16.1.2014

Maukasta ja tuhtia


Piti oikein kokeilla, miten tuhtia leipää tulee sekoittamalla täysjyvä- ja hiivaleipäjauhoja pataleivässä. Onhan tuo aika tymäkkää, mutta maku on mahtava. Syötiin jauhelihakeiton lisukkeena ja siihen tämä leipä oli ihan omiaan.

Peruspataleipäohjeella saa ihanan hötöistä vaaleaa leipää. Tummemmilla jauhoilla leipä on paljon tiiviimpää, mutta nousee silti mukavasti ja se kuori on juuri niin rapsakkaa kuin pitääkin. Kypsennytmetodina pata on noin yleensäkin mahtava. Olen onnistunut ihan joka kerta. Oli leipäresepti sitten millainen tahansa. 

Täysjyväpataleipä

4 dl hiivaleipäjauhoja
3,5dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita illalla kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita. Laita kulhon kansi kiinni ja jätä huoneenlämpöön odottamaan aamua.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Minä käytän sellaista perinteistä Kokki-pataa, joka pelittää hyvin. Sekoita taikinaa ja vaivaa pyöreäksi leiväksi. Jätä vielä nousemaan peitettynä puoleksi tunniksi. Laita leipä kuumaan pataan, kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja jätä vielä uuniin 15 minuutiksi.

Myllärin Luomu tarjosi jauhot osana Suomen inspiroivin leipoja-kisaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti