29.12.2013

Eteläistä aurinkoa pohjolan pimeään - Sunnuntailounas




Pimeän keskellä piristää lounas ystävien kanssa. Teemana oli eteläinen Ransla, ohjelmana rantakävely. Kerrankin ilma suosi, emmekä saaneet kylmää suihkua niskaamme matkan varrella.

Eteläisen teeman mukaisesti tomaatilla oli menussa suuri rooli. Ensin syötiin siivuja tomaattipiirakasta, jonka reseptin olen bongannut sekä ranskalaisesta reseptivihosta että ranskalaisesta ruokalehdestä. Ilmeisen yleinen aperitiivipiirakka siis. Sopi hyvin laventeli-viinin kaveriksi (tilkka laventelilikööriä lasin pohjalle ja päälle valkoviiniä).

Sitten siirryttiin Baskimaahan ja syötiin kanaa tomaatti-oliivikastikkeessa kardemummariisin kera. Jälkkäriksi oli kahvia, taateli-inkiväärikakkusia ja kokoelma Ranskan Mamien lähettämiä jouluherkkuja - tumma nougat, vaalea nougat, suklaakuorrutteinen nougat ja marsipaaniset Calissons d'Aix-makeiset maistuivat ihanilta kahvin kera. Ihan tulivat kesän aurinkoiset lomapäivät mieleen.


 Sinappinen tomaattipiirakka 

Voitaikinalevyjä
tomaattia
karkeaa sinappia (moutarde à l'ancienne)
Provencen yrttejä
oliiviöljyä

Kauli hiukan taina ohuemmaksi ja levitä päälle ohuelti sinappia. Siivuta tomaattia ja peitä levyt tomaattisiivuilla. Ripottele päälle yrttejä ja valuta hiukan oliiviöljyä.

Paista 200 asteessa 15-20 min, kunnes taikina on hiukan ruskistunut ja tomaatit näyttävät kypsiltä. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile haaleana palasiksi leikattuna.


Kauniista kukista iloinen mieli :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti