5.12.2014

Tähden taivaalta


Tämä on ihan tosi juttu ja yksi noita arjen helmiä, joiden avulla jaksaa tämä mustan ja pimeän ajan. Kuljetaan me isotkin silmät taivaalle suunnattuna ja katsellaan tähtiä.

Tähden taivaalta 

Kello puoli viisi joulukuussa on pimeää. Päiväkodin pihalla vastaan juoksee pikkumuru.
”Äiti”
”Niin kulta?”
”Mitä nuo ovat tuolla? ”
Katselen ylös ja koitan seurata pienen katsetta.
”Ööh, puita? Talojen jouluvaloja? Päiväkodin aita?”
”Ei kun nuo kirkkaat? ”
”Ai nuo, tähtiähän ne. Niitä on taivaalla paljon, vaikkeivat kaikki aina näykään.”
Miten tuo tähdet huomasikin kaikkien pihavalojen keskeltä? Jatkan hoitotädin kanssa juttua päivän kulusta. Poika on syönyt hyvin, muttei nukkunut päiväunia.
”Äiti!”
”No, mitä? ”
”Tarvitaan tikkaat. ”
”Tikkaat?”
”Niin, kiipeän ylös ottamaan.” Pieni käsi sojottaa kohti tähtitaivasta.
Kyykistyn murun viereen. ”Haetko sinä äidille taivaalta tähden? ”
Kirkkaat silmät katsovat vakavina. ”Juu”



Muitakin Raapaleita 

2 kommenttia: