20.10.2013

Ihmiskunnan syötävä historia


Tällä kertaa tulin tarttuneeksi itselleni vähän vieraampaan genreen eli tietokirjaan. Sain kirjan arvostelukappaleena Into-kustantamolta, mutta olisin varmaan napannut kohdalle osuessa mukaani ihan muutenkin. Puolittaisesta ruokablogista kun on kyse niin ruokaan liittyy tämäkin. Tällä kertaa ei tosin käydä läpi reseptejä vaan ruoan vaikutusta ihmiskunnan historian käänteisiin ja koska kyseessä on elämän polttoaine, on sen vaikutus tietysti ollut merkittävä.

Varsinaisesti uusia historian käänteitä ei kirjasta löydy kouluhistoriansa ainakin suurin piirtein lukeneelle. Kiinnostavaa ei tässä  ollutkaan historiankuvaus vaan näkökulma. Olemme kaikki kuulleet, että peruna tuli Etelä-Amerikasta löytöretkien aikaan, mutta moniko osasi ajatella kyseisen kasvin olleen pääroolissa Irlannin nälänhädän aiheutumisessa ? Miten vaikuttivat mausteet maailmanpolitiikkaan sikkitien aikaan ? Miksi inkat uhrasivat verta ja miten se liittyi maanviljelyyn?

Aika suppeastihan tuossa käydään läpi koko maailmanhistoria, mutta kirja on täynnä mielenkiintoisia anekdootteja ja tietoa. Lisäksi kirja on helppolukuinen, mikä lienee perusvaatimus suurelle yleisölle tarkoitetussa tietokirjassa. Tämä ei siis ole tieteellinen julkaisu, vaan popularisoitu listaus erilaisten tutkimusten tuomaa tulosta ruoan roolista ihmiskunnan historiassa.

Kirja loppuu vuoteen 2009 (alkuperäinen julkaisuvuosi englanniksi), joten lopun olettamusten paikkansapitävyyttä voi itsekin jo vähän arvioida ja spekuloida tulevaisuuden suuntaa.  Muutama arveltu trendi tuntuukin nykymediasta kovasti tutulta.

Mielenkiintoinen kirja kaikenkaikkiaan. Suositeltavaa lukemista varsinkin kokkauksesta kiinnostuneille ja heitähän tämän blogin lukijoista kai on iso osa ?

Tästä alkaakin sitten minun Helsingin Kirjamessuviikkoni - Tiedossa siis kirjapainotteisia kirjoituksia ja spekulointia siitä, minne kaikkialle sitä voi yksi bloggari kuvitella ehtivänsä yhden viikonlopun aikana... 

Vilkuilkaapa myös FB:n puolelle - sinne laitan vastaantulevia lyhyempiä juttuja messuihin ja mahdollisiin etuihin liittyen. Nyt jo ehdin ihmettelemään geokätköpeliä, jonka Atena on messuille valmistanut. Sinuhe Egyptiläinen - siitä lähdetään liikkeelle.

Kirjan tarjosi luettavaksi Into-kustantamo

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta! Intolta tuntuu tulevan aika paljon tällaisia populaaristieteellisiä kiinnostavia, jeah. Laitan korvan taakse.

    Ja voihan kirjamessuviikko, ihan jo unohdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kirjamessuviikon voi unohtaa ?
      Oli mielenkiintoinen ja kivan helppo luettava :-)

      Poista
  2. Kiinnostaisi kuulla, millaisia tulevaisuudenkuvia kirja esitteli ja mitkä tuntuivat sinusta jo toteutuneen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lähinnä silmiin pistivät lähiruokatrendin nousu ja geenimanipulaation vastaustamisen vahvistuminen... Ne mainittiin vaihtoehtoina...

      Poista
  3. Minullakin on tämä hyllyssä, mutta en ole vielä saanut aloitettua. Syy on ihan tyhmä, mutta minusta fontti on hitusen liian pieni - tai rivinvälit liian matalia - ja sivut siksi liian täynnä. Pitäisi vain ottaa itseä niskasta kiinni ja lukea, sillä kertomasi kaltaiset nippelitiedot ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin laitan ekirjalukijasta fontit aina aika isolle. Tämän kohdalla jotenkin ei häirinnyt. Ehkä siksi, että teksti oli sinänsä aika helppolukuista. Mielenkiintoista eikä vaatinut liian kovaa keskittymistä, että ymmärsi.

      Poista