31.12.2016

Taustapeili eli lukukäppyrät 2016


Se on taas taustapeilin aika.

Takana on kiinnostava, aktiivinen ja monella tapaa sydäntä lämmittävä vuosi.

Kiinnostavia ovat olleet oikeastaan kaikki lukemani kirjat sekä tietysti ne monet ihanat teatteriesitykset, joita vuoden mittaan olen päässyt katsomaan.

Aktiivinen vuosi on ollut sekä töiden että blogijuttujen osalta. Välillä on tuntunut, että illatkin ovat täyttyneet teatterista, tapaamisista, lukemisesta, kirjoittamisesta, haasteista, kampanjoista ja muusta mielenkiintoisesta tekemisestä. Ihanaa, vaikka toisinaan ei meinannutkaan jaksaa lähteä.

Sydäntä ovat lämmittäneet kaikki tapaamiset kanssabloggaajien, kirjailijoiden, teatterintekijöiden tai muiden ihanien ihmisten kanssa. On aivan mahtavaa päästä keskustelemaan alastaan/asiastaan innostuneiden osaajien kanssa.

Uusien ihmisten kohtamisesta oppii aina itsekin uutta ja erilaisten persoonien tapaaminen avartaa omaakin ajattelutapaa.

Olette kaikki olleet aivan mahtavia. Kiitos! Kiitos myös kaikille tapahtumien järjestäjille. Arvostan jokaista kutsua :-)



Ja sitten niitä käppyröitä 

Kaikkiaan luin vuonna 2016 peräti 109 kirjaa. Goodreadsin haasteena minulla oli 100 luettua kirjaa, mutta siellä ei haasteen saavuttaminen täysin onnistunut. Ei siis sen takia, etten olisi lukenut, mutta kun Goodreadsista ei löydy kaikkia kirjoja...

Kaikkiaan luin siis 7 kirjaa enemmän kuin viime vuonna, mutta vuoden 2014 huikeaan 140 kirjaan on vielä matkaa.


Kuukausittainen lukujakauma näyttää tältä:


Ei liene yllättävää, että lomakuukautena luin eniten eli heinäkuussa. Muuten lukumäärä on vaihdellut vähän genre-jakauman mukaan. Kevyitä fantasiakirjoja ja nuortenkirjoja enemmän sisältävinä kuukausina on kokonaislukumääräkin ollut suurempi.

Samoin oli pieniä piikkejä sekä välilevypullistuman potemiskuukautena (syyskuu) ja Amerikan matkan lentolukemisten johdosta (marraskuu).

Mies-naisjakaumassa ei ole tapahtunut muutosta. Edelleen 2/3 lukemistani kirjoista on naisten kirjoittamia. Edelleen syynä ovat todennäköisesti naisten kirjoittamat sarjat, joita olen kahlannut läpi useamman osan verran.


Kielien osalta joudun häpeään. Ei yhtään ranskankielistä kirjaa. Auts!


Englanniksi sentään olen lukenut ihan reippaasti. Tosin täytyy myöntää, että pääasiassa sellaista kevyempää hömppäfantasiaa. Parhaat englanninkieliset kirjat tosin osuvat äänikirjojen puolelle ja ovat elämäkerrallisia ja vieläpä kirjoittajien itsensä lukemia eli Patti Smithin M Train ja Drew Barrymoren Wildflower. Molemmat HelMet Overdrivesta lainattuja.


Kirjaformaattien osalta vuosi oli vaihteleva


Odotetusti luin eniten e-kirjoja. Niitä on tullut kulutettua tasaiseen vuoden aikana. Matkakuukausina enemmän, sillä en nykyään kanna painettuja laukussani laisinkaan.

Äänikirjojen osalta on vuodessa selkeä vedenjakaja. Vaihdoin uuteen työpaikkaan syyskuun alusta ja työmatkani lyheni 50 minuutista 8 minuuttiin ja väline vaihtui julkisista autoon. Sen seurauksena äänikirjojen kuuntelu väheni dramaattisesti loppuvuotta kohti. Tämän vaikutuksesta pitkä nousujohteinen putki äänikirjojen osalta katkesi. Vuonna 2015 luin äänikirjoja peräti 39, mutta nyt tipahdettiin siitä puoleen!


Kirjojen hankinta vähän yllätti statistiikkaa katsoessa.


Luulin käyneeni enemmänkin kirjastossa, mutta varsinaisia kirjastonkirjoja onkin joukossa vain 3. Tosin tämä lievä harha saattaa johtua Overdriven suhteellisen isosta osuudesta. Kirjastohan sekin on, vaikkakin e-kirjoille ja äänikirjoille.  HelMet kirjastokortilla saa lainattua.

Samoin tuntuu koko ajan siltä, että arvostelukappaleita on pitkin huushollia pinoissa. Joko en sitten tule niitä lukeneeksi (osittain totta) tai sitten on kyse painettujen kirjojen aiheuttamasta hrhasta. Onhan neljännes luetuista iso määrä arvostelukappaleiksi, mutta kuitenkin vähemmän kuin kuvittelin.

Nostin myös ilmaiseksi ladatut kirjat erikseen näkyviin. Kyse on suurelta osalta Elisa Kirjan ilmaislahjoista, mutta on joukossa myös yksi klassikko (niitähän saa ladata ilmaiseksi!) ja yksi nettijulkaisuna luettu kirja. Tuo nettijulkaisu oli muuten myös vuoden parhaiten viihdyttäviä fantasioita - Hauska yhdistelmä avaruus-scifiä ja fantasiaa.


Mitäs sitten tuli oikein luettua? 

Genrejaon tekeminen on aina yhtä vaikeaa. Tämäkin on tehty ihan fiilispohjalta.


Ei liene yllätys, että fantasia ja dekkarit dominoivat taas listaa. Näin on ollut vuodesta toiseen. Fantasian lukumäärään vaikuttavat trilogiat ja sarjat, joita yleensä luen sitten putkeen ja dekkareita, no, niitä nyt vaan tulee luettua säännöllisesti.

Muutosta vuosien varrella on tapahtunut erityisesti elämäkertojen osalta. Niiden määrä on viime vuosina lisääntynyt. Liekö sitten oman iän karttumisen vaikutusta. Tosin olen nyt myös lisännyt listaan ns. elämäkerralliset kirjat. joissa ei välttämättä kerrota ollenkaan kronologisesti, mutta jotka perustuvat jonkun elämään esim. juurikin nuo yllämainitut elämäkerrat, tai jopa Peter Maylen Vuosi Provencessa tai Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi. Toki siellä on myös sitten ihan puhtaita elämäkertoja, joista ykköseksi taitaa tältä vuodelta nousta Panu Rajalan elämäkerta Aila Meriluodosta.

Keittokirjoja olen kirjaillut enemmän tai vähemmän säännöllisesti kuukauden keittokirja -sarjassa. Tosin näköjään harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Näytelmien määrän puolestaan peräti tuplasin eli luin niitä 2 vuoden aikana.

Nykykirjallisuus ja historialliset romaanit pitävät myös pintansa vuodesta toiseen. Nykykirjallisuus todennäköisesti myös siksi, että siihen tuppaan lykkäämään kaikki suhteellisen uudet kirjat, joita en muuten osaa luokitella... kätevä kategoria.

Historiallisista romaaneista kai kaikkein vaikuttavin oli Milja Kauniston Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuva Luxus. Maltan tuskin odottaa sille jatkoa.  Samoin Paula Havasteen "Vihat" -sarja oli aika koukuttava. Minna Rytisalon Lempi puolestaan oli yksi tämän vuoden parhaista ja vaikuttavimmista lukukokemuksista.

Nykykirjallisuuden osalta parhaimmistoa olivat mm. Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni, joka itketti heti tammikuussa ja Care Santosin Suklaan maku historiallisine konteksteineen. Sofi Oksasen Norma poisti aukon sivistyksessäni ja osoittautui odotuksiani mielenkiintoisemmaksi.

Paljon mahtui vuoteen hyvää luettavaa. Toisista kirjoista tykkäsin enemmän kuin toisista, niin kuin pitääkin ja oikein on. Yhdessä artikkelissa ei kaikkea pysty millään sanomaan, mutta onhan tuo kirjoitetut artikkelit.

Siinä siis vuosi 2016. Ihan en saanut aikaiseksi viime vuonna kaavailemaani 5-vuotiskatsausta, mutta sen voi ehkä väkertää sitten tammikuun aikana - jos ehtii ja viitsii.


AIKA HUIKEAA, JOS JAKSOIT LUKEA TÄHÄN SAAKKA 

KIITOKSIA KAIKILLE SEURASTA VUONNA 2016 

TOIVOTTAVASTI TAPAAMME JÄLLEEN ENSI VUONNA! 

IHANAA UUTTA VUOTTA! 


16 kommenttia:

  1. Kiitettävä määrä kirjoja on sinulla tullut luettua!
    Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2017 teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noita tulee luettua ja ensi vuonna varmaan kanssa.
      Samoin mahtavaa vuotta 2017 myös teille!

      Poista
  2. Kuulostaa hienolta. Olisi mukavaa itsekin päästä vähän useammin teatteriin. Pitäisi laittaa tavoitteeksi :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin kerran kuussa teatteriin haasteen 2015 - auttaa pitämään huolta teatteriin pääsystä.
      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  3. Hienot graafit olet jaksanut tehdä! Minulla on vuosikatsaus vielä tekemättä, taitaa jäädä alkuvuoteen sen kirjoittaminen. Omia lukemisiaan on kyllä mielenkiintoista tarkastella ainakin näin kerran vuodessa. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graafit saa aika helposti, kunhan pitää listaa luetuista koko vuoden :-) Sen opin ensimmäisen vuoden jälkeen.
      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Hienoja graafeja tosiaan :) Kiitos vuoden 2016 lukuvinkeistä ja kirja-ajatuksista, ja hyviä lukuhetkiä uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ja tervetuloa mukaan lukutouhuihin ensi vuonnakin!
      Ihanaa vuotta 2017!

      Poista
  5. Vautsi, miten kattavat tilastot ja kooste koko lukuvuodesta! Minulle ei ole edes tullut mieleen, miten monella tavalla voi lukemisiaan tarkastella, esimerkiksi genreittäin. Taidan pölliä joitakin kohtia omaan listaani sitten ensi vuodelle. Omille lukemisilleen tulee tietyllä tapaa "sokeaksi". Minulta taitaa fantasia puuttua lähes kokonaan lukemistostani.

    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannattaa pistää aina Exceliin kaikki luetut kirjat vuoden aikana ja miettiä jo valmiiksi, mitä asioita haluaa listata. Sitten noiden graafien tekeminen käy aika nopeasti. nimim. kantapään kautta oppinut.

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Mahtavat grafiikat! Pitääköhän itsekin yrittää jotain vastaavaa ensi vuonna.
    Ihanaa Uutta Vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan pitämään listaa heti alkuvuodesta alkaen :-)
      Ihanaa uutta vuotta 2017 sinnekin suuntaan!

      Poista
  7. Hienot grafiikat - olet onnistunut lukemaan monipuolisesti, vaikka ranskankielisiä kirjoja et lukenutkaan. :)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Olet jaksanut väsätä hienot grafiikat! Minulla on tilastointi vielä kesken, kun onnistun tekemään ne aina kauhean monimutkaisesti, mutta kyllä se tästä:)
    Kirjaisaa vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmista vuosista oppineena sain pysyttyä merkintöjeni kanssa aika hyvin ruodussa koko vuoden ajan. Se auttoi.
      Kiitos samoin! Luetaan hyviä kirjoja 2017 aikana myös!

      Poista