mutta toinen vaihtoehto olisi lisätä noin 1,5dl vettä ja antaa poreilla hiljalleen, kunnes vesi on haihtunut ja tuloksena kiiltävä munakoisoseos.

Laita tarjolle riisin kera ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja persiljaa. Korianteri tietysti olisi tyyliin sopivampaa, mutta kun ei naapurikaupassa ollut ja pihalta lötyy vielä persiljaa.

Ohjeen mukaan tätä voisi syödä ihan kylmänäkin, vaikka seuraavan päivän lounaana, mutta meillä ei kyllä jäänyt murustakaan aikuisten jäljiltä. Lapsille ei edes yritetty, kun munakoiso tuntuu tällä hetkellä tuottavan epämukavia väristyksiä perheen nuorisolle.

31.7.2017

Kesälounaan herkullinen Burrata



Millainen on hyvä kesälounas?

Sellainen, jonka tekemiseen ei mene ikuisuutta. Kesällä en käki keittiössä, varsinkaan kauniilla kelillä.

Sellainen, joka pirskahtelee raikkaita kesän makuja ja maistuu auringolta.

Ainoan kesälomaa muistuttavan viikkoni aikana oli tasan yksi päivä, jolloin tarkeni lounastaa pihaterassilla. Hyödynsimme hetken. Pääsimme jälkiruokaan saakka ja sitten sadekuuro ajoi sisälle jatkamaan herkuttelua (jäätelöllä tietenkin!). Voimme kuitenkin todistettavasti sanoa lounastaneemme pihalla!

Alkupaloiksi testattiin monissa lehdissä hehkutettua ja nyt niin hehkutettua trendikästä Burrata-juustoa. Mozzarellasta ja kermasta valmistettu juusto on juuri nii pehmeä ja herkullinen kuin voisi kuvitella, eikä tarvitse seurakseen paljon mitään.

Me sekoitimme Burratan seuraksi pikaisen tomaattikimaran,  Makeita kirsikkatomaatteja leikattiin puolikkaiksi ja sekoitettiin yrttisilpun kera (timjamia ja minttua tällä kertaa). Vähän pippuria, 1 sitruunan kuori raastettuna ja loraus sitruunamehua. Lopuksi vielä valutettiin pinnalle hyvää oliiviöljyä.

Lopputuloksena oli ihan täydellinen herkku kesälounaalle. Jos raaskii ostaa hintavaa juustoa useamman pallon, voi tällä ja rapeakuorisella leivällä korvata vaikka koko lounaan.

Me raaskimme tällä kertaa ostaa vain yhden juuston, josta kai kevyeksi lounaaksi riittäisi kahdelle. Pääruokana oli sitruunaista peruna-kana uunivuokaa - helppo herkku sekin.

À la recherche du temps perdu - Du côté de chez Swann


No niin, tässä välissä on jäänyt kirjabloggaajien klassikkohaaste kiireiden vuoksi vähän paitsioon. Nytkin meinasi käydä huonosti. Kerkesin viettämään peräti viikon kesälomaa ja sitten jouduin takaisin töihin - ja vielä sellaiseen pyöritykseen, ettei kirjoja ehtinyt edes vilkuilla.

Onneksi sentään olin hyvin edennyt valitsemassani haasteessa. Kobossa odotteli nimittäin koko Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä-sarja. Ihan koko sarjaa en edes pyrkinyt lukemaan, kun edes sen ensimmäsen osan ehtisi ...

Tällä kertaa haastetta isännöi blogi Tekstiluola - sieltä kannattaa kurkistaa muitakin klassikkovinkkejä. Haasteessahan on tarkoitus tarttua klassikkoon, joka on jäänyt lukematta (huolimatta hyvistä aikomuksista).

Marcel Proust : Du côté de chez Swann 
Oma ostos Kobosta 

Kadonnutta aikaa etsimässä kirjan nimenä ja kuuluisat Madeleine-leivokset. ovat kuuluneet perustietämykseeni niin kauan kuin muistan. Jotenkin olen kuitenkin käsittänyt teoksen vaikeaksi luettavaksi ja siksi näköjään on aikaa kulunut vuosikymmeniä ennen kuin siihen tartun ihan oikeasti.

