3.1.2015

He eivät tiedä, mitä tekevät

Jussi Valtonen : He eivät tiedä mitä tekevät 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Vuoden 2014 Finlandia-voittaja osui minulla vuoden viimeisenä luetuksi kirjaksi. Lukukokemus oli hyvällä tavalla omituinen.

En tosissani pitänyt yhdestäkään kirjan päähenkilöstä. Samuli oli vähän rasittava ja hiukan ressukka. Joe ärsytti kaikessa itsekeskeisyydessään ja rasittavuudessaan. Alina, no, Alina olisi voinut myöskin vähän nähdä asioita oman itsensä ulkopuolella ja varsinkin huomata oman poikansa ihmisenä eikä vain itsensä jatkeena. Henri oli nössykkä jne...

Myöskään juoni ei ollut kaikkein parhaimpia lukemiani. Välillä se töksähteli ja ajassa hypittiin turhankin paljon. Toki kirja on taitavasti kirjoitettu, mutta en minä siihen siksi ihastunut.

Minä olin koko lukemisen ajan tohkeissani Valtosen maalaamasta maailmankuvasta. Tarinassa ollaan nykyajassa, mutta kuitenkin jotenkin hassusti tulevaisuudessa. Kaikkien sosiaalisen median kanssa tekemisissä olevien pitäisi lukea tämä kirja ja pohtia kenellä on vastuu viestin oikeellisuudesta ja vaikutuksesta? Viestin alkuperäisellä laatijalla? Sen välittäjällä, vaiko peräti vastaanottajalla? Nämä kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia tälläkin hetkellä, vaikkei teknologia ehkä olekaan (ihan) vielä kirjan kuvaamalla tasolla. Ehkä minä reagoin tähän näinkin vahvasti, kun kerran teen töitä SoMe -markkinoinnin piirissä, mutta noin muutenkin nämä ovat tärkeitä asioita miettiä. Minusta oma vastuunsa on kaikilla, eikä haasteita ratkaista kielloilla vaan valistuksella joka portalla.

SoMe ja viestinnän teknologian kehitys ei toki ja ainoaksi Valtosen kirjan teemaksi. Itse asiassa teemoista on suorastaan runsaudenpulaa. Lapsen hylkäämisen tunne, isänkaipuu ja näistä johtuva radikalisoituminen johtavat miettimään aikuisten vastuuta lapsen hyvinvoinnista. Kulttuurierojen käsittely, suvaitsevaisuuden tai sen puutteen vaikutus tavallisten ihmisten elämään johtaa kirjassa arvaamattomiinkin henkilökohtaisiin reaktioihin.

Ekoterrorismin kuvaus johtaa ainakin kahteen ajatuspolkuun. Ensinnäkin, mikä on sallittua hyvän aikaansaamiseksi? Missä kulkee raja, jonka kohdalla hyvät tarkoitukset muuttuvat pahan välikappaleiksi? Miten pitkälle voi mennä omaa asiaansa ajaessaan, ennen kuin muuttuu terroristiksi? Pelottavan todenkuuloinen oli myös henkilöiden kyvyttömyys kuulla vastapuolen asiaa ja toisaalta muutostarpeen käsittelyn kuivuminen tyhjäksi keskusteluksi ilman toimenpiteitä.

Toisaalta oli miltei painajaismaista miettiä, miten pitkälle ja miten paljon voivat isot korporaatiot vaikuttaa viestintään, lakeihin ja viranomaisten päätöksiin. Voiko yritys vaientaa kritiikin tuhoamalla kritisoijan maineen mediassa? Voiko lakeihin tai niiden tulkintaan vaikuttaa niin, että musta muuttuukin valkoiseksi ja kielletty sallituksi? Kaikkein kamalinta on se, että todennäköisesti näin tapahtuu. Suomenkin kontekstissa löytyy esimerkkejä - en minä ainakaan muuten ymmärrä, miten Alkon hintalistat voivat pysyä netissä, vaikka pienyritysten nettisivuja sensuroidaan...

Kirjassa on niin paljon teemoja ja kerronta sen verran koukeroista, että ehkäpä tämä ei kirjallisilla ansioillaan nousisi huippukirjallisuuden piiriin. Minusta kirjallisuuden tehtävä on kuitenkin muukin kuin toimia pohjana tekstianalyysille tai esimerkkinä taiturimaisesta tarinankerronnasta. Jos kirja herättää, saa lukijan ajattelemaan omilla aivoillaan ja konkretisoi muuten epämääriseksi tunteeksi jääviä yhteiskunnan todellisia tai mahdollisia epäkohtia, on se arvonsa ansainnut. Näissä viimeksimainituissa Valtosen kirja on yksi tehokkaimpia viime vuosina lukemiani teoksia.

En tiedä muuttuuko mikään, mutta ainakin saadaan aikaan keskustelua. Hetkinen - tämäpä kuulosti tutulta. Mites se Valtonen taas kuvasikaan hteiskunnallisen keskustelun vaikutuksia?


E-kirja saatu luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta, jolla muuten on 6.1.2014 saakka 2014 Finlandia-voittaja alennuksessa (14,90€) samoin kuin Junior Finlandian voittajakin (8,90€)

6 kommenttia:

  1. Sain juuri luettua tämän ja kokemus oli ravisuttava monella tapaa. Pelottavia näkymiä ajastamme ja arvoistamme. Minä puolestani symppasin päähenkilöitä kovastikin, aivan kaikkia. He eivät tienneet, mitä tekivät. Teemojen runsaudenpula jätti melkoisen hyörinän omiin ajatuksiin, juuri kuten hyvän kirjallisuuden pitääkin jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravistuttava on juurikin oikea sana.

      Poista
  2. Elinan tavoin minäkin pidin henkilöistä aika lailla. Alinaa tosin olisi tehnyt mieli ravistella ja huutaa, että uskoisi nyt edes vähän itseensä! Henkilöt ovat niin inhimillisiä heikkouksineen, siksi he kai vetosivat.

    Kirjassa on tosiaan hengästyttävän paljon teemoja, jotka kiinnostivat ja ajatteluttivat. Some-jutut nyt tietysti, mutta moni muukin. Hieno kirja, runsaudensarvimainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tietysti olla, että kohkasin noista yleisemmistä teemoista niin paljon yksittäiset ihmiset jäivät vähän sivuun. Olivat vaan suurempien asioiden tiellä ;-)

      Inhimillisiä olivat heikkouksineen, mutta jotenkin niin kovin itsekeskeisiä. Vaikka sellaisia ihmiset tietysti taitavat olla.

      Poista
  3. Sain kirjan joululahjaksi enkä vielä ole aloittanut. Jostain syystä en ole kirjasta hirveästi lukenut mistään, tai enkö vain ole huomannut. Kiva lukea yhdenlainen mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kirjoitukset,joihin minä olen törmännyt, ovat olleet noin yleisesti ottaen positiivisia. Ei tämä kai turhaan Finlandia-palkintoa siis voittanut :-)

      Poista