26.6.2014

Maasta maahan maiden kautta - The Long Earth



Terry Pratchett / Stephen Baxter : The Long Earth
Helmet / Overdrive -laina

Mitä jos olisi mahdollista kokea rinnakkaisina maailmoina kaikki maapallon kohtalon vaihtoehtoiset mahdolliset ja mahdottomat hetket ja tilanteet ? The Long Earth kuvaa tilannetta, jossa ihmiset oppivat siirtymään rinnakkais-Maasta toiseen. Suurin osa tarvitsee siirtymiseen yksinkertaista perunavoimaista laitetta, toiset osaavat siirtymisen luonnostaan. Yht'äkkiä ihmiskunnalla on käytössään loppumaton määrä maapalloja ja niiden resursseja. Pioneerit lähtevät asuttamaan maita, joista jotkut ovat hedelmällisiä ja vieraanvaraisia, toisissa vaanivat esihistorialliset pedot. Valtiot pyrkivät levittämään valtaansa todellisuudesta toiseen.

Joshua on yksi luontaisista "siirtyjistä". Hän syntyi siirtomaailmaan ja viettää aikaansa seikkailemalla Maasta toiseen. Sitten hän pestautuu tutkimusmatkalle, joka vie kauemmaksi kaikkia siihen asti tunnettuja rajoja ja kohti maailmoja uhkaavaa vaaraa.

The Long Earth on mielenkiintoinen. Ajatus rajattomasta määrästä maapalloja rinnakkaisissa todellisuuksissa huimaa jo kuvitteellisena ja herättää lukijankin halun tutkimusmatkoihin. Kirja sisältääkin suurimmaksi osaksi kuvauksia rinnakkaisten maapallojen olosuhteista ja niiden asukkaista. Itse asiassa koin vaikeaksi löytää mitään varsinaista juonta tarinasta ennen kuin aika lopussa ja siinäkin aika yksinkertaistettuna. Ovathan kuvaukset tietysti mielenkiintoisia, mutta en tiedä kannattavatko ne kirjasarjaan saakka. Tämä nimittäin on ensimmäinen vasta ensimmäinen osa.

Mielenkiintoisinta kuvausta kirjassa edustivat ajatukset evoluution tuomista vaihtoehdoista ihmiskunnan, ihmisapinoiden tai humanoidien kehityksessä. Joukosta löytyvät linkitykset ihmiskunnan mytologiaan peikkojen ja haltioiden saadessa selityksensä. Samoin vertailu esihistoriallisiin ihmisapinoihin ja ihmisiin saavat oman paikkansa tarinassa. Näiden vastapainona toimii "nykymaan" eli Datumin tekninen kehitys ja sen luomat mahdollisuudet tekoälyn ja ihmisen teknisen laajentamisen kehityksessä.

Kirjan loppuosan pohdiskelu ihmisen reaktiosta rajattomiin resursseihin ja ihmiskunnan jakautumisesta alkuperäisen maapallon asukkaisiin ja uudisasukkaisiin tuo kirjan teemoituksen ihan uudelle tasolle. Samalla juonen tapahtumat kiihtyvät ja lopussa jäädään kirjasarjalle sopivasti roikkumaan reunalle. Pitänee siis lukea ainakin seuraava osa The Long War. Kolmannen osan nimi The Long Mars myös herättää suhteellisen jännittäviä mielleyhtymiä.

Tämä oli myös ensimmäinen sähkökirjalainani Overdrivesta. Kaikkiaan olen ollut palveluun ihan tyytyväinen, vaikka valikoimat ovatkin osoittautuneet pienemmiksi kuin alussa kuvittelin. Ihan hyvin sieltä kuitenkin taitaa lukemista löytyä vielä vähäksi aikaa. 

2 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostanut siitä lähtien, kun kirjasta noin vuosi sitten ensimmäistä kertaa kuulin, mutta silti kirja ei ole vielä päätynyt luettavaksi. Bloggauksesi sai kiinnostuksen jälleen pintaan, joten ehkäpä pitää lainata tämä kirja sitten syksyllä, kun en enää yritä vältellä kirjastosta lainaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma ja sen kuvailu oli tosi mielenkiintoinen, mutta juoni kyllä kieltämättä vähän tönkkö. Aion kuitenkin lukea myös sarjan seuraavan osan jossain välissä.

      Poista