Päätin lukea kirjan ranskaksi. Ensinnäkin, koska luen ranskaksi ihan liian vähän ja kaipaan sekä kielenhuollollisesti että myös ihan oman nautintoni kannalta kyseisen kielen rytmiä ja sävyjä lukuelämääni. Toiseksi ajattelin tämän kirjan taipuvan vaikeasti käännökseksi ja halusin saada tunnelmasta ja rytmistä kiinni alkukielellä.

Vähän mietin kelpaako tämä klassikkohaasteeseen, kun en ole vielä lukenut kaikkia osia. Väitän kutenkin, että koska kirja myös ilmestyi osissa, on kyseessä enemmänkin romaanisarja, joista yhdessä muotoutuu kokonainen teos. Tämä ensimmäien osakin on kuitenkin ihan itsenäinen kokemuksensa, josta on havaittavissa kauniisti  laskeva ja tarinan langanpätkät nätisti rusettiin solmiva tarinan kaari.


Ei niin helppoa...

Eihän tämä helppo luettava ollut. Lauseet ovat huikean pitkiä ja polveilevia. Kaikki ajatukset perustellaan ja niiden taustat selvitetään juurta jaksain. Kunkin muiston tuomat assosiaatiot johtavat tarinaan, joka puolestaan tuo mieleen toisen ja niin polku jatkuu miltei loputtomiin. Sanastoltaan Proust ei ole ylenmäärin vaikeaa luettavaa, mutta rakenne vaatii keskittymistä.

Kun löytää hetken aikaa paneutua kirjaan ja antaa kielen viedä mennessään, uppoutuu sen rytmin vietäväksi, ymmärtää hyvin, miksi kyseessä on klassikko. Kieli on kaunista ja se vie mukanaan unenomaiseen maailmaan, jossa kaikki on valmista mutta kaikki on mahdollista.

Proust kuvaa lapsuudenmaisemaansa Combrayssa, jonne hän vanhempiensa kanssa matkusti joka kesäksi. Ranskalainen maaseutu 1800-luvun loppupuolelta mahtavine maisemineen, helteisine kesäpäivineen, mutta ennen kaikkea kaikkine erikoisine ja elävine henkilöhahmoineen vie mennessään lumottuun aikaan.

Minä tietysti koen pientä lukkarinrakkautta ranskalaista maaseutua kohtaan sattuneesta syystä, mutta uskallan väittää tämän kirjan tunnelman vievän mennessään, vaikkei koskaan olisi käynyt Ranskan rajojen sisäpuolella. Eihän Proustin kuvaamaan maaseutua enää sellaisenaan ole olemassa, se on kadonnutta aikaa, mutta taika säilynee sukupolvesta toiseen. Nuoren pojan käsitys suvun eksentrikoista sekä pitkät kävelyn joko Swannin puolelle tai Guermantesin puolelle kylää ovat herkkää ja koukuttavaa luettavaa.

Ensimmäinen osa on myös kuvaus viattomuudesta. Aikuisten jutut ja ihmissuhteet häilyvät jossain ymmärryksen rajamailla. Kaiken keskipisteenä on äiti sekä Proustin rakas mielenmaisema.


Nautinnollista luettavaa

Proustin kieli on kiemuraisuudessaan nautinnollista luettavaa.

"... la demeure que j'avais rebâtie dans les ténèbres était allée rejoindre les demeures entrevues dans le tourbillon du réveil, mise en fuite par ce pâle signe qu'avait tracé audessus des rideaux le doigt levé du jour."

Ajatus aamunkoiton sormen piirtämästä vaaleasta viivasta, joka herättää ja heräämisen myötä kadottaa muistojen unimaailman, johon kertoja on jäänyt vangiksi romaanin verran, on kaunis ja vaikuttava päätös kirjalle.

Myös Proustin kuvaukset puutarhoista, Combrayta ympäröivistä metsistä ja niityistä ovat eläviä ja kauneudessaan houkuttelevia. Combray kuulostaa täydelliseltä kesälomapaikalta, jonne mielelläni lähtisin.

Parhaimmillaan Proust on hiljaisena iltapäivän hetkenä, kun voi istahtaa sohvalle vähän pidemmäksi aikaa ja syventyä rauhassa. Tätä kirjaa ei voi lukea pienissä pätkissä kadottamatta punaista lankaa ja siksi se kai onkin niin rentouttavaa luettavaa. Kun tarina vaatii täydellisen keskittymisen, eivät häiritsevät ajatukset pääse esiin. Työt ja muut tehtävälistat jäävät odottamaan kirjan sulkemista sillä aikaa kun itse vaeltelee ajan poluilla Proustin mukana.

30.7.2017

Ei seksiä, ei rakkautta eikä raakaa väkivaltaa

Silti tai ehkä juuri siksi nämä ovat ilahduttavaa kuunneltavaa. Kunnon perinteistä fantasiaa, jossa maailma rakennetaan huolella ja henkilöhahmot rakentuvat paperitasoa useammista dimensioista.

Taas kerran tuli todettua myös äänikirjojen käytännöllisyys. Jouduin tällä viikolla keskeyttämään lomani ja palaamaan keskelle villiä pyöritystä. Rennot lomapäivät ja pikkuhiljaa tapahtuvat esikoisen rippijuhlavalmistelut vaihtuivat pitkiin työpäiviin ja stressaavaan menoon. Lukeminenkin jäi pahasti paitsioon, mutta äänikirja seurassani sain sentään vähän haukattua happea iltakävelyillä. Samalla ajatukset pääsivät irti työhaasteista, jotka muuten varmaan kävelylläkin olisivat kiertäneet päässä kehää.

Penric oli oivaa seuraa ja hänen seurassaan jäivät projektihaasteet kepeästi kulkevien askelten taakse.



Lois McMaster Bujold : Penric's Demon, Penric and the Shaman 
HelMet Overdrive
Äänikirjan lukijana Grover Gardner 

Penric on matkalla omiin kihlajaisiinsa, kun hän matkalla pysähtyy auttamaan tien reunaan tuupertunutta vanhaa naista. Tämän seuralaiset näyttävät jostain kumman syyst pysyvän naisesta kaukana, mutta Penric istuu naisen vieressä tämän vetäessä viimeisen henkäyksensä - ja saa palkaksi naisen demonin sisäänsä.

Herättyään tajuttomuudesta, Penric tajuaa saaneensa harvinaisen lahjan  tai kirouksen. Nainen oli temppelin näkijä, jonka demoni tuo Penricille uusia taitoja ja kykyjä, mutta samalla myös mahdollisuuden joutua demonin hallitsemaksi pedoksi. Kaiken lisäksi yksi demoni tarkoittaa kahtatoista naista, jotka nyt asuvat Penricin nuoren miehen ruumiissa ja osallistuvat kaikkiin hänen ajatuksiinsa ja toimiinsa.

Penric ja Desdemona -sarjan ensimmäinen osa keskittyy kuvaamaan, miten Penricin sopeutuminen uuteen tilanteeseen etenee ja lisäjännitystä saadaan tietysti muiden suhtautumisesta tavanomaisesta poikkeavaan järjestelyyn. Toisessa osassa Penric on jo edennyt opinnoissaan ja joutuu mukaan etsimään murhaajaksi päätynyttä shamaania pitkin vuoristoteitä. Totuus ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen kuin miksi jahti esiteltiin.

Penricin tarinassa on jännää lumousta. Niissä ei varsinaisesti ole hurjaa toimintaa tai pelottavia petoja, mutta henkilöiden motivaatiot, taustat ja maailmaan kuuluvat jännitteet esitellään mielenkiintoisesti ja tarinaa täydentävästi. Klassista tyyliä hyvin kirjoitettuna. Lisäksi kirjan lukija on juurikin niin hyvä kuin englanninkielisissä äänikirjoissa yleensäkin.

Penric itsessään on kertakaikkisen mukava nuorimies. Pidän näissä kirjoissa myös siitä, että sankari ei päätäpahkaa syöksy taisteluun vaan oikeasti yrittää ymmärtää taustoja ja vaikuttimia. Hän näyttää ystävällisyyden ja huumorin voiman, menettämättä pisaraakaan miehisyydestään. Siitä kai tunnistaakin todella vahvat persoonat myös todellisuudessa. Heille ei ole tarpeellista korostaa omaa olemustaan uholla ja uhkailulla, eikä heidän tarvitse ottaa itseään liian vakakavasti.

Lainasin nämä kaksi ensimmäistä osaa HelMet Overdrive -palvelusta. Äänikirjoja on tehty seuraavistakin osista, joten toivottavasti nekin vielä saapuvat valikoimaan.


24.7.2017

Vanhuuden anatomiaa lempeydellä

Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa 
Kustantajalta kirjamessuilla

Tämän luin osana kesän lukumaratonia. Kirja on helppolukuinen, eikä kamalan pitkä, joten se sopi varsin mainiosti maratonpäivään. Jälkikäteen jäin tosin miettimään, olisiko kuitenkin pitänyt lukea tämä kirja jossain muussa yhteydessä. Kaunis kieli ja mietiskelevä kerronta olisivat ansainneet enemmän makustelua. Toisaalta lukumaratonin aikaan kerkiää lukemaan pidempään putkeen.

Oton tarina tosin on kokoelma pätkiä, joten siinä mielessä kirja olisi ehkä sopinutkin hektisempiin hetkiin. Olisi voinut napata ajatuksen kerrallaan. Niitä nimittäin Oton päähän ilmaantuu paljonkin, onhan hänellä aikaa, eikä elämä muutenkaan ole ihan niin tapahtumakäyhää kuin voisi kuvitella.

Otto viettää leppoisia eläkepäiviä. Hänellä on edelleen työhuoneensa, jonne hän voi vetäytyä pohtimaan maailmanmenoa ja muistelemaan elämänsä tapahtumia, tai ehkä ennemminkin ihmisiä. Tapahtumat tuntuvat aina kietoutuvan yksittäisiin ihmisiin. On Albert, joka on vanhentunut Ottoakin enemmän. Gabriel, joka katosi. Putin, joka uhittelee Krimillä. Yksittäisten ihmisten tavat ja teot vaikuttavat veteen heitetyn kiven renkaiden kaltaisina ympäristöönsä - läheltä ja kaukaa, myös Ottoon.

Pidin kovasti kirjan lempeän ironisesta kuvauksesta Otosta ja hänen vanhenemisestaan. Kaikkia asioita ei enää voi tehdä eikä kroppa muutenkaan enää tottele kuin ennen. Kummasti jo tässä iässä sitä jo osaa kropassaan kuvitella, minne suunta vie. Ajatuksia kuitenkin riittää. Toivon itsekin vanhenevani niin, että kykenen yhtä laajaan pohdintaan maailman tapahtumista, vaikka Otto taitaa samalla kyllä vieraannuttaa itseään lähellä olevista - oli se sitten tarkoituksella tai vain vanhan äreän äijän käpertymistä itseensä.

Myös kieli, jolla ajatukset ilmaistaan on kiehtovan kaunista. Olen huono ottamaan sitaatteja, se kai on blogissa todettu jo moneen kertaan. Tästä kirjasta kuitenkin luin peräti videolle kappaleen, joka minusta kauniisti kiteytti ajatuksen kirjailijana olemisesta.


23.7.2017

Kirjabloggaajan kesäaakkoset V-Ö

Vielä kerran eli aakkoset loppuun. Onneksi kesää on sentään vielä jäljellä, vaikka joudunkin näköjään keskeyttämään lomani ja palaamaan toimistolle välillä ainakin viikoksi. Aina joskus, tulee sellaisia tilanteita, joille kukaan ei mahda mitään.

Ollaan sentään käyty piknikillä mutamaankin kertaan, vaikka rantaelämä taitaakin jäädä ensi kesään. Ei vaan ole tarpeeksi lämmin. Varsinkin tuuli menee läpi kaikesta vaatetuksesta.

V= Viileä. Vaara. 

Viileä niin kuin tämä kesä - aika selvä assosiatio ylläolevasta..

Vaaran tuntua taas täytyy aina löytyä jossain kohtaa kirjaa. Ilman sitä käy lukeminen jossain kohtaa tylsäksi. Vaara voi kirjassa olla fyysinen tai tunteisiin liittyvä, mutta jännite pitää tarinan kasassa ja mielenkiinnon yllä.

Tosielämässä olen oikeastaan aika turvallisuushakuinen.


X= Aarrekartan X 

Kun isommat pojat olivat pieniä, tein heille muutamaan kertaan aarrekartan ja vihjeitä. Siinä he sitten juoksivat innosta puhkuen ympäri mökkitonttia etsimässä suklaakolikkoaarretta.

Merirosvot ovat muutenkin olleet aina mielenkiintoisia. Nuorena taisi tulla luettua useampikin aiheeseen liittyvä kirja. Niistä tosin muistan nimeltä vain seikkailuromaanin Merten villikissa, jossa päähenkilönä oli naismerirosvokapteeni, ja jonka eroottiset kohtaukset olivat nuorelle tytölle jännän värisyttäviä. En tiedä uskaltaisinko enää kirjaa edes lukea, sillä en ole ihan varma teoksen kirjallisista ansioista ja saattaisivat samat kohtaukset ennemminkin hymyilyttää.


Y= yksin vai yhteisöllisesti ? 

En oikeastaan koskaan ole yksin. Välillä kaipaisin ympärilleni rauhaa ja mahdollisuutta tehdä vain omia juttuja, mutta tällaista tämä elämä nyt on. Ehkä sitten eläkkeellä ja lasten lennettyä pesästä.

En kuitenkaan viihdy kauan yksinäni, vaan jossain kohtaa pitää päästä tapaamaan ihmisiä. Siksi en voisi tehdä työtä pelkästään kotitoimistolta. Bloggaamisessakin parasta on yhteisöllisyys. Yksinäni en varmastikaan olisi jaksanut näin montaa vuotta.

Lukeminen on tavallaan yksinäistä hommaa, mutta kirjoista puhuminen nostaa lukukokemuksenkin ihan uudelle tasolle. Siksi kai lukupiirit ja erilaiset kirjoihin liittyvät some-ryhmät ovat niin suosittuja. On ihan mahtavaa, miten kirjoista kiinnostuneet pääsevät nykyään keskustelemaan lempiaiheestaan, vaikka lähipiirii ei lukemisesta olisikaan innostunut.


Z= ZZZZZZ - Nukuttaisko? 

Huomaa, että on loma. H-kirjaimesta löytyi huiliminen, zetan kohdalla mennään sarjakuvamaailman unisymboliin.

En nykyään koskaan nuku tarpeeksi, vaikkeivat lapset enää valvotakaan. Jollen työstressin takia heräile yöllä tai matkan vuoksi nouse kukonlaulun aikaan, onnistun lyhentämään uniaikaani kirjoilla. Illat venyvät hyvän kirjan parissa ihan huomaamattani, varsinkin kun päiväsaikaan en välttämättä ehdi kirjaan edes tarttua. Lukemisen suhteen minulla ei ole minkäänlaista itsekuria. "Vielä yksi sivu - vielä yksi luku"

Kuulostaako tutulta?

Äänikirjojen kanssa onnistuu nukahtaminen helpommin. Torkku-aika päälle ja puolen tunnin päästä olen päässyt tilaan, jossa tarinan katketessa en enää jaksakaan nostaa kättä puhelimelle.


Å= Åbo eli Mistä olen kotoisin? 

Tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä. Kotikaupunkini, jonne on kiva mennä käymään, mutten usko koskaan muuttavani sinne takaisin, tai mistä sitä tietää.

Turkuun liittyviä romaaneja on kiva lukea - useimmiten tartun historiallisiin. Äkkiseltään tulevat mieleen esim. Jyrki Heinon mahtavat dekkarit Kellari, Kello ja Kelmit sekä Mike Pohjolan melkein hulvaton 1827.  Monta muutakin toki löytyy.


Ä= Äitiys. Ääni. Miten äitiys ja ääni liittyvät toisiinsa? 

Kolmen pojan perheessä ääni on jatkuvaa, kovaa ja välillä agressiivista. Osaksi tämä tietysti johtuu siitä, että meillä ollaan puheliaita ja temperamenttisia - se latinoveri nääs, vaikken minä kyllä taida olla tämän huushollin hiljaisin huolimatta hämäläisestä perimästä. Osaksi syynä taitaa olla myös jatkuvasti jossain muodossa kaikuva musiikki. Jollei esikoinen soita (sähkö)rumpujaan, soi jonkun puhelimesta jotain tai vähintäänkin kuopus laulaa leikeissään.

Kaikkeen kuitenkin tottuu. Minun tiedetään nukahtaneen sohvalle keskellä hulabaloota ja pojat väittävät minun uppoavan kirjoihin niin, että pitää tulla tönimään huomiota saadakseen.


Ö= Örkki. 

Kun nuorena luin Hobitin ja Taru sormusten herrasta, olin mennyttä. Sen jälkeen fantasia on kuulunut vakiolukemistooni eri muodoissaan. Jokin aika sitten palasin Keski-Maahan äänikirjamuodossa. Ehdottoman suositeltavaa!

Kunnon (fantasia)kirjassa on aina jonkinlaisia örkkejä. Selliaisia vähän tyhmiä,mutta ilkeitä ja vaarallisia, jotka metsästävät ryhmässä. Toisinaan ne ovat omituisia otuksia, toisinaan ihmishahmoisia. Reaalimaailmassa en onnekseni ole tainnut tosiörkkeihin törmätä, mutta tiedän niitäkin olevan olemassa.


Siinä nuo nyt olivat. Näitä oli kiva kirjoitella, toivottavasti tykkäsitte lukea. Muistattehan myös muut aakkoset ja muut niitä kirjaavat, joita löytyy aiemmista postauksista. 

Lisää kesäaakkosia: 
Mitä luimme kerran 
Aukeamia


22.7.2017

Postia kustantajalta: Kun jää pettää alta

Aina joskus postiluukusta kolahtaa yllätyskirje kustantajalta, tai en minä nyt tiedä, voiko tässä enää oikein kirjeestä puhua, ihan kirja tuo on - ilman mitään kuoria. Yllätyksellisen postilähetyksestä tekee se, etten ole kyseistä kirjaa arvostelukappaleena pyytänyt, sekä se, että ne ovat tulleet tähän mennessä joka kerta ihan priimakunnossa. Postista voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin nämä kirjat ovat päätyneet eteisen lattialle suorin sivuin.

Onneksi näitä yllätyskirjoja ei tule kauhean usein, sillä ne eivät aina välttämättä osu kohdilleen ja jäävät lukematta tai ainakin pitkäksi aikaa lukupinoon. Se taas aiheuttaa tunnollisessa kirjabloggaajassa pientä ahdistusta, vaikka olenkin päättänyt, että varmasti kirjoitan pyytämistäni, muista sitten jos sopivasti sattuu. Aina joskus sitten isku on täsmällinen ja osuu ihan kohdilleen. Tällä kertaa kävi niin. Kesälomaa odotellessa oli uutuustrilleri oikein paikallaan.


Camilla Grebe: Kun jää pettää alta 
Yllätyspaketti kustantajalta 

Olen viime aikoina jättänyt aika paljon uusia dekkareita ja trillereitä lukematta ihan sen takia, etten jaksa niiden raakuutta tai sitä, miten uhri on nykyään  miltei aina joko nuori nainen tai lapsi. Tämäkään kirja ei sinänsä tee poikkeusta trendiin, sillä alussa löytyy hienostotalosta murhattu nuori nainen, jonka pää on irrotettu ja aseteltu katsomaan ovelle päin. Tarinan kulku sitten on onneksi vähän vähemmän raaka ja juoni siirtyy enemmän psykologiselle tasolle.

Päähenkilö Emma on töissä vaatekaupassa ja rakastunut koko ketjun johtajaan Jesperiin. Jostain syystä suhdetta on salailtava ja sitten Jesper katoaa. Etsiessään vastausta miehen katoamiseen, Emma avaa vähitellen tarinaa, jossa ihmiset lopulta ovatkin jotain ihan muuta kuin kuvittelisi.

Pidin kiemuraisesta juonesta ja vaihtelevasta kerrontatavasta. Puolivälissä kirjaa aloin aavistamaan mahdollista lopputulosta, mutta tarina piti lukea loppuun, jotta saisi vahvistuksen eli varma ei voinut olla missään kohtaa. Tapahtumat avautuivat useammasta näkökulmasta, mikä kummasti auttoi mielenkiinnon ylläpitoa.

Poliisit ovat kirjassa perinteiseen tapaan täynnä kaikenmoisia omia ongelmia. Rikospoliisi Peter Lindgren saa avukseen konsultoivan psykologin, jolla on juuri diagnosoitu muistisairaus. Tilannetta ei helpota yhteinen historia ja vaikeat ihmissuhteet. Poliisivoimien henkilökohtaisen elämän repostelu taitaa olla nykyään dekkareissa jostain syystä pakollista. Välillä se häiritsee, mutta tässä kirjassa inhimilliset (ja ehkä vähän normaaliakin omituisemmat) henkilöhahot oikeastaan toivat tarinaan ihan omanlaistaan syvyyttä.

Kun jää pettää alta osui siis lukulistallani oikein hyvin dekkarinmenevään aukkoon. Kaiken lisäksi kirja on hyvin kirjoitettu, sujuvasti luettava ja oman genrensä mallikelpoinen edustaja. Oikein passeli kesäkirjojen lukulistalle. Positiivisen lukukokemuksen perusteella voisin ehkä ottaa jonkun toisenkin uudemman dekkarin vielä lukukokeiluun ennen loman loppua.

p.s. tämän kirjan kohdalla kustantaja järjesti tempauksen : Kirjabloggaajien yhteisisku 20.7.2017 klo 10, jonka aikana 10 kirjabloggaajaa julkaisi ajatuksiaan romaanista samaan aikaan. Blogikierroksen voi aloittaa vaikka Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogista. 

21.7.2017

Kesähuveja eli piknik ja sen cake


Kesä ja aurinko, silloin kun se välillä suvaitsee näyttäytyä, tarkoittavat meidän perheessämme piknik-kautta. Emme välttämättä ole niinkään rantaihmisiä. Meillä pitää oikeasti olla lämmin ennen kuin hiekka houkuttaa, vaikka kiva rantapaikka löytyykin ihan kävelymatkan päästä kotoa. Sen sijaan lounaan siirtyminen piknik-matoille lähipuiston nurmikolle... se toimii. 

Tänään aamulla näytti aurinko edes jotenkin näyttäytyvän, joten sekoitin nopeasti piknik caken ainekset ja lykkäsin uuniin. Niinpä saimme lämpimän herkun mukaamme. 

Suolaiset caket ovat kai piknik-ruokia sieltä helpoimmasta päästä. Tekeminen vaatii lähinnä sekoittamista ja mielikuvitusta sattumien suhteen. Kuljetus käy paketissa ja syöminenkin ihan sormin. Kaveriksi vaan kasviksia ja hedelmiä ja onnistunut piknik on taattu.  Siivutusveitsi kannattaa muistaa, vaikka kyllähän tuo taittamallakin hajoaa. 




Piknik Cake Pekoni-paprika-feta-sattumilla
(Tämä riitti yhteen piknik-herkutteluun meidän poppoollamme)

1pkt pekonia
puolikas iso punainen paprika pieninä kuutioina
pari kourallista fetakuutioita
persiljaa
hyppysellinen chilijauhetta (d'Espelette)

3 kananmunaa
1dl maitoa
2dl jauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1dl rypsiöljyä
suolaa, pippuria

Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Leikkaa pekoni paloiksi ja ruskista niitä vähän aikaa pannulla pienessä öljytilkassa.

Sekoita kananmunat, maito, jauhot, leivinjauhe ja öljy keskenään taikinaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita joukkoon 2/3 pekonista  paprikakuutiot, 2/3 fetakuutioista, persilja ja hiukan chilijauhetta. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada voideltuun (tai leivinpaperilla vuorattuun / silikoniseen) leipävuokaan. Ripottele päälle loput pekonista ja juustosta.

Laita uuniin ja kypsennä 45minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa/nosta pois vuoasta. Tarjoile haaleana tai kylmänä. Kakun voi valmistaa jo edellisenä päivänä, mutta jääkaapissa rakenteesta tulee tiiviimpää ja vähemmän "kakkumaista".