15.7.2016

Radioteatteri esittää : Umberto Econ Ruusun nimi eli lomapuuhaa parhaimmillaan

En minä kauan malta blogista poissa olla edes Lukumaraton emännöintirykäyksen jälkeen. Ihan pakko tulla hehkuttamaan tännekin uutta "aluevaltaustani". Tiedättehän, että minulla on tämä kuukauden teatteri -haaste menossa ja olen heikkona äänikirjoihin? No, nyt löysin FB-vinkin perusteella Yle Areenasta Radioteatterin esityksiä!

Mitäs, jos tässä kuussa korvaisinkin kuukauden teatterin Radioteatterin klassikolla

Vuonna 2010 alunperin esitetty Ruusun nimi on keskiajan heinäkuun toiveuusintana. Umberto Econ klassikko on puristettu kolmeen noin tunnin osaan. Jo ensimmäisen osan kuuntelun perusteella voin sanoa, että kokemus ei ole kirjan kaltainen, mutta erittäin nautittava.

Taitava näyttelijäkaarti (mm. Esko Salminen, Kari Heiskanen, Aaro Wichmann jne...) takaa elävän ja vaikuttavan esityksen. Hieman minulla menivät välillä miehet sekaisin (tarinassa kun ei pahemmin naisääniä kuulla), mutta jos yhtään tarinaa tuntee, ei seuraamisessa ole mitään vaikeuksia. Edelleenkin on itse kirja elämyksennä minusta huikea, mutta erittäin mielelläni kuuntelen myös Radioteatterin dramatisoitua versiota.

Tällä hetkellä kuunneltavana on kaksi osaa (tosin toista joutui näköjään hieman etsimään) ja kolmas esitetään ensin sunnuntaina 17.7. ja se tulee Areenaan kuunneltavaksi sitten seuraavalla viikolla. Tässä siis oiva ehdotus kesäloman huvitukseksi. Kokemus lienee varsin vaikuttava, erityisesti kaikki osat peräkkäin kuunneltuna.


Keskiajan heinäkuu radiossa

Keskiajan heinäkuu näyttää olevan Yle Areenassa muutenkin sekä historiasta että kirjallisuudesta kiinnostuneen unelmakuukausi. Keskiajan kirjakerhossa esimerkiksi on käsitelty Mika Waltarin kuvaa Konstantinopolista tai yleensä Osmanien valtakunnasta hänen historiallisten romaaniensa kautta. Ruusun nimeen voi tutustua paitsi Radioteatterin esityksen kautta, myös Keskiajan kirjakerhon keskustelua kuunnellen.

Mikä voisi olla parempaa ajanvietettä joko auringossa loikoillessa, tai niin kuin tänään, sisätiloissa sadetta pidellessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti