14.10.2017

Onnellinen pieni mies ja Onnellinen prinssi

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Minä pelkään nukkeja. Siis sellaisia vanhanaikaisia nukketeatterinukkeja, joista minulle lähinnä tulevat mieleen painajaiset tai Pinokkio. Pelko on  perinnöllistä. Myöskään omat poikani eivät perinteistä nukketeatteria varsinaisesti fanita.

MUTTA... Nukketeatteri Sytkyt hoitaa homman niin ihanan lempeästi ja hauskan interaktiivisesti, että Muumien jättämän ihanan muiston myöta halusimme Toton kanssa katsomaan myös Kansallisteatterin tämän syksyn nukketeatteriensi-illan eli tänään oli vuorossa Onnellinen prinssi.

Onnellinen prinssi on Oscar Wilden klassikkosatu pääskysen kanssa ystävystyvästä prinssipatsaasta. Tarina kertoo auttamisesta, luopumisesta ja siitä, miten muita auttanut saa apua sitä tarvitessaan.

Teatteriesitys on tarkoitettu 2-7 vuotiaille ja kestää puoli tuntia. Se on juuri sopiva aika pienemmillekin katsojille, sillä teatterielämys alkaa jo lämpiön portailta. Lapset istuivat paikoillaan, rakensivat pesää ja osallistuivat teatterin tekemiseen. Itse asiassa Toto oli kaikkein eniten innoissaan juuri tuosta osiosta. Ihanasti myös tunne jatkui koko näytelmän ajan.  


"Me pääsimme mukaan teatteriin ja esiinnyimme. Te aikuiset olitte sitten yleisönä penkeillä"

Nukketeatteri Sytkyt hyödyntää kivasti sekä nukkemestarin olemusta, että sitten pehmoleluja tai lavasteita tarinankuljetuksessa. Aikuisena sitä jo osaa arvostaa, että lavan (pöydän) päälle rakennettu kaupunki ja patsas taipuvat tarinan elävöittämiseen ilman sen kummempia kommervenkkejä. 

Vietimme siis mukavan puolituntisen. Itse asiassa Toton ikäisille eskarilaisille olisi tarina voinut olla pidempikin. Uppoutuminen ja eläytyminen olivat ilmeisiä. Tämä on jotain ihan muuta kuin Ninjagot tai muut vauhdikkaat piirretyt. Elämys on vahvempi ja silmät loistavat kirkkaammin. Se on sitä teatterin taikaa, jota haluan myös lapsilleni kokemuksena tarjota.


Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

10.10.2017

Ruokaa purkeista ja putkiloista


Tiistai-ilta ja kiire sinne ja tänne. Vettä ropisee niskaan ja mieli tekee kuumaa keittoa. Kokkausta puolestaan ei tee mieli aloittaa, varsinkaan mitään leikkuulaudan ja hellan viereen sitovaa. Silloin ovat purkit ja putkilot omiaan. Niillä saa hilpeän futuristisen olon kokkaukseen. Ihan kuin oltaisiin avaruusasemalla ja ulkona olisi autiota ja mustaa. Mustaa tietysti onkin näillä keleillä ja vuodenajalla.

Täytyy myöntää, että ajatuksena vähän vierastan yrttituubeja. Veitsi ja leikkulauta toimivat ja juurihan tulin hankkineeksi sen pienen yrttisilppurinkin. Kaikkea uutta on kuitenkin kiva kokeilla, joten totta kai otin Santa Marian uudet keittiön aputuubit kokeiluun, kun niitä kerran tarjottiin.

Toistaiseksi olen kokeillut valkosipulia ja oreganoa. Ainakin minusta maku tuntuu "aidolta", itse asiassa yllätyin sen suhteen positiivisesti.

Ja syntyihän se tomaattikeitto ihan uskomattoman nopeasti kattilaan poreilemaan. Hyvin sain kattilan hellalle ja ehdin ajoissa sateeseen tarpoen hakemaan poikaa taidekerhostaan.


Tiistain tomaattikeitto 

2 sipulia
loraus oliiviöljyä
2 prk Mutti-tomaatteja
1tl Santa Maria valkosipulimurskaa
1tl Santa Maria oreganoa
vettä
1 kasvisfondikuutio
loraus kuohukermaa

Kuori ja leikkaa sipulit palasiksi. Laita sipuli kattilaan oliiviöljyn kanssa kuullottumaan muutamaksi minuutiksi.
Kaada joukkoon tomaattipurkit sekä vielä 2 purkillista vettä. Näin saat purkitkin huuhdeltua. Sekoita joukkoon valkosipuli ja oregano.

Anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia ja lisää fondikuutio. Kuumenna ja sekoita. Maista suola ja lisää tarvittaessa.

Surauta tehosekoittimessa sileäksi (tai sauvasekoittimella).

Lorata joukkoon vielä kermaa ja kuumenna. Voit lorauttaa kulhoihin tipan kermaa vielä pöydässä tai vaikka rouhia hieman pippuria.

Tarjoile vaikka kinkku-tomaatti uunileipien kera.


9.10.2017

Kangastus 38

Minulla on ollut Kjell Westön kirjoihin vähän sellainen hassu suhde. Niin monet niistä intoilevat, että aina aloittaessani toivon pitäväni minäkin, tai edes pääseväni loppuun. Huonostihan siinä on useimmiten käynyt, mutta tiedättekö mitä ? Nyt löytyi kirja, jonka luin loppuun ja josta pidin erittän paljon - ja jonka on kirjoittanut Kjell Westö!

kuva Otava
Kjell Westö: Kangastus 38 
HelMet / Ellibs sähkökirjalaina 

Claes Thune on entinen diplomaatti ja nykyinen lakimies, joka pyristelee inhottavan alemmuudentunteen kourissa. Vaimo lähti parhaan ystävän mukaan, lakifirma menestyy vain kohtalaisesti ja äitikin pitää puolittaisena epäonnistujana. Kaiken lisäksi maailma on tulossa hulluksi. Liberaalien ajatusten julkaisemisesta joutuu hakatuksi. Valtakunnat tasapainoilevat sodan reunalla ja Hitler laajentaa Saksan rajoja. Äärioikeisto nostaa profiiliaan Suomessakin.

Tasapainoa kaaokseen tuntuu tuovan Thunen palkkaama konttoristi rouva Wiik. Aina tehokas, aina korrekti rouva Wiik houkuttaa Thunea laajentamaan horisonttiaan. Rouva Wiikillä on kuitenkin salaisuus. Tuhoava, murskaava salaisuus, joka nousee pintaan samalla kun mies hänen menneisyydestään astuu mukaan Thunen keskiviikkokerhon illanviettoon.

Westö kuvaa murroksen rajoilla keikkuvaa maailmaa vähäeleisesti ihmisten ja heidän kokemustensa kautta. Sisällissodan haavat eivät ole vieläkään täysin umpeutuneet ja luokkarajojen rikkominen tuntuu mahdottomalta. Kaiken lisäksi äärioikeiston teesit rodusta ja arjalaisesta yli-ihmisestä alkavat vaikuttamaan jo tavallistenkin ihmisten elämään.

Henkilöhahmot tarinassa nostavat aatteiden ristiriidat elävinä näkyviin näennäisesti arkisten ja viattomien tapahtumien kautta. Tapahtumia ei kuvata tapahtumina, kliinisesti sivusta katsoen, vaan ne koetaan ja tunnetaan henkilöhahmojen ajatusten ja muistojen kautta. Kerrontatapa osoittautui ainakin minun kohdallani koukuttavaksi ja vaikuttavaksi.

Thune on hahmona inhimillinen. Hän haluaa hyvää, mutta pelkää astua pois mukavuusalueeltaan. Laajentaessaan kokemuspiiriään hän kokee asettavansa itsensä alttiiksi (ja tietysti niin myös tekeekin), eikä oikein tiedä oliko uskallus hyvästä vai pahasta. Thune haluaa hyvää, mutta maailma näyttää kasvojensa nurjaa puolta etuoikeuksiin tottuneelle.

Rouva Wiik on mielenkiintoinen ja aika surullinen hahmo. Pinnan alla vyöryvät pelot ja syyllisyys pikkuveljen vuoksi. Ihan kaikesta ei ole mahdollistä päästä irti, vaikka miten olisi rakentanut säntillisyyden kuorta ympärilleen. Yllättävä kohtaaminen voi murtaa suojan ja romahduttaa kulissien takaiset rakenteet.

Kahden päähenkilön välinen dynamiikka ja jännite pitää romaanin elossa. Muut henkilöt edustavat tarinassa paitsi itseään, myös aikakauden suuntauksia ja arkkityyppejä. Silti heistä löytyy paitsi pinnan kuva, myös sisältä särkynyt peili. Toisinaan säröt nostavat rikkonaisuuden kaikkien näkyville ja tie vie mielisairaalaan, mutta suurin osa pysyttelee valitsemassaan roolissa.

Lisäksi aikakausi on mielenkiintoinen ja sen kuvaus on aika pelottavakin. Vaikka kirjan tarina sijoittuu vuoteen 1938, kuulostavat sen esittelemät ajatukset yllättävän tutuilta. Ei tarvitse kuin lukea sanomalehtiä tai varsinkin somea, niin vastaavat teesit hyppäävät silmille tavalla tai toisella. Tämän olen todennut viime aikoina useammankin sotaa edeltävään aikaan sijoittuvan kirjan kohdalla. Ehkä siksikin juuri tämä Westön kirja kolahti. Siis sen lisäksi, että hän osaa oikeasti kirjoittaa.

Kansallisteatterissa esitetään tänä syksynä Kangastus 38 -romaaniin perustuvaa näytelmää. Kyllä sekin varmaan pitäisi mennä katsomaan, kun kerran kirjastakin pidin näin kovasti.

8.10.2017

Silppuri kapinegalleriaan tuunatulla Vichyssoisella...

Päätin tässä pikkuhiljaa herätellä taas henkiin ammoisina aikoina kirjoittamaani "kuukauden kapine"- sarjaa. Vähän tosin pähkäilen tuon nimen kanssa. Huomaan nimittäin testatessa siirtyneeni aika monessa kohtaa kokeilemaan palvelua ilman varsinaista fyysistä tuotetta. No, katsotaan. Ehkä pitäisi puhua vain "Galleriasta" tai "Testissä" tai... olisko hyviä ehdotuksia?



Tällä kertaa testasin Tupperikutsuillani tilaamaani pikkusilppuria. Kolmella terällä varustettu käspelillä pyöritettävä silppuri on osoittautunut helmeksi silpulia silputessa ja toivottomaksi kovettuneen leivän kohdalla. Paras käyttö tähän mennessä on kuitenkin ollut tämän päivän soppatuunauksen tomaatti-basilikaseos. Silppuaminen ja sekoitus kävi helposti ja nopeasti narusta vetämällä.

Loppupäätelmäksi siis sanottakoon, että tätä tulee varmasti käytettyä pienempien määrien silppuamisessa, kun kyseessä ovat kasvikset tai yrtit, mutta todennäköisesti vain silloin, kun tarkoituksena on tehdä jokin tällainen soosi tai salsa. Isompiin määriin on pieni tehosekoitin ja pelkkään maustesilppuamiseen ovat leikkuulauta ja veitsi edelleen parhaimmat. Homma hoituu muun leikkaamisen ohella ilman lisätiskiä.

Hauska ja ihan hyödyllinen hankinta kuitenkin.

Tomaattia, basilikaa, hitusen valkosipulia ja suolaa sisältävä seos muuten toi mukavasti raikkautta ja happoa peruna-purjokeiton hienostuneeseen makuun. Vichyssoise-keitto on hyvää sellaisenaankin, mutta välillä sitä kaipaa pientä piristystä.



Vichyssoise 

1 purjo
1 keltasipuli
1rkl voita ja loraus oliiviöljyä
4 jauhoista perunaa
1l kana- tai kasvislientä (fondikuutiosta)
ripaus suolaa
(pasta rossa mausteseosta myllystä)
1dl kuohukermaa

Yleensä kermaa ja maitoa laitetaan vähän enemmän, mutta minä halusin mahdollisimman paljon perunan ja purjon makua korostavan keiton.

Leikkaa purjo ja silpuli silpuksi sekä peruna pieniksi paloiksi. Sulata voi oliiviöljyn kanssa kattilassa. Kaada purjo ja sipuli kattilaan ja kuullota. Voit laittaa pienen ripauksen suolaa.

Lisää perunapalat ja liemi. Keitä hiljalleen poreillen puolisen tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Pyöräytä keitto tehosekoittimessa sileäksi ja laita takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon kerma. Kuumenna vielä keittämättä ja tarjoile.

Seuraksi hyvää leipää (kuvassa juurisämpylä) ja sekaan lusikallinen tomaattisoosia, jos siltä tuntuu.
Hyvin käy kevyemmäksi sunnuntailounaaksi.

7.10.2017

Mestari ja Margarita

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista


No vihdoinkin!

"Kuukauden teatteri"-haasteeni on voinut lievästi sanottuna pahoin tänä vuonna, mutta nyt lähti putki päälle. Tässä kuussa käyn teatterissa peräti kolmesti!

Putken aloittaa Mihail Bulgakovin mestariteokseen perustuva Mestari ja Margarita. Tykkäsin klassikkohaastetta varten lukemastani kirjasta sen runsauden vuoksi. Teatteriesityksestä tykkäsin sen runsauden ansiosta ja osittain siitä huolimatta.

Rohkeutta, hulluutta ja kirkkaita valoja

Bulgakovin mestariteoksen sovittaminen näyttämölle vaatii sekä rohkeutta että vähän hulluutta. Kirja vilisee teemoja, ihmisiä, tapahtumia ja mitä kummallisempia viittauksia. Väliaikansa kanssa 2,5h kestävä näytelmä ei millään voi esittää kaikkea, on pakko valita.

Vaikka Mestari ja Margarita suoraviivaistaa kirjan sisältöä, tuntui ensimmäinen puolisko ennen väliaikaa turhankin pitkältä. Tarinaa rakennettiin hartaasti ja huolella, mikä oli tietysti kirjaa tuntemattomille melkein välttämätöntä, mutta hivenen mietimme seuralaiseni kanssa kaikkien keskustelujen ja viittausten välttämättömyyttä. Samoin jotkut kohtaukset (esim. runoilija Bezdomnyin juoksu kaupungin halki) olisi voinut tiivistää. Runsautta toki riitti elementeissä keskustelujen lisäksi, mutta ensi mielenkiinnon jälkeen ne eivät täysin riittäneet pitämään vauhtia yllä vaikka monista kovasti pidinkin. Väliajan jälkeen tahti kiihtyi ja tarina sai kiinni Bulgakovin hengästyttävästä vauhdista. Lavalla pyöritettiin niin näyttelijöitä, värejä, valoja kuin nukkejakin.

Jo Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen kertoi meille bloggaajille näytelmän yhdistävän sekä eläviä näyttelijöitä että nukketeatterin elementtejä. Näiden lisäksi haluan nostaa tarinan kuljettamisen kannalta olennaisina esiin myös lavasteet ja valot. Tavaroita ei lavalla ole paljonkaan, mutta ne ovat monikäyttöisiä ja vaikuttavia. Pilatuksen pylväät luovat illuusion palatsista, joka melkein leijuu näyttämön yllä.

Valoihin ja videoihin rakastuin. Varsinkin aivan alun raitiovaunu ja lopun ilottelu väreillä ja heijastuksilla olivat mahtavaa katsottavaa. Pietu Pietiäinen oli mukana suunnittelemassa myös minua suunnattomasti ihastuttanutta Mahdolliset maailmat - näytelmää. Mestari ja Margarita on vähintään samalla tasolla. Kertakaikkisen upeaa katsottavaa.

Kuva: Kansallisteatteri 


Rakkaustarina 

Bloggariklubilla Anne Rautiainen myös ihmetteli ääneen, miksi kirjan nimen suomennos nostaa pääosaan Saatanan, vaikka kaikkialla muualla keskeisenä teemana on nimeä myöten Mestarin ja Margaritan rakkaustarina. Samaa jäin minäkin miettimään. Mitenköhän paljon nimi ohjaa lukijan/katsojan fokusta. Seurataanko Saatanaa vai rakastavaisia?

Näytelmän nimi siis jo kertoo, mihin teemaan ohjaaja on punaisena lankana tarttunut. Toki esillä ovat myös viittaukset uskontoon ja Neuvostoliiton kulttuurille luomiin rajoituksiin, mutta Margaritan taistelu välillä vähän nahjusmaisen Mestarin ja rakkauden puolesta on näytelmän suurin voima ja jättää Saatanankin varjoonsa, vaikka tämä vaikuttava hahmo onkin.

Tosin pimeyden herran seurue vastaa ehkä kaikkein parhaiten mieleenpainuvista hahmoista. Hella-vampyyrin nauru jää vainoamaan öisiä painajaisia ja Begemot-kissa kirvoittaa naurahduksen vielä näytelmän loppumisen jälkeenkin. Kaikki näyttelijät ovat taitavia, niin kuin Kansallisteatterin lavalla aina.

Kuva: Kansallisteatteri 

Ehdottomasti katsomisen arvoinen 

Minä odotin tätä teatteri-iltaa miltei malttamattomana. Olin utelias näkemään jo etukäteen mainitut runsaat elementit, sekä sen, miten massiivisen runsaasta tarinasta on saatu katsojansa vangitseva teatteriesitys. En pettynyt.

Kirjaa lukemattoman katsojan yli näytelmä voi välillä vyöryä osin käsittämättömänä, mutta silti runsaana ja kiinnostavana (vapaa tulkintani seuralaisen kuvauksesta kokemuksestaan). Kirjan lukenut voi jäädä nauttimaan yksityiskohdistakin. Molemmille näytelmä on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista 

3.10.2017

Maukasta lohturuokaa



Kyllä, minä olen täysin teeveytytnyt. Tämäkin kuukauden keittokirja on ihan suoraan telkkariohjelmasta bongattu, vaikka miten olisi vanha tuttu tekijänä.

Telkkarista nimittäin tulee huomattavasti vähemmän ruokaohjelmia kuin vielä muutama vuosi sitten. Jokin aika sitten bongasin kuitenkin sarjan, jota en aiemmin ollut edes nähnyt. Jamie Oliver siinä tuttuun tyyliinsä heitteli aineksista kasaan mieltä ja suuta miellyttäviä herkkuja.

Oli piristävää katsoa vaihteeksi jotain muuta kuin pikaista valmistumista tai kalorien vähyyttä tai muuten terveystrendiä seuraavaa kokkausta. Nam! Neljännen muistiin kirjoitetun reseptin kohdalla totesin, että pääsen helpommalla tilaamalla kirjan kotiin.

Päädyin Amazoniin yksinkertaisesti sen takia, että sain suomalaisen nettikaupan kirjahinnalla (sama englanninkielinen) sieltä kaksi. Ei ihme, että suomalaiset kaupat kokevat kansainvälisen kilpailun uhkaavana.



Jamie Oliver: Jamie's Comfort Food 
Oma ostos Amazonilta 

Kirja oli ensin pienoinen pettymys. Jotenkin se ei heti ensimmäiseltä sivulta hehkunutkaan sitä ihanan kesäistä ja rentoa meininkiä tv-kokin tiluksilta. Kuvatkin ovat vähän himmeitä (taitaa olla kierrätyspaperia, mikä tietysti sinänsä on hyvä juttu).

Vähän aikaa selattuani aloin kuitenkin pääsemään pinnan alle ja löysin saman viehätyksen kuin tv-sarjassa. Asiaa auttoivat jo sarjasta bongaamani herkut, joiden reseptejä lukemalla saatoin mielessäni nähdä herran itsensä selittämässä, mutta kokeiluun päätyi itse asiassa ensimmäiseksi resepti tv:n ulkopuolelta.

Monia muitakin todennäköisesti kokeiluun päätyviä reseptejä kirjasta löytyy, vaikka onhan se toki osittain vähän turhankin englantilainen. Joitain reseptejä ei vain oikeasti tee mieli, johtuen varmaan omista lohturuokareferensseistä... (rupikonnat taikinassa eivät houkuttele edelleenkään, vaikka niihin on vuosien varrella törmännyt useammankin kerran).

Kaikkiaan siis ihan hauska selattava ja kokattava kirja. Reseptit Jamie-laatua eli varsin käytettäviä vaikka sitten oman kaapin mukaan soveltaen. Paksuuttakin kirjalla on sen verran, että varmasti löytyy jokaiselle jotain kokeiltavaa.

.
Tämän reseptin suosikkiosuudeksi osoittautui inkiväärisalsa - se sopii kaikkeen mahdolliseen pieneksi raikastukseksi!

Riisiä ja jotain vihreää lisukkeeksi niin hyvin menee :-)

Black Cod

4*150g turskan selkäfilepaloja

Marinadi:
4rkl hunajaa (minulla loppui hunaja kesken ja jatkoin palmusokerilla)
3rkl misotahnaa
3rkl soijakastiketta
2rkl sakea (minä laitoin sherryä vähän enemmän ja hyvin toimi) 
1rkl riisietikkaa
1tl (!) huom. siis vähemmän kuin muita seesamiöljyä

Sekoita marinadin ainekset ja kieritä kalafileet siinä. Laita kannelliseen rasiaan jääkaappiin vaikka yön yli.

Kun valmistat ateriaa, laita riisi kypsymään paketin ohjeiden mukaisesti (tai basmatiriisi kannen alla 1osa riisia + 2 osaa vettä hiljaisella tulella, kunnes kypsää)

Pikkelssi :
Tähän olisi kuulunut laittaa mm. retiisejä, mutta niitähän ei tietenkään käsiin sattunut. Näin tehtiin ja osoittautui vallan mainioksi.

4 kevätsipulia silputtuna 
puolikas punainen chili silputtuna
2rkl sushi-inkivääriä hienonnettuna + 4rkl sen nestettä
1rkl valkoviinietikkaa 
pieni nippu korianterin varsia silputtuna (lehdet tarjoiluun!)

Pikkelssi vain sekoitettiiin ja annettiin olla sen aikaa, kun riisi ja kala kypsyivät.

Laita uuni lämpenemään 240 asteeseen ja pistä kalafileet marinadeineen uunipannulle.
Anna kalan kypsyä kuumassa uunissa. Jamie sanoo, että 5min, mutta meillä taisi olla sen verran mahtavan kokoiset kalafileet, että annoin olla melkein 15. Minä myös pidän kalastani silleen aikalailla läpikypsänä, mikä ei kuulemma ole ollenkaan taiteen sääntöjen mukaista, mutta minkäs teet? Makuasia.

Tarjoile ja nauti. Loput voi seuraavana päivänä syödä oman maun mukaisessa kala-riisi-muna -pannupaistoksessa.

1.10.2017

Tunnustus, kirjoja ja yksi lemppari alkuruoka

Syksy taitaa olla tullut nyt ihan oikeasti. Vaikka tällä viikolla on aurinko luonut miltei kesäisen illuusion, ei tarvitse kuin olla ulkona hitusen illemmalla niin koleus jo hiipii iholle. Kaunista on. Silmä lepää jo olohuoneen ikkunasta omalle pihalle katsoessa, puhumattakaan ruskan alusta rantaraitilla.


Syksyn eteneminen näkyy myös työtahdin kiihtymisenä. Kaikki ovat viimeinkin palanneet kesälomilta, niin kollegat kuin asiakkaat. Projekteja aloitetaan, toiset etenevät kriittiseen vaiheeseen. Kiire lisääntyy.

Kiire taitaa näkyä minulla myös lukemisessa. Liekö pientä stressiä ilmassa, kun edelleen hypin kirjasta kirjaan eikä mistään meinaa tulla valmista. Olen kyllä lukenut, mutta luettujen lista näyttää vain 9 kirjan verran syyskuulle.


Tunnustus

Toisaalta, minun pitää myös tunnustaa jotain. Olen jäänyt koukkuun. Istun iltaisin luvattoman pitkään isännän kanssa television edessä ja seuraan sodan etenemistä Westerosissa ja sen ympäristössä. Game of Thrones on meillä edennyt jo seitsemänteen kauteen. Vanhemmilla siis - esikoinen jumittui jonnekin viidenteen, vaikka hänen vuokseen HBO hankittiin.

Sinänsä huvittavaa, että minä taasen en millään jaksanut katsoa ensimmäisiä kausia. Vasta neljännen kohdalla huomasin jääväni kiinni televisioon ohi kulkiessani (isäntä katsoi alusta saakka). Jotenkin päästiin yli seksistä ja sodasta siinä kohdin. Pääosaan nousivat henkilöt ja tarina.


Luettuja 

Kuukauden parhaaksi luettavaksi taitaa nousta Pasi Ilmarin Jääskeläisen Väärän kissan päivä. Kirjailija palasi tyylillisesti juurilleen, mutta kompaktimmin ja juonella taituroiden.

Kissat valtasivat kuukauden muutenkin. Osuuskumman Varjoisilta kujilta novellikokoelma- oli täynnä toinen toistaan vaikuttavampia kissahahmoja.

Historiasta ja keittokirjasta vastasi syyskuussa Susanna Välimäen Syötävät sävelet, joka yhdisti mukavasti historiallista knoppitietoa, anekdootteja ja ajankuvausta tukevia reseptejä. Oiva luettava syksyn iltojen piristykseksi.

Pensionaatti Onnela piristi ja Vaarallinen juhannus tuli kuunneltua pojan kanssa uudelleen äänikirjana. Muuten kuukausi olikin pelkkää viihdefantasiaa Ilona Andrews, Gail Carriger ja Marissa Meyer lienevät tuttuja nimiä kaikille genren ystäville. Viimeksi mainitun vanhoihin satuihin perustuvan YA-sarjan aloitusosa oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus - katsotaan milloin jatkan sen parissa.


Makumaailmaa 

Syksy tuo tullessaan myös siihen ehdottomasti kuuluvia makuja. Omenat kypsyvät ja muutenkin satoa riittää. Myös kokkaamisessa salaatit väistyvät patojen ja keittojen tieltä, maut voimistuvat tummemmiksi.

Balsamicolla höystetty, parmankinkkuun käärittynä uunissa pikaiseen kypsenneetty viikuna rosmariinin kera kiteyttää syksyn makumaailmallaan. Makeaa, täyteläistä ja hitunen kirpakkaa. Ihan täydellinen alkuruoka syysillan herkutteluun.


27.9.2017

Kettu Repolainen ja kaukaiset rakkaudet

Syksy on ihanaa aikaa! Varsinkin nämä viime päivien aurinkoiset kelit ovat saaneet työpäivän aikana vilkuilemaan ikkunasta ja toivomaan kello etenemistä. Tänään lähdimme aamulla ulos kuopuksen kanssa ja jätimme auton parkkiin. Kannatti. Sillä kukapa siellä pihalla tulikaan vastaan?


Kettu Repolainen on mitä ilmeisimmin muuttanut naapuriin. Kännykän kuva ei tee oikeutta syysturkissaan komeilevalle pörröhännälle. Taitaa kulmakunnan citykaneille tulla kuumat paikat. Ei olekaan näkynyt tänään takapihan asukkeja. Niitä, joita isäntä pataansa haikaili tuossa yhtenä päivänä.

Lukeminen on ollut vähän niin ja näin. En vain osaa keskittyä oikein mihinkään, joten mistään ei myöskään tule valmista. Jotain sentään olin jo lukenut loppuun aiemmin. Hyvänmielenkirja sai istumaan viimeiseen sivuun saakka.

Tosin myönnän auliisti menneeni tämän kirjan kanssa ihan metsään, mutta sehän ei tietenkään ole kirjan vika. Se on itse asiassa varsin mainio.

Eppu Nuotio / Tuulikki Tolonen: Pensionaatti Onnela - Kaukaisten rakkauksien kirja 
HelMet Ellibs -laina 

Kaukaista rakkauta, Etelä-Amerikkaa, pensionaatti - ihan selvästi siis sellainen kepeä ja suloinen rakkaustarina, ehkä vähän Gabriel Garcia Marquezin tyyliin tai...  Pistinpä varaukseen. Kaipasin jotain kevyttä ja mieltä lämmittävää.

Aikanaan sähkökirjalainasta tuli sähköpostiin ilmoitus ja sain jopa nopeasti aloitettua lukemisen. Ensimmäisen sivun jälkeen rypistin kulmiani vähän hämmentyneenä, sankari vaikuttaa kovasti nuorelta. Kolmannen sivun jälkeen erehdykseni jo vähän nauratti. Tämähän on lastenkirja! Tai no, ainakin nuorten tai varhaisnuorten kohderyhmälle tarkoitettu.

Tunnelma oli kuitenkin niin laulavan kepeä ja tunteet niin aitoja ja tosia, että ihan pakko oli jatkaa lukemista. Tämä se on hyvänmielen kirja, jos mikä.

Kaiken lisäksin satuin osumaan keskelle sarjaa. Delfina ja Ernesto ovat pitäneet Onnelan pensionaattia Waskerin naapurissa jo jonkin aikaa. Ystävyyksiä on solmittu ja elämä värikkään mielenkiintoista. Sitten Ernestoon iskee koti-ikävä ja hän palaa Argentiinaan ja vie vielä Delfinankin mukanaan. Mikä isku Waskerille, joka menettää elämänhalunsa ihan kokonaan. Onneksi kyseessä on iloinnen tarina ja juoni vie Etelä-Amerikan mantereelle tutustumaan Delfian värikkääseen sukuun ja toiseen pensionaattiin.

Tykkäsin kirjasta. Henkilöhahmot ovat ihanan värikkäitä ja vähän hulluja. Meno on kansainvälistä. Kielillä puhutaan niin, että kirjan lopun sanasto tulee tarpeeseen. Hauskaa! Tämä tarina on ihan omiaan ala-asteikäiselle lukijalle, joka kaipaa vauhtia, muttei vielä liikaa jännitystä ja sopi kyllä kuin nenä päähän myös keski-ikäiselle piristystä kaipaavalle äiti-ihmiselle.

24.9.2017

Mitä Mozart joi?

Mitä Mozart joi? Mitä tarjosi Clara Schumann lettukesteissään? Mitä kantoi askeetti Gregoriuksen äiti pojalleen syötäväksi?
Tämä kirja vastaa moneen kysymykseen, joita et ehkä olisi tullut ilman sitä edes kysyneeksi. Musiikinhistorian tähtien ruokatavoista nimittäin.

Syötävät sävelet - vieraana säveltäjien pöydissä 
Susanna Välimäki
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Tämä olisi itse asiassa oikeasti ollut jo elokuun kuukauden keittokirja, mutta unohduin lueskelemaan sitä pidemmäksi aikaa. Tämä on nimittäin vallankin mainio opus kuuluisien säveltäjien ja soittajien suhteesta ruokaan.

Kirja on jaettu kolmeen osaan : Taiturilliset kokit, Herkuttelevat syömärit ja Askeettiset tankkaajat. Jokaiseen osioon riittää mielenkiintoisia anekdootteja ja tietysti myös kuvatun musiikin jättiläisen resepti - joko hänen omansa tai jotenkin muuten hänen ruokatottumuksiinsa liittyvä.

Siitä en sitten ole ihan varma, miten paljon tämä kirja palvelee varsinaisena keittokirjana. Kun herkuttelijat ovat vuosisadan tai parin takaa, eivät heidän herkkunsa välttämättä houkuttele nykyruokavaliota noudattavaa. Onneksi reseptejä on (pikkuisen) modernisoitu, joten ihan mahdotonta ei niiden käyttäminen liene. Voisin hyvinkin kuvitella musiikillisia iltamia vaikka Mozartin musiikin parissa, hänen lempijuomaansa siemaillen - ja vatsan täydennykseksi sitten vaikka Brahmsin gulassia. Samalla tavalla näyttivät suurin osa kuuluisuuksistakin lempiruokiaan tarjota, osana musiikkiteemalla vietettävää iltaa.

Susanna Välimäki mitä ilmeisimmin tuntee aiheensa ja osaa myös kirjoittaa siitä hauskasti ja mielenkiintoisesti. Kuvat tuovat lisäulottuvuutta sujuvaan tekstiin ja lukija oppii paitsi kuvatun henkilön ruokatottumuksista, myös hänen elämästään tai aikakauden oloista noin yleensä. Mielenkiintoista - eikä kirja kuitenkaan ole mikään järkäle. Paljon asiaa on saatu mahtumaan 140 sivuun.

Oman musiikkisalongin perustamista suunnitellessa Syötävät sävelet tarjoaa paljon viihdyttävää luettavaa. Ehdottoman suositeltava teos sekä musiikinharrastajalle että ruoasta kiinnostuneelle tai yleensä historiaan mielellään tutustuvalla. Aika monelle lukijalle siis.

p.s. Mozart muuten joi mantelimaitoa, muttei ihan nykyisen terveystrendin mukaisesti :-)

23.9.2017

Siemennäkkäri


Olin ihan unohtanut siemennäkkärit vähäksi aikaa. Onneksi Tupperi-kutsujen tarjottavia miettiessäni osui silmiini myös tämä addiktiota aiheuttava resepti. Nämä näkkärit ovat siitä ihania, ettei niiden päälle edes tarvitse välttämättä laittaa mitään. Toimivat siis hyvin myös koululaisen eväskekseinä.

Syksykin näyttää alkaneen ihan tosissaan. Syyshortensia peittää jo melkein kolmasosan pihasta ja sen alla asuvat puput pitävät nurmikkoa lyhyenä. Ensin citykaneja näkyi yksi, nyt niitä on kaksi, kohta... Kaipa ne pitää jossain vaiheessa pihalta karkottaa, mutta täydentäkööt nyt syksyistä pihakuvaa hetken aikaa. Isännän tosin kuulemma tekisi mieli kanipaistia...



Siemennäkkäri 

1dl auringonkukansiemeniä
1dl seesaminsiemeniä ja pellavansiemeniä sekoitettuna
hyppysellinen suolaa
runsas 0,5dl vehnäjauhoja
runsas 0,5dl ruisjauhoja
2rkl oliiviöljyä
2dl vettä

Sekoita ainekset keskenään. Anna turvota muutaman minuutin ajan. Levitä ohueksi kerrokseksi leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja kuivata 150 asteisessa uunissa noin 30min. Pistä uuni pois päältä ja jätä sinne vielä noin 10min tai kauemmaksi aikaa, jollei tunnu hyvin kuivuneen On päiviä, jolloin aika ei tunnu riittävän, varsinkin näillä syksyn kosteilla keleillä. 

Ota pois uunista ja jäähdytä. Syö sellaisenaan tai tarjoile erilaisten päällysteiden kanssa. 

Inspiraatioresepti alunperin bongattu Suupaloja-kirjasta 


20.9.2017

Retroillaan ja pidetään Tupperi-kutsut


Kaikki varmaan muistavat äidin kaapeista ne tupperirasiat? Meilläkin niitä oli vino pino. Enkä minäkään ole ollut tuppereiden kutsulle kuuro. Omasta keittiöstäni löytyy sekä niitä tuttuja pakasterasioita että muutama muukin hyödyllinen juttu. Itse asiassa vannon vakaasti Tupperware-kulhojen nimeen, kun on kyse leipomisesta tai säilytyksestä.

Suru olikin suuri, kun onnistuin hajottamaan muutaman kulhon (ne eivät kai pitäneet tiskikoneesta, mutta kärsivät senkin 15 vuoden ajan melkein päivittäisessä käytössä). Paniikki meinasi iskeä, mutta onneksi osuin löytämään uuden myyjän. En nimittäin ollut sen paremmin ostanut kuin muutenkaan törmännyt tupperiin vuosikausiin.

Oli aika pitää Tupperikutsut!



Tuli tosi retro-olo, mutta hauskaahan tuo tietysti on. Minulla kun ei ollut mitään emäntätavoitteita (kippoja ja kappoja riittää), niin ei myöskään stressiä eikä paineita - sen paremmin minulla kuin toivottavasti ei vieraillakaan. Tarkoituksena oli vain koota kasaan mukavia ihmisiä kahvittelemaan.

Tarjoomuksia varoitettiin tekemästä liikaa - ei saa kuulemma aiheuttaa paineita seuraaville emännille. No, en minä mitään kovin suureellista olisi ehtinytkään. Suurempi homma oli saada huusholli sellaiseen kuntoon, että vieraat pääsevät edes eteisen kenkävuoren läpi olohuoneen puolelle kompastumatta matkalla legoihin, värikyniin jne...

Kakun sentään tekaisin. Kokeilin Kolibri-kakkua ja kyllä ainakin minä siitä pidin. Kakkuhan on aikalailla samanlainen kuin porkkanakakku, paitsi että siihen laitetaan ananasta ja banaania, eikä porkkanoita.

Kurkkasin reseptiä Hummingbird Bakeryn kirjasta, mutta vähän tietysti muokkaantui. Varsinkin, kun joku oli ehtinyt syömään suurimman osan banaaneista...

Hummingbird Cake 

2 banaania  muussattuna
1 prk ananasmurskaa (mehuineen)
300g sokeria
3 kananmunaa
3dl rypsiöljyä
1tl kanelia
300g jauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1/2tl suolaa
1tl vaniljauutetta
pari kourallista saksanpähkinöitä rouhittuna

Kuorrutus:
250g Philadelphia-juustoa
600g tomusokeria
100g voita huoneenlämpöisenä

Sekoita muut kakun ainekset kuin ananas ja saksanpähkinät. Kun taikina on sileää, sekoita joukkoon vielä pähkinät ja ananasmurska.

Kaada kahteen 20cm (silikoni)vuokaan. Muistathan voidella ja jauhottaa hyvin, jos käytät muuta kuin silikonia. Paista 170 asteessa vajaat puoli tuntia, tai jos kypsennät yhdessä vuoassa niin tarkista paistoaikaa (tikku tulee pois puhtaana ja reunat näyttävät irtoavan vuoasta) 35min jälkeen.

Anna kakkujen jäähtyä.

Vatkaa kuorrutusainekset kuohkeaksi kuorrutukseksi ja levitä kakkupuoliskojen väliin ja päälle. Koristele haluamillasi marjoilla ja hedelmillä tai vaikka syötävillä kukilla. Minä tein tällä kertaa myös nougatinea saksanpähkinöistä ja kuivatusta banaanista päälle ripoteltavaksi.

19.9.2017

Menisitkö tuonne ravintolaan? (Arkistojen kätköistä)

Kun ulkona viilenee ja töissä painetaan lähinnä sopimusdokumentteja kirjoittaen, on kiva muistella paikkoja, jonne haluaa palata. Tämä ravintola ei ollut ulkoa päin kovinkaan kummoinen, mutta sisältä... Se tunnelma ja ennen kaikkea, se ruoka! 

15v-häämatka oli muutenkin (tietysti) ihana, mutta kyllä tämä ravintolailta kruunasi kaiken. 

Näyttää olevan edelleen toiminnassa, joten vinkkinä kaikille Barcelonaan suuntaaville :-) 


Arkistojen kätköistä: 17.9.2015 Menisitkö tuonne ravintolaan? Kannattaisi... 


Minä itse asiassa kieltäydyin jo kertaalleen kävelemästä kujaa pitkin. Sillä hetkellä siellä ei näkynyt yhtään ihmistä ja ovien edustat olivat täynnä roskapusseja eikä lopussa näkynyt enää edes katulamppuja... 

Isäntä oli kuitenkin tehnyt varauksen jo kuukausia aikaisemmin, joten kiersimme vähän vilkkaampia katuja toiselle puolelle ja vihdoin löysimme oven, jossa diskreetisti luki : Tast-ller 15 Loft. Osuvaa. Olimmehan 15v-hääpäivän kunniaksi viikonloppumatkalla Barcelonassa. 

Hyvä oli, että vähän nähtiin vaivaa. Pienellä lisäkävelyllä saimme nälän kasvamaan edessä olevan koitoksen mittakaavan mukaiseksi. Olisi myös ollut sääli jättää väliin yksi elämäni parhaista ravintolaelämyksistä. 

Tast-ller 15 Loft -ravintolaan pitää pöytä varata vähintään kolme kuukautta etukäteen. Kun ottaa huomioon, että koko ravintolassa on pöytiä vain 4-5, ymmärtää varausajan. Mekin saimme paikan aivan yksityisestä kulmasta alakerrassa. Loput asiakkaat istuivat pienellä parvella huoneiston keskellä olevan keittiön yläpuolella. Oli mahtavaa seurata annosten kokoamista samalla kun nautti herkkuja annoksen toisensa jälkeen.


Jo ovella tuli selväksi ravintolan tyyli. Chef oli itse avaamassa ovea, kätteli vieraat ja toivotti tervetulleeksi, vietti pienen hetken juttelemassa ja kyselemässä, mistä vieraat ovatkaan kotoisin. Sama rento jutustelu jatkui jokaisen ruokalajin kohdalla sisältäen houkuttelevan esittelyn lautasella olevista herkuista. 

Ruoan teemana ovat mielenkiintoiset, toisinaan jopa melkein oudot makuyhdistelmät, mutta aina lopputuloksena on tajunnan räjäyttävä elämys. Kampasimpukka kookosmajoneesin ja mangochutneyn kanssa oli mahtavaa, mutta mustekalan musteella värjätty aioli ehkä hieman turhan vahvaa. Siinä olikin sitten ainoa pieni särö makunystyröiden nautinnossa minun kohdallani koko aterian aikana. Se on aikamoinen saavutus näin pitkän kaavan kohdalla.

Seesamikastikkeella höystetyt cheddar-palat mansikoilla ja vahvoilla yrteillä oli upea yhdistelmä. Samoin ensimmäisenä varsinaisena ruokalajina tarjoiltu perinteinen valkopapuja ja turskaa. Aineksissa maistui myös tuoreus. Se ei olekaan mikään ihme, kun tietää chefin ostavan tuotteensa joka aamu Barcelonan La Boqueria -halleilta. 


Myös vaalea kala karamelisoidulla sipulilla vei kielen mennessään ja yhdistelmä pihviä ja "japanilaisia sieniä" oli uskomattoman onnistunut. 

Lopullisesti potin veivät kuitenkin jälkiruoat. Valikoima suklaaherkkuja - kiisseli, tryffeli ja mansikkajugurttipipetillä varustettu fondant olivat aivan mahtavia. Vadelmainen juustokakku ja -vaahto veivät kielen mennessään, mutta lopullisesti minut hurmasivat koeputki ja hammastahna. Ai että mitäs minä nyt höpisen? No, kuinkahan moni ravintola teettää itselleen karamellituubeja ja piilottaa nestemäisen jälkiruoan koeputkeen. Hauskoja yksityiskohtia, jotka vielä maistuivat mahtavan hyvältä. Itse asiassa tuubista löytynyt mehu myös toi kotikulmat kummasti mieleen. Se kun muistutti erehdyttävästi mummin mustaherukkamehua vähän jollain vahvistettuna.

Jos aterialle pitäisi päätellä jokin teema makuleikittelyn lisäksi, siksi voisi ehkä valikoitua "perinteisestä moderniin". Alun hanhenmaksa ja turskapavut veivät ajatukset klassisiin annoksiin, lopun tuubit ja pipetit jo miltei molekyylikeittiön liepeille. 

Viinit olivat paikallisia ja sopivat annoksiin.Varsinkin punaviini oli ihanan robustia, muttei kuitenkaan peittänyt ruoan aromeja. Alun Cava palveli niin alkudrinkkinä kuin jälkiruoan seuralaisena. Kala- ja äyriäisruokien kaverina ollut valkoinenkaan ei ollut hullumpaa. Minä en edes nähnyt etikettejä, kun viinit tarjoiltiin pyyheliinoihin käärittyinä. Isäntä sitten niitä vähän vilkuili ja nyökytteli. 

Jos siis suunnittelette matkaa Barcelonan suunnalle, varatkaa kipin kapin paikkanne Tast-ller 15 Loft illalliselle. Se kannattaa, eikä muuten syö matkabudjetistakaan kuin ihan kohtuullisen osan. Tänne mekin vielä palaamme, jos suinkin saamme itsemme Barcelonaan uudelleen vähän nopeammin kuin mitä tämän matkan suunnitteluun kului (22v... mutta se tarina sitten joskus myöhemmin - EDIT: löytyy täältä).


MUCHAS GRACIAS Tast-ller 15 Loft !

16.9.2017

Kissoja siellä ja kissoja täällä eli Väärän kissan päivä

Mistähän se johtuu, että asiat tulevat aina vastaan sarjoissa? Nytkin olen lukemassa Islannista (Islantilainen voittaa aina), lehdessä tuli vastaan islantilaista ruokaa ja lisäksi töissä valmistelen projektia, joka tullaan tekemään Reykjavikissa. Toinen viime aikojen teema on ollut kissa - varsinkin kirjoissa. Luin Osuuskumman Varjoisilta kujilta (pelkkiä kissatarinoita), viimeksi lukemaani fantasiakirjaan ilmestyivät ihmiskissat (ihmissusien lisäksi) ja Pasi Ilmari Jääskeläisenkin viimeisin romaani vilisi kissoja.


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä 
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Kaarna kutsutaan kuolevan äitinsä luokse hoitokotiin. Perille päästyään hän huomaa olevansa myöhässä ja ryhtyy äitinsä kuolinvuoteen vierellä pohtimaan elämäänsä ja sen salaisuuksia. Juostessaan muistojen viitoittamaa polkua kaupungilla kilpaa kellon kanssa, hän huomaa asioiden ja ihmisten lopulta olevan jotain muuta kuin oli koko ikänsä uskonut - ja miksi ihmeessä koko kaupunki tuntuu olevan täynnä noita omituisia kissoja?

"Tik,tak, kiiruhda! Aika kuluu kaikilta!"

Aahh... tämä oli taas taattua Jääskeläistä. Kiemurtelevaa ja ärsyttävän vaivihkaa maagisen realismin puolelle keikahtavaa, miltei salapoliisitarinamaista kieputusta. Nautin tarinasta suunnattomasti. Se oli juuri sopivan arvaamaton ja kiemurteleva, pysyen kuitenkin tarpeeksi absurdin tällä puolen, jotta kirjaa voi lukea kertomuksena eikä unikuvauksena, vaikka tiesihän sen jo Shakespearekin:

"We are such stuff, as dreams are made on; and our little life is rounded with sleep..." (The Tempest)

Ihan kauheasti en Väärän kissan päivän tarinasta halua tässä edes kirjoittaa, sillä kirjan ensimmäisen lukukerran viehätys perustuu juuri arvaamattomuuteen. Se tuo riemastuksen hetkiä, kun tajuaa tulleensa (melkein) huijatuksi. Joitain asioita arvasin, joissain minua vietiin kuin pässiä narussa. Kirja myös kestänee toisenkin lukukerran, sillä uskon tarinan piilottelevan vielä montaa yksityiskohtaa ja linkkiä, joita en ensimmäisellä lukukerralla tullut huomanneeksi.

Jääskeläinen on taas parhaimmillaan ja löysin kirjaa lukiessani saman tunnelman ja viehätyksen kuin kohdallani saivat aikaan Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät, joista kumpaankin ihastuin täysin varauksettomasti (hehkutusta ja mutinaa täällä) Viimeisin romaani eli Sielut kulkevat sateessa aiheutti tuota mutinaa. Siihen en jotenkin oikein päässyt millään mukaan.

Väärän kissan päivä on samalla tavalla "leijuva" kuin kaksi ensimmäistä Jääskeläisen romaania, mutta samalla se on jotenkin kypsempi ja huolitellumpi. Tarinan kaaret lomittuvat juuri oikeissa kohdissa, lukija säpsähtää ja huomaa oivaltaneensa jotain.

Tämä kirja on maailmanluokan romaani, jonka soisi saavan huomiota laajemmaltikin. Olen aiemminkin verrannut Jääskeläistä Murakamiin - tämä romaani vain vahvisti mielikuvaani. Molemmat ovat suuria suosikkejani vuosien varrelta ja saavat minut samanlaiseen haltioituneeseen lukufiilikseen.

Arkistojen kätköistä: Kahvijuttuja

Tässä viime aikoina olen maistellut Slurp-kahveja ja mietiskellyt samalla kahvitottumuksiai. Ensimmäinen Slurp-kahvini oli Kaffa Roastery India Monsoon Malabar ja se toi samalla mieleeni viime vuoden visiitin heidän tiloihinsa. 

Minä keitän kahvini pressokeittimellä edelleen, mutta tulipahan tuolla kokeiltua muitakin konsteja. Aeropressi on mennyt jonnekin kaappiin piiloon, mutta kaipa sitä voisi taas kokeilla uudelleen. 


Toukokuu 2016 : Kahvinkeitto on taitolaji ja (melkein tiedettä)

Minun kahvinjuontini on aina ollut vähän satunnaista, mutta toki hyvän päälle jotain ymmärrän. Kun siis tarjoutui mahdollisuus päästä kokeilemaan Kaffa Roasteryn Helsinki School of Coffeenpikakurssia, niin olin heti valmis kuin partiolainen. 

Pari tuntia sujahtikin kuin siivillä mielenkiintoisen aiheen parissa (ja hyvässä seurassa - kiitos Kaffa Roastery ja Nelkytplusbloggaajat


Kaffa Roasteryn kahvit paahdetaan Punavuoressa kuvassa näkyvällä pienellä koneella. Kahvipavut tulevat agenttien kautta useimmiten pienillä tiloilla kasvatettuina. Luomu- tai Reilun Kaupan sertifikaattia ei yleensä ole, mutta usein tärkeämpää onkin tuntea toimitusketju kuin luottaa pienille tuottajille usein liian kalliisiin ja byrokraattisiin leimoihin. Ne ovat sinänsä hyvä juttu, mutta usein varsinkin pientuottajien ulottumattomissa.

Paahtimo on pieni ja tuotantomäärät tietysti sen mukaiset. Kahvi paahdetaan tilauksen mukaan, joten lopputulos on tuore ja herkullinen. Paahtaminen itsessään on pitkälti manuaalista hommaa, vaikka kone onkin käytössä ja lopputulos riippuu paahtajan ammattitaidosta. Se on kuulkaas tosi tarkkaa lämpötilan ja paahtoajan kanssa, siinä ei paljon muita juttuja mietiskellä.


Tarkkaa tuntuu kahvin keittäminen olevan noin muutenkin. Minusta ei taitaisi ammattibaristaksi ollakaan, sillä tällainen vanhemmiten vähän suurpiirteinen kahvinkeittäjä ei yleensä paljon sekunteja laske eikä grammoja mittaile.Silmät pyöreinä seurasin kouluttajamme tarkkuutta. Parikin grammaa ylimääräistä jauhettua kahvia lusikoitiin pois ja vesikin mitattiin grammoina.

Tiesin jo aiemmin, että kahvia voi tehdä todella monella eri tavalla, mutta itse tunsin lähinnä suodatinkahvin, pressopannun ja kapselikeittimen. Siispä olikin mielenkiintoista päästä katsomaan muitakin systeemeitä. 


Chemex oli näistiä metodeista kaunein. Sulavasti muotoiltu lasi kannu ja kahvin kukkanen, tekivät kahvin keitosta paitsi terapeuttista (siis sille joka sen osaa) myös esteettisesti miellyttävää. Eikä se kahvikaan ollut yhtään hullumpaa.

Itse asiassa se oli tosi hyvää. Minä en yleensä oikein saa juotua kahvia muuta kuin maidon kanssa, mutta nämä kaikki menivät alas oikein mielellään. Sen toki huomasin, että oma makuni viiraa aika vankasti sinne tummemman paahdon puolelle, mutta hyviä olivat nämä vaaleammatkin. 


Sifoni-kahvinkeitin vastasi osastosta: "Hullut tiedemiehet kahvinkeitossa". Olihan tuokin kaunista, mutta minä taitaisin stressata niin liekin tarkkailusta kuin räjähtämisvaarasta. Ei meillä tietysti mitään hätää ollut ja helposti poksahduksen saa vältettyä (metalliketju kunnolla pohjaan saakka!), mutta pientä jännitystä oli ilmassa havaittavissa.

Sifonlla saa myös näyttävän ohjelmanumeron kotipäivällisille. Vesi pohjalle, liekki päälle, vesti nousee ja kahvi laskee. Siinä riittää seurattavaa ja yleisö tuijottaa lumoutuneena. Siis meidänkin porukkamme oli hetken ihan hiljaa - sitä on vaikea kuvitella.  Lisäpointseja saa, jos lopussa vielä jäähdyttelee kahvia tarpeeksi korkealla kaatokaarella.

Jos kaapeissa olisi yhtään tilaa vielä yhdelle välineelle, niin tämä olisi ostoslistalla.

Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä pääsimme ihan itsekin testaamaan aeropressiä. Se on näistä metodeista ehkä nopein, vaikkei välttämättä yksinkertaisin.

Ideana on luoda putkeen paine, joka uuttaa kahvista vielä enemmän makua. Tarkkana saa olla tälläkin metodilla.

1) Laitan suodatinpaperi, kierrä kansi / pohja kiinni ja kostuta

2) Lisää 17g vähän suodatinkarkeutta hienompaa kahvia

3) Kaada vesi (250g - mielellään 95asteista) päälle ja sekoita

4) Pyöräytä mäntä kiinni runkoon ja anna uuttua 1min20s (laskettuna siitä, kun vettä alettiin kaataa)

5) Paina mäntä rauhallisesti alas ja nauti. Kaikkiaan pitäisi aikaa kulua 2min ja mäntä on tarpeeksi alhaalla, kun aeropress sihahtaa.

Hyvää tuli!

Saimme myös aeropressit kotiin kokeiltavaksi ja muutaman kerran olen sillä jo kahvia keitellytkin. Meillä juodaan usein vain kuppi kerrallaan, joten tuollaisen pienemmän määrän tekeminen sopii oikein hyvin.

Joka kerran kahvi on ollut herkullista, vaikka ihan rehellisesti täytyy myöntää, että grammat ja sekunnit ovat näistä kerroista olleet paikallaan ehkä yhdessä... Milloin olen unohtanut painaa sekuntimittaria, milloin vaa'an taaraus ei ole mennytkään läpi ja sitten olen ihmetellyt, miten ihmeessä yksi mitallinen kahvia voi äkkiä painaa yli 400g... No, silmäämääräisestikin tehtynä on kahvi tullut joka kerta juotua hyvällä halulla ja sitkeästi jatkan harjoittelua.


Koulutuksen lopuksi pääsimme vielä kaunistumaan... arvaatteko millä Kaffa Roasteryn erikoisuudella?

Tuota pitää vielä kokeilla jossain reseptissäkin (ja tyhjyyttään kumisevaa baarikaappia täydentää kahvidrinkkikokeiluja silmällä pitäen).

Kiitoset koulutuksesta, aeropressistä ja kahvista Kaffa Roasterylle. Oli tosi kivaa ja taas nousi minunkin kahviymmärrykseni ja keittotaitoni ihan uudelle tasolle. 

12.9.2017

On reseptejä, on hyviä reseptejä ja sitten on ikilemppareita


Näitä rullia meillä on syöty jo vuosia ja vuosia ja taas vuosia. Munakoisorullat vuohenjuustotäytteellä tomaattikastikkeessa.  Siitä ei ole enää mitään mielikuvaa, mistä ohje on aikoinaan minulle ilmestynyt. Ihan kuin olisin tehnyt näitä aina. Kyseessä lienee jonkinlainen klassikko jostain Italian suunnalta, mutta niin kuin kaikki klassikot se on elänyt aikojen kuluessa ja muistin rapistuessa.





Tässä niin kuin tehtiin tällä kertaa.


Meidän mamman munakoisorullat 

Otettiin kaksi isoa munakoisoa ja leikattiin pitkittäin suht' ohuiksi siivuiksi. Valkattiin kauneimmat ja leviteltiin uunipellille leivinpaperin päälle (kahteen peltiin). Ripoteltiin päälle vähän suolaa ja reilusti oliiviöljyä. (Loput munakoisosiivut laitettiin jääkaappiin huomista pastaa varten).

Pistettiin pellit uuniin 200 asteeseen, kunnes siivut olivat pehmeitä ja kypsän oloisia. Aika riippuu vähän siivujen paksuudesta, enkä tullut katsoneeksi kelloa, joten olkaa vain tarkkana.Ei siihen kauhean kauan mene.

Samalla tehtiin tomaattikastike sekoittamalla paseerattua tomaattia purkillinen, suolaa ripaus, pippuria, valkosipulinkynsi ja pieni nippu timjamia pihalta. Annettiin hiljalleen poreilla munakoisojen valmistumisen ajan.

Sekoitettiin vielä President - vuohen tuorejuustoa (se toinen osa paketista ) turkkilaisen jugurtin kanssa notkeaksi. Raastettiin joukkoon sitruunan kuoriraaste, lisättiin suolaa ja pippuria.

Kun munakoisosiivut olivat kypsän oloisia, kaadettiin tomaattikastike laakeaan piirakkavuokaan. Otettiin siivu, levitettiin päälle siivu palvikalkkunaa (tai siis leikattiin siitä sopivan kokoinen pala ja sitten laitettiin).

Lusikoitiin munakoisolle vielä juustotahnaa ja rullattiin. Tämä toistettiin, kunnes siivut loppuivat. Kun vuoka tuli liian pieneksi ja siivuja oli edelleen leikkuulaudalla, otettiin avuksi pieni uunivuoka. Tehtiin myös muutama rulla ihan pelkällä Philadelphia-tuorejuustolla ja kalkkunalla perheen vuohenjuustokammoista varten.

Lopuksi vielä raastettiin päälle parmesaania ja valutettiin hieman hunajaa ja nostettiin vuoka vielä kymmeneksi minuutiksi uuniin.

Nautittiin heti leivän ja vihreän tuoreen salaatin kera.

Niin, ja kasvisruoanhan tästä saisi yksinkertaisesti jättämällä kalkkunan pois, mutta minusta se on kyllä aika olennainen osa kokonaisuutta. Se tai sitten siivu kunnon keittokinkkua.

9.9.2017

Keskeneräisten limbo eli mitä luen syksyllä

Siis minähän olen ihan oikeasti opportunistinen lukija. Luen, mitä käsiin sattuu tai osun pyytämään arvostelukappaleena tai muuten vaan silmät nappaavat hyllystä (tai netistä e-muodossa). Minun lukusuunnitelmani on jokseenkin liikkuva maali, elävä dokumentti, lipsuva aikataulu jne.

Nyt kuitenkin olen ihan sekaisin. Minulla on kirjaimellisesti aloitettuna ja kesken tällä hetkellä e-kirjoja 6kpl, äänikirjoja 3kpl ja painettujakin 5kpl... Siis yhteensä 14 kirjaa, jotka olen päättänyt lukea, aloittanut ja sitten siirtynyt huolettomasti seuraavaan. Tilanne on vakava. Aion edelleen lukea nuo loppuun, mutta tällä hetkellä loppuu usko kesken jo itseltänikin.



Otetaan käyttöön vähän järeämmät aseet ja tehdään lukusuunnitelma (josta voi sitten lipsua sopivassa välissä, mutta se on tietysti ihan toinen tarina) 

Alla siis lista kirjoista, jotka olen aloittanut, aion lukea loppun ja yritän tehdä sen ennen kuin vuosi päättyy. Samalla kirjoitan, miksi haluan kirjan lukea - muistan sitten itsekin motivaation tueksi. 

Aloitetaan painetuista : 

1) Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Minulla on vaikeuksia Westön kanssa. Tiedän ihmisiä, joita pyörryttää ihastuksesta vain kirjailijaa ja hänen teoksiaan ajatellessaan. Minä olen lukenut Isän nimeen, enkä oikein tykännyt. 

Tämän haluan kuitenkin lukea loppuun. Tarina sinänsä vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja haluaisin ymmärtää, miksi toiset ovat kirjailijaan niin rakastuneet (paitsi siksi, että hän vaikuttaa varsin hurmaavalta ihmisenä Bloggariklubin haastattelun perusteella - ja soittaa myös kitaraa bändissä) 

Sitä paitsi, tämä on yhtenä #hyllynlämmittäjä- haasteessa.


2) Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Jääskeläisen kirjat nyt vain yksinkertaisesti pitää lukea. Tämän osalta en ole ollenkaan huolissani. Sadan sivun jälkeen jo tiedän pitäväni kirjasta ja todennäköisesti tämä onkin pian jo luettuna.


3) Anthony Bourdain: Kitchen Confidential 

No Bourdain nyt on itsekeskeinen ja välillä vähän idiootti, mutta jollain tavalla kuitenkin charmikas.
Kirja on kaltaisensa.


4) Aikamatkaajan opas historiaan 

Tarinoita historiasta. Tietysti. Mielenkiintoisia välipaloja, mutta jotenkin välipalat ovat jääneet väliin viime aikoina. Pitää nostaa kirja enemmän esille olohuoneessa. Sopii vaikka aamupalalukemiseksi.

Hups, tulin samalla paljastaneeksi paheeni. Luen useimmiten aamiaisella. Yleensä lehtiä, mutta välillä sorrun kirjankin tuomiseen ruokapöytään.


5) L.M.Montgomery/ Sisko Ylimartimo : Alppipolku / L.M.Montgomeryn elämä ja teokset

Aloitin tätäkin lukemaan innolla ja sitten pompahdin muualle. Enkä edes tiedä miksi. Kirja vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Ensin on luettavana Montgomeryn itsensä kirjoittama elämäkerrallinen teksti ja sitten tutkijan näkemys rakastettusta tyttökirjailijasta.

Kyllä minä tämänkin tulen lukemaan, kunhan sopiva hetki osuu kohdalle.



Sitten äänikirjat: 


6) Tove Jansson: Vaarallinen juhannus 

Tätä kuunnellaan iltasatuna kuopuksen kanssa. Paha vain, että nukahdan yleensä ennen poikaa ja sitten minä olen perässä tarinassa.

Olen sentään kuunnellut tämän jo ennen, joten pysyn suurin piirtein kärryillä.

7) Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

Anekdootteja Islantiin muuttaneen suomalaistytön elämästä. Nämä ovat ihan hauskoja. Kuuntelu kestää ehkä enemmän sopivien hetkien puutteen kuin kiinnostuksen vuoksi.

Koska kappaleet ovat aika itsenäisiä, sopii tämä lyhyille matkoille tai välipaloiksi. Ainoa huono puoli on, että matkakuume islantiin nousee taas ihan uusiin lukemiin.


8) Timo Sandbert: Mustamäki

Kieltolain aikaan sijoittuva dekkari on kontekstiltaan mielenkiintoinen ja ihan sujuvasti kirjoitettu. Jotenkin kuuntelu vain välillä töksähtelee, yleensä sen jälkeen, kun olen joutunut keskeyttämään edellisellä kerralla hyvin sujuneen session vähän töksähtäen.

Ehkä kyseessä onkin jokin psykologinen juttu. Pitää vaan päästä kynnyksen yli ja luottaa, että saa kuunneltua.


Ja vielä ekirjat 

9) Marcel Proust: Un amour de Swann 

Toinen osa Kadonnutta aikaa etsimässä - sarjasta on työn alla.  Sitä on ihana lukea - silloin kun on oikeasti hetki aikaa keskittyä. Mitä ilmeisimmin minulla ei ole noita hetkiä pahemmin viime aikoina ollut, kun olen jäänyt jumiin ensimmäisten sivujen jälkeen.


10) Yuval Noah Harari: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia 

Mielenkiintoinen ja kohuttu popularisoitu tietokirja ihmisen historiasta.

Minä pidin jo ala-asteella tunnin esitelmän (tylsän) koulussa samasta aiheesta, joten se on kiinnostanut minua iät ja ajat. Kirjakin on kiinnostava, mutta... En itse asiassa tiedä, miksi tämä on edelleen kesken.


11) Sarah Lark : Valkoisen pilven maa 

Ostin tämän kesän alussa Elisa Kirjan alesta kevyeksi lomalukemiseksi. Historiallinen ja käsittääkseni vähän romanttinen romaani kertoo Uuteen Seelantiin paremman elämän ja aviomiehen perässä matkustavista nuorista naisista siirtomaa-ajan alkupuolilta.

No, loman kanssa nyt vähän kävi niin kuin kävi, joten ei tainnut löytyä tämänkään kanssa sopivaa tunnelmaa. Aloitin loman jälkeen, mutta sitten tuli muita kirjoja väliin... (kuten listasta voi todeta).


12) Ashley Weaver: Death Wears a Mask 

Jep, kevyttä hömppää puettuna dekkarimaiseen muotoon. Toinen osa aloittamastani sarjasta. Ihan kiva, ilman sen enempää. Sopivaa hetkeä odotellessa. Kyllä minä vielä jossain vaiheessa katson, miten Amory Amesin avioliitto hulttiomaisen hurmurin kanssa etenee ja millaista murhaa he tällä kertaa päätyvät selvittelemään.


13) John Cleese: Piti sanomani... 

No jaa. Tämä saattaa itse asiassa olla kirja, joka lopulta sitten jää lukematta.

Monty Pythonin kuuluisa koomikko ei oikeastaan ole kamalan hauska elämäkerrassaan. Lähinnä kyseessä on väkinäisesti brittiläistä "sanonpa tässä itseäni väheksyen hauskan jutun, mutta kaikkihan tietävät kuitenkin minun olevan homman pääjehu ja sankari" huumoria. Ei oikein iske.


14) Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat 

Lainasin kirjan HelMet Ellibsistä, mutta laina-aika ehti lukusuman aikana umpeutumaan ennen tarinan loppua. Nyt olen varauslistalla jossain sijalla 20 ja jotain.


Siinä. Aikamoinen lista vai mitä?

Todennäköisesti olen myös unohtanut jotain.

Niin, ja lisäksi on sitten muutama kirja, jotka ehdottomasti haluan lukea, ja jotka löytyvät jo lukupinosta. Kuten nyt vaikka:

Eka Kurniawan : Kauneus on kirous 
Ben Kalland: Vien sinut kotiin 
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

Vielä kun löytäisi lukuaikaa jostain lisää. Olen nimittäin kaiken lisäksi jäänyt nyt siten Game of Thrones sarjakoukkuun. Näköjään piti aloittaa neljännestä kaudesta, niin ei tarvinnut niin pahasti toistoa jo luetuista kirjasarjan osista